Ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja avioliitossa 6 vuotta,ei lapsia ja täytän vuodenpäästä 30. Nainen siis olen ja hyvin onneton olemme kuin kämppikset konsanaan hellyys,seksi ja kaikki puuttuu kokonaan. Olen AINA ollu 8 vuoden ajan aloitteen tekijä oli kyse mistä tahansa hellyydestä-seksiin, ja nyt alkaa tulla pikkuhiljaa seinä vastaan,jos koitan puhua miehelleni asiasta hän menee aivan lukkoon ja ei saa sanaa suustaan tai se iän ikuinen lause "mitenkä niin" kääntää asian jollain tavalla päälaelleen.
Huomasin suhteen alussa jo että joudun tekemään aloitteen kaikista asioista, mutta ajattelin elämän kasvattavan ja rakastin häntä silloin tosi kovasti, nyt tuntuu että ollaan lähinnä kasvettu erilleen :( Olen pohtinu eroa vuoden alusta ja se tuntuu minusta aika ajoin hyvältä ratkaisulta,välillä on kausia kun ei haluais erota, tunteet hyppii laidasta laitaan ja en tiedä mitä tekisin tämä masentaa todella paljon.
Huomasin suhteen alussa jo että joudun tekemään aloitteen kaikista asioista, mutta ajattelin elämän kasvattavan ja rakastin häntä silloin tosi kovasti, nyt tuntuu että ollaan lähinnä kasvettu erilleen :( Olen pohtinu eroa vuoden alusta ja se tuntuu minusta aika ajoin hyvältä ratkaisulta,välillä on kausia kun ei haluais erota, tunteet hyppii laidasta laitaan ja en tiedä mitä tekisin tämä masentaa todella paljon.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä on minulle tosi vaikee myöntää että olen onneton, kun perusluonteeltani olen positiivinen ja eloisa ihminen. Kaiken lisäksi vauva kuume painaa ja en haluais tuollaisen juntin kanssa tehdä yhtäkään mukulaa, joten kiire alkaa kohta tulla,jos meinaa erota ja just nyt haluaisin.
Älä ainakaan tuon juntin kanssa! Sitten vasta purjeessa oletkin...
Jäin passiivisen miehen luokse, ja usko pois. Se pahenee. Tajusin jo alussa, että paljon kaatuu minun niskoilleni, mutta luotin miehen oppimiskykyyn...hah!
Nyt pari lasta, yhteisiä vuosia 20, ja eroamista suunnittelen. Oppiminen kääntyi päälaelleen. Vuosi vuodelta kaikki asiat siirtyivät pala palalta minun kannettavaksi. Lapset eivät suinkaan ryhdistäneet miestä, päinvastoin.
Muutoin ihan kiva ja mukava mies, mutta niin avuton kaiken edessä. Jokaisella kerralla kun olen yrittänyt puhua, mies on reagoinut kuin ongelmaan, joka on vasta nyt ilmaantunut! Kaikki asiasta puhuttu on aina pyyhkiytynyt mystisesti mielestä. Maton alle kaikki ongelmat onollut mun mieheni elämänasenne. Se raastaa ja syö ihmistä joka haluaisi oikeasti elää ja selvitä ongelmista eikä piilotella niitä nurkissa.
Suosittelisin, että laita mies kerran pari oikeasti seinää vastaan. Jos ei siinäkään pysty mihinkään, tee omat johtopäätökset. Hyväksy tai hylkää.
Ja siitä biologisesta kellosta...lapsihan sinulla jo on....montako huolehdittavaa haluat miehesi lisäksi. Vai haluatko miehen huolehtimaan sinun kanssasi? Rinnallasi?
Kiitos kommenteista, Juu laitan hänet seinää vasten koitan saada hänet hiukan edes ymmrtämään. Mutta luulen vähän ettei siitäkään tuu mitään,noh katsotaan. Meillä on ollu myös eri perhe taustat olen itse kokenu aika kovan elämän, mieheni lähinnä kasvanu äidin helmoissa ns äidin poika. Huomasin sen jo suhteen alussa kasvamista odottellen vieläkään ei mitään ole tapahtunut ja en haluais enää odotella, on mullakin oikeus omaa elämään.
Ja kokemusta on: kuullostaa hyvin tutulta :(
Nyt juteltiin,, ja sovittiin säännöt, jos ei muutosta tapahdu niin se on sitten maistraatin kautta paperit, sanoin näin selvästi ja nyt sitten katsotaan.
No niin. Kiva, että kirjoitat noin pikaisesti, jotta lukijat pysyvät ajan tasalla. Katsotaan.
Mua ei ole kukaan koskaan rakastanut ja tuskin tulee koskaan rakastamaan.
Asiat alusta asti epämieluisasti ja sitten ajatellaan että kyllä ne muuttuu koska on rakkautta..
wtf... joo totta kai ihmisten luonne muuttuu koska ulkonäkö on niin rakastettava. Pakkohan sen luonteenkin on muuttua unelmaksi jos rakastaa sitä ihmistä vaan tarpeeksi.
Oiva logiikka :D