Kävi tuossa vuosia sitten niin, että olin ollut silloisen avovaimoni kanssa jo 6 vuotta yhdessä, 16-vuotiaasta lähtien. En ikinä ajatellut pettämistä tai muita naisia, meillä kuitenkin oli joskus riitaa, niinkuin varmaan jokaisessa suhteessa yleensä on, muttei mitään älytöntä. Ikinä kumpikaan ei ollut väkivaltainen saatikka alkoholia ei käytetty paljon ollenkaan, joskus kavereiden kanssa jossain tapahtumissa. Toin kukkaia joskus ja pussasin ja puhuin, en kuitenkaan ollut täydellinen, tuskin meistä kukaan.
Kävi sitten niin, että tämä avovaimoni ihastui silloiseen koulukaveriinsa. Asia ei minua vaivannut ja kerroin hänelle sen olevan normaalia pitkässä suhteessa, että joskus ihastuu johonkuhun, mutta en siedä että hän tekisi asian eteen mitään. Ei hän tietääkseni ikinä tehnytkään asian eteen mitään ja se jäin unholaan. Pari vuotta myöhemmin kävi kuitenkin niin, että hän ihastui hyvään ystävääni ja petti minua. Sain asista tietää kiertokautta, kaveripiirini kun oli iso. Hajosin, vaikken sitä varmaan näyttänyt ulospäin muille kuin kavereilleni. Jos olisin nähnyt tämän ns. "hyvän ystäväni", olisin tehnyt varmasti jotain mitä olisin katunut jälkeenpäin, onneksi en nähnyt häntä vuoteen missään, edes yhteisissä kaveripiireissä. Unettomia öitä, ruoka ei maistunut, en voinut uskoa tapahtunutta. Avovaimoni heitin ulos oitis ja hän itkien meni. En ikinä antanut armoa saatika toista mahdollisuutta.
Asiasta on nyt jo vuosia aikaa ja aika parantaa haavat, niin ainakin sanotaan. En enää tunne vihaa tätä "ystävääni" kohtaan taikka tätä exääni, nykyään he ovat enemmänkin "ihmisiä jotka tunsin joskus", jos tavataan jossain niin vaihdetaan sana tai pari ja siinä se.
Kuitenkin jotain meni rikki. En osaa enää olla uskollinen. Minulla on ollut monta suhdetta sen jälkeen ja melkein jokaisessa olen pettänyt. En pysty luottamaan. Haluan vailloittaa aina uuden naisen ja uuden ja uuden. Onkohan minulla jotain todistettavaa? En tiedä. Pitäisikö mennä hoitoon? Hehehe, en mene. Kai tämä on nyt se kuka minä olen näiden vuosien jälkeen. Mulkku jätkä. Treenaan ja pidän itseni hyvännäköisenä ja satutan ihmisiä. En tiedä kostanko minä tuota tapahtunutta muille vai mistä se johtuu että teen näin, vai olinko aina tällainen mulkku, mutta en ennen vaan päästänyt sitä "puikkoihin".
Olen nykyään kuitenkin itsevarma ja sanavalmis, en anna periksi senttiäkään missään ja se on My way or the highway. Olen ehdoton joka asiassa. Asiat ovat nyt mustavalkoisia.
Tällainen minusta nyt tuli. Joskus kun menee rikki kokokaan, sitä on vaikea korjata. Kai pitäisi osata luottaa ihmisiin, mutta en vain pysty enkä halua. Näen ympärilläni itsekkäitä ihmisiä vaikka kuinka paljon, jotka ajattelevat parisuhteesaankin vain itseään. Sekin vain ruokkii tätä kehäpäätelmää, ettei kukaan nainen ole luottamukseni arvoinen. Hankalaa ja typerää varmaan, tiedän.
Kumarrus.
Kävi sitten niin, että tämä avovaimoni ihastui silloiseen koulukaveriinsa. Asia ei minua vaivannut ja kerroin hänelle sen olevan normaalia pitkässä suhteessa, että joskus ihastuu johonkuhun, mutta en siedä että hän tekisi asian eteen mitään. Ei hän tietääkseni ikinä tehnytkään asian eteen mitään ja se jäin unholaan. Pari vuotta myöhemmin kävi kuitenkin niin, että hän ihastui hyvään ystävääni ja petti minua. Sain asista tietää kiertokautta, kaveripiirini kun oli iso. Hajosin, vaikken sitä varmaan näyttänyt ulospäin muille kuin kavereilleni. Jos olisin nähnyt tämän ns. "hyvän ystäväni", olisin tehnyt varmasti jotain mitä olisin katunut jälkeenpäin, onneksi en nähnyt häntä vuoteen missään, edes yhteisissä kaveripiireissä. Unettomia öitä, ruoka ei maistunut, en voinut uskoa tapahtunutta. Avovaimoni heitin ulos oitis ja hän itkien meni. En ikinä antanut armoa saatika toista mahdollisuutta.
Asiasta on nyt jo vuosia aikaa ja aika parantaa haavat, niin ainakin sanotaan. En enää tunne vihaa tätä "ystävääni" kohtaan taikka tätä exääni, nykyään he ovat enemmänkin "ihmisiä jotka tunsin joskus", jos tavataan jossain niin vaihdetaan sana tai pari ja siinä se.
Kuitenkin jotain meni rikki. En osaa enää olla uskollinen. Minulla on ollut monta suhdetta sen jälkeen ja melkein jokaisessa olen pettänyt. En pysty luottamaan. Haluan vailloittaa aina uuden naisen ja uuden ja uuden. Onkohan minulla jotain todistettavaa? En tiedä. Pitäisikö mennä hoitoon? Hehehe, en mene. Kai tämä on nyt se kuka minä olen näiden vuosien jälkeen. Mulkku jätkä. Treenaan ja pidän itseni hyvännäköisenä ja satutan ihmisiä. En tiedä kostanko minä tuota tapahtunutta muille vai mistä se johtuu että teen näin, vai olinko aina tällainen mulkku, mutta en ennen vaan päästänyt sitä "puikkoihin".
Olen nykyään kuitenkin itsevarma ja sanavalmis, en anna periksi senttiäkään missään ja se on My way or the highway. Olen ehdoton joka asiassa. Asiat ovat nyt mustavalkoisia.
Tällainen minusta nyt tuli. Joskus kun menee rikki kokokaan, sitä on vaikea korjata. Kai pitäisi osata luottaa ihmisiin, mutta en vain pysty enkä halua. Näen ympärilläni itsekkäitä ihmisiä vaikka kuinka paljon, jotka ajattelevat parisuhteesaankin vain itseään. Sekin vain ruokkii tätä kehäpäätelmää, ettei kukaan nainen ole luottamukseni arvoinen. Hankalaa ja typerää varmaan, tiedän.
Kumarrus.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Annoit itsesi kyynistyä ja kostat viattomille uusille suhteillesi. Menet rikki entistä enemmän ja osa elämän tärkeimmistä asioista jää sinulta kokematta. Kaivat hautaa itsellesi.
Ehkä näin.. Mihin tämä tiikeri enää raidoistaan pääsisi. Halusin sen "täydellisen" suhteen, mutta tulikin sangollinen paskaa. Ei siinä mitään että suhde ei olisi toiminut ja olisimme eronneet, mutta että ihan noin pahasti.. En ymmärrä.
Todella harvoin ensimmäinen suhde onnistuu. Siitä on siis turha katkeroitua. Käsityksesi naisista on vielä todella vähäinen, jos et anna yhdellekään mukavan tuntuiselle mahdollisuutta tutustua syvemmin. Mustavalkoisuus tekee elämästä ankeaa ja köyhää. Uskalla antautua, sinulla on mahdollisuus muuttaa asennettasi.
Varmasti myös petetyksi tuleminen loukkasi itsetuntoasi, ja koitat paikkailla sitä testaamalla viehästysvoimaasi. Varmasti syvällä sisimmässäsi tajuat että ei sillä mihinkään pääse. Sinun tulee käsitellä asiat omassa päässäsi, jotta pystyt taas normaaliin suhteeseen. Ensimmäinen tyttöystäväsi ei ollut oikea sinulle, ei hän olisi muuten pettänyt. Ette vain olleet tarkoitettu toisillenne, ei sitä tarvitse enempää märehtiä. Jossain on vielä se nainen joka on sinulle sopiva.
Ymmärrän mitä yrität sanoa, mutta kyse ei ollut siitä, että suhde ei onnistunut, vaan siitä että se räjähti minun silmilleni. Asia olisi ollut enemmän kuin OK , jos tämä ex-avovaimo olisi sanonut minulle päin naamaa, että hän ei halua minua enää. Olisin kysellyt miksi jne, mutta en tietenkään olisi voinut häntä pitää ja oltaisiin voitu erota ihan normaaliin tapaan. Se olisi ollut mielestäni hyvä ero ja muistot olisivat säilyneet hyvinä. Nyt kaikki hyvät asiat suhteessa muutuivat tämän "kameleontin" takia huonoiksi. En edes tiedä enää kuka hän oli. Vannoi uskollisuuttaan minulle ja kertoi rakastavansa enemmän kuin ikinä ketään, suunnitteli häitä kanssani, yhteisiä lomia ja lapsia aikanaan. Putosin niin korkealta. Eihän se putous, vaan se pohjan äkki pysähdys.
Kyllä se loukkasi itsetuntoani paljon silloin kun se tapahtui vuosia sitten, en ollut sen kummemmin edes katselliut naisia "sillä silmällä" suhteessa ollessani, en edes baarissa. En silloin flirttaillut edes muille naisille, vaikka tyttöystäväni niin väittikin ja oli monesti aiheetta mustasukkainen. Sekin huvittaa, että hän oli se suhteemme mustasukkainen osapuoli. Nykyään itsetuntoni on kyllä kunnossa, mutta sen kiillottaminen jatkuu. En tiedä miksi.
"Ensimmäinen tyttöystäväsi ei ollut oikea sinulle, ei hän olisi muuten pettänyt. Ette vain olleet tarkoitettu toisillenne, ei sitä tarvitse enempää märehtiä." Voitko tosiaan sanoa koko tuon kokemani jälkeen noin kevyesti? Hän ei vain ollut se oikea ja pisti kaveripiiriäni ja elämääni remonttiin noin paljon? Ei hän ollutkaan se oikea, hänhän petti. Hän ei myöskään olisi ollut se oikea, jos hän vain olisi halunnut erota. Mutta kun piti vetää minun kaverit mukaan ja muutenkin aiheuttaa harmia monen elämään tällä omalla itsekkyydellään.
Se on totta, että asiat pitäisi käsitellä ja olen niitä miettinytkin. Pari kertaa olen irti päässytkin ja ollut pidemmän aikaa jonkun kanssa suhteessa. Alan kuitenkin tarkkailemaan toista, jos näen jonkun "merkin" jostain epäilyttävästä alan puhumaan siitä ja kieltämään toiselta asioita. Ei mieskavereita, ei yötä pois kotoa baari-illan jälkeen jne. Sidon toista itseeni ja se on raskasta ja tuhoan sillä pikkuhiljaa suhdetta. Olen sen huomannut. Jos taas en sido ja aseta näitä "suoja-rajoja" niin alan katselemaan uutta ja kohta olen jonkun muun naisen kanssa. Idioottimaista ja pelkurimaista varmasti, mutta en enää aio kokea samanlaista paskaa kuin vuosia sitten.
No mutta, kyllähän parisuhteeseen kuuluu yhdessä sovitut säännöt. Ei se ole mitään sitomista, jos ne yhdessä on sovittu. Silloinhan molemmille on selvää mikä on sallittua ja mikä ei. Varmasti löytyy sellaisia naisia, jotka kokevat hyväksi yhdessä sovitut säännöt. Esimerkiksi itse hyväksyn vastakkaista sukupuolta olevat ystävät, mutta sitä en hyväksy, jos heistä ei voi puhua tai heitä ei voi minulle esitellä. Salailu ja valehtelu tuhoavat suhteen kuin suhteen. Samoin kyttääminen ja epäily. Sinisilmäinen ei tarvitse olla, mutta kyllä suhteessa pitää olla perusluottamus. Ehkä sitten ole seurustellut vääränlaisten tapausten kanssa. Kyllä meitäkin on, jotka arvostavat yhteisiä sääntöjä, rehellisyyttä, luottamusta.
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Pettäjä-rikkoo-rakkauden/875/
Kuin minä, olen nainen tosin. Minä myös kostin, kaikille miehille. Exäni ilkeän ja kavalan pettämisen, isäni viinanjuonnin ja turvattomuutta jota koin lapsuudenkodissa, sitä väkivaltaa jota sain kokea viikottain vanhemmiltani.
Kostin nykyiselle miehellenikin, jonka kanssa olen ollut teinistä asti tähän päivään saakka (nyt 34v). Tajusin monen inhottavan temppuni jälkeen millaisen helmi miehen olen saanut itselleni, joka rakasti minua aina vaan, tein mitä tein. Antoi anteeksi, koitti ymmärtää. Kunnes loukkaantui niin pahoin että menetin hänet melkein. Silloin alkoi vastuunotto, sen oli loputtava. Ei kaikki miehet olekaan samanlaisia, minulla oli lähelläni yksi harvinaisen hyvä mies ja mitä tein hänelle ja minulle itselleni? Vain pahaa.
Tajusin myöhemmin, että koitin teollani ajaa miestä pois luotani, kaikella tavalla, ikäänkuin testasin hänen rajojaan mitä hän kestää. Löysin sen kohdan, hänen rajansa ja silloin tiesin voivani olevani turvassa hänen kanssaan.
Tein tätä myös ystävilleni, kostin jotain huonoa oloani siis kaikille ihmisille jotka olivat lähelläni, halusin ajaa heidät pois. Kun huomasin ettei ne mihinkään menneetkään niin lopulta ymmärsin heidän todella välittävän minusta.
Jotkut ihmiset eivät osaa käsitellä tunne asioita järkevästi vaan toimivat sen mukaan kuin ovat oppineet tai saaneet opin geeneistä, kuten minä ja ehkä sinäkin ap. Onneksi voi oppia myös kantapään kautta.
Pyydän, mietiskele itseksesi itseäsi, toimintatapaasi. Ole armollisempi itsellesi, teet ainoastaan itsellesi tällä haittaa. Vain sinä voit auttaa itseäsi, ei kukaan muu. Vielä kohdallesi tulee se ihminen, joka on hyvä, lämmin ja hellä. Joka ymmärtää enemmän kuin kukaan. Joka välittää susta enemmän kuin sinä itse. Voi olla että on tullutkin jo, voi olla että olet ajanut hänet itse pois, olet silloin evännyt itseltäsi onnen elämään, hyvään sellaiseen.
Kerrot että treenaat ja olet hyvännäköinen. Tuosta saa kuvitelman niistä naisista keiden seuraan kenties hakeudut. Oletan että hyvännäköisten naisten seuraan, jotka valitettavan usein ovat vähän tyhjäpäitä sen enempää yleistämättä. Yleensä heitä tapaa clubeilla yms, joissa yleinen ilmapiiri vielä ruokkii pinnallisuutta ja kevytmielisyyttä.
Ymmärrän. Oma lapsuuteni oli kuitenkin erittäin hyvä. Minulla on mahtavat vanhemmat ja varmaan tietyllä tavalla luulin näiden törkeiden pettämishommien olevan jotain "kauniit ja rohkeat" - sarjojen kamaa. Oijoi että olinkin väärässä.
Myönnän, että olen varmaan vähän perfektionisti. Hmm.
Juu ihan totta, että tietynlainen kaveripiiri ja tietynlaiset paikat missä käydään. Ehkä pitäisi vähän muuttaa kaavaa..
Kiitos, sain ajattelemisen aihetta. Käyn välillä katsomassa jos tänne joku on kirjoittanut jotain ideoita, nämä on ihan hyviä juttuja..
Luulen, monelle kävisi tilanteessasi samallalailla...
Ei normaali ihminen mene KOKONAAN rikki ihan helposti. Pettymyksiä tulee jokaiselle, mutta ei aikuinen ihminen voi ratsastaa loppuelämäänsä pikkulapsen asenteella. (jos joku otti mun tikkarin, heitän hiekkaa silmiin kaikille)
Kaltaisesi mulkku mies (kuten itse ilmaisit) kohtaa itsensä kaltaisia naisia, joiden ajatusmaailma on jäänyt samalle kehitystasolle. Paha olo syvenee, kun satuttaessaan muita sattuukin eniten omaan itseen.
Terveessäkin suhteessa on vain ihmisiä ja ihmiset tekevät virheitä. Pettämistä ei tarvitse hyväksyä, eikä suhdetta jatkaa, jos ei siihen kykene. En minäkään hyväksy mieheltä pettämistä ja siitä syystä olen suhteen lopettanut. Mutten ole jäänyt parkumaan, saati että itse ryhtynyt pettäjäksi.
On eroa luottamisella ja "luottamisella". Voi olla, että opit sen vielä joskus. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan.
Sinäkö määrittelet normaalin? Kyllä minä menin rikki, ei mielestäni ole myöskään normaalia pettää miehensä parhaan kaverin kanssa.
Pettymyksiä tulee jokaiselle elämässä, toiset suurempia ja toiset pienempiä. Tämänsuuruiseen pettymykseen en ollut varautunut ollenkaan. Olkoon tämä asia sitten se minun akilleen kantapääni.
Pettäminen ei ole mikään "virhe". Jos ajat punaisia päin, on se "virhe", pettäminen on tietoinen toisen sauttaminen ja oman edun ajaminen. Jos tämän luokan ns. virheitä tehtäisiin jokaisella elämän osa-alueella ei täällä maailmassa toimisi mikään. Suhteen jatkamisen arvo ei itsessään ole minkäänlainen positiivinen asia taikka edes tahdon tai vahvuuden. Osa jatkaa suhdetta, osa ei. Mielestäni jos joku haluaa sellaiselle savuavalle rauniolle jotain rakentaa, niin siitä vaan, itse ennemmin aloitan alusta.
Olen harmikseni huomannut, että alle kolmekymppisissä miehissä on tosi paljon reppanoita, joiden psyyke ei kestä elämän kolhuja. Mikäpä siinä.
Onko sinusta normaalia tuo mitä kerrot? Että kun sinua on petetty, sinä teet sitä samaa nyt muille?
Jatkan nyt normaalia työpäivääni, joten heipat täältä.
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Pettäjä-rikkoo-rakkauden/875/
Jaaaaaahas.
Ei petetyksi tuleminen ole normaali elämän kolhu!
Eivai?
Vaikka olisit parisuhteessa, et voi koskaan omistaa toista ihmistä, vaan hän tekee valintansa itse.. Jos hän tykkääkin lentää kukasta kukkaan, niin sitten lentää. Sinä teet puolestasi omaa elämääsi koskevat ratkaisut.
Parisuhde ei ole omistussuhde, eikä pankkilaina, jossa tarvitaan vakuus. Rakkaus on vain ruma sana, jos roikut toisessa kuin kärpäspaperi. Suhteeseen kannattaa panostaa persoonalla, eikä utopistisilla odotuksilla, jossa toinen on ikuisesti omasi.
Ap:n tarinassa kyse oli kolhusta, jonka vuoksi ap mukamas muuttui idioottimaiseksi mieheksi. Ja onnettomaksi, koska tilittää täällä... Jos hän olisi terve vapaaehtoinen kyynikko kovis, niin ei hän enää edes muistaisi, kuka kolhi.
Kaikki kolhut housuun pissaamisesta maailmanloppuun ovat normaaleja:)
Haavemaailman tunteisiin roikkumaan jääminen on turhaa. Siitä pitää tietoisesti pyrkiä pois, koska paskafiiliksissä piehtaroinnissa ei ole eteenpäin kantavaa nostetta.
Pitäisi oppia, ettei itse petä ketään. Silloin voi elää kolhujen yli niinkuin elämässä kuuluukin.
Edelleen sanon, jokainen ottaa asiat miten ottaa. Ei voida tuomita ap:n toimivan väärin tai oikein, kuka täällä maailmassa määrittää miten kuuluu pettämiseen reagoida oikein?
Hän tietää itsekin toimivansa huonosti, itsekin kärsii siitä mutta hei haloo, hän tiedostaa asian!! Eli se jo on jotain, se on askel eteenpäin. Kamalaa olisi jos hän ei alkuunkaan tiedostaisi käytöksensä syitä. Siinäpä vasta sotku. Nyt hän voi tehdä valinnan, sitten kun on itse siihen valmis. Sitten kun hän alkaa antaa itselleen anteeksi, olemaan itselleen armollisempi.
Ei se pettäminen sinusta ap johtunut. Ajattele niin ettei hän ollut sinulle tarkoitettukaan, ja onneksi se kävi näin alkuvaiheessa eikä monen avioliittovuoden ja lasten syntymien jälkeen. Ei se nainen ole tämän kaiken arvoinen! Elä ja nauti ja näytä sille naiselle ettei ollut sun arvoinen, tämän kaiken arvoinen. Anna uudelle rakkaudelle mahdollisuus
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-10-13/ajankohtaista/teema1
Mä oon utopixin kaa samoilla linjoilla. Ketään ei voi omistaa, jokainen tekee päätökset koskien omaa elämää itse... oon pettäny ite , syynä parisuhteen ongelmat. Mut huomannut, että paha olo vaan kaksinkertaistui. Tuli uudet huolet, että mitä tapahtuu, jos toinen saa tietää. Tiedän tasantarkkaan, ettei ongelmat parane tuollaisella käytöksellä, mutta yön pikku hetkinä on vaan käyny niin, että pieni rakkaudenkaipuu on vienyt mukanaan, sekä hetken huuma.
Ihminen on todellakin erehtyväinen, enkä aina ite tiiä onko meitä luotu olemaan edes yhden kanssa!?