Välillä tuntuu ettei meidän riitelyssä ole mitään järkeä. Yleensä riita alkaa jostain vähäpätöisestä ja herkkänä otan kaiken itseeni ja alan useimmiten itkemään. Silloin en pysty puhumaan. Miestäni taas tuo puhumattomuus ärsyttää yli kaiken. Hän ei kestä mykkäkoulua (sitäkin olen harrastanut :-( , vaan haluaisi puhua asiat selviksi saman tien. Minä taasen olen yleensä niin "vihainen" tai itku kurkussa etten riidan aikana kirjaimellisesti pysty puhumaan.
Eilen oli molemminpuolista mykkäkoulua lauantain takia. Illalla sitten purskahdin itkuun sängyssä. Mies ei tehnyt elettäkään lohduttaakseen, vaikka juuri sitä olisin halunnut. Kysyi vain miksi itket. En pystynyt sanomaan mitään. Tänä aamuna lähti töihin sanomatta mitään, koskematta.
En kestä tällaista. Riidasta ei puhuttu, eli asiat eivät ole selvinneet. (Riita tosin oli vähäpätöinen mutta seuraukset saattavat olla suuret) Mitenkähän sitten tänä iltana, kun mies tulee kotiin?
Yleensä minä olen ollut se aloitteen tekijä sopimisessa, kun olo on niin paha ettei voi mitään tehdä. Ja mies kuittaa aina että kaikki on ok. Olisiko hänen vuoronsa vaihteeksi thedä aloite sopimiseen?
Mökötänkö tämänkin päivän omissa oloissani vai mitä teen? Itkettää, kun toinen ei huomaa lainkaan...
Auttakaa kokeneemmat!
Eilen oli molemminpuolista mykkäkoulua lauantain takia. Illalla sitten purskahdin itkuun sängyssä. Mies ei tehnyt elettäkään lohduttaakseen, vaikka juuri sitä olisin halunnut. Kysyi vain miksi itket. En pystynyt sanomaan mitään. Tänä aamuna lähti töihin sanomatta mitään, koskematta.
En kestä tällaista. Riidasta ei puhuttu, eli asiat eivät ole selvinneet. (Riita tosin oli vähäpätöinen mutta seuraukset saattavat olla suuret) Mitenkähän sitten tänä iltana, kun mies tulee kotiin?
Yleensä minä olen ollut se aloitteen tekijä sopimisessa, kun olo on niin paha ettei voi mitään tehdä. Ja mies kuittaa aina että kaikki on ok. Olisiko hänen vuoronsa vaihteeksi thedä aloite sopimiseen?
Mökötänkö tämänkin päivän omissa oloissani vai mitä teen? Itkettää, kun toinen ei huomaa lainkaan...
Auttakaa kokeneemmat!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kommentoin omia kokemuksiani miehisestä näkökulmasta. Naiset tosiaan "suuttuvat" liian helposti. Jos sovitaan aikaisemmin jotain vähäpätöistä, kuin esimerkiksi kaupassa käynnistä, voi olla että jos erehtyy tuota aikaa muuttamaan niin alkaa mökötys. Vaikka puhutaan siis maailman vähäpätöisimmästä asiasta...
ja mökötetään ja ollaan mykkäkoulussa. ja miehestä tuntuu todella pahalle ja ihmettelee että mitä väärää tein, olenko väärässä, pitköökö pyytää muka anteeksi?? Tuo kaupassa käynti oli vian esimerkki, tilanteen voi laukaista ihan mikä tahansa asia, yleensä pieni unohdus yms, jonka voisi helposti toinen korjata vain muistuttamalla asiasta uudestaan.
Tuo mökötys (mikä on 99% naisten laji, sori vaan), aiheuttaa aivan turhia parisuhdeongelmia.
Kirjoituksesi voisi olla vaimoni aivan hyvin, onneksi ei lauantaina mökötetty!;)
Naiset, älkää mököttäkö ja alkako mykkäkoulua, se on tosi raastavaa rakastamaanne miestä kohtaan.
Se ei ratkaise mitään, ei auta ollenkaan, molemmille tulee paha mieli jne jne...
Nuo pikku arkipäivän aikatauluongelmat, menemiset ja tulemiset ja esim liikenneruuhkan takia 10 min myöhästyminen ruokapöydästä eivät saa olla niin hankalia, että pitää loppuilta mököttää.
Tuntuu niin oudolta pyytää anteeksi että oli ruuhkaa tai muuta yhtä järkevää. Jatkakaa muut!
Kiitos kommentistasi. Olen samaa mieltä. Mykkäkoulu on typerää, mutta minkäs teet kun ei huvita puhua... Ainoa ase riidellessä. Typeräähän se on, tiedän.
Olemme aikaisemmin keskustelleet tuosta, miten mies reagoi kun itken. Miehet eivät ilmeisesti kestä itkeviä naisia. Sanoo että tulee itsellekin paha mieli vaikkei itku edes hänestä johtuisi. Olen sanonut, että riittää kun vain halaat ja lohdutat. Sekös vasta itkettää lisää kun ärähdetään...
Olenko siis kun mitään ei olisi tapahtunut, kunnes lauantain riita vedetään myöhemmin esiin käsittelemättömänä? Vai otanko asian puheeksi? Vai annan olla? Pyydän kenties anteeksi (mitä?)?
Miksi erimielisyys ajautuu aina riitaan asti, jossa sitten satutetaan toista? Vai onko se ajautumista alkuunkaan? Voiskos sitä kinastelua sitten tietosesti ohjata toisenlaiselle raiteelle?
Jatkuvan riitelyn taustalla on yleensä joku iso asia, jota ei ole kartoitettu ja joka sitten painaa ja herkistää kiukkuun ja toraan.
Oletko turhautunut, entäs miehesi? Vai miltä se elämä noin yleensä tuntuu, niin työelämä kuin yksityiselämäkin?
Jatkuva itkeskelykin aiheuttaa pian "inflaation", jos toisesta tuntuu, ettei itku lopu vaikka hän sanoisi tai tekisi mitä.
Yrittäkää purkaa vyyhteä kun olette rauhallisia ja ihmetelkää yhdessä sitä, miten ja miksi te aina ajaudutte riitelemään pikkuasioista.
Mököttäminen ei todellakaan ole mikään ratkaisu, jos siis ratkaisua ylipäätään etsitään.
Taitaa olla kumminkin puolin selvittämättömiä asioita. Ollaan sovittu ettei riidellessä oteta vanhoja asioita enää käsittelyyn. En henkilökohtaisesti pidä riitelystä (kukapa pitäisi) ja pahoitankin mieleni aika helposti. Itkuahan siitä seuraa... Lauantaista riitaa puitiin sunnuntaina, kun mies kysyi mikä on vialla. Siitä riitely/mökötys alkoi. Mieskään ei osaa rauhallista keskustelua riidellessä, vaan poistuu yleensä paikalta ääntään korottaen. Ja minä purskahdan itkuun.
Kauan aikaa suhdettamme vaikeutti miehen ex. Asia ollaan käsitelty, eikä mies varsinkaan halua enää puhua siitä. Joskus tuo kaivelee mieltäni ja saatan laukoa jotain siihen liittyvää riidellessä.
Pyydänkö anteeksi, ja mies taas kuittaa että kaikki on ok. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää... En laske kumpi pyytelee enemmän anteeksi. En tiedä onko tällä riidalla aloittajaa. Minussakin on syytä, sitä en kiellä, mutta jonkinlaista aloitetta toivoisin miehen puolelta...
Sun kannattaa aina pyytää anteeksi omien valintojesi aikaansaannosta, kun se kerran tuntuu pahalta susta itsestäsikin. Pyydät siis anteeksi myös itsesi tähden.
Pitäis tuntua heti paremmalta.
Sopiminen on tärkeetä, että voidaan jatkaa taas puhtaalta pöydältä. Siksi mököttäminen on erityisen huono vaihtoehto.
Ja vanhojen kaivelu ei tunnu koskaan reilulta, varsinkaan jos asia on jo puitu ja anteeksi annettu. Olisi siis erityisen viisasta opetella päästämään irti vanhoista aseista.
Kukaan ei riitele yksin, siihen tarvitaan aina vastaus toisen taholta. Eli syyllisiä riidan kehittymiseen on joka kerta kaksi.
Tässä on päivä vellottu pahan olon kanssa ja odottelen miestä kotiin. Tiedän jo, että hän ottaa viime viikonlopun esille kun seuraava riita tulee (taas tätä, se ja se vkonloppu meni pilalle sen ja sen takia). Pyydän anteeksi omasta puolestani, että aloin itkemään, en puhunut. Riidan aihe kuitenkin kalvaa mieltä, ja haluaisin keskustella sen selväksi. Pelkään vaan, että se keskustelu päättyy taas kyyneliin puolestani.
Toivottavasti tämä selviää tänä iltana. En jaksa tällaista mykkäkoulua enää.
Joissakin tilanteissa en itse ole pyytänyt anteeksi itse asiaa (esimerkiksi riidan alkuperäistä aihetta, jos esimerkiksi olen mielestäni sanonut aiheellisesti), mutta olen pyytänyt anteeksi omaa väärää reagointiani.
Mielestäni se tosin on miehesi ongelma, jos hän ei kestä nähdä itkua. Voithan yrittää selittää hänelle jonakin rauhallisena ja neutraalina hetkenä, että ei sinun itkusi tarkoitus ole niin "kamala" tms. kuin hän tuntuu olettavan. Jos itkusi vaivaa sinua vähemmän kuin häntä, kannattaa ehdottomasti mainita sekin, koska joskus se voi helpottaa hänen suhtautumistaan asiaan.
Voi tuntua nurinkuriselta, mutta löytyisikö sille viikonlopun käsittelylle jokin sellainen väli, jolloin se kaivelisi sinua kaikkein vähiten? Siis esimerkiksi sellaisella hetkellä, kun olisit miettinyt muitakin asioita, olisit tullut jostain hyvälle tuulelle tms?
Perustelu: tuollaisena hetkenä asiasta voisi ehkä keskustella huomattavasti neutraalimpaan sävyyn (silloin tulisi vähemmän syyttelyä, vähemmän rähjäämistä tms), jolloin itkun tulo kestäisi ainakin kauemmin?
Mielipiteesi kiinnostaisi. :)
Eilen odotin miestä keittiön pöydän ääressä. Istuttiin molemmat siinä ja puitiin asia läpi. Kyyneleet valuivat poskille jossain vaiheessa kuitenkin. Mies oli tyytyväinen että voimme keskustella rakentavasti, tosin kyyneleet eivät siihen kuulu. Asia on nyt loppuunkäsitelty, toivottavasti molemmat oppivat siitä jotakin. Olen tosiaan niin herkkä, että alan itkemään vähemmästäkin. Kyyneleet tietysti satuttavat miestä, luulee olevansa niiden syy. Sanoin ettei näin ole.
Eilinen ilta oli mukava ja kaikki on taas normaalisti. Molemmat olimme pahoillamme, että tuhlasimme viikonlopun riitaan.
Minun on helpompi puhua, kun kyyneleet eivät puske ulos, eli hiukan myöhemmin kuin juuri riidan aikana, heti sen jälkeen. Mies taas haluaisi puhua saman tien asiat halki. Se vaan ei aina taida onnistua, en itkultani pysty puhumaan.
Toivottavasti tällaisia typeriä riitoja ei enää tule.
Kiitos.
Samankaltaista kuin meillä on ollut. Kun minä suutun haluaisin käydä asian läpi samantien ja tehdä sovinnon. Riita kuitenkin laajenee helposti haukkumiskisaksi ja naiseni murjottaa sitten pari päivää. Kun naiseni suuttuu hän raivoaa hetken ja taas murjotetaan pari päivää. Minä kuitenkin joudun sitten yleensä hieromaan rauhaa kun en jaksa enää kolmannen päivän murjotuskilpaa. Asiat jää kuitenkin kesken ja taustalle paha mieli molemmille.
Tämmöisessä tilanteessa menee suhde helposti solmuun. Nyt viime päivinä on helpottanut, kun olemme keskustelleet asioista hyvässä sovussa. Tilanne ja asenteet kaipaavat pientä remonttia. Kumpikin on kuitenkin monissa kohdin täysin samaa mieltä, mutta kun käydään tiheään sotaa sitähän ei tietysti huomaa eikä ymmärrä. Jatkuva riiteleminen vieraannuttaa toisesta.
Tehkää sopu ja yrittäkää alkuun sopia ne asiat, jotka kumpikin tiedätte ongelmiksi.
sen näkee naamasta,jos lakkaa saamasta..
Sähän voisit kirjoittaa poikaystävällesi kirjeen. Siinä voisit kertoa tarkasti tuntemuksistasi eri asioita kohtaan. Sinun ei tarvitse pelätä itkemistä ja voit valita huolella sanasi. Sitten annat kirjeen poikaystävällesi ja kysyt mitä tuntemuksia se sai aikaan. Näin homma saattaisi lähtä purkautumaan ilman kyyneliä ja huutamista.