Nokia Missio tarkastelussa
Nokia Missio on luterilaisen kirkon sisältä syntynyt karismaattinen herätysliike, joka opettaa että sen tärkein tehtävä ja päämäärä on saattaa ihmiset tuntemaan Jeesus. Nokia Missionissa puhutaan Jeesuksesta ja opitaan myös varmasti tuntemaan Herraa Jeesusta. Nokia Mission suurin ongelma on totuuden ja valheen sekoittaminen, jota liike tekee kutsumalla puhujavieraita, jotka ovat eksyttäjiä, samoin Nokia Mission oma opetus on myös joissakin paikoin totuuden ja valheen sekoittamista. Aion ottaa esille tässä kirjoituksessa muutamia asioita, joista käy ilmi kuinka Nokia Missio sekoittaa totuutta ja valhetta. Toivon että koettelet kirjoitukseni ja siinä käsiteltävät asiat Jumalan sanan valossa, sillä tämä asia on erityisen tärkeä. Erikoisesti toivon, että sinä joka olet sisällä Nokia Missio toiminnassa lukisit tämän kirjoituksen ajatuksella, rukoillen ja koetellen sen Jumalan sanan valossa. Tämä kirjoitus ei ole panettelu tai mustamaalaamistarkoituksessa tehty, vaan tämä kirjoitus on tehty aitoa huolta ja tuskaa tuntien Jumalan seurakunnan tilasta ja siitä mitä kaikkea Nokia Missio edustaa.
Nokia Missio päämääriä
Nokia Missiossa on hyviä päämääriä, esim. siellä painotetaan sitä kuinka tärkeätä on ihmisen pelastuminen ja evankeliumin julistaminen. Tämä asia on tosi tärkeä ja sen tulee olla esillä kuten Nokia Missio myös painottaa aivan oikein.
Nokia Missio painottaa myös sitä, että uskovien tulisi juurtua Kristukseen ja kasvaa Jumalan armosta tekemään uskon tekoja. Tämäkin on ihan oikein kun se esitetään tällä tavalla, eikä siinä ole itsessään mitään väärää, vaan se on oikea ajatus ja suunta, joka jokaisella seurakunnalla tulisi olla.
Nokia Missio painottaa hyvin vahvasti karismaattisia armolahjoja, profetiallisuutta, sairasten parantumista jne. Tämäkin on kaikki Raamatullista ja oikeaa.
Kuitenkin Nokia Missio kaikesta edellä olevasta huolimatta on lipsunut totuuden ja valheen sekoittamiseen siinä määrin, että se hyväkin mitä on helposti likaantuu ja saastuu.
Varsinkin silloin kun aletaan pitää valhetta totuutena ja sitä opetetaan ja uskotellaan ihmisille, niin silloin tulee suuria ongelmia ja evankeliumin työstä ei tule enää Herran työtä, vaan ihmisten työtä, jossa he omaan korvasyyhynsä valitsevat sen miten he haluavat tehdä työtä Herralle. Raamattu kuitenkin osoittaa, että marssijärjestys Herran työssä on sellainen, jossa Herra määrittelee sen millaista se on, mitä se pitää sisällään, miten sitä tulisi tehdä ja miten Herraan Jeesukseen tulee uskoa. Tuon seuraavaksi esille niitä asioita, jotka eivät ole kohdallaan Nokia Missio toiminnassa.
Nokia Missio evankeliumi
Mark 16:
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Nokia Missio julistaa evankeliumia, mutta painottaa, että evankeliumi ilman ihmeitä ja merkkejä on väärää. Tämän tähden Nokia Mission on eksynyt monella tavoin monenlaisiin vääriin asioihin, joita ei saisi esiintyä seurakunnassa. Koska Nokia Missio tähtää ihmeisiin ja merkkeihin, niin he eivät kiinnitä siihen huomiota mitä Jumalan sanan totuus opettaa tai sitten he koittavat perustella monenlaisen vääryyden olevan oikeata, koska ihmeitä ja merkkejä tapahtuu. Asioita ei koetella siten kuin Raamattu opettaa ja sen tähden Nokia Missionin puhujavieraina on esiintynyt mm. okkultisteja, jota käsittelen myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Koska asioita ei koetella kunnolla ja oikein, niin vuodesta toiseen erilaiset väärät profetiat ja muut hengen ilmenemismuodot saavat jalansijaa Nokia Missio toiminnassa. Tällainen toiminta vetää mukaansa sellaisia ihmisiä, jotka ovat varmasti vilpittömiä, mutta joiden elämää hallitsee voimakas sielullisuus, halu nähdä ja kokea ihmeitä, Raamatun sanaa ei oteta todesta, kunhan se on sinnepäin, Raamatuin sanaa uskotaan perinteestä käsin, halutaan olla radikaaleja, mutta tehdään se eksymällä ylihengellisyyteen ja vääriin opetuksiin, uskossaan nuoret uskovat, joita viedään harhaan ihmeiden ja merkkien avulla ja monenlaisten muiden väärien asioiden johdattelemina. JATKUU
Nokia Missio on luterilaisen kirkon sisältä syntynyt karismaattinen herätysliike, joka opettaa että sen tärkein tehtävä ja päämäärä on saattaa ihmiset tuntemaan Jeesus. Nokia Missionissa puhutaan Jeesuksesta ja opitaan myös varmasti tuntemaan Herraa Jeesusta. Nokia Mission suurin ongelma on totuuden ja valheen sekoittaminen, jota liike tekee kutsumalla puhujavieraita, jotka ovat eksyttäjiä, samoin Nokia Mission oma opetus on myös joissakin paikoin totuuden ja valheen sekoittamista. Aion ottaa esille tässä kirjoituksessa muutamia asioita, joista käy ilmi kuinka Nokia Missio sekoittaa totuutta ja valhetta. Toivon että koettelet kirjoitukseni ja siinä käsiteltävät asiat Jumalan sanan valossa, sillä tämä asia on erityisen tärkeä. Erikoisesti toivon, että sinä joka olet sisällä Nokia Missio toiminnassa lukisit tämän kirjoituksen ajatuksella, rukoillen ja koetellen sen Jumalan sanan valossa. Tämä kirjoitus ei ole panettelu tai mustamaalaamistarkoituksessa tehty, vaan tämä kirjoitus on tehty aitoa huolta ja tuskaa tuntien Jumalan seurakunnan tilasta ja siitä mitä kaikkea Nokia Missio edustaa.
Nokia Missio päämääriä
Nokia Missiossa on hyviä päämääriä, esim. siellä painotetaan sitä kuinka tärkeätä on ihmisen pelastuminen ja evankeliumin julistaminen. Tämä asia on tosi tärkeä ja sen tulee olla esillä kuten Nokia Missio myös painottaa aivan oikein.
Nokia Missio painottaa myös sitä, että uskovien tulisi juurtua Kristukseen ja kasvaa Jumalan armosta tekemään uskon tekoja. Tämäkin on ihan oikein kun se esitetään tällä tavalla, eikä siinä ole itsessään mitään väärää, vaan se on oikea ajatus ja suunta, joka jokaisella seurakunnalla tulisi olla.
Nokia Missio painottaa hyvin vahvasti karismaattisia armolahjoja, profetiallisuutta, sairasten parantumista jne. Tämäkin on kaikki Raamatullista ja oikeaa.
Kuitenkin Nokia Missio kaikesta edellä olevasta huolimatta on lipsunut totuuden ja valheen sekoittamiseen siinä määrin, että se hyväkin mitä on helposti likaantuu ja saastuu.
Varsinkin silloin kun aletaan pitää valhetta totuutena ja sitä opetetaan ja uskotellaan ihmisille, niin silloin tulee suuria ongelmia ja evankeliumin työstä ei tule enää Herran työtä, vaan ihmisten työtä, jossa he omaan korvasyyhynsä valitsevat sen miten he haluavat tehdä työtä Herralle. Raamattu kuitenkin osoittaa, että marssijärjestys Herran työssä on sellainen, jossa Herra määrittelee sen millaista se on, mitä se pitää sisällään, miten sitä tulisi tehdä ja miten Herraan Jeesukseen tulee uskoa. Tuon seuraavaksi esille niitä asioita, jotka eivät ole kohdallaan Nokia Missio toiminnassa.
Nokia Missio evankeliumi
Mark 16:
15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Nokia Missio julistaa evankeliumia, mutta painottaa, että evankeliumi ilman ihmeitä ja merkkejä on väärää. Tämän tähden Nokia Mission on eksynyt monella tavoin monenlaisiin vääriin asioihin, joita ei saisi esiintyä seurakunnassa. Koska Nokia Missio tähtää ihmeisiin ja merkkeihin, niin he eivät kiinnitä siihen huomiota mitä Jumalan sanan totuus opettaa tai sitten he koittavat perustella monenlaisen vääryyden olevan oikeata, koska ihmeitä ja merkkejä tapahtuu. Asioita ei koetella siten kuin Raamattu opettaa ja sen tähden Nokia Missionin puhujavieraina on esiintynyt mm. okkultisteja, jota käsittelen myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Koska asioita ei koetella kunnolla ja oikein, niin vuodesta toiseen erilaiset väärät profetiat ja muut hengen ilmenemismuodot saavat jalansijaa Nokia Missio toiminnassa. Tällainen toiminta vetää mukaansa sellaisia ihmisiä, jotka ovat varmasti vilpittömiä, mutta joiden elämää hallitsee voimakas sielullisuus, halu nähdä ja kokea ihmeitä, Raamatun sanaa ei oteta todesta, kunhan se on sinnepäin, Raamatuin sanaa uskotaan perinteestä käsin, halutaan olla radikaaleja, mutta tehdään se eksymällä ylihengellisyyteen ja vääriin opetuksiin, uskossaan nuoret uskovat, joita viedään harhaan ihmeiden ja merkkien avulla ja monenlaisten muiden väärien asioiden johdattelemina. JATKUU
Vastaukset 21
Vanhimmat
OKKULTISTINEN NOKIA MISSIO OSA 2
Sinä joka olet Nokia Missionissa jäsenenä toivon ettet loukkaannu tekstiin mitä olen kirjoittanut, vaan että tutkisit ja koettelisit kirjoitukseni Jumalan sanalla ja ollen rukouksessa ja viettäisit aikaa siinä, että mikä on Raamatun perustus ja mikä on Nokia Missionin perustus.
Itse en ole ollut koskaan Nokia Missionin jäsenenä, eli minun tarkoitukseni ei ole kostaa tai puhua pahaa kenestäkään, vaan tuon Nokia Missionin väärät perustukset esille sen takia, koska Herra Jumala minua on tähän kehottanut. Toivon että tutkit ja koettelet kaiken sen mitä kirjoitan tässä kirjoituksessa, sinun ei ole pakko sitä tehdä, mutta se olisi hyväksi sinulle ja Jumalan tahdon mukaista on tutkia ja koetella asioita.
Ef 4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Ihmeet ja merkit eivät ole ainoa seuraus aidosta uskosta, jonka Jumala vaikuttaa. Tärkeimmät merkit aidon uskon seurauksista ovat uskon elämän terve kasvu rakkauden ja totuuden mukaan. Aito ja terve usko johdattaa uskovan elämään käytännössä Jumalan rakkauden ja totuuden mukaan. Aito ja terve usko johdattaa uskovan uskomaan Jumalan sanaan totuuden mukaisesti, jonka seurauksena uskova kykenee erottamaan hyvän ja pahan sekä vastaanottamaan hyvän ja Jumalan mielenmukaiset asiat sekä hylkäämään syntiä ja kaikkea vääryyttä.
Raamattu opettaa oikeasta karismaattisesta toiminnasta, jossa armolahjat toimivat mutta ne pysyvät Jumalan sanan totuuden opetuksen rajoissa.
1 Kor 14: 1 Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
Kreikankielisessä Raamatussa on edellinen jae sanatarkasti näin:
Tavoitelkaa rakkautta ja kaivatkaa hengellisiä enemmän jotta profetoisitte.
Jumalan sana opettaa meitä tavoittelemaan rakkautta ja hengellisyyttä jos näissä suostumme kasvamaan, niin silloin myös armolahjatkin toimivat terveellä tavalla seurakunnan keskellä. Paavali painotti Agape rakkauteen keskittymistä sekä hengellisyyden tavoittelemista (elämää Pyhässä Hengessä), jonka jälkeen myös armolahjat toimivat seurakunnassa terveellä tavalla seurakuntaa rakentaen, ei rikkoen. Korinton seurakunnassa eivät armolahjat toimineet oikealla tavalla, siksi Paavali opetti rakkauden ja hengellisyyden tärkeyttä, että armolahjatkin voisivat toimia oikealla tavalla. Jos emme toimi Raamatun opetuksen mukaan ja tavoittele ensin rakkautta ja hengellisyyttä, joka tarkoittaa myös totuudessa pysymistä, niin silloin armolahjat ryöstäytyvät käsistä tai sielullinen ihminen tuottaa sielullisuutensa sekä riivaajahenkien kautta hengen sanomia. Näin on käynyt Nokia Missionissa, jonka tuon esille myöhemmin tässä kirjoituksessa.
JATKUU
OKKULTISTINEN NOKIA MISSIO OSA 3
Nokia Missio ja kaste
Markku Koivisto on sanonut että Nokia Missio hyväksyy luterilaisen ja vapaiden suuntien kastekäsityksen ja pitää molempia käsityksiä Raamattuun pohjautuvina. Markku Koivisto on sanonut, että hänellä itsellään on vakaa luterilainen kastekäsitys, josta hän ei luovu.
Raamattu opettaa, että Uuden Liiton järjestyksessä on olemassa vain yksi tapa kastaa, jonka Raamattu opettaa olevan sellainen, jossa vain uskoontulleita ja parannukseen tulleita kastetaan, muita ei kastettu alkuseurakunnassa, eikä saanut kastaa.
Linkki: Vesikaste Raamatun opetuksen valossa
Markku Koivisto ajautuu heti ristiriitaan kun hän sanoo luterilaisen kirkon ja vapaiden suuntien kasteiden olevan Raamattuun pohjautuvia, mutta sanoo itse pysyvänsä luterilaisessa kastekäsityksessä, josta hän ei luovu. Markku Koivisto kumoaa julkilausumansa luterilaisen kirkon ja vapaiden suuntien vesikastenäkemyksien yhtäpitävästä Raamatullisuudesta sanomalla, että hän pitää kiinni luterilaisen kirkon kastenäkemyksestä, josta hän ei luovu.
Markku asettaa luterilaisen kirkon kasteopin paremmaksi kuin vapaiden suuntien näkemys, koska hän ei aio luopua siitä, vaan pitää siitä kiinni. Jos hän olisi johdonmukainen, niin hän sanoisi, että molemmat ovat Raamatullisia, eikä hän pitäisi kiinni yksin luterilaisesta kasteesta.
Raamatun valossa asia on kuitenkin sellainen, että Raamattu opettaa, että kaste kuuluu sellaiselle, joka on Jumalan armosta tehnyt parannuksen, tunnustanut syntinsä Jumalalle ja uskoo Herran Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi; näin hän saa syntinsä anteeksi ja menee kasteelle Raamatun opetuksen mukaan uskontulon seurauksena sen jälkeen kun hän on tullut uskoon. Sylivauvojen kastaminen on siten epäraamatullista.
Nokia Missio painottaa, että vesikaste on aina saanut aikaan riitaa ja hajaannusta ja siksi Nokia Missio on tehnyt kasteesta uskovia yhdistävän tekijän. Se on totta, että uskovat ovat riidelleet ja eläneet hajaannuksessa erilaisen vesikastenäkemyksen takia.
Paras ratkaisu siihen on toisen kunnioittaminen ja rakastaminen sekä väärän opetuksen hylkääminen, että syvällisempi yhteys voi syntyä. Tässä kohden kirkon lapsikasteesta kiinnipitävien tulisi ojentautua Raamatun opetuksen mukaan ja hylätä tuo epäraamatullinen kaste sekä vastaanottaa Raamatullinen kaste, joka vastaanotetaan uskoontulon jälkeen.
Nokia Missio ajattelee asiaa ihmisjärjen kautta, kun yhdistää kaksi erilaista kastetta ja ajattelee että, nyt ei synny riitaa eikä hajaannusta, vaan voimme olla yhtä. Kun asiaa tarkastellaan Raamatun opetuksen valossa, niin Nokia Missionin kahden kasteen oppi on kestämätön pohja seurakunnan rakentumiselle.
Raamattu opettaa, että Yksi Herra, Yksi Usko, Yksi Kaste, eli kun ihminen on tullut uskoon Jumalan armosta, niin silloin hän menee kasteelle ja muita ei saa eikä voi kastaa kuin vain niitä, jotka ovat tulleet uskoon. Raamatun opetuksen mukaan seurakunnalla tulee olla vain yksi ja samanlainen opetus vesikasteesta, eikä se saa opettaa kahta erilaista kastetta.
Tässä kohden kun Nokia Missio opettaa kahden kasteen oppia, niin se sekoittaa totuuden ja valheen keskenään ja totuttaa jäsenensä hyväksymään totuuden ja valheen sekoittamisen sekä opettaa ihmisiä hyväksymään ja elämään valheessa, sillä luterilaisen kirkon kasteopetus on valheellista ja epäraamatullista opetusta. Tämä siemen totuuden ja valheen sekoittamisessa tulee esille Nokia Missio toiminnassa muuallakin ja usein.
Nokia Missionin vastuuhenkilöt sanovat, että he eivät aiheuta kasteen takia hajaannusta ja eripuraa, vaan he haluavat yhdistää uskovia kahden erilaisen kasteen kautta.
Nokia Missio rakentaa uskovien yhteyttä sekoittamalla keskenään totuutta ja valhetta sanomalla, että luterilaisen kirkon kaste ja vapaiden suuntien kaste molemmat ovat Raamatullisia. Luterilaisen kirkon kasteopetus on väärä ja epäraamatullinen, siksi sitä ei saisi opettaa Raamatulliseksi kasteeksi.
Näin Nokia Missio koittaa rakentaa uskovien yhteyttä sekoittamalla totuuden ja valheen yhdeksi totuudeksi, mutta tosiasia on että se jää sekoitukseksi, jossa koitetaan yhdistää totuus ja valhe.
Raamattu opettaa, että Herraan Jeesukseen uskovien tulee rakentaa uskon yhteyttä ja ykseyttä ainoastaan vain totuuden varaan, eikä tätä yhteyttä voi rakentaa siten, että siihen sekoittaa valhetta. Raamattu opettaa selkeästi, että Herran Jeesuksen opetuslapset rakentuvat yhdessä vain totuuden ja rakkauden kautta:
Ef 4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Tiit 1:1 Paavali, Jumalan palvelija ja Jeesuksen Kristuksen apostoli Jumalan valittujen uskoa ja sen totuuden tuntemista varten, joka on jumalisuuden mukainen.
JATKUU
OKKULTISTINEN NOKIA MISSIO OSA 4
Nokia Missio ja okkultiikka
Muutama vuosi sitten Nokia Missionin vieraana oli Chuck Pierce. Katsoin netistä Nokia Missio ohjelman, jossa Chuck Pierce esiintyi. Kun kuuntelin hänen puheensa ja opetuksensa ja sen miten hän toimi, niin ällistyin sitä, että Nokia Missio johtoryhmä ei huomannut sitä okkultiikka jota Chuck Pierce harjoitti ja harjoittaa.
Chuck Pierce otti kokouksessa esille öljypullon ja sanoi kun öljypullo avataan, niin silloin vuoden sisällä alkaa suuri herätys Suomessa. Chuck Pierce opettaa öljypullo voitelua, jollaisia voi olla monenlaisia.
Chuck Pierce toimii Glory of Zion International Ministries järjestön johtajana, joka toimii Dentonissa Texasissa. Hän palvelee "profetiallisessa" tehtävässä sekä rukouspalvelussa. Chuck Pierce markkinoi ja myy erilaisia voiteluöljyjä. Raamattu opettaa Uuden Liiton uskoville vain yhdenlaisesta öljyn käytöstä, jossa seurakunnan vanhimpia kehotetaan rukoilemaan sairaiden puolesta öljyä käyttäen. Tämä on siis ainoa opetus öljyn käytöstä Jumalan seurakunnassa.
Chuck Pierce myy muun muassa "Murheesta iloon" Kynttilä & voiteluöljysarjaa, josta hän sanoo: "Rakastan tätä New Wine Lightsin kehittämää kynttilä ja öljyä, joka muistuttaa meitä Herran muuttavasta voimasta. Minun pelkoni muuttuu iloksi kynttilä ja surusta iloon voiteluöljy sisältävät piparminttua, mandariinia, laventelia, sitruunaa ja muita tuoksuja. Toivomme että tämä ihastuttava yhdistelmä kannustaa sinua etsimään uutta elämää, joka Herralla on varattuna sinulle."
Chuck Pierce on eksynyt sielunvihollisen ansaan, jossa uskoville koitetaan kaupata rahastamalla öljyn kautta uuden elämän löytämistä. Raamattu opettaa Pyhän Hengen Jumalan sanan kautta opastavan meitä etsimään ja löytämän syvempää ulottuvuutta uuden luomuksen mukaisessa elämässä. Chuck toimii siis väärin ja on eksynyt riivaajahenkivaltojen "pyhän voiteluöljyn" kauppamieheksi.
"Elämäni menestyy" Kynttilä & voiteluöljy. Chuck Pierce: "Juutalainen Sivan kuukausi on bisnessmiehen kuukausi! Se on myös liitetty Sebulonin heimoon, joka on yhdistetty vaurauteen ja sen lisääntymiseen. Tämä kynttilä on suunniteltu kannustamaan sinua saavuttamaan uudet tuulet ja päämäärän minkä Hän on varannut sinulle, että kaikki mitä teet tulee sinulle tuottoisaksi."
Chuck myy kynttilää, jonka avulla ihminen tulee saavuttamaan taloudellista hyötyä! Tämä on ihan samaa magiaa ja okkultiikkaa kuin esim. wiccalaisuudessa, jossa öljyjen ja kynttilöiden kautta haetaan myös vaurastumista.
"Ilon Liitto" kynttilä & voiteluöljy. Chuck Pierce: "Jumalan tehdessä uuden liiton, me olemme tehneet tämän uuden voiteluöljyn. Ruusun ja liljan tuoksuista voiteluöljyä voit käyttää kun rukoilet uudistetun tai uuden liiton puolesta."
Chuck Pierce opettaa "valkoista magiaa", johon kuuluu tiettyjen voiteluöljyjen ja kynttilöiden käyttö, kun rukoillaan tiettyjä asioita. Tämä on okkultiikkaa, eikä Pyhän Hengen vaikutusta.
"Granaattiomena voiteluöljy ja Kynttiläsarja" Chuck Pierce: "Tämä on kaikkein uskomattomin voiteluöljy ja kynttiläsarja. Granaattiomena edustaa parantumista, vaurastumista sekä voittoja (synnistä). Ehdotan sinulle voiteluöljyä ja kynttilöitä vuodeksi eteenpäin. Nämä ovat täydellisiä lahjoja niille jotka haluavat siirtyä uuteen ulottuvuuteen vapaudessa ja menestymisessä."
Chuck Piercen voiteluöljy ja kynttiläsarjat ovat okkultiikkaa, josta hänen tulee tehdä parannus. Kukaan todellinen Jeesuksen opetuslapsi ei voi ostaa Piercen voiteluöljyjä, sillä niiden käyttö on epäjumalanpalvelusta. Emme voi myöskään uskoa Chuck Piercen öljypullovoitelu profetioihin ja esim. Nokia Missiossa annettu öljypulloprofetia oli väärä ja meni täysin harakoille. Koska Nokia Missio ei tunnista näitä ilmiöitä ja asioita ja on mukana tällaisten asioiden levityksessä, niin se tarkoittaa sitä että Nokia Missio on osallinen okkultiikan harjoittamiseen ja sen levittämiseen.
JATKUU
OKKULTISTINEN NOKIA MISSIO OSA 5
Nokia Missio ja katolinen eksytys
Nokiamissionin uudenvuoden juhlassa 31.12.2009 on mm. puhumassa katolinen "karismaatikko" Raniero Cantalamessa. Nokiamissionin sivulla häntä mainostetaan mm. näin:
Vuonna 1979 pappi ja fransiskaanimunkki Raniero Cantalamessa jätti professorin viran omistautuakseen kiertäväksi sananjulistajaksi kaikkialla maailmassa. Hänestä on tullut katolisten karismaatikkojen huomattava johtaja, joka saarnaa usein esim. pääsiäisenä Pyhän Pietarin kirkossa Vatikaanissa paaville, kardinaaleille ja piispoille.
Hänen erityisalansa on ristin sanoma ja Pyhän Hengen elävksi tekevä toiminta seurakunnissa ja yksilöuskovassa. Hänellä on ollut monta vuotta myös hengellinen ohjelma Italian RAI UNO televisiokanavalla ja ohjelman nimi on "Toivon perusteet".
Nyt meillä suomalaisilla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus kuulla tätä huomattavaa Vatikaanin karismaatikkoa Tampereella Nokia Mission uudenvuoden vastaanottajaisissa. Tuohon tilaisuuteen saanemme myös muutaman Raniero Cantalamessan kirjoittaman kirjan suomeksi. Hänen kirjojaan on käännetty yli 50 kielelle.
Markus Korhonen ja Lauri Vuohelainen kutsuivat Raniero Cantalamessan Nokia Missio vieraaksi. Lauri Vuohelainen sanoi, että kun he olivat katsoneet Italian televisiosta Ranieron ohjelmaa, niin Laurin vaimo sanoi, että tuosta miehestä ainakin näkee että hän on uskovainen.
Lauri Vuohelainen sanoi, että Pyhä Henki tekee sitä samaa katolisessa kirkossa kuin se on aina tehnyt kristillisessä seurakunnassa, eli kastaa ihmisiä Pyhälle Hengellä, ihmiset saavat syntinsä anteeksi, tulevat uskoon, ja Jeesus tulee heille rakkaaksi. Lauri sanoi, että Raniero sanoo, että vain Jeesus on meidän henkilökohtainen vapahtajamme ja vain sillä on merkitystä. Laurin mukaan Raniero on sanonut, että katolisessa kirkossa on miljoonia, jotka ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä.
Lauri sanoi, että Raniero toimii Milanon yliopistossa alkukristillisen historian professorina ja siksi hän on perinpohjin selvittänyt mitä on apostolinen oppi. Lauri Vuohelainen sanoo, että Nokia Missio ei ole kutsunut katolista kirkkoa, vaan veljen joka on kastettu Pyhällä Hengellä. Lauri vielä totesi, että koska Raniero Cantalamessa on alkukristillisen historian professori ja kun häntä kuuntelee niin on kristillisyyden ytimessä. Lauri myös sanoi, että kun Ranieron kirjoja on käännetty suomeksi ja luettu, niin ei ole tarvinnut vetää yli mitään kohtaa.
JATKUU
OKKULTISTINEN NOKIA MISSIO OSA 6
Lauri Vuohelainen on pahasti erehtynyt arvioissaan, sillä Raniero Cantalamessa uskoo katolisen kirkon mukaisesti messu-uhriin, jossa joka kerta Jeesus uhraa ja uhrataan uudestaan, samoin Raniero uskoo katolisen kirkon opetuksen Mariasta ja muista katolisen kirkon valheellisista harhaopetuksista.
Katolinen kirkko opettaa katekismuksessa katolisuudesta näin: Jokainen, joka tuntee katolisen kirkon Kristuksen oikeaksi kirkoksi, on iankaikkisen autuuden menettämisen uhalla velvollinen olemaan sen jäsen, uskomaan sen opin, nauttimaan sen sakramentteja ja olemaan sen vallalle alamainen.
Raniero Cantalamessa voi julistaa ja puhua oikeista asioista mutta samalla hän uskoo valheeseen ja on myös katolisena sitoutunut uskomaan katolisen kirkon valheellisen evankeliumin ja on myös sitoutunut sitä levittämään. Kukaan katolinen ei voi olla katolinen ellei usko kaikkia sen opetuksia.
Tosiasia on se, että jos katolinen sanoo olevansa uskossa, olevansa Pyhällä Hengellä täytetty ja että armolahjat toimivat hänen kauttansa, niin Pyhä Henki ei jättäisi häntä katoliseen valhe-evankeliumiin, vaan johdattaisi hänet ulos katolisesta kirkosta.
Esimerkiksi katolinen ehtoollinen (messu-uhri) on Jumalan pilkkaava, koska kirkko opettaa, että joka kerta messu-uhrissa Jeesus uhraa ja uhrataan ja on kysymys samasta uhrista kuin Golgatalla. Tämä on Jumalan pilkkaa ja toista evankeliumia, koska Herra Jeesus kuoli yhden kerran syntien edestä, eikä sitä uhria enää koskaan uusita missään, ei milloinkaan, ei koskaan.
Yksikään "katolinen" uskova ei voi osallistua katoliseen messu-uhriin, koska se on Jumalan pilkkaa ja pilkkaa Kristuksen uhria kohtaan. Kaikki edellä esitetyt asiat todistavat sen, että Raniero Cantalamessa ei edusta aitoa uskoa, vaan on matkassa eksyttäjänä sekoittaen totuutta ja valhetta keskenään.
Raniero Cantalamessa on siis umpikatolinen, joka uskoo katolisen kirkon virallisen opin, joka tarkoittaa sitä, että hän on eksyttäjä. Aikoinaan ex-jesuiitta Alberto Rivera sanoi, että katolinen kirkko tulee eksyttämään karismaattisen liikkeen kautta protestantteja ja alkaa taivuttelemaan heitä katolismyönteisiksi. Tämä kaikki tapahtuu nyt meidän silmien alla.
On kysymys ekumeniasta ja eksytyksestä! Nokia Missio on liike, joka seilaa Kristuksen lipun alla, mutta sekoittaa siihen riivaajahenkien vaikutusta, eli Nokia Missio on osa eksytystä.
1 Tim 2:
1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
Lopun aikana vaikuttaa sellainen henki, joka vaikuttaa luopumusta villitsevien henkien ja riivaajien oppien kautta. Tämän takia nämä valheenpuhujat ovat ulkokultaisia ja tällä ulkokultaisuudella hämäävät niiden sydämet ja mielet, joiden sydän ei ole harjaantunut erottamaan hyvää ja pahaa.
Nokia Missio on järjestö, jonka kautta sielunvihollinen levittää omaa "evankeliumiaan". Kyllä Nokia Missiossa puhutaan myös oikeista asioista, mutta tosiasia on se, että sielunvihollisella on vahva ote tässä missionissa. Liikkeen johtajilta puuttuu täydellisesti terve arvostelukyky ja he johtavat lampaitaan harhaan sekä erilaisiin eksytyksiin monessa kohden. Liikkeen sisällä on vilpittömiä uskovia, joita johdetaan myös harhaan kaikenlaisten eksytysten kautta.
Minun rukoukseni ja toiveeni on, että edes joidenkin silmät avautuvat näkemään mistä oikein on kyse, että he Jumalan armosta voisivat löytää todellisen evankeliumin. Kukaan Herran Jeesuksen opetuslapsi ei ole täysin oppinut ja täydellinen, vaan olemme siinä suhteessa vajavaisia, mutta Jumalan armosta voimme löytää tien ulos harhojen ja eksytysten keskeltä.
Petri Paavola
Lähteet:
Raamattu 33/38
http://www.nokiamissio.fi/
http://www.glory-of-zion.org/
Keskustelupalstalta lainattua:voinas
Näkisin näin, että em. ryhmiin kuuluvien käyttäytyminen on ennemminkin sielullista, kuin riivaajahenkien vaikutusta. Tämä sielullisuuden määrä näissä tilaisuuksissa on hyvin ilmeistä, tunnepohjaista, mukaan syöksytään suin päin. Ihmisen sieluelämä on niin petollinen ja helposti vihollisen harhaanjohdettavissa.
Olisin kuitenkin varovainen puhumaan suoranaisista riivaajahengistä, sillä uudestisyntyneissä uskovissa ei niitä voi olla.
Kokemuksesta voin sen sanoa, kun itsekin olin mukana tälläisessa äärikarismaattisessa joukossa, jota en voi sanoa seurakunnaksi, niin vaara on siinä, kun lähtee sellaiseen mukaan ensin vaikka uteliaisuudesta, tai kapinamielellä, niin näkökyky hämärtyy ja pian tuntee voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka ruokkii sielu l. tunne-elämää.
Ja kun jonkin aikaa on kuunnellut tietynlaista julistusta ja lukenut tietynsuuntaisia kirjoja, niin hengellinen harkintakyky hämärtyy ja ns vauhtisokeus saa aikaan sen, että ei enää olekaan kykyä heti erottaa näitä sudenkuoppia.
Sokea luottamus johtajiin on seurauksena, tämä on mielenmanipulointia, ja tällaiset imartelevat profetoinnit kuuluvat toimenkuvaan, eikä niitä juuri kukaan vaivaudu arvioimaan.
Yksi alue tai sudenkuoppa on nämä ns. rikkinäiset ihmiset, jotka tarvitsevat " sisäistä parantumista " tällaiset ovat helposti johdateltavissa ja hallittavissa.
Sisäisen parantumisen seminaareissa opetus on etupäässä Vanhan Testamentin lakiopetusta, jolla saadaan ensin syyllinen olo kuulijalle, ja sitten lähdetään sitä tutkimaan aina sikiövaiheeseen saakka.
Haavoja revitään aina sopivasti auki, että nämä poloiset joutuvat ikäänkuin talutusnuoraan ja ovat sellaisessa oravanpyörässä, seminaarista seminaariin ja mitään edistystä ei tapahdu.
Näihin seminaareihin läheisesti liittyy rukouspalvelun aikana henkivaltojen sitomista ja sieluelämän kiihoittamista.
Tällä tavalla saadaan ihminen vahvan kontrollin alaisuuteen ja samalla ns terapeutit saavat tyydyttää omaa pätemisen tarvettaan.
Murheellista, murheellista, mutta totta.
Ihmetyttää se miten yllättäviltäkin tahoilta nämä eksytykset putkahtavat esille.
Jos olet pitänyt jotain sananjulistajaa raittiina saat kohta huomata kuinka “uutta viiniä” onkin nautittu.
Pahinta on se kuinka hekin joiden pitäisi tuntea Sana, kritiikittä luottavat nimekkäisiin harhautuneisiin julistajiin ja vetävät näin mukaansa vielä nekin jotka ovat vasta alkumetreillä uskon tiellään.
Minä en tietenkään jonkun Todd Bentleyn uudestisyntymää ole ollut todistamassa, mutta selkeä henkivalta minulle hänen toimintaansa seuratessa kuitenkin näytettiin.
Se miten henget uskovissa pääsevät toimimaan, en tiedä mutta pelkällä sielullisuudellakaan niitä ei voi aina kuitata, sen verran hurjaa meininkiä olen ollut todistamassa.
Miten henget pääse näihiin tai pääsevät toimimaan kysyt ?? Lue tarkasti koko tuon Olavin kirjoitus niin ehkäpä se avautuu ?? http://keskustelu.suomi24.fi/node/2509333
Tästä kirjoittelusta pitää kertoa nokiamission johdolle, jotta vihamielinen panettelu ja ilkeiden juorujen levittäminen loppuisi. Kirjoittajat täytyy saattaa vastuuseen teoistaan.
Siis panna vastuuseen kirjoituksista kirjoittaja jotka puhuu totta? Ihmeellistä oikeuden jakamista vaadit.
Jotkut kirjoittaa pitkän litanian mustamaalatakseen muita uskovia, mistähän he ovat sen oikeuden saaneet, vetoavat että Herra on niin ilmoittanut, mistähän herrasta on kysymys näillä arvostelijoilla, ei ainakaan Jumalasta. On kysymys ilmoittajan narsistisesta luonteesta jota ei koskaan tunnusta, jollei oikea Herra auta.
He tietävät sen jo ja lymyilevät häpeissään; Kaikki heidän antikristillinen huijaamisensa on nyt tullut Jumalan armosta julki ja SUURI VALHEKUPLA ON PUHJENNUT NM:n YLLÄ.
Hallelujaa, Jumala tuo julki KAIKKI pimeyden harhaopit nyt, lopun aikana!!!
Katukoon Koivistot ja Co, ja tehköön parannusta rahanhuijaamisestaan ja vääristä opeistaan jotta pääsevät edes tempaukseen.
Joku henkihän se Koivistossa sihisee ja suhisee. Pyhä Henki ei käärmeen lailla suhahtele. Niin etteipä siihen vaihtoehtoja jää muuta kuin että nokian missiossa on alakerran pimeät henget manattu esille.
Haluaisin tietää onko Nokia Missiossa raamatun mukainen vanhemmisto?
Nokia Missio ei täytä raamatun edellytyksiä seurakunnalle, joten sieltä on vaikea löytää mitään raamatullista.
Nokia Missio on saatanallinen menestysteologia-liike, jossa ihminen on jumala ja kaikki ihmeet ja merkit ovat ihmisten tekemiä ja valehtelemia. (Ihmisen luku 666)
Paljon porukkaa saadaan aina tulemaan kun mainostetaan ihmeitä, merkkejä, profetioita, sairaiden ihmeparantumisia ja sitten tästä kaikesta lypsetään hirveat massat rahaa, uhkailemalla hirveällä kadotuksella jokaista joka ei maksa "jumalalle" eli heille.
Sitten kun ihmiset sielunhädässään, valheen ja viettelyksen kaikella voimalla maksavat peloissaan paljon rahojaan, sanotaankin; Jumala on nyt siunannut Nokia Missiota näin paljon, kun antanyt paljon RAHHAAAA!!!
Tähän samaan iloiseen menestysteologia-perheeseen kuuluvat kaikki ne "kristityt" liikkeet, jotka uhkaavat kadotuksen, vedoten köyhien ja kurjien itkevien ihmisten kuvilla, että maksakaa RAHAA, niin nämä pelastuu ja näiden elämä muuttuu ja tulevat uskoon. "Anna paljon, mieluiten kaikki rahasi, tyhjennnä kerrankin koko kukkarosi "jumalalle", saat siitä siunauksen ja menestyt elämässäsi ja pääset varmemmin taivaaseen", he julistavat kuin korkeuksista, herroina halliten.
Näistä pahimmistä menestysteologia-liikkeistä mainittakoon ulkomailla Benny Hinn, Moris Cerullo, Kenneth Copeland, Kenneth Hagin, kaikki "Uuden viinin nauttijat, "sateiden odottajat", kaatajapapit, nuo karismaatikot eli kaikki Nokia Missiossa käyneet ja sinne tulevat rahan-naukujat, suurhuiputtajat ja poppamiehet, joita on käynyt Nokia Missiossa jo lukematon joukko rahaa ryöstämässä orjuutetuilta ihmisparoilta, jotka ihmekokouksesta toiseen juoksevat hakemassa ihmeitä merkkejä, profetioita, rock-musiikin pauhatessa, värivalojen räiskyessä, lippujen liehuessa, nämä vetoavat sielullisiin ihmisiin, raamatun opeista ei niin väliä, he ajattelevat.
Nämä raukat ja orjuutetut kaatuilevat, huutavat, nauravat, itkevät ja ylistävät jumalaa, sekä tyhjentävät kukkaronsa näille valheellisille huijareille näiden nauraessa partaansa.
Mutta Oikea Jumala näkee tämän ja kostaa, Jeesus Kristus on Sanallaan näiden huijareiden tuomitsija, elleivät he tee parannusta, he joutuvat ansaitsemaansa paikkaan, jossa tuli ei sammu. FIRE!!! TULTA!!! (tätähän ainakin Nokia Missiossa huudetaan jo nyt joka käänteessä!!!)
Suomalaisista menestysteologia-liikkeistä mainittakoon Nokia Mission lisäksi, Patmos-rahojen suurhuijarit (vankilassakin siitä syystä olleet, mm. Israel kassan veivät kokonaan, julkista tietoa!!!) Leo Meller ja Pirkko Säilä os. Huuhtanen, EKM - lähetysjärjestö, joiden johdossa kaksi suurhuijaria, toinen näistä silmään sahaajista on Tampereen kristillinen yhteisön johtaja ja heidän lisäkseen kaikki rahojen kerjääjät ja kadotuksella uhkaavat.
Nämä ovat juuri niitä lopunajan eksytyksiä, joista Raamattu puhuu mm. 2 Tim 3:1 - 5
1.Mutta tiedä se, se että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2.Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3.rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4.pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5.heissä on jumalisuuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Sen kaltaisia karta.
Jeesus ei ole opettanut kiristämään ihmisiltä rahaa, vaan jokainen uhri ja kymmenys on vapaaehtoinen.
Tässä sinä taas olet - Tampereen Matti - sairas mieleltään, hengeltään - kireä, oikeaoppinen, lahkolainen - säälittävä tapaus - "perinteinen helluntailainen" - Hahahahahahahahaha!!!
Viettää tuntikausia tällä palstalla.
Karu, mutta totuudellinen kuvaus NM-vedätyksestä sekä mainitsemistasi muista uskonnollisista huijariagenteista.
Ei tainnu hyvin päättyä tämä missio. Homostelua ynnä muuta. Sokea sai olla jos ei alusta asti jo huomannut mätää pohjas. Karismaattisuus on harhaa.
siitä huolimatta kymmenen vuotta jo naftaliinissa ollutta ketjua ei ole tarpeen herättää kuolleista.
Matt.22:15:22 Silloin fariseukset menivät ja neuvottelivat, kuinka saisivat hänet sanoista solmituksi. Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisen kanssa sanomaan: Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan teitä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön. Sano siis meille: miten arvelet? Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei? Mutta Jeesus ymmärsi heidän pahuutensa ja sanoi: Miksi kiusaatte minua, te ulkokullatut? Näyttäkää minulle veroraha. Niin he toivat hänelle denarin. Hän sanoi heille: Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on? He vastasivat: Keisarin. Silloin hän sanoi heille: Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Kun he sen kuulivat, ihmettelivät he ja jättivät hänet ja menivät pois. Mark.12:13-17 Ja he lähettivät hänen luoksensa muutamia fariseuksia ja herodilaisia kietomaan häntä sanoilla. Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen etkä välitä kenestäkään, sillä sinä et katso henkilöön, vaan opetat Jumalan teitä totuudessa. Onko luvallista antaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän antaa vai ei? Mutta hän tiesi heidän ulkokultaisuutensa ja sanoi heille: Miksi kiusaatte minua? Tuokaa denari minun nähdäkseni. Niin he toivat. Ja hän sanoi heille: Kenen kuva ja päällekirjoitus tämä on? He vastasivat hänelle: Keisarin. Jeesus sanoi heille: Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä ajaumalan on. Ja he ihmettelivät häntä suuresti. Luuk.20:20-26 Ja he vartioivat häntä ja lähettivät hänen luokseen nhurskaiksi tekeytyviä urkioita, saadakseen hänet kiini jostakin sanasta, niin että voisivat antaa hänet esivallalle ja maaherran käsiin. Ja he kysyivät häneltä sanoen: Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein ettkä katso henkilöön, vaan opetat Jumalan tietä totuudessa. Onko meidän lupa antaa keisarille veroa vai eikö? Mutta hän havaitsi heidän kavaluutensa ja sanoi heille: Näyttäkää minulle denari. Kenen kuva ja päällekirjoitus siinä on? He vastasivat: Keisarin. Niin hän sanoi heille: Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on. Ja he eivät kyenneet saamaan häntä hänen puheestaan kiini kansan edessä; ja he ihmettelivät hänen vastaustaan ja vaikenivat.