Piikkikammo ja puudutus ?

pelkäävä1234

Minulla on ensi kuussa hammaslääkäriin paikkausaika ja lääkärini sanoi jo etukäteen että reikä on sen kokoinen että suosittelisi puudutusta...
Minua ei ole ikinä ennen puudutettu, ei edes pienenä vaikka muutaman kerran olenkin ollut paikattavana. Pelottaa todella paljon sillä olen piikkikammoinen (viimeinen piikki jonka olen saanut oli sikainfluenssarokotus, ja pyörryin silloinkin) lääkäri sanoi kyllä laittavansa ensin puuduttavaa geeliä ja sitten vasta piikin, mutta pelkään että pyörryn siltikin...

Eli siis miltä puudutuspiikki tuntuu ja miltä yleensäkin tuntuu kun on puudutettuna ja kun puudutus häviää ?

Niin ja se reikä on ylhäällä poskihampaassa, ilmeisesti posken puolla jos oikein ymmärsin. Mihin puudutuspiikki silloin "isketään" ?

17

3981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • the_road

      Puudutus piikki ei tunnu oikeastaan miltään jos käytetään ensin puuduttavaa geeliä. Puutuminen taasen tuntuu vähän samalta, kuin olisi vaikka ollut käsi jotenkin huonossa asennossa ja puutunut. Tietysti paljon lievemmässä mittakaavassa. Puudutus häviää vähitellen ja tuollaisen "pelkän" paikkauksen jäljiltä tuskin tulee edes mitään jälkikipuja hampaaseen puudutuksen hävittyä.

      Ylhäällä puudutus laitetaan niin, että vain yksi hammas puutuu, eli sen kyseisen hampaan kohdalle se "piikki isketään" (oikeasti ei "piikkiä isketä" vaan ennemmin "neula pistetään").

    • 936535

      Puudutus on pieni paha siihen verrattuna, kun jos reikä paikattaisiin ilman sitä. Jos mietit kipua, kumpi sattuu enemmän: että hammasta porataan ilman puudutteita vai puoli sekuntia kestävä puudutusneulan pistos. Ensinnäkin puudutusneula on hyvin ohut ja lääkäri pistää sen erittäin nopeasti. Puudutusaineen leviämisen tuntee ja lopulta onkin vaan ikenet ja huulet puutuneena. Puudutus poistuu jonkin ajan kuluttua kun pääset kotiin. Ei hätää!

      • Ensikertalainen21v

        Puoli sekuntiako se neulanpisto vain kestää? Siis vähemmän kuin rokotuksissa - ja kuitenkin suu on aika arka paikka verrattuna hauikseen. Itse menen varmaan tuossa ensi kuun alussa paikkauttamaan alaposkihammasta ja se on minun ensimmäinen reikä.


    • pelkäävä1234

      Kiiitos paljon vastauksista, rohkaisi jo kummasti ! : ) ja varmasti kotiin lähdettyäni olen iloinen siitä että otin piikin enkä kärsinyt monen minuutin kivuliasta poraamista : )

      Lisää mielipiteitä vaan tulemaan :)

      • piikkikammoinen myös

        Minäkin annan paljon mieluummin puuduttaa kuin kiemurella siinä tuolissa porauksen ajan. Minulla on joskus paikattu ihan pieniä reikiä ilman puudutusta ja se vasta tuskaa on ollut...
        Ja tiedoksi vaan sinulle pelkäävä, jotta minäkin olen ihan hirveästi pelännyt kaikkea pistämistä ja olen pyörtyillyt monesti....
        Nyt olen päässyt pelosta vähän eroon. Pitäisi vaan yrittää olle rentona ja hengitellä rauhassa, kun "piikitetään", niin hyvin se menee :)


    • Pelokas myös

      No hei....minäkin pelkäsin olin suorastaan kauhusta kankea,mutta kaikki meni ihan hyvin puudutus ei sattunut lainkaan,ja hammas lähti huomaamatta .Vielä pitäis kaksi reikää paikata ,en tiedä otanko edes puudutusta.Hammaslääkäri jolla kävin oli todella mukava.Joten reippaasti vain,älä pelkää

      • PikkuRohkaisu

        Minulla on n. Kuukauden päästä aika hammaslääkäriin jossa minut puudutetaan myös... Pelkään aivan kamalasti piikkejä. Kaverini ovat kertoneet kuinka kamalalle se tuntuu kun piikki pistetään ikeneen


      • hamps

        Parempi ettei ajattele asiaa, sulkee silmänsä ja rentoutuu. Ajattele että puudutuksen jälkeen mikään toimenpide ei satu. Pistäminen sattuu vain hetken aikaan, pieni hyttysen pisto.
        Itselleni laitettiin äskettäin implanttiruuvit ja jouduttiin pistämään 3-4 kohtaan ympäri hammasta ja ientä. Ei sattunut pahemmin, eikä toimenpiteen aikana sattunut ollenkaan.


    • pelkäävä1234

      Oiii, kiitos taas rohkaisevista vastauksista ! : ) ja sinä "piikkikammoinen myös" on hyvä tietää etten ole ainoa ja varsinkin että pelosta voi päästä eroon. En ole ennen edes tajunnut pelkääväni niin paljon piikkejä kun sitten viimekerralla pyörryin ja siitähän kammo vaan kasvoi, sillä pyörtyminen ei ole mikään maailman mukavin tunne... Mutta koitan rohkaistua ja toivottavasti kammoni vähän helpottaisi tämän hammaslääkärikäynnin myötä :)

    • ewjr

      en suostu hampaan paikkaamiseen ilman puudutusta.
      edes puudutuksen laitto ei tuntunut miltään. mieluiten maksan puudutuksesta kuin olisin menemättä korjauttamaan hampaita.

    • 13. perjantai

      Pelkään myös piikin laittamista, mutta olen lukenut näitä niin ei se enää tunnu niin pahalta. Minua vain pelottaa kun se aika on perjantai 13. päivä

    • kammottavakammotus

      Huoh, mulla kans parin päivän päästä aika. Pelkkä puudutuksen ajatus tekee jo niin pahaa, että tulee oksennuksen makua suuhu. Viimeks meinas taju lähteä, ja rintakehä tuli punertavalaikukkaaksi kun puudutettiin . Onkoha tää pelkkää pelkoa vai jo jotain muuta?
      Mieluummin annan porata ilman puudutetta, vaikka silmistä valu vesi ja koko selkä märkänä hiestä, kun se tuntuu vähemmän pahalta kuin tuo puudutus :/ siis mulla se piikki ei pahin vaan se olo kun puutuneena :( eli huono-olo loppuu vasta kun puudutus ohi. Neuvoja?

    • poju82776

      Itse pisto ei varmasti tunnu juurikaan miltään jos hammaslääkärä käyttää ensin pintapuudutetta pistokohtaan. Kun puuduteaine menee kudokseen voi tuntua painetta, tämä tuntuu usein ikävämmältä kun itse pisto, se voi myös hieman kirvellä. Mutta neula on äärimmäisen ohut, ja hyvä lääkäri osaa pistää puudutuksen lähes huomaamatta!

      Jos puudutuksesta tulee huono olo, pyydä lääkäriä kokeilemaan ei-adrenaliinipitoista puuduteainetta. Tavallisimmassa käytössä olevassa puudutteessa on adrenaliinia, joka saattaa joillekkin aiheuttaa huonoa oloa ja sydämen tykytyksiä.

      • toothie

        Mulla ei oo tuntunut mitään painetta milloinkaan, vaikka joka kerta kun ollaan porattu, ollaan myös puudutettu. :D Eli siis ei mitään hätää, pienistä ajoista lähtien (Oon vieläkin tosi kipuherkkä) en tuntenut kuin pienen nipistyksen poskessa, kun en edes tiennyt koko puudutuksesta. :-----)


    • olen äänestänyt

      Kiitos kaikista kommenteista! Nyt sitte ois huomenna se keikka ja kommenti rohkaisi! Annoin myös ääneni jokaiselle mitkä rohkaisivat. Toivottavasti huomisesta käynnistä tulee parempi kuin viimeks.

    • tekniikkalajit

      Puuduttajissa on eroja. En ole oikeastaan aiemmin laittanut merkille koko työvaihetta ehkä siksi, että yleensä kai hml:t osaavat puuduttaa sen verran ovelasti, ettei pistosta edes huomaa. Kävin taannoin uudella hml:llä, joka ennen puudutusta heilutteli mielestäni silikoniruutan näköistä juttua silmieni edessä kunnes tökkäsi tämän suuhuni ja teki infiltraatiopuudutuksen ylös. Panikoin pahemman kerran, ja olisin marssinut saman tien pihalle, ellei puudutusneula olisi jököttänyt ikenessäni ikuisuudelta tuntuvaa aikaa.

      Samalla viikolla (sattuneista syistä) toinen hml teki johtopuudutuksen, josta olin etukäteen niin kauhuissani, että itkin jo aikaa varatessani. Olin varma, että pyörtyisin välittömästi, mutta puudutuksen laitto olikin huomaamaton, eikä pistos tuntunut ollenkaan. En tiedä oliko tuota adrenaliinitonta puudutusainetta, mutta paniikkikohtausta ei tullut vaan oli ihan mukava kölliä hoidettavana myös loppuaika. :)

    • Anonyymi

      Täällä on myös piikkikammoinen ,ihminen. hammaslääkärissä jos tarvitsee ottaa puudutusta pyydän aina ensin geelimäisen pintapuudutteen. ja näin on parempi kannattaa se puudutus ottaa jos on esim hampaanpoisto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe