Kumppanini petti minua muutaman kuukausi sitten ex vaimonsa kanssa. Asiaa epäilin usein ja asiasta keskusteltiinkin suoraan, mutta joka kerta kumppanini väitti, että suutelua kummempaa ei ollut tapahtunut.
Kunnes sitten tämä ex-rouva soitti ja kertoi, että olivat paneskelleet useammankin kuukauden keskenänsä. Puhelun saatuani kumppaninikin oli pakko myöntää ja tunnustaa, että näin oli käynyt.
Tiedän, olisi pitänyt ottaa jalat alle ja lujaa heti silloin, mutta rakastuneena ihminen on valmis antamaan anteeksi mitä kurjimpiakin asioita ja antamaan uuden mahdollisuuden.
Nyt kuitenkin tilanne on se, että vaikka asioista kuinka on keskusteltu ja olen lukemattomia, jopa satoja kertoja pyytänyt, että ei viettäisi aikaa exänsä kanssa, exänsä asunnolla ja tekisi nyt selkeän pesäeron ex-vaimoonsa, niin homma ei toimi.
Kumppanillani ja hänen exällään on yhteisiä , jo täysi-ikäisiä lapsia, joten kumppani vetoaa "lapsiin" joka käänteessä. On mentävä exän kämpille milloin läksyjä tekemään lasten kanssa, milloin exän asuntoa remontoimaan, harrastamaan jne. Ex laittaa kumppanilleni samalla sitten ruoat ja iltapalat jne.
Olemme asiasta keskustelleet ja riidelleet, lukemattomia kertoja. Kumppanini on loistava isä lapsillensa, mutta mielestäni täysi-ikäisiä lapsia voi todellakin tavata missä tahansa muualla kuin ex-rouvan asunnossa. Etenkin kun isän ja lasten kodin välimatka on alle pari kilometriä.
Kumppanini mielestä olen epänormaali, epäinhimillinen ja kohtuuton, koska voin huonosti ja loukkaannun, että hän ei voi pyynnöistäni huolimatta pysyä poissa exänsä asunnolta.
Ja minun mielestä hän on kohtuuton, koska hän ei voi tätä ainokaista pyyntöäni kunnioittaa, vaikka olen vasta muutama kuukausi sitten tullut petetyksi näiden ihmisten toimesta, enkä todellakaan näe mitään syytä miksi lapsia, TÄYSI-IKÄISIÄ LAPSIA, ei mukamas voida tavata muualla kuin ex-puolison asunnolla.
Enkä oikein ymmärrä tätä omaa roolianikaan tässä suhteessa, kun ex-rouva on se joka huolehtii ruoasta lähtien kaiken eteen kumppanillenikin. Asiasta kun huomautan, niin minä olen vain sairas päästäni, kun taas ex-rouva on kovin inhimillinen ja jalo toimiessaan näin.
Huomaan joo, että kyllähän tässä pikkuhiljaa mieli alkaa järkkymään itselläni tällaisessa tilanteessa. . eikä tässä ole kait muuta mahdollisuutta kuin väistyä takavasemmalle, jotta pääsee kumppani jatkamaan perheleikkejään exänsä kanssa.
Nyt siis galluppia kehiin. Kummalla tässä nyt tosiaan on ne kohtuuttomat odotukset ja vaatimukset? Minulla vai kumppanillani?
T. mielenterveyttään epäilevä

Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika karu on tarinasi. Kuten itsekin sanot, rakastuneena sitä pystyy katsomaan läpi sormien toisen tekemisiä, vaikka ne loukkaisivatkin...
Sinua kusetetaan törkeästi, siinä totuus. Miesystäväsi haluaa sekä syödä että säästää: exää on kiva käydä "tervehtimässä" ties millä verukkeella ja sitten olet sinä, uusi suhde... Mitäpä petollinen paskiainen voisi enempää toivoa kuin kahta naista, jotka suurinpiirtein kilpailevat hänen suosiostaan!
Ja ex-rouva... Ehkä on aidosti kiintynyt mieheen - mutta myöskin haluaa tehdä sinulle kiusaa niin paljon kuin sielu sietää, sen osoitti viimeistään tuo hänen puhelunsa!
Ei hyvänen aika... Itselläni on exään eli kouluikäisten lasteni isään asiallisen hyvät välit, mutta ettäkö hän ramppaisi luonani jatkuvasti lapsia tapaamassa... No ei tosiaankaan! Lapset näkevät isäänsä säännöllisesti, mutta ei se vaadi oleilua minun luonani - eikä tule sitä vaatimaan sittenkään, kun lapset ovat jo aikuisia!
Odotuksesi eivät tosiaankaan ole kohtuutomia, kun odotat, ettei kumppanisi paneskele exänsä kanssa samaan aikaan kuin on mielestään parisuhteessa sinun kanssasi. Eikä hyvänä isänä olokaan - etenkin kun lapset ovat jo isoja - vaadi jatkuvaa "hengailua" lasten äidin kodissa.
Touhu jatkuu just niin pitkään kuin annat sen jatkua, mies käyttää sinua kuin ovimattoa - kävelee jatkuvasti sinun ja mielipiteidesi yli! Mieti, sitäkö haluat?! Ja mieti sitäkin, että uskotko tosissaan tilanteen tuosta paranevan?!
Taisit itse mennä eksän ja uuden väliin ja nyt eksä kostaa sulle. Ja nyt sitten itketään kun ensin tehdään samat temput eksälle..
Väärässä olet. Mies on eronnut exästään paljon ennen kuin tapasin hänet.
Isä käy lastensa luona, tekee remonttia entisessä kodissaan, aterioi yhdessä perheensä kanssa ja harrastaa seksiä entisen vaimonsa kanssa. Hehän tuntuvat perheeltä ja sinä kakkoselta. Kannattaako tuhlata ainokaista elämääsi?
Tuo mies ei rakasta sua, se on aivan selvää. Joko peli exän asunnolla loppuu tai jätät miehen. Sua on kusetettu jo aivan tarpeeks.
Tosi rankka tilanne teillä. Miehesi asenne on törkeä ja välinpitämätön sinua kohtaan. Et ole kohtuuton, etkä mitenkään epänormaali, jos vaadit mieheltäsi tapaamisten järjestämistä täysi-ikäisten lasten kanssa teidän kodissanne. Remonttia yms. palvelusta eksälleen ei hänen luulisi hänen edes kehtaavan harkita, sen jälkeen kun on paneskellut eksäänsä.
Sua käytetään tosi törkeästi nyt hyväksi. Laita lusikat jakoon. Miten voit tohon tyyppiin luottaa enää koskaan? Voimia.
todella epänormaalia tämä...
Eihän tuossa kuviossa ole mitään epäselvää, sinä vaan et kykene tekemään päätöksiä.
LÄHDE!!!!! Pelasta itsesi!!!