Saisiko TAKAISIN sen LINTU-keskustelun?

siinä oli hyvää tekstiä HERTSYKÖISTÄ j amuuta kivaa myös?
Minne se hävis?
758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Herätkää-lehti g93 22/6 "onko linnunlaulu vain kaunista musiikkia?"s.19-20

Taitavia ja lahjakkaita muusikoita
Laululinnut osaavat käyttää ääntään todella taitavasti. Jotkin niistä pystyvät laulamaan kolmea tai neljää säveltä yhtä aikaa.
Toiset voivat synnyttää jopa 80 säveltä sekunnissa. Ihmisen korva kuulee ne yhtenä jatkuvana äänenä, mutta linnut kykenevät erottamaan ne toisistaan erinomaisen kuulonsa ansiosta.
Tutkijat ovat pohtineet, onko linnuilla musiikkikorvaa.
Pystyvätkö linnut erottamaan toisistaan Bachin urkuteoksen ja Stravinskyn ”Kevätuhrin”? Tutkijat opettivat neljää kyyhkystä nokkaisemaan toista kahdesta pyöreästä levymäisestä koskettimesta, kun ne olivat tunnistaneet oikean säveltäjän, minkä jälkeen ne saivat palkinnoksi ruoanmurun. Ennen pitkää kyyhkyset osasivat valita oikean koskettimen kuultuaan minkä osan tahansa Bachin 20 minuuttia kestävästä sävellyksestä.
Muutamaa poikkeusta
lukuun ottamatta ne pystyivät tekemään oikean valinnan jopa kuultuaan muiden säveltäjien samantyylistä musiikkia.

Jotkin tropiikin linnut pystyvät säveltämään ja esittämään duettoja.

Näyttää siltä, että lintupariskunta harjoittelee laulamista yhdessä ja kokeilee uusia sävelmiä, kunnes puolisot ovat luoneet aivan omaperäisen sävellyksen, jota ne laulavat vuorotellen kutsuen ja vastaten kutsuun.
Ne laulavat niin täsmällisesti, että harjaantumattomassa korvassa laulu kuulostaa siltä kuin vain yksi lintu laulaisi keskeytyksettä yhtä ainoaa sävelmää.
Kumpikin osapuoli voi laulaa kumpaa osaa tahansa tai laulaa molemmat osat yksin toisen linnun ollessa poissa.
Tämän ainutlaatuisen kyvyn ansiosta tiheissä sademetsissä asustavien lintujen on helpompi paikantaa ja tunnistaa oma puolisonsa.----
Selvästi Jumalan luomia nämä ;D

Äänestä
  • http://youtu.be/sAwiFMKPHmY
    Luontodokkarista lintuääniä--kuulostaa kyllä välillä autonhälyttimeltä ja moottorisahalta ;d

    Äänestä


Lintukeskustelu poistettiin koska siinä esiintyi sana "evoluutio".

Äänestä
  • Monessakohan keskustelussa
    se sana täällä esiintyykään... ;D

    Äänestä

Toiset laululinnut erikoistuvat säveltämään teemalle useita muunnelmia;
ne lainaavat jo olemassa olevan laulun ja lisäävät siihen säveliä tai vaihtavat sen äänten tai säkeitten paikkaa.
Tällaiset matkijalinnut ovat kauan saaneet osakseen ihailumme – ja varsinkin sellaiset linnut, jotka käyttävät kykyjään opetellakseen ”puhumaan” eli jäljitelläkseen ihmisen ääntä.

Tällaisia lintumaailman matkijalaulajia ovat muun muassa Australiassa elävä lyyrypyrstö, Euroopassa asustavat luhtakerttunen ja kottarainen sekä Pohjois-Amerikassa pesivät laulukerttuli ja taiturimatkija.
Viimeksi mainitun linnun ohjelmistoon voi kuulua kymmeniä lauluja, jopa sellaisia, joissa se matkii sammakon kurnutusta tai sirkan siritystä.
On todella kiehtovaa kuunnella taiturimatkijan iloista laulusikermää, joka koostuu lintumaailman tunnetuista klassikoista.
Kun nämä höyhenpukuiset luomukset esittävät viehättäviä sävelmiään, voit pelkän kuulemisen lisäksi oikein kuunnella arvostaen niiden laulua. Huominen esitys alkaa heti aamutuimaan. Aiotko sinä nauttia siitä?

Äänestä

Kolmisopi taas ollut asialla. Joku kohta ei ole miellyttänyt hänen sekopäisyyttään, ja tässä tulos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tipitii! kirjoitti:

siinä oli hyvää tekstiä HERTSYKÖISTÄ j amuuta kivaa myös?
Minne se hävis?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu