yläluokkaan

luokkaretkellä

Hei

Pakko kirjoittaa ovatko muut ottaneet kumppania ihan eri yhteiskuntaluokasta? Itse en ollut ennen ajatellut edes ihmiaten yhteiskuntaluokkia, kun niistä ei paljon puhuta. Mutta kyllähän tietoa löytyy ihan googlaamallakin. Suomi on rajusti luokkayhteiskunta.

Itse tutustuin muutama vuosi sitten ihanaan nuoreen mieheen. Kiinnitin huomiota huomaavaisuuteen ja keskustelutaitoon. Vähitellen selvisi taustat. Kaikki isoisät prefessoreita monessa polvessa. Kaikilla suvussa akateeminen tutkinto. Lähes kaikki hyvin menestyneitä aloillaan. Suvussa entisiä ministereitä, huippuvirkamiehiä, suurten laitoimistojen omistajia jne.

Ennen kaikkea erilainen elämäntyyli yllätti minut. Ruokapöydässä keskustelu polveilee ihan arkipäivän asioista historiallisiin tapahtumiin, poliittiseen historiaan ja kirjallisuuteen. Minulla duunariperheen tytön kotona ei aikoinaan syvällisiä juurikaan puhuttu...

Täytyy sanoa, että olin aluksi todella epävarma uudessa ympäristössä. Onneksi olin itsekin mennyt juuri yliopistoon ja sain pikkuhiljaa kompetenssia pärjätä uudessa suvussa. Voin vain kuvitella, että ihan duunarina olsii ollut aika vaikeaa uida uudessa yhteiskuntaluokassa kuin kala vedessä.

Nyt kun olen muutaman vuoden ollut uudessa ympäristössä en pois vaihtaisi ;) Suuri ero aikaisempaan yhteiskuntaluokkaani on, että täällä ihmiset välittävät todella toisistaan. Apua saa ja toisten tukeen voi turvautua tilanteessa kuin tilanteessa.

12

544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työläisperheen vesa

      Työläisten ongelma on tosissaan se, että he syövät toisiaan

    • sosiologiaa lukeva

      Totta turiset. Sosiologia tutkii nykypäivän luokkaeroja ja ne tunnustetaan täysin. 1980-luvulla jo luultiin, että ne katoavat, mutta lama ja Laura Kolben luokkaretkllä -kirja nostivat aiheen taas yhteiskunnalliseen keskusteluun.

    • yläluokkalainen

      Joo luokkaero näkyy heti ihmisestä. Juteltuani 5 minsaa tiedän luokan. Uskon, että monet ovat samaa mieltä.

      Tässä paljastus miten luokkani keskimäärin käyttäytyy.

      Kuulun yläluokkaan, joten. En seuraa urheilua, en lue iltapäivälehtiä, en katso telkkaria tunteja päivässä, en pukeudu paljastavasti, en ryyppää, en tunne turhia julkkiksia, en matkusta rantalomille, en kiroile, en keskustele intiimiasioista, en röyhtäile, en syö suu auki, en tunne (harmi sinänsä) duunareita, en aja mersulla tai ökyautolla, en anna lapseni nimeksi Brooke tai Jasmin, en käytä aikaani sisustamiseen tai siivoamiseen...

      Mitä yleluokka tekee:
      Teen henkisesti vaativaa työtä, seuraan sekä anglosaksista, että ranskalaista mediaa, tapaan paljon ihmisiä vapaa-aikana, harrastan kirjallisuutta ja historiaa, matkustan kaupunkilomille, käytän julkisia tai vaatimatonta uudehkoa autoa, omistan taidetta, tunnen sukuni tarinan, pukeudun klassisen tyylikkäästi, käyttäydyn kohteliaasti, ovaan ovet muille enkä etuile missään.

      Nuo olivat siis niitä asioita, joista sivistyneistön tunnistaa. Siis lähinnä ulkoisia tunnusmekkejä.

      • Hei mitä unohtu?

        "...Mitä yleluokka tekee:
        Teen henkisesti vaativaa työtä, seuraan sekä anglosaksista, että ranskalaista mediaa, tapaan paljon ihmisiä vapaa-aikana, harrastan kirjallisuutta ja historiaa, matkustan kaupunkilomille, käytän julkisia tai vaatimatonta uudehkoa autoa, omistan taidetta, tunnen sukuni tarinan, pukeudun klassisen tyylikkäästi, käyttäydyn kohteliaasti, ovaan ovet muille enkä etuile missään.

        Nuo olivat siis niitä asioita, joista sivistyneistön tunnistaa."

        Listastasi unohtu tää suomi.24. palstalla surffailu.


    • Alempi ylempiluokka

      Ei välttämättä luokkaero näy, eikä selviä noin nopeasti.

      Olen lestadiolainen nuori nainen "normaalista", ei erityisen varakkaasta perheestä. Isä maanviljelijä, äiti toimistohommissa.

      Mikä täsmää edelliseen: En seuraa urheilua, en lue iltapäivälehtiä, en katso telkkaria tunteja päivässä, en pukeudu paljastavasti, en ryyppää, en tunne turhia julkkiksia, en matkusta rantalomille, en kiroile, en keskustele intiimiasioista, en röyhtäile, en syö suu auki, en anna lapseni nimeksi Brooke tai Jasmin, en aja ökyautolla enkä mersulla, en käytä aikaa sisustamiseen.

      Paitsi: tunnen "duunareita" esim.avomieheni ja minä, en laita ystäviäni luokkaan "duunari tai ylemmän luokan ihminen" vaikka parhaimmat ystäväni ovat korkeasti koulutettuja

      Mitä yläluokka tekee:
      Minäkin teen henkistä työtä, tapaan paljon ihmisiä vapaa-aikana, harrastan kirjallisuutta, matkustan kaupunkilomille, tunnen sukuni tarinan, pukeudun klassisen tyylikkäästi, käyttäydyn kohteliaasti, ovaan ovet muille enkä etuile missään.
      Paitsi: en käytä julkisia.

      • ..................

        Lisäystä vielä että vaikka mekin olemme "duunareita" on meillä silti amk-tutkinnot ja olemme ylioppilaita. Ei ole ollut vain mahdollisuuksia yliopisto-opinnoihin. Ja minusta on hyvin ikävää ettei voida tiedostaa sitä että monella ammattikoululaisellakin on saattanut olla lähes kympin todistus peruskoulussa ja sivistyneet vanhemmat.


    • yläluokkalainen

      Hauska kuulla, että elät paljolti samalla lailla. Monet luettelemistani asioista pätevätkin varmaan myös "duunareihin", joille henkisen arvot ovat tärkeitä. Toivottavasti henkinen sivistys ja korkea moraali leviäisivät entistäkin enemmän läpi yhteiskuntakerrosten.

    • Kunnioita aina

      Kyllähän täällä Suomessakin ns. luokkaeroaja tavallaan on. Tulee aina olemaan.

      Kyse lienee enemminkin siitä, kuinka paljon koulutusta on, joka sitten määrittää työelämän aseman ja tavallaan taloudellisen aseman. Tosin vielä täällä on jonkin verran niitä kulta- tai hopealusikka suussa syntyneitä. Ja heidän on vaikea hyväksyä kaikkia ihmisiä. Tähän ei pidä mennä mukaan.

      Jos vanhempien koulutus on peruskoulu, luultavasti eivät osaa oikein nähdä lastensa koulutusta kovin tärkeäksi. Jos sitten koulutetaan, syntyy paljon näkemyseroja ja näistä sitten saattaatulla juuri näitä komplekseja, hävetään vanhempia. Tosin se on turhaa, jokaisen pitää ymmärtää että silloin ei voi tietää koulutetun väen metkuja, jotka eivät aina ole oikeita nekään.
      Tavallinen työläinen on usein hyvin rehellinen ja työteliäs ihminen. Tosin hänen puhekielensä voi olla karumpi. kieli jota siellä missä hän päivänsä viettää käytetään-.

      Nämä luokkaerot ovat olleet vielä 40-50 vuotta sitten huomattavasti suuremmat, luojan kiitos ovat kaiken aikaa vähentyneet.
      Tosin vieläkin niitä tapaa ja itsekin olen niitä joutunut ajattelemaan ja tavallaan kokemaan niiden tuoman vääryyden.
      Oma lapsuuskotini oli hyvin tietoinen luokkatasostaan ja kasvoin tavallaan itsekin tähän ajattelutapaan, kuitenkin elämän tuomien muutosten vuoksi olen joutunut tätä asiaa paljon ajattelemaan.

      Tänä päivänä en enää ajattele olevani yhtään toista ihmistä parempi, minulle ahakeran ja luotettava ihminen on aina tasa-arvoinen vaikka presidentin kanssa. Joten ei pidä hävetä työläisvanhempiaan. Kunnioita heitä, sillä rakkaudessaan ovat antaneet sinulle mahdollisuuden koulutukseen.
      Itse olen elämässäni tavannut paljon eri tason ihmisiä, olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen ihminen on arvokas ihan omana itsenään.

      Mitä taas suhteen solmiseen tulee, lienee helpointa elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka omaa samanlaisen ajatusmaailman.

    • muuten vaan

      Luokkaeroja varmaan tulee vastaan edelleenkin. Ja mitä pitemmälle ajassa mennään taaksepäin niin selvät erot ovat olleet.

      Onneksi ei tänä päivänä enää vanhemmpien yhteiskunta luokka ole este lapsen opiskelulle. Vaan kouluttautuminen on enemmänkin itsestä kiinni. Yhä enemmän tunnen akateemisesti kouluttautuneita vanhempia, joiden lapset ovat valinneet ammatillisen perustutkinnon peruskoulun jalkeen eikä suinkaan lukiota. Onneksi molemmat mahdollsitavat jatko-opintokelpoisuuden.

      Ja yheiskunta luokkahan ei suojele elämän kolhuilta. Kaikissa yhteiskuntaluokissa koulutuksesta riippuen esiintyy sairauksia, mielenterveysongelmia, alkoholismia, perheväkivaltaa, parisuhdeväkivaltaa jne...

    • x<x

      yläluokkalainen (=yläluokkainen?) on nyt osittain sekoittanut kotoa opitut normaalit kauniit käytöstavat sekä varsinaiset luokkaerot. olen duunariperheen lapsi ja valmistunut kiitettävin arvosanoin yliopistosta. jos ajattelen avopuolisoni taustoja, niin hänen suvussaan on näitä aloittajan mainitsemia menestyjiä. avopuolisoni on myös akateeminen. kuitenkin hän on melko tavallinen ja vaatimaton mies. aluksi muistan olleeni hiukan epävarma joidenkin hänen sukulaistensa seurassa. olen siis "ottanut" miehen eri yhteiskuntaluokasta.
      vertailen huvin vuoksi itseäni yläluokkalaisen listaan: En seuraa urheilua, en pukeudu paljastavasti, en tunne turhia julkkiksia, en aja mersulla tai ökyautolla, en anna lapseni nimeksi Brooke tai Jasmin, en käytä aikaani sisustamiseen tai siivoamiseen..
      kaikkea muuta teen mielelläni:) ja matkustelen hiukan missä sattuu niin ranta- kuin kaupunkilomilla.

    • njah njah

      Mie en oikein oivalla tätä luokittelua nykypäivän Suomessa. Olen juristiperheen tytär ja naimisissa siivoojan ja kirvesmiehen pojan kanssa, eikä itsellä ollut käynyt koskaan mielessäkään että taustamme olisi jotenkin erilainen ennen kuin eräs ulkopuolinen asiasta mainitsi. Keskenämme koulutustasoissa on vain hiuksenhieno ero (joskin tapasimme jo ennen kuin kouluttauduin), ja työn vaativuudessa tai siinä paljonko se vaatii "älyä" ei sitäkään. Palkka on "alemmin koulutetulla" puolisollani selvästi minua parempi. Se kyllä on selvä, että minun lapsuudenkodissani keskusteltiin enemmän (ihan kaikesta musiikista politiikkaan) kuin miehen perheessä, mutta liittyykö se sitten mitenkään koulutukseen tms., aika "hiljaista" lajiketta on tuo puolison perhe ylipäätään (keskustelukyvyttömin on se pesueen ainoa yliopistokoulutettu).

      Viis minä miehen tai hänen vanhempiensa titteleistä, mutta keskustella pitää osata! Oma yleissivistykseni ei ole vahvimmillaan historiassa tai politiikassa, mutta sen sijaan filosofiset ja psykologiaa käsittelevät kädenväännöt on mielestäni mielenkiintoisia keskusteluja. Puolison pitää myös omata riittävä työmoraali ja työ ei saa olla eettisesti turhan arveluttavaa. Siinä ne kriteerit, ei puolison tai suvun koulutustasossa.

      Ja historiasta, politiikasta ja kirjallisuudesta aidosti kiinnostuneimmat ja "sivistyneimmät" tuntemani ihmiset ovat amispoikia, toinen ajaa rekkaa ja toinen on töissä raksalla. Jälkimmäisen kanssa on mahdoton pelata Trivial Pursuittia kun hän tietää KAIKEN :) Ystäväni, aivokirurgin poika, nai lähihoitajan, eikä kukaan siinäkään ole nähnyt mitään ongelmaa.

      Eli en tiedä, erinäisistä sivullisten kommenteista olen ymmärtänyt että joillekin näillä asioilla on enemmänkin merkitystä, mutta itselle koulutus on aika arveluttava älykkyyden, sivistykset tai keskustelutaidon mittari. Koulutus ja titteli sinäällään ovat siis melko merkityksettömiä. Samoin varallisuus. Joten mikä sen "luokan" sitten tekee...

    • maisteri k.

      Älkää nyt sössöttäkö!!! Perkele!!! Ei teilläkään näytä olevan parempaakaan tekemistä, vaikka kuinka olette sivistyneitä olevinanne!
      Meitsi on maisteri ja kohta tohtori ja ryyppää viinaa pullonsuusta ja puhuu vitusta ja kyrvästä ja lukee Homerosta ja Vergiliusta ja käy huorissa ja kaikkee tommosta. Vittu.
      Vaikka on juhannus pitää kirjoittaa väikkäriä ja pakko ottaa välillä viskiä ja tulla tänne ihme "keskustelu"-palstalle nauramaan teidän typerille jutuillenne.
      Sen vaan sanon, että todellista sivistystä on se, että laittaa tarpeeksi liukuvoidetta (Teboilin vaseliinia tms.) kun panee ämmää perseeseen.
      Kippis!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      59
      2892
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      128
      2081
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1788
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      164
      1385
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1341
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      63
      1309
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      79
      1242
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1122
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      73
      1059
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      1007
    Aihe