ero

Voi tätä tuskaa..:( Olimme avomiehen kanssa 7,5v yhdessä j ja meillä on kohta 6-vuotias tytär. Suhteemme on ollut vaihtelevaa, kumpikin on ollut temperamenttisia ja riitoja on ollut. Silti on ollut ihanaakin aikaa ja aina joku on pitänyt meidät yhdessä ja seksi on ollut aivan loistavaa. Vielä vuosienkin jälkeenkin oli tietynlainen olo toisen lähellä. Koimme paljon vastoinkäymisiä ja pieni tauko oli meillä ed. vuonna, asuimme hetken erillämme. Muutimme takaisin yhteen, se tuntui hyvälle. Aloimme yrittää toista lasta, sain keskenmenon ja komplikaatiot kahden kuukauden ajan. Silloin koin jääväni täysin yksin. Purin pettymystä, suruani kovasti paljon mieheeni ja hän muuttui täysin. Yhtenä iltana hän vain sanoi, ettei enää rakasta minua. Tuohon kohtaan se tuli kuin pommi. Matto meni täysin jalkojen alta. Menimme pariterapiaan, ja alku näyttikin hyvältä. Myöhemmin tuntui että asiat menivät entistä enemmän solmuun. Tuntuu ihan kamalalta. Mies oli vain, kuin masentunut . Mä olin aivan rikki. Mies tuli ja meni ja sitten suutuin ja heitin kamat ulos. Hän haki asunnon itselleen ja lähti. Jätti meidät. Rakastan sitä miestä, ja olin valmis kaikkeen. Taloakin piti alkaa rakentaa. Mitä tapahtui? Olen miettinyt onko hänellä toinen, vai mitä tapahtui? Sydämeen sattuu niin lujaa, ettei ikinä ole .. Tuntuu kuin joku olisi kuollut. Vielä hetki sitten suutelimme, hän piti minua hyvänä ja puuhattiin kaikkea yhdessä. Nyt neljä vkoa sitten kaikki loppui kuin seinään. Olen varma, että hänellä on uusi vaikkei hän sitä myönnäkään. Olen niin loppu. Kaikki kärsii. Tytär on jotenkuten porskutellut eteenpäin, yritän auttaa häntä ja tukea. Mulla ei ystäviä kamalasti ole ja oma äitini on ollut mulle aina hieman hankala.. Ex ei välitä yhtään, on todella kylmä ja ajattelematon. Tuskin piittaisi vaikka heittäisin veivini. Mistä saan enää voimaa? Olen niin sanaton, loppu. Erosta on nyt 2,5kk ja itken joka ilta, joka päivä. Koko ajan vaan ahdistaa enempi. Rakastan miestä, niin hirveesti. Voiko tunteet loppua noin vain? Mitä tapahtui.. En jaksa.. En osaa ajatella meitä erossa, aina meidät on joku magneetti pitänyt yhdessä. Voitteko uskoa, että 8v jälkeenkin olen hölmönä hullaantunut häneen... Kutsuuko köysi?:(
6183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täällä mies, itsekin eronnut juurikin saman pituisesta parisuhteesta. Valitettavaa on että itkettää. Se ei silti auta, hanki nyt äkkiä itselle uusi seksi partneri se on aivan turha valittaa täällä varmasti kerrotaan että erotyö, tunteiden käsittely...plaa plaa, meinaanto masentua sohvan perukoille? milloin ajattelit alkaa elämään?eläkkeelläkö? itse antaisin heti parrua jos joku tulisi kyselee. Ihmiset juoruuilee "heti hyppäsi toisen syliin" totuus on että ovat kateellisia jos saat uuden(ehkä paremman?) ja nauttivat kun olet masentuneena kotona. miksi et tulisi minun luokse illalla niin lohduttaisimme toinen toisiamme?.

Äänestä

ja muista se: miehesi ei tule takaisin. Minunkin naapurissa asuu yksinhuoltaja. Ei kukaan piittaa. Aika harva ottaa valmista pakettia, joten jos saat uuden miehen, tartu tilaisuuteen välittömästi jos kerran rakkautta kaipaat, jos et ole sitten yh.

Äänestä

Sama kohtalo. Kaikki loppui kuin seinään. Mies ei myönnä mitään, ei kiellä mitään, eikä sanokaan oikein mitään. Minulla on miljoona kysymystä, lähinnä Miksi Miksi Miksi Miksi... Hän ei vastaa, tai kohauttaa olkiaan.

Mihin kaikki katosi? Vaikka välillä oli haasteita, oli myös niitä aikoja kun tuimme toisiamme, olimme toisillemme se tärkein...

Nyt se jo huitelee pitkin kyliä hameväen perässä ja vähät välittää miten entinen elämä saadaan pakettiin. Sitä ei kiinnosta mikään, mikä liittyy entiseen elämään. Mitään muistoja se ei halua. Voiko joku oikeasti haluta salaman nopeasti polttaa kaiken takanaan noin?

Vaikea on käsittää ja vaikea on selvitä. En tiedä selviänkö. Vaikka kuinka haluaisin ottaa uuden miehen tai edes vähän jonkun kanssa pelata, niin tuntuu pahalta. Edelleen ajatus toisen miehen kanssa olemisesta tuntuu pettämiseltä. Vaikkei sitä ole. Ei siitä ajatuksesta pääse noin vain yli, vaikka täällä sitä moni toitottaa. Ei se ole niin yksinkertaista. Ymmärrän alkuperäistä kirjottajaa todella hyvin!

Myönnän, että olen todella masentunut. Miettinyt jo jonkun aikaa, että ammattiapua on saatava. Olen sinnitellyt eteenpäin, kehitellyt tekemistä jne. mutta välillä kaikki sitten vain romahtaa... Vaikka ei haluaisi. Ei se ole helppoa!

Ja kaikenlisäksi, sitä hemmetin paskiaista rakastan vieläkin, vaikken sitäkään haluaisi! Ahdistaa niin että sattuu. Koskakohan pääsisin siitä tunteesta eroon. Vihaan sitä!

Äänestä

Hei!

Tulemme olemaan avovaimoni kanssa täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä, minä jätän hänet "kuin nallin kalliolle" ja lähden rilluttelemaan.
Tiedän sen jo etukäteen, sillä olen antanut hänen uskoa jo liian kauan että minulla olisi tunteita häntä kohtaan. En vain ole saanut sanotuksi sitä, mitä todella tunnen. En halua että hänelle tulee paha mieli, sillä en halua ottaa siitä vastuuta. En myöskään tiedä miten asian hänelle paljastaisin ilman että loukkaisin häntä. Tiedän että hän tulee olemaan aivan yksin minun jälkeeni, ja se tuntuu todella pahalta. Tiedän kuitenkin myös että hänkin on fiksu aikuinen, ja fiksuista aikuisista en suostu olemaan huolissani.
Ehkä mennyt miehesi pitää sinua senverran fiksuna että osaat huolehtia itsestäsi, eikä siksi mieti menneitä.

Äänestä

^ Onhan tuo ihan totta.

Minulla on vain se ongelma, että kun exäni ei ole kiinnostunut edes yhteisen asunnonmyynnistä vaan on jättänyt senkin minun kontolleni... Se ei ole ihan niin reilua varsinkaan kun sovittiin niin, että hän huolehtii asunnon kunnosta nyt kun minä asun jo toisaalla. Käytännössä hän käy siellä kääntymässä aivan kuten minäkin välillä. Ja minä käyn siellä lähinnä sen takia, etten luota häneen enää edes tuossa pienessä asiassa - niin monta asiaa on loppuvaiheessa luvattu ja lupaus rikottu...

Eilen sain vastauksen miksi hän halusi erota. Koska kyllästyi suhteeseemme. Voi kun olisi saanut tuon lauseen sanottua n. puoli vuotta sitten. Miksi antoi minun niin kauan ymmärtää "ettei ole mitään hätää"? Sitä hän hoki pitkään - "älä huoli, ei oo mitään hätää"... Miksi uskotella toiselle jotakin, mikä on täyttä puppua? Todellisuudessa hän kelasi tuon ajan vain sitä oikeaa hetkeä jolloin läväyttää pommin niskaani. Ja sitä hän ei koskaan edes tehnyt. Vaan homma meni niin, että minulle selvisi että hän pettää selkäni takana. Ja senkin jälkeen, "ei ole mitään hätää, älä huoli"... Ja sama homma jatkui ja jatkui ja jatkui... Edelleen antoi minulle toivoa. En ymmärrä tuollaisia ihmisiä.

Nyt hän on tehnyt itsestään silmissäni sellaisen sian, jota en sietäisi edes samassa tilassa kanssani. Miksi joku haluaa olla noin vihattu? Miksei voinut vain olla rehellinen ja säilyttää välit? Tai no, olemme kyllä väleissä, mutta siitä huolimatta hän on silmissäni pahin petturi mitä olen koskaan tuntenut. Parempi olisi ollut sanoa asiat heti niinkuin ne on ja sitten vasta lähteä rilluttelemaan.

Kaikki se valehtelun määrä osoitti, että hän on narsisti eikä osaa puhua tunteistaan. Onneksi pääsin eroon tyypistä, koska eihän sellaisen kanssa voi elää. Ihan sama jos hän minuun kyllästyi, joka tapauksessa hän tulee olemaan samojen ongelmien edessä seuraavan kumppaninsa kanssa. Kyllästyy, satuttaa ja lähtee. Kuvittelee säästelevänsä toista kun ei sano asiaa ääneen, mutta lopulta pitkän prosessin kautta satuttaa vain enemmän ja enemmän. Se on se osuus, mitä en tajua.

Äänestä

Itsellä on nyt täsmälleen sama tilanne kuin avomiehelläsi, eli hoen "kaikki hyvin, älä huoli" kun en uskalla muuta tehdä. Luulen että avomiehesi halusi odottaa sellaista hetkeä jolloin pommin pudottamisesta koituu teille molemmille vähiten mielipahaa. Oli hetki mikä hyvänsä, ei se sinun kannaltasi olisi koskaan ollut hyvä, ja se että sinulle selvisi hänen pettämisensä ei varmasti helpottanut yhtään.

Entä jos pettäminen ei olisi selvinnyt, ja miehesi oli rohkeasti tehnyt selväksi että suhde on tässä? Olisiko sinusta tuntunut paremmalta?

Olitteko seurustelleet pitkään ennen eroa? Entä olitteko toisillenne ensimmäinen avosuhde/parisuhde ylipäänsä?
Voihan nimittäin olla että miehesi koki että miehuus kärsii jos ei hurvittele, tämmöinen olo itsellä ainakin on. Koen että jään paitsi tärkeästä osasta elämää jos en koskaan tapaile naisia, vaan jään tähän suhteeseen (tämä on ensimmäinen suhteeni, kestänyt pian viisi ja puoli vuotta).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aries8e3333333333333 kirjoitti:

Voi tätä tuskaa..:( Olimme avomiehen kanssa 7,5v yhdessä j ja meillä on kohta 6-vuotias tytär. Suhteemme on ollut vaihtelevaa, kumpikin on ollut temperamenttisia ja riitoja on ollut. Silti on ollut ihanaakin aikaa ja aina joku on pitänyt meidät yhdessä ja seksi on ollut aivan loistavaa. Vielä vuosienkin jälkeenkin oli tietynlainen olo toisen lähellä. Koimme paljon vastoinkäymisiä ja pieni tauko oli meillä ed. vuonna, asuimme hetken erillämme. Muutimme takaisin yhteen, se tuntui hyvälle. Aloimme yrittää toista lasta, sain keskenmenon ja komplikaatiot kahden kuukauden ajan. Silloin koin jääväni täysin yksin. Purin pettymystä, suruani kovasti paljon mieheeni ja hän muuttui täysin. Yhtenä iltana hän vain sanoi, ettei enää rakasta minua. Tuohon kohtaan se tuli kuin pommi. Matto meni täysin jalkojen alta. Menimme pariterapiaan, ja alku näyttikin hyvältä. Myöhemmin tuntui että asiat menivät entistä enemmän solmuun. Tuntuu ihan kamalalta. Mies oli vain, kuin masentunut . Mä olin aivan rikki. Mies tuli ja meni ja sitten suutuin ja heitin kamat ulos. Hän haki asunnon itselleen ja lähti. Jätti meidät. Rakastan sitä miestä, ja olin valmis kaikkeen. Taloakin piti alkaa rakentaa. Mitä tapahtui? Olen miettinyt onko hänellä toinen, vai mitä tapahtui? Sydämeen sattuu niin lujaa, ettei ikinä ole .. Tuntuu kuin joku olisi kuollut. Vielä hetki sitten suutelimme, hän piti minua hyvänä ja puuhattiin kaikkea yhdessä. Nyt neljä vkoa sitten kaikki loppui kuin seinään. Olen varma, että hänellä on uusi vaikkei hän sitä myönnäkään. Olen niin loppu. Kaikki kärsii. Tytär on jotenkuten porskutellut eteenpäin, yritän auttaa häntä ja tukea. Mulla ei ystäviä kamalasti ole ja oma äitini on ollut mulle aina hieman hankala.. Ex ei välitä yhtään, on todella kylmä ja ajattelematon. Tuskin piittaisi vaikka heittäisin veivini. Mistä saan enää voimaa? Olen niin sanaton, loppu. Erosta on nyt 2,5kk ja itken joka ilta, joka päivä. Koko ajan vaan ahdistaa enempi. Rakastan miestä, niin hirveesti. Voiko tunteet loppua noin vain? Mitä tapahtui.. En jaksa.. En osaa ajatella meitä erossa, aina meidät on joku magneetti pitänyt yhdessä. Voitteko uskoa, että 8v jälkeenkin olen hölmönä hullaantunut häneen... Kutsuuko köysi?:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu