Vanhasella on kääntövuori pikkutakki

"Kesäkuun ensimmäinen olisi päivä, joka leviää internetissä ja keskustelupalstoilla, jolloin autoilijat pyrkisivät oleen ajamatta, tai ainakin oleen tankkaamatta autoaan. Jos ko. tiistaina on pakko ajaa, niin tankkaukset voisi suorittaa siten, ettei tiistaina ole asiaa bensa-asemalle autoa tankkaan.

Levittäkää tietoa eteenpäin. Tässä hieman perusteluita vastalauseelle:

"Nykyinen hallitushan ei ole eväänsä liikuttanut bensan verojen pienentämiseksi. Päinvastoin, vuodenvaihteessa valmisteveroa nostettiin. Keskusta on päähallituspuolueena. Vaalien aikaan Keskustan teemoina oli polttoaineveron alentaminen. Hyvinhän on toteutunut! Tässä hieman asiaa, mitä nykyministerit vaativat ollessaan oppositiossa:

"Polttoaineiden hinnannousu on ylittänyt sietorajan tavalla, johon hallituksen on vastattava todella täysin riippumatta siitä, mitä hallitusohjelmassa on ehkä sovittu." Matti Vanhanen (kesk)

"Keskustan eduskuntaryhmä esittää, että sanasta miestä, sarvesta härkää. Eivät poliitikot voi jatkuvasti juoksennella villeine vaatimuksine, joiden takana eivät seiso tosipaikan tullen. On siis tullut aika ryhtyä toimiin laskea polttonesteiden hintaa keventämällä verotusta monien muiden maiden tapaan." Mauri Pekkarinen (kesk)

"Minusta pitkien etäisyyksien maassa tavoitteena olisi oltava EU:n keskiarvoa halvempi bensa ja kunnoltaan parempi autokalusto." Tanja Karpela (kesk)

(lähde: Kesäkuun 2000 välikysymyksen pöytäkirjat, www.eduskunta.fi)
5953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Ei meinannut uskoa lukemaansa. Sanottava, että "ei voi olla totta!!!"

    "Suomen korkeahintajärjestelmä on johtanut siihen, että me kiusaamme itseämme Kreikan ohella EU:n vanhimmalla autokalustolla ja maksamme rahoitusyhtiöille suuret korot autoluotoista."

    Ja tuo koko tekstin juttu on asiaa. Paitsi, ettei mitään tapahdu. Ja nyt kun siihen olisi valta.

    Veikkaan, että ufot on napannu vanhan Vanhasen ja pistänyt tekovanhasen hidastamaan liian lupaavan kansakunnan kehitystä.

    Äänestä

  • Uuno kirjoitti:

    Ei meinannut uskoa lukemaansa. Sanottava, että "ei voi olla totta!!!"

    "Suomen korkeahintajärjestelmä on johtanut siihen, että me kiusaamme itseämme Kreikan ohella EU:n vanhimmalla autokalustolla ja maksamme rahoitusyhtiöille suuret korot autoluotoista."

    Ja tuo koko tekstin juttu on asiaa. Paitsi, ettei mitään tapahdu. Ja nyt kun siihen olisi valta.

    Veikkaan, että ufot on napannu vanhan Vanhasen ja pistänyt tekovanhasen hidastamaan liian lupaavan kansakunnan kehitystä.

    Sama mies se on. Nyt vaan on alla valtion auto, ja sopiva hajurako atutoilunsa itse maksaviin.

    Näin ne mielipiteet muuttuu, kun pääsee itse sinne puolelle, joka korjaa hyödyn itsemaksavien autoilijoiden selkänahasta.

    Äänestä

  • kääntäjä kirjoitti:

    Pistin kaverille postissa omia lainauksiaan. Onpahan siinä ainakin avustajalla/sihteerillä tekemistä.

    Äänestä

  • pistin kirjoitti:

    Pistin kaverille postissa omia lainauksiaan. Onpahan siinä ainakin avustajalla/sihteerillä tekemistä.

    Lähetin myös herralle muistutuksen omista mielipiteistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kepulainen takinkääntäjä kirjoitti:

"Kesäkuun ensimmäinen olisi päivä, joka leviää internetissä ja keskustelupalstoilla, jolloin autoilijat pyrkisivät oleen ajamatta, tai ainakin oleen tankkaamatta autoaan. Jos ko. tiistaina on pakko ajaa, niin tankkaukset voisi suorittaa siten, ettei tiistaina ole asiaa bensa-asemalle autoa tankkaan.

Levittäkää tietoa eteenpäin. Tässä hieman perusteluita vastalauseelle:

"Nykyinen hallitushan ei ole eväänsä liikuttanut bensan verojen pienentämiseksi. Päinvastoin, vuodenvaihteessa valmisteveroa nostettiin. Keskusta on päähallituspuolueena. Vaalien aikaan Keskustan teemoina oli polttoaineveron alentaminen. Hyvinhän on toteutunut! Tässä hieman asiaa, mitä nykyministerit vaativat ollessaan oppositiossa:

"Polttoaineiden hinnannousu on ylittänyt sietorajan tavalla, johon hallituksen on vastattava todella täysin riippumatta siitä, mitä hallitusohjelmassa on ehkä sovittu." Matti Vanhanen (kesk)

"Keskustan eduskuntaryhmä esittää, että sanasta miestä, sarvesta härkää. Eivät poliitikot voi jatkuvasti juoksennella villeine vaatimuksine, joiden takana eivät seiso tosipaikan tullen. On siis tullut aika ryhtyä toimiin laskea polttonesteiden hintaa keventämällä verotusta monien muiden maiden tapaan." Mauri Pekkarinen (kesk)

"Minusta pitkien etäisyyksien maassa tavoitteena olisi oltava EU:n keskiarvoa halvempi bensa ja kunnoltaan parempi autokalusto." Tanja Karpela (kesk)

(lähde: Kesäkuun 2000 välikysymyksen pöytäkirjat, www.eduskunta.fi)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu