Miten arabimiehen kanssa seurustelu tai avioliitto on vaikuttanut pukeutumiseenne ? Millaiisiassa vaatteissa kuljette kaupungilla Suomessa ja arabimiehen kotimaassa? Onko koko vaatekaappinne muuttunut vai voitteko edelleen käyttää tavallisia suomalaisia vaatteita ehkä huivin kanssa? Tykkäävätkö arabimiehet naisista korkokengissä?
Arabimies ja pukeutuminen
muotifriikki
133239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei arabi-, mutta muslimimiehen kanssa:
Pukeutuminen ei ole mitenkään muuttunut naimisiinmenon jälkeen. Suomessa käytän ihan tavallisia vaatteita, ja huiviakin korkeintaan kaulassa aivan kuten kuka tahansa muukin nainen. Tässä vaiheessa voin tietysti paljastaa, että olen itsekin muslimi. Olin muslimi jo silloin kun tapasin mieheni, ja olen sitä edelleenkin. En ole koskaan ollut mitenkään yltiöpäisen innostunut paljastavasta pukeutumisesta julkisilla paikoilla, ehkä muutamaa teini-iän ylilyöntiä lukuunottamatta.
Olemme siis molemmat muslimeita. Emme ehkä jonkun toisen mielestä tarpeeksi 'hartaita' sellaisia, sillä esim. rantalomalla voimme kyllä ihan huoletta ottaa aurinkoa uikkareissa/bikineissä kumpainenkin. Meidän kohdallamme uskontomme ei ole ulkokultaista, vaan jotain ihan muuta. Meillä ei ole tarvettaa 'huuta julki' uskoamme pukeutumisemme kautta, uskontoomme ei myöskään kuulu toisten arvottaminen heidän ulkonäkönsä, vaatetuksensa eikä edes uskontonsa takia. Jokainen tulkoon onnelliseksi uskossaan, ja toteuttakoon sitä parhaiten katsomallaan tavalla loukkaamatta lähimmäisiään.
Miehen kotimaassa pukeudun mielelläni sikäläisten naisten tapaan. Koen, että olen helpommin lähestyttävissä kun en poikkea liikaa joukosta. Mutta teen sen omasta tahdostani, en siksi että mies tai appivanhemmat niin vaatisivat. Juhlissa etenkin haluan pukeutua mieheni kotimaan kauniisiin asuihin kuten muutkin naiset tekevät. Siellä käytän myös kevyttä huivia hiusten suojana kadulla liikkuessani. Mieheni kotimaassa ei ole tapana käyttää burkhaa tai abaijaa, sellainen on hyvin poikkeuksellista.
Korkokengät? Kukapa mies nyt ei niistä pitäisi...
Assalaamu alaykum sisko hyvä,
ymmärsin siis, että olet islamiin palannut joitakin vuosia sitten, masha Allah onnittelut siitä. Olen itse myös kääntynyt muslimi, ja sen vuoksi haluaisin kysyä, miksi et koe tarpeelliseksi peittää itseäsi (Suomessa)?
Jumala on antanut selkeän käskyn naisille peittää kaiken lukuunottamatta käsiä sekä kasvoja. En siis tiedä millä perustein huivittomat siskot huivittomuuttaan perustelevat... Allahu a'lam.
Lehmän suurasta tärkeä jae. Toki joku voi tuon perusteella sanoa, että eihän tuossa selvitetä tarkkaan mikä tulee olla peitossa. Mutta ei hätää, koska meillä on Profeettamme (saws) sunna ohjaamassa meitä yhdessä Jumalan sanan eli Koraanin kanssa. Alhamdulillaah.
Muista sisko, että se on syntiä naiselle olla peittämättä itseään. Toivon kuitenkin, että Allah avaa sydämesi tälle asialle insha Allah ja toivon myös, että muutet harjoitat islamia kuten sitä tulee harjoittaa (esim. päivittäiset rukoukset, paasto). Eihän muslimi ole muslimi jos hän ei rukoile, rukoushan on nimenomaan se ero uskovien ja ei-uskovien välillä.
BarakAllaahu fiikum,
siskosi islamissa
24:31
Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!
Siinä on taas malliesimerkki käännynnäisestä. Hehän ovat aina "paavillisempia kuin paavi itse". Ei mitään rajaa oikeaoppisuudella eikä omahyväisyydellä. Eikä mitään pakkokaavun silmäaukkoja laajempaa ymmärrystä tai perspektiiviä elämään ja maailmaan yleensä.
ymmärrän tuon 'uskonpalon', etenkin hiljankääntyneen kohdalla - se saattaa olla ympäristölle todella rasittavaa ajanoloon (koskee mitä tahansa uskontoa tai ismiä, ei ainoastaan islamia). Alkuun ollaan hiukan liiankin innokkaita, ja varsin valmiita puuttumaan toisten tekemisiin, järjenkäytön ja arvostelukyvyn jäädessä vähemmälle. Todellinen uskova keskittyy omiin tekemisiinsä ja niiden seurausten miettimiseen ja jättää tuomitsemisen sille jolle se oikeasti kuuluu.
en ole palannut islamiin 'joitakin' vuosia sitten, vaan olen ollut muslimi suurimman osan elämästäni.
Toisekseen en koe tarvetta perustella valintojani, tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni kenellekään maallikolle. Riittää, että olen sopusoinnussa itseni kanssa, enkä tietoisesti loukkaa ketään toista ihmistä.
Mitä pukeutumiseen tulee noin yleisellä tasolla, niin mielestäni burkhan ja säädyttömän pukeumisen väliin mahtuu kovin monta vaihtoehtoa, ja jokainen pystyy valitsemaan sieltä itselleen sopivan tavan. Meille ei ihmisen vaatetus merkitse mitään, mutta omalla kohdallamme emme tunne tarpeelliseksi alleviivata uskontoamme pukeutumalla jonkin tietyn kulttuurin edellyttämiin asuihin - sillä sitähän vaatteet edustavat, kulttuuria, ei uskontoa, sillä usko on jotain syvempää kuin se, mitä päällepäin on silminnähtävissä.
Olen naimisissa muslimi/arabimiehen kanssa. Hän ei koskaan puutu pukeutumiseeni ja käytänkin "normaaleja" vaatteita. Tosin tunisian helteessä olen itse valinnut päälleni silloin tällöin kaftaanin, ihanan ilmava ja hänen perheensä tykkää. Hintakaan ei päätä huimaa, olen ostanut eri värisiä kaftaaneja noin 7e hintaan. Huiveja en käytä.
Ei korkokenkiä ei. Perunasäkki päälle ja lantsarit klabbeihin.
Eipä se juuri ole vaikuttanut. Vaatteet ovat samat maassa kuin maassa, miehen kotimaassahan nyt ei mitään hunnuttautumista edellytetä. "Ehkä huivin kanssa" -viittaukseesi pakko mainita varmuuden vuoksi, että arabimiehen vaimonhan ei tarvitse olla muslimi - arabimiehenkään ei tarvitse sitä olla. Tykkään kyllä huiveista ja käytän niitä edelleen, pääasiassa kaulassa, kuten ennen miehen tapaamistakin. Jonkin verran maku tietysti muuttuu vuosien saatossa ja jossain määrin myös miehen mieltymykset vaikuttavat siihen, millaisia vaatteita tulee hankittua, mutta lähinnä siten, että saatan esim. valita paidan, jonka väristä tiedän miehen pitävän. Oletan, vaikka tämä on toki vain oletus, että muutkin kuin arabimiehet tykkäävät naisista korkokengissä. Varmaksi voin sanoa sen verran, että minun mieheni pitää korkokengistä ja muutenkin "naisellisista" vaatteista, vaikka pakon edessä hyväksyy esim. lenkkarini.
Minun arabini on muuttanut minua naisellisemmaksi. Ennen fanittamani army-look on vaihtunut coyntry-lookiin. Tunika on palannut suosiooni, koska hän pitää siitä ja onhan se paljon tyylikkäämpi kuin napapaita, minun kokoluokassani.
"Millaiisiassa vaatteissa kuljette kaupungilla Suomessa"... Jos mies on aina viimmosenpäälle tyylikäs, ei sitä passa minunkaan pukeutua "kohan on hänessä"- tyyliin, vaan onhan sitä vaan nättinä oltava ;-).
Tunisiassa anoppi antaa aina kaftaanin kotimekoksi ja onhan siinä kiva kuleksia siellä, kuin täälläkin aina välillä.
Mies haluaa että pidän hiukseni vapaina, mutta minun suomalainen äitini ei ymmärrä, miksi en pidä niitä kiinni.
Sitten huivi on minulle funktionaalinen asuste. Talvella se suojaa pakkaselta ja tuulelta, sekä pään että niskan. Näin kipuhoitojen asiantuntijana sitä voin suositella ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Sitten kesällä ja etelänmailla, tällaisena herkästipalavana, huivi on parhain aurinkosuoja. Mutta siveys syistä en ymmärrä huivin käyttöä. Mutta toisaalta funktionaalisena suojanahan sitä voi käyttää tunkeilevia miesten katseita vastaan. (enemmän kuin kaulaa ja hiuksia, mielestäni, miehet tuijottaa minihametta, tai sen alta mahdollisesti näkyvia asioita. )
Minun arabini tykkää kauniista kengistä jalassani, myös korollisista. Kumisaappaita hän ei ymmärrä ollenkaa, mutta järkevänä ihmisenä ymmärtää miksi niitäkin joskus käytän.
Pukeutumiseni on muuttunut jonkin verran avioitumiseni jälkeen.
Musliminieheni ei pidä siitä, jos käytän avonaisia puseroita jne.
Sanaharkkaa tästä joskus riittääkin..hänelle tulee paha olo, jos muut miehet katsovat minua.
Mutta entä jos mies kuitenki itse katsoo, vaikkakin nopeasti eikä tuijottaen puolialastomia naisia kadulla jne....?
Kommentteja siskot.
Miesparka, jos oikein paha olo tulee. Et siis voi pukeutua niin kuin haluaisit? Toki miehellä on oikeus kertoa mielipiteensä ja sinulla on oikeus muuttaa pukeutumistasi miehen mielen mukaan, jos niin haluat. En kuitenkaan jaksa ymmärtää loputonta riitelyä aiheesta, tuskin sinäkään kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen provosoivasti pukeudut.
Meilläkin mies kyllä sanoo mielipiteensä vaatteistani, varsinkin pyydettäessä. Nykyään tosin muutenkin harva se päivä toteaa jonkin vaatteen sopivan minulle hyvin tms. Mies ei tykkää, jos rintaliivien olkaimet näkyvät, ja saattaa huomauttaa, jos näin käy. Vaatteiden avoimuudesta ei kuitenkaan ole koskaan tarvinnut keskustella, vaikka käytän melko laajojakin kaula-aukkoja.
Luulen, että aika moni mies katsoo vastaantulijoita kadulla, enkä pidä sitä sinänsä pahana. Se on sitten eri asia, jos jää tuijottelemaan tai alkaa arvostella vastaantulijoita tai vaikkapa vaimoa tyyliin "olisitpa sinäkin noin..". Sitten taas, jos miehesi kerran itsekin katselee muita naisia, on vähän turha valittaa siitä, että joku toinen saattaa katsoa sinua.
Moikka.
Olen myös itse muslimi ja kääntynyt monta vuotta sitten. En käytä huivia päässä. Juon silloin tällöin. Ajattelen ettei Jumalalle tuollaiset asiat ole tärkeitä. Tärkeitä on usko, rakkaus, myötätunto, totuudellisuus.. rukous.. :)
Olen naimisissa arabin kanssa. Olen muuttunut paljon naisellisemmaksi tämän avioliiton aikana. Käyn kuntosalilla ja mieheni antaa rahaa ulkonäöstä huolehtimiseeni aika ajoin..pyytämättä.
Olen muslimiksi kääntynyt jo ennen avioliittoamme ja häneen tutustumista omasta aloitteestani ollessani tuolloin yhdessä kristityn suomalaisen mieheni kanssa.
En juo enkä polta, en ennen kääntymistänikään ollut mikään bilehile baareissa, baarireissuni voi laskea yhden käden sormilla.
Pukeudun peittävästi enkä pidä niin tiukkoja vaatteita että olisivat kuin, MUTTA tämä ei tarkoita että pidän ns.telttoja päälläni. Säädyllisesti voi pukeutua myös muodikkaasti.
Vaatteeni ovat tyyliä tunika ja farkut ja huivi..tai jotain vastaavaa.
Ulkonäköni saa kehuja ja kommentteja vaikken niitä kalastele tai halua, suuremmalla syyllä en halua sitä esitellä muille kuin miehelleni. Minulle riittää huomio mieheltäni, koska arvostan, kunnoitan ja rakastan häntä ja työtä jota hän meidän (minä ja tytär) eteemme tekee.
Monet ajattelevat että musliminainen on alistetussa asemassa kun ns.tottelee miestään. Itse ainakin mielelläni hemmottelen puolisoani ja annan hänen olla perheemme pää, koska hän kohtelee minua ja tytärtämme todella lempeästi ja huomaavaisesti.
Myös mieheni huolehtii itsestään, kunnostaan ja hygieniastaan..ei juo eikä polta.
Hän tapaa ystäviään säännöllisesti, muttei joka päivä, vaan viettää aikaa meidän kanssa paljon ja koskaan ei ole ollut öitä poissa kotoa tai tullut yömyöhään kotiin.
Pidän korkokenkiä joskus myös ulkona, ja mieheni pitää korkokengistä ja naisellisesta vaatetuksesta, kuten olen todennut myös arabi naispuolisten ystävieni kanssa juteltuani myös monien muiden arabimiesten pitävän.
Mutta avonaiset ja seksikkäät vaatteet kuuluvat vain mieheni silmille ja tämä ihan omasta tahdostani, ei pakotettuna.