Muita joita lähteminen pelottaa !!?

Täällä olis kuule yks samojen pelkojen kanssa painiva! Itellä on tyssänny toi haku aina siihen jännitykseen, mutta tällä kertaa aion ihan tosissaan tehdä sen! :) Niin moni kans sitä mieltä, etten mä siihen pysty. Mihis päin sun olis tarkotus mennä? Tuetaan me "pelkurit" toisiamme :)

VOI TÄÄ OLLA TOTTAKAAN! kirjotit kaiken täsmälleen miten olisin itse kirjoittanut :D olen suunnitellut lähteväni auppariksi jo ainakin nelisen vuotta, ja nyt kun on perhe ja lentoliput varattu, rupee menemään pupu pöksyyn :D vielä tässä on vajaa 2kk lähtöön ja ehdin siinä ajassa jo monen monta kertaa luhistua ajatuksesta! tällä hetkellä lähipiirini ja ystäväni kaikki tukevat minua, tai noohhh äiti tukee omalla tavallaan koska on kauhusta kankea lähtöni suhteen.. en kuitenkaan aio luovuttaa ja tosiaan lentoliput ja viisumikin jo on jotenka tätä ei voi enää perua, pitänee syödä pelkonsa ja tutustua kaupunkiin johon olen menossa kirjoittaa ylös kaikki hyvät puolet tässä asiassa :)

Tosiaan kuten yllä mainittiin: tuetaan me pelkurit toisiamme :D (y)

Pelotti muakin, ja siina vaiheessa kun perhe sanoi etta haluavat mut niin meni iso pupu poksyyn. Eihan sita siina vaiheessa enaa viittiny perua, mutta kunhan paaset sen alkujarkytyksen yli etta se tosiaan tapahtuu, ja sit viela lahtojannityksen ja parin ekan viikon jannailyn yli niin muuttuu iloks viela :) En vois olla tyytyvaisempi etta lahin!

Okei, no "hyvä" juttu että on muitakin, ja tekin ootte uskaltanut ottaa itteänne niskasta kii ja lähteä. Mulla pelkästään tää perheenhakuprosessi on ollu vähän tahmeeta, koska se tutustumisprosessi on äärimmäisen vaivalloinen ja mua jännittää jo pelkkä puhelimessa puhuminen tosi paljon :D Tarkoitus ois lähteä englantiin. Yksi pelko on myös etten pärjää kielen kanssa paikanpäällä..

Joo no en lähdekään tohon perheeseen mistä puhuin ekassa viestissä, koska en viitsi kuitenkaan 1,5 viikon varoajalla mennä, asiat vähän kesken, että haluisin aloittaa heinäkuulla sitten, etsintä jatkuu :Dd

Kyllä huomaa, miten paljon paineita mulla on asiasta, just viimeyönä näin kummallista unta, että menin eteläafrikkalaiseen perheeseen ja sain heiltä HIV-tartunnan :D Mutta joo tuetaan vaan toisiamme, kauheesti tukea en muualta saakaan. mun perheenjäsenet on jotenkin sellasia, ettei mitään vähänkään normaalista poikkeavaa voi tehdä elämässään. Ja jotenkin äiti purkaa omaa katkeruuttaan meihin lapsiin eikä halua mitään hyvää tai uutta tapahtuvan, surullista mutta totta.

Ymmärrän että joitakin pelottaa lähteminen. Itse oon ollut aikaisemmin vaihtarina vuoden, joten nyt ei pelota tai jännitä lähteä, mutta silloin kyllä pelotti! Nyt olen vain iloinen :)
''Mutta joo tuetaan vaan toisiamme, kauheesti tukea en muualta saakaan. mun perheenjäsenet on jotenkin sellasia, ettei mitään vähänkään normaalista poikkeavaa voi tehdä elämässään. Ja jotenkin äiti purkaa omaa katkeruuttaan meihin lapsiin eikä halua mitään hyvää tai uutta tapahtuvan, surullista mutta totta.''
Tuohon pitää kommentoida että ihan sama juttu täällä. Äiti purkaa pahaa oloaan minuun ja isä valittaa koko ajan ettei halua että lähden. Sisko paasaa vain että suomessa kaikki olisi helpompaa ja nyt kannattaisi opiskella ja tehdä töitä. Eli perheeltä ei ainakaan sitä tukea heru. Useimmat kaveritkaan eivät enää jaksa kuunnella kun puhun lähtemisestä yms, niin olen päättänyt olla hiljaa ja tukea itse itseäni :) Ja tietty täällä sivuilla on kanssa hyvä puhua kaikesta. Lähtö on tosin viikon päästä joten enää ei mutinat auta vaan lähtö odottaa :) Kyllä se pelosta iloksi muuttuu!

Tää kuulostaa niin samalta.. itsellä tosin ei vielä niinkään ajankohtainen tää, ku vasta heinäkuussa 2012 tarkotus lähtä, mut oon vakavasti miettiny aupparointia jo kuus vuotta.. Vaihtariksi ei porukat päästäny/maksanu, joten hinku on vaan kasvanut kokeilla siipiään jossain muualla.. Muutenkin olis kiva pitää välivuosi lukion jälkeen. Mutta kaikki sukulaiset näyttää olevan NIIN vastaan, enimmäkseen kuulee sitä " jos et saa opiskelupaikkaa, jäät rannalle ruikuttamaan työttömyyskansioon".. Munki huono omatunto laittaa mut miettimään, että oonko ihan päättömällä asialla ja näin.. koittakaa vakuuttaa mua, etten luovu unelmastani..

Kurja kuulla kapuc ja dance93! Uskokaa vaan itseenne ja menkää, pärjäätte varmasti! Yleensä neuvon ja kannustan aina muita näin, mutta itseeni en osaa sitä uskoa valaa. Mihin muuten kapuc oot lähdössä?

Mäkin olisin halunnut varmaan vaihtariksi aikoinaan, mutta en ikinä olisi pysytynyt lähtemään. Mun äidillä ei olisi ollut rahaa eikä halua lähettää mua minnekään. Ja oon koko ikäni kuullut sen suusta kun olen mennyt kesätöihin, työharjoitteluun, tettiin, muihin töihin, että "siellä pitää sitten olla tosi reipas ja iloinen ja sitäja tätä, ettet joudu silmätikuksi ja yrität sitten tehdä parhaasi vaikka en tiedä riittääkö sekään" Se on aiheuttanut aina kauheita paineita , ettei tulevat työkaverit sitten pidä musta enkä osaa tehdä mitään, kun äitikin niin sanoo.. Ja täällä tuppukylässä kaikki siis tuntee kaikki, ja tietää että olen hänen tytär jne. Äidin mielestä siis en osaa tehdä mitään, en edes pakkaila hyllyjä ruokamarketissa. Ja sen hän kyllä useasti päättää kertoakin. Tuleva päätökseni lähteä opiskelemaan Helsinkiin tän toivottavasti tulevan aupairvuoden jälkeen on kanssa aivan pöyristyttävää kuulemma, enhän minä voi pärjätä "isossa maailmassa" Asun yksin, mutta äiti edelleen vaikuttaa valitettavan paljon elämääni ja itsetuntooni, nyt olisi siis erittäin hyvä ottaa irtiotto vaikka sen aupairvuoden muodossa jos vaan uskallan..

Kuulostaa niin tutulle! Itse olin aivan samassa tilanteessa ennen lähtöäni, olin suunnitellut au pairiksi lähtemistä jo ikuisuuden, mutta jotenkin tosipaikan tullessa iski hirveä pakokauhu. Yhden kerran jopa peruin lähtemiseni kokonaan, koska voin niin huonosti lähtöjännityksen takia. Seuraavallakin yrityskerralla jännitin edelleen, ja päivät ennen lähtöä olivat jotain aivan kamalaa. Mutta perille päästyäni asiat alkoivat sujua paremmin kuin hyvin. Tietty pari päivää oli pientä ikävää ja sellaista mihin olenkaan nyt pääni pistänyt -tunnelmaa, mutta hyvin pian sen jälkeen kaikki pelko ja jännitys vaan katosi. Olin etukäteen pelännyt kamalasti että tulisin kärsimään hirveästä koti-ikävästä, koska olen todella taipuvainen sellaiseen. Minulle läheisten jättäminen ei todellakaan ole mikään helppo asia, vaikka kaipuuta ulkomaille onkin jatkuvasti. Yllätyin kuitenkin todella paljon, sillä en kokenut oikeastaan ollenkaan ikävää. Kokemus oli ihan mahtava enkä vaihtaisi mistään hinnasta! Kun on saanut asetuttua uuteen paikkaan ja arki alkaa rullaamaan, niin ei voi kun ihmetellä mitä kaikkea sitä niin kovasti etukäteen pelkäsikään. Usko huviksesi, lähteminen ei ole ollenkaan niin maailmoja mullistava asia kuin se etukäteen tuntuu.

Vaikeinta on aina tehdä se ratkaiseva askel ja todellakin astella sinne lentokoneeseen kaikesta pelosta, jännityksestä ja jopa surustakin huolimatta. Voin kertoa että itselleni lähteminen oli yksi elämäni vaikeimpia asioita ja tarvittiin tosi paljon voimia että todella taistelin niiden tunteiden läpi ja lähdin. Olisin kuitenkin jäänyt niin paljosta paitsi jos olisin jättänyt lähtemättä. Ymmärrän siis ihan täysin tunteesi! Ne ovat ihan luonnollisia ja hyödyllisiäkin tunteita joita ei pidä yrittää lakaista maton alle, koska niiden käsitteleminen auttoi minua ainakin varmasti siinä että en kokenut juurikaan koti-ikävää ulkomailla vaan viihdyin loistavasti. Mutta älä anna näiden tunteiden estää lähtemistä, tulet saamaan niin paljon jos lähdet.

Itse olin kauhusta kankeana ennen lähtöä. Mieluiten olisin siinä tilanteessa perunut koko au pairikisi lähtemisen, mutta eihän se nyt ollut mahdollista ONNEKSI! Varsinkin sitten jos olisin perunut kaikki olisivat olleet oikeassa että en kumminkaa lähde mihinkään uskalla tai pysty tai osaa. Heti kun pääsin tänne alkoi tuntua jo paremmalta ja nyt useamman kuukauden jälkeen kaikki on tosi hyvin ja olen onnellinen että lähdin vaikka se olikin niiin pelottavaa.... Turha sitä on edes pelätä tai jännittää, hyvä jälkeenpäin sanoa.... Mutta se kuuluu asiaan. Älkää vaan missää tapauksessa jättäkö lähtemättä! :)) Olisin varmasti katunut koko loppuelämäni jos oisin jättänyt lähtemättä. Varsinkin kun au pair vuosi on ollut unelma jo pitkään. Näyttäkää niille äideille sun muille, että kyllä te osaatte ja pystytte! Rohkeutta!!! :)

Hei oikeesti, tosi paljon kiitoksia ihanasta tsemppauksesta! Ette arvaakaan kuinka paljon toi helpottaa mun päänsisäistä kamppailua! Pitää vaan nyt uskaltaa ottaa se ratkaiseva askel.

Uskon, että pärjäisin paikanpäällä suht hyvin. Oon tällä hetkellä aika tottunut yksinäisyyteen, koska mun kaveripiiri ja siskot on muuttanut opiskelemaan ympäri Suomea. Mä olen ainut täällä pikkukylässä, ja suurinosa samasta ikäluokasta ketä tääl asuu, on mun vanhoja koulukiusaajia, sattuneesta syystä ei kauheesti tee mieli kaveerata heidän kanssaan ;D Äitin kanssa en myöskään sattuneesta syystä ole läheinen, vaikea unohtaa kaikkia vuosien varrella lausuttuja vääryyksiä. En siis ymmärrä mistä kiikastaa. oon analysoinut tätä aihetta _niin paljon_ ja tajuan kyllä realistisesti, että ei se oikeasti maailmoja mullista. Ja jos vaikka kaikki olisikin ihan kauheaa, Enkuista on vain 3 tunnin lentomatka Suomeen..

Uskon myös, että katuisin loppueikäni ellen lähde. Mutta silti tää on niin vaikeaa. Oon myös miettinyt, että koska pelkään niin paljon, mua ei oikeasti vain ole tarkoitettu lähtemään ja pitäisi lopettaa yrittäminen. Silti en voi vaan poistaa tunnusta noilta aupair sivuilta ja lopettaa perheenhakemista, ei luonto anna periksi..

Katuisit todellakin loppuikäsi jos et lähtisi! Äläkä anna itsesi ajatella, ettei sinua ole tarkoitettu lähtemään koska pelkäät niin paljon. Mieti millainen voittaja olet sitten kun olet todella lähtenyt! Minä olen sitä mieltä että tuo pelko on sellainen asia mikä pitää vaan kohdata, vain sillä tavalla siitä pääsee niskan päälle. Puhun todella syvällä kokemuksen rintaäänellä! Ja todellakin, jos asiat menevät todella pieleen paikanpäällä niin Suomeen voi palata koska tahansa.

Minä olen niitä ihmisiä joka on koko pienen ikänsä haaveillut ulkomaista. Olen myöskin pieneltä paikkakunnalta ja itsetuntoni ei todellakaan ole mistään korkeimmasta päästä. Minulle lähteminen oli todella suuri kynnys. Joillekin lähteminen on ihan helppoa, sitä vaan hypätään koneeseen ja sillä selvä. Sellaiset ihmiset yleensä ajatellaan rohkeiksi ja mahtaviksi tyypeiksi, kun taas meidänlaiset jännittäjät ja pelkääjät ajatellaan usein kykenemättömiksi tekemään mitään tällaista. Totuus on kuitenkin se, että todellista rohkeutta ja sisua osoittaa se jos peloista huolimatta ottaa härkää sarvista. Se että itse ajattelee tai joku muu väittää ettet sinä pysty siihen, on valetta. On sinun käsissäsi annatko tällaisten asioiden määrätä elämästäsi. Kyllä sinä pystyt ihan mihin tahansa jos vain todella haluat.

Kaiken uuden ja tuntemattoman pelkääminen ei ole ollenkaan epätavallista - se ei tarkoita, etteikö sua olisi tarkoitettu lähtemään. Sä pystyt kyllä lähtemään, päätä vakaasti, että sä todellakin lähdet nyt au pairiksi ja sillä siisti.

Mä oon just lähössä au pairiks ja mulle tuli toi täysin sama ongelma !! Ensin olin yhteydesssä useempiinki perheisiin ja sitte yks perhe sano haluavansa mut nii tuli paniikki. Mut mä kelasin et mikä mua täälläkään pidättelis ja halusin näyttää ittelleni et pystyn, eikä toistaseks oo vielä kaduttanu. Kohta lähtö edessä ja matkajännitys vaan kasvaa. Muista että kyl sieltä aina pääsee pois jos ei sitte viihdykkään, tosin heti aluks ei kannata luovuttaa ! :)
Jos se oikeesti vaikuttaa kivalta perheeltä ja tuntuu hyvältä nii älä ihmees jätä tilaisuutta väliin. Tsemppiä päätöksentekoon!

HEY mitä kautta ootte löytänyt perheen mikä järjestö?
mulla hirvee hinku lähtee...laitoin culturalcare.fi postia...onko kokemuksia?=)

itse olen cultural carelta saanut nyt kahden viikon sisällä haastatteluajan, ja sellasen "virallisen" täytä ja kirjaa- nivaskan nettisivuilla (huhhuh mitä kaikkea pitää kertoo) ja ainakin tässä vaiheessa oon tykänny hulluna :) mutta tosiaan cc:n kauttahan pääsee vain jenkkeihin, mutta sen oletan sinun jo huomanneenkin ^^

mä lähen yksityisesti, löysin perheen netistä www.aupair-world.net :) siellä oli paljon perheitä eri maista. ei maksa niin paljoa, mutta sit toisaalta ei oo järjestöstä mitään apuakaan, saa nähä kuinka pärjään.