Olen 26 v. mies ja parisuhteessa ikäiseni naisen kanssa. Olemme seurustelleet vuoden verran ja välitän sekä ihailen omaa kumppaniani kovasti monistakin syistä. Suhteemme on kuitenkin kovin kylmä, hellyydenosoitukset ja kaikkinainen läheisyys puuttuvat kokonaan, ottamatta lukuun samassa sängyssä nukkumista, jossa sielläkin kumppanini haluaa nukkua tiukasti omalla puolellaan.
Itse kaipaisin läheisyyttä yli kaiken, koska koen sen tärkeimmäksi tavaksi osoittaa toisesta välittämistä. Samalla tavoin läheisyyden puuttuessa koen itseni torjutuksi, loukatuksi ja kelpaamattomaksi. Seksiä olemme harrastaneet suhteen aikana korkeintaan kymmenen kertaa. Kumppanini sanoo kieltäneensä itseltään kaikki seksuaalisuuden tunteet, koska on kokenut ettei ole kelvannut kenellekään. En ole ikinä nähnyt myöskään hänen vanhempansa ikinä osoittaneen minkäänlaista hellyyttä/läheisyyttä toisiaan tai lapsia kohtaan.
Haluaisin kysyä minun tai kumppanini tilanteessa olleilta neuvoja. Onko tilanne korjaamaton, vai pitääkö minun kärsivällisesti odottaa muutosta? Mistä oikeasti on kysymys? Ovatko toiset ihmiset todella sisältä näin kylmiä ja etäisiä luontaisesti, vai liittyykö asia ehkä lapsuudenaikaisiin kokemuksiin? Tietääkseni hänellä ei ole taustallaan suoranaista kaltoin kohtelua tai vastaavaa. Hänelle olen sekä ensimmäinen läheisempi seurustelu- että seksikumppani.
Seksin puute ja sen mukanaan tuoma torjutuksi tulemisen tunne syövät sisältäpäin ja nakertavat luottamusta itseeni kestämättömästi! Lisäksi epäilen myös kumppanini luotettavuutta, vaikka itse pyrin olemaan kaikella tapaa avoin ja välitön.
Itse kaipaisin läheisyyttä yli kaiken, koska koen sen tärkeimmäksi tavaksi osoittaa toisesta välittämistä. Samalla tavoin läheisyyden puuttuessa koen itseni torjutuksi, loukatuksi ja kelpaamattomaksi. Seksiä olemme harrastaneet suhteen aikana korkeintaan kymmenen kertaa. Kumppanini sanoo kieltäneensä itseltään kaikki seksuaalisuuden tunteet, koska on kokenut ettei ole kelvannut kenellekään. En ole ikinä nähnyt myöskään hänen vanhempansa ikinä osoittaneen minkäänlaista hellyyttä/läheisyyttä toisiaan tai lapsia kohtaan.
Haluaisin kysyä minun tai kumppanini tilanteessa olleilta neuvoja. Onko tilanne korjaamaton, vai pitääkö minun kärsivällisesti odottaa muutosta? Mistä oikeasti on kysymys? Ovatko toiset ihmiset todella sisältä näin kylmiä ja etäisiä luontaisesti, vai liittyykö asia ehkä lapsuudenaikaisiin kokemuksiin? Tietääkseni hänellä ei ole taustallaan suoranaista kaltoin kohtelua tai vastaavaa. Hänelle olen sekä ensimmäinen läheisempi seurustelu- että seksikumppani.
Seksin puute ja sen mukanaan tuoma torjutuksi tulemisen tunne syövät sisältäpäin ja nakertavat luottamusta itseeni kestämättömästi! Lisäksi epäilen myös kumppanini luotettavuutta, vaikka itse pyrin olemaan kaikella tapaa avoin ja välitön.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei se siitä mihinkään muutu. Lähde hyvä mies, varmasti saat paremman suhteen tilalle, jossa myös seksiä ja läheisyyttä.
Voi kertokaa nyt mitä tehdä, kun en itse tiedä ;/
Kertoisin, jos tietäisin.
Kumppanisi tulisi itse haluta muutosta itsessään. Sinun on vaikea yksin tehdä asialle mitään. Kumppanisi on saanut parisuhde-esimerkin jo lapsuuden kodistaan ja se on iskostunut häneen vahvasti. Vaikka sinä toisit hänelle kuun taivaalta, et pysty auttamaan häntä, ellei hän halua apua ja rohkaistu hakemaan sitä ammattiauttajalta.
Omien tottumustensa, persoonansa ja ajatusmaailmansa muuttamisessa on sellainen työmaa, että siihen saattaa mennä koko elämä.
Sinä voisit keskustella vakavasti (varmasti olette sitä tehneetkin) hänen kanssaan ja selvittää, josko hän pitää asiaa ongelmana. Jos näin on, ehdota ammattiauttajaa. Jos kumppanisi ei näe tilanteessa ongelmaa, sinulle ei jää paljon vaihtoehtoja. Joko hyväksyt tyhjän suhteen (ja kuoletat läheisyyden kaipuusi, jolloin traumatisoit itseäsi), tai jatkatte elämäänne erillänne, tai haet itsellesi ammattiauttajaa, jonka kanssa saat keskustella miten selvitä tälläisestä.
Voisin kuvitella olevani tuo nainen, paitsi etten ole. Ensinnäkään ei ole minkäänlaista mielikuvaa, millaisesti suhteessa ollaan, kuin läheisesti, että kuinka kiinni pitää olla vai kuinka paljon antaa tilaa tms. Missä vaiheessa "pitäisi" olla mitenkin. Plus ei ole roolimalleja ainakaan omista vanhemmista mitenkään lämpimästä suhteesta. Plus pitkäaikainen kokemus siitä, ettei ole mikään seksuaalinen olento, koska on ollut niin pitkään sinkkuna, ettei se elämänalue ole oikein kuulunut kuvioihin, samoin kahdenkeskinen parisuhde on aika utopinen kokemus. Plus perikristillinen kasvatus, joka on tuominnut asioita ja saanut moniin asioihin lähinnä vain häpeällisen tai hankalan tai vältettävän ja väärän leiman.
Plus se, ettei välttämättä edes tajua, mikä on ongelma, koska ei ole mitään suhteellisuudentajua, eikä vertailupohjaa. Ei silloin ymmärrä pitääkö muuttaa itseään, jos pitää, niin miksi ja miten, kenen vuoksi?
Samoin kun ei ole saanut sitä läheisyyden kokemusta, ei ymmärrä siitä yhtään mitään. Ei ymmärrä edes sitä, että toinen tarvitsee, koska se ei itsellä ole toteutunut, sitä ei osaa kaivata, tai jos on osannutkin, niin tietysti sen on haudannut johonkin unelmahöttö-tyyppisiin ajatuksiin jostain harlekiineista, mutta se ei kuulu tosi elämään.
Ennemmin oppisin puhumaan sujuvasti arabiaa kuin tajuamaan läheisyydestä sitä, miten olisi oltava. Pahinta on se, että juuri taas tajusin ilmeisesti myös käytökselläni ehkä loukkaavan ihmisiä, mutten tiedosta ehkä sitäkään.
Halua olisi, taitoa eikä ymmärrystä ei ole.
Ei ole mitään neuvoa. En minä ainakaan tiedä, muuta kuin että ongelma on, ratkaisua ei.
Taitoa ei tule ennen kuin harjoittelee. Kokemus tuo varmuutta. Sinä olet vastuussa itsestäsi, kukaan ei tule ovellesi antamaan täydellistä parisuhdetta.
Periaatteessa onnistut kun luotat itseesi ja kumppaniisi ja puhut asioista ja osoitat tunteesi. Keneltäkään ei vaadita täydellistä suoritusta.
Kiitos teille vastauksista. Kaikkien hyvien puolien takia haluaisin niin kovasti sitoutua kyseiseen henkilöön, mutta juuri tämän osa-alueen toimimattomuus epäilyttää. Niin paljon jää puuttumaan. Itselle läheisyys, kädestä pitämisineen tulee niin luonnollisesti, vaikkei siitä juuri vanhemmilta esimerkkiä olekaan, teen vain niin kuin hyvältä tuntuu, ottaen tietysti toisen tunteet ja tarpeet huomioon, ja jos tulen hyväksytyksi sellaisena, niin suhde on hyvällä pohjalla. Mutta kun samaa ajattelee kääntäen, niin minähän olen nyt se joka tahtoo toista muuttaa, eikä kumppanini tule hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Eli "jos vain tietäisi", olet oikeassa. Kumppanini pitää asiaa "kiusallisena" mutta kokee varovaisetkin ehdotukset ammattilaiselle puhumisesta ajanhukkana ja jopa loukkaavina minulta tulevina.. Eli lähtöruudussa mennään.. noppaakohan pitäisi alkaa heittää ;o/
"Kova elämä" kiitos kirjoituksestasi. Luulen, että kunnollisen suhteen myötä ajatuksesi selkiytyisivät ihmeesti. Suhteessa voi olla kuten yksinkin, sillä erotuksella, että vieressä on seurana toinen. Hae ihmeessä seuraa netin deittipalveluista, siellä on varmasti useita henkilöitä, jotka ovat kanssasi samassa tilanteessa. :)
En kestäisi tuota tilannetta vieläkään.
Toisen muuttaminen vaatisi kai ammatti-ihmisten toimesta pitempikestoisen terapian.
En tiedä.
> Onko tilanne korjaamaton, vai pitääkö minun kärsivällisesti odottaa muutosta? Mistä oikeasti on kysymys? Ovatko toiset ihmiset todella sisältä näin kylmiä ja etäisiä luontaisesti, vai liittyykö asia ehkä lapsuudenaikaisiin kokemuksiin?
Tunnepuolen ongelmat liittyvät tosiaan usein huonoon lapsuuteen tai synnynnäiseen poikkeavuuteen. Ne ovat niin syvälle juurtuneita, ettei niihin käytännössä ole toimivaa parannuskeinoa, eikä henkilö koe itseään poikkeavaksi.
Luulen ettei sinun kannata nykyisen kumppanisi kanssa jatkaa suhdetta, niin pahalta kuin se kuulostaakin. Vuosi on lyhyt aika seurustella ja et kestäisi tuollaisessa suhteessa vuosikausia. Tarvitset empaattisemman naisen, joka tykkää siitä läheisyydestä.
No, äläpäs nyt heitä kirvestä kaivoon. Suhteessasi on paljon hyvääkin, jonka vuoksi ihailet ja arvostat kumppaniasi. Jos lapsuuden koti on kasvuympäristönä ollut paikka jossa hellyyttä ja välittämistä ei ole liiemmin näytetty, ei se ole poikkeuksellista, etenkään Suomessa.
Itse ajattelisin, että kumppanisi on arka ja epävarma, eikä myöskään osaa näyttää tunteitaan sillä tavoin kuin haluaisit. Opeta sinä häntä rakastamaan haluamallasi tavalla. Ihminen, lukkiutunutkin, kaipaa hellyyttä ja kauniita sanoja.
Niinpä ronskit miehetkin valittavat " herskiydyttyään"
muutaman drinksun jälkeen, kuinka kaipasivat lapsena vanhempiensa rakkautta.
Joten pallo on sinulla. Parisuhdetta rakennetaan yhdessä, ja uskon että tyttöystäväsi rakastaa sinua, ei kai hän muuten olisi jo vuoden ollut kanssasi.
On kokemus pitkästä kahdenkymmenen vuoden avioliitosta, jossa toinen osapuoli on ollut alun ihastumisvaiheen jälkeen pelkkää jäätä. Koskettaa ei saa, seksiä 2 kert./vuodessa ja sekin äkkiä nyt, meiningillä. Niin paljon itsetuntoa ja mieltä on vaivannut ja masentanut puolison kaikkinainen kylmyys että vihdoinkin eroa järjestellään.Joten puutu heti asiaan, keskustele ensin miltä sinusta tuntuu ja jos ei mene perille olen samaa mieltä kuin muumi007.
Pönkitä hyvä mies heikon itsetunnon omaavaa kumppaniasi. MInulle mieheni on mm. sanonut, että rintani voisivat olla isommatkin. Heh, arvaa vaan haluanko rakastella hänen kanssaan. Tyhmä mies kun ei ymmärrä parastaan. Tottakai jokainen nainen haluaa olla se kaikkein ihanin miehensä mielestä. Ja jos ei oikeasti ole, niin pitää ainakin väittää! Uskottavasti. Se palkitaan.
Toinen asia, ota kumppanisi seksitoiveet huomioon. Oma ukkoni keskittyy toiveeseeni ehkä n. puoli minuttia, kunnes taas tomii kuten häntä huvittaa. Sen lisäksi hän muussa elossa ei mielestäni osoita minulle "kuuluvaa" hyväksyntää.
Uskoton hän ei ole. Vaikka sekin olisi parempi kuin tuollainen tunteettomuus.
Olkoon siis puutteessa, kun on haluni lintannut.
Harkitsen avioeroa. Kun vain saisin voimaa käydä se prosessi läpi.
"MInulle mieheni on mm. sanonut, että rintani voisivat olla isommatkin."
Tyhmä mies. Menitkö kysymään?
"Tottakai jokainen nainen haluaa olla se kaikkein ihanin miehensä mielestä."
Tyhmä jokainen nainen. Täysin epärealistista ja turhaa. Pitäisi riittää, että on rakas ja haluttava.
Kuule Rami, kyllä sun täytyy vähän hioa rakastajan taitojasi! Vaistoni sanoo, ettei tuo pikkupojan toive kädestä kiinnipitämisineen oikein riitä. Ole nyt vähän mielikuvitusrikkaampi, jännittävämpi...sis oikea viettelijä. Mikään ei muutu ruikuttamalla. Siis, kiihkoa petiin.