En oikeastaan tiedä mikä minut ajaa tähän; siis siihen, että vuodatan tuntojani tänne.. kenties haluaisin kuulla vastaavanlaisia kokemuksia tai kuulla neuvoja kuinka toimia.. se jää nähtäväksi..
Olen nuori naisenalku, parisuhteessa itseäni seitsemän vuotta vanhemman miehen kanssa. Ikä ero ei tässä suhteessa ole ongelma..ei todellakaan. Seurustelumme ei ole kestänyt edes vuotta, mutta "asun" hänen luonaan ja meillä on lemmikkejä; kissa&koira. Meillä molemmilla on työt, hänellä huomattavasti paremmat tulot. Toki kuitenkin jaamme kuukausittain menot.. eli hän ei todellakaan ole " elättäjäni", kuten oli alussa :(
Suhteemme on onnellinen, tai ainakin koen tavallaan olevani onnellinen juuri tämän miehen kanssa. Ongelmia on, liikaa. Ensinäkin; alkoholi. En väitä, ettenkö itse joisi koskaan.. itseasiassa otan muutaman oluen joka viikonloppu, jos vain mahdollista. Miehellä sama juttu, ainoastaan alkoholin aiheuttama käytös eroaa... ongelmana on se, että hän käy joskus peräti väkivaltaiseksi; tönii, repii ja heittelee minua. Tämän lisäksi hän on hyvin "suurisuinen", eli ns.henkistä väkivaltaa esiintyy enemmän kuin usein. Vanhoja asioita paisutellaan ja joka riidan yhteydessä hän kehottaa minua "pakkaamaan kamani ja painumaan eksäni luokse" (jonka hänkin siis tuntee). Usein hän lähtee yksinään kuppiloihin.. ei se sinänsä minua haittaa, mutta hän ei lainkaan välitä siitä, että minulla on töitä aikaisin aamusta ja baari-illat tietää riitoja :( Vaikka pyydän jäämään kotiin, ei jää.
Toinen suuri ongelma on uskottomuus. Olen täysin varma hänen pettäneen minua entisen naisystävänsä kanssa ainakin kahdesti.. ja ainakin kerran erään tuttavani kanssa. Kumpaakaan hän ei itse myönnä, mutta sanotaanko niin, että minulla on omat tietolähteeni ja kaikki täsmää. Eniten satuttaa se, ettei voi myöntää. En enää tiedä mitä uskoa ja sanoa.. mistä tiedän mitä hän tekee silloin ja silloin... ehei, ei niin voi yksinkertaisesti elää, eihän? Pakko se on myöntää, että pelkään. En tiedä mitä, mutta pelkään. Ymmärränhän minä sen, että "vanha suola janottaa".. olivathan he lähes kuusi vuotta yhdessä.. mutta kuitenkin hän vannoo olevansa täysin sitoutunut minuun, eikä pidä enää naiseen yhteyttä. En vain tiedä mitä uskoa, tunnen olevani ansassa. Toisaalta en haluaisi menettää tätä kaikkea yhteistä, toisaalta en haluaisi pettyä.
Mitä siis tehdä ja onko jollain ollut samanlaista? Tiedän, että viesti oli hieman (aika paljonkin!) hajanainen, mutta kun tunteet ottavat vallan.. niin on tapana käydä.
Olen nuori naisenalku, parisuhteessa itseäni seitsemän vuotta vanhemman miehen kanssa. Ikä ero ei tässä suhteessa ole ongelma..ei todellakaan. Seurustelumme ei ole kestänyt edes vuotta, mutta "asun" hänen luonaan ja meillä on lemmikkejä; kissa&koira. Meillä molemmilla on työt, hänellä huomattavasti paremmat tulot. Toki kuitenkin jaamme kuukausittain menot.. eli hän ei todellakaan ole " elättäjäni", kuten oli alussa :(
Suhteemme on onnellinen, tai ainakin koen tavallaan olevani onnellinen juuri tämän miehen kanssa. Ongelmia on, liikaa. Ensinäkin; alkoholi. En väitä, ettenkö itse joisi koskaan.. itseasiassa otan muutaman oluen joka viikonloppu, jos vain mahdollista. Miehellä sama juttu, ainoastaan alkoholin aiheuttama käytös eroaa... ongelmana on se, että hän käy joskus peräti väkivaltaiseksi; tönii, repii ja heittelee minua. Tämän lisäksi hän on hyvin "suurisuinen", eli ns.henkistä väkivaltaa esiintyy enemmän kuin usein. Vanhoja asioita paisutellaan ja joka riidan yhteydessä hän kehottaa minua "pakkaamaan kamani ja painumaan eksäni luokse" (jonka hänkin siis tuntee). Usein hän lähtee yksinään kuppiloihin.. ei se sinänsä minua haittaa, mutta hän ei lainkaan välitä siitä, että minulla on töitä aikaisin aamusta ja baari-illat tietää riitoja :( Vaikka pyydän jäämään kotiin, ei jää.
Toinen suuri ongelma on uskottomuus. Olen täysin varma hänen pettäneen minua entisen naisystävänsä kanssa ainakin kahdesti.. ja ainakin kerran erään tuttavani kanssa. Kumpaakaan hän ei itse myönnä, mutta sanotaanko niin, että minulla on omat tietolähteeni ja kaikki täsmää. Eniten satuttaa se, ettei voi myöntää. En enää tiedä mitä uskoa ja sanoa.. mistä tiedän mitä hän tekee silloin ja silloin... ehei, ei niin voi yksinkertaisesti elää, eihän? Pakko se on myöntää, että pelkään. En tiedä mitä, mutta pelkään. Ymmärränhän minä sen, että "vanha suola janottaa".. olivathan he lähes kuusi vuotta yhdessä.. mutta kuitenkin hän vannoo olevansa täysin sitoutunut minuun, eikä pidä enää naiseen yhteyttä. En vain tiedä mitä uskoa, tunnen olevani ansassa. Toisaalta en haluaisi menettää tätä kaikkea yhteistä, toisaalta en haluaisi pettyä.
Mitä siis tehdä ja onko jollain ollut samanlaista? Tiedän, että viesti oli hieman (aika paljonkin!) hajanainen, mutta kun tunteet ottavat vallan.. niin on tapana käydä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lue kirjoituksesi läpi.
Ei kenenkään tarvitse tuollaista katsella. Miksi annat kohdella itseäsi noin?
Tiedän, ei ole helppoa irrottautua. Sitä haluaa uskoa että kaikki olisi hyvin, ettei mitään pahaa olisikaan tapahtunut. Että kaikki olisi vain väärinkäsitystä. Ja että toinen muuttuu ja alkaa kunnioittamaan sinua... Rakastaa niin kuin sanoo.
Tässä kohtaa herätys!!!
Ei se muutu. Tilannekaan ei muutu. Se jatkuu, koska sinä annat sen jatkua.
Minä erosin. Tein oikean ratkaisun. Joskus näkee koko tilanteen kaameuden vasta kun sitä katsoo tarpeeksi kaukaa. Nyt voin hyvin, ja olen täynnä voimaa ja elämäniloa. En olisi uskonut, että voin joskus vielä näin hyvin!
Rohkeutta! Käy vaikka juttelemassa terapeutilla. Se selkeyttää ajatuksiasi.
Ei se aina vaihtamalla parane, kenties saisit paskemman tilalle. Vaadi miestäsi kuuntelemaan ja tuo tuntosi esille.
Taidat olla itse tuollainen kuin ap:n mies?
Ei todellakaan tarvitse "vaihtaa", riittää kun laittaa kelvottoman ulos elämästään.
Uusi kumppani löytyy sitten myöhemmin kun on sen aika. Seuraavaksi osaa vaan olla vähän kriittisempi ja tietää jo mitä haluaa ja mitä ei halua.
Sinä siis ymmärrät,että kun vanha suola janottaa,henkinen ja fyysinen väkivalta on toistuvaa ja suurin ongelma on uskottomuus,etkä halua menettää tuota kaikkea.Eli onneksi olkoon,sulla loistava tulevaisuus miehesi kynnysmattona!
Itse irtauduin hyvin samankaltaisesta suhteesta noin kaksi vuotta sitten. Ehdimme olla yhdessä lähes kolme vuotta. Kai minä toivoin aina hänen muuttuvan, ja keksin hänen käytökselleen loogisia selityksiä. Ajattelin miehen käyttäytymisen kuuluvan milloin mihinkin kauteen: uusi työpaikka ja siitä seurannut stressi, läheisen ystävän naimisiinmeno ja siitä aiheutunut paine, vaihtuneet työtoverit, väsymys jne. jne.
Eron sain otettua vasta kun se viimeinen piste oli saavutettu: Mies minua kännipäissään löi niin, että leuka meni sijoiltaan ja kaksi hammasta katkesi.Juoksin ulos, läheiseen metsään piiloon ja soitin ystäväni hakemaan minut. Ystävä vei minut ensiapuun ja sen jälkeen luokseen. "Kotiin" en enää palannut.
En sano, että miehesi on samanlainen kuin minun exäni, mutta pelottavan samalta kuulostaa. Rohkene arvostaa itseäsi!
Kiitos kun kerroit tilanteestasi, teit rohkeasti. Ehdotan, kuten, joku muukin vastaaja, irtautumaan tuollaisesta suhteesta. Tilanne ei ajankaan kuluessa parane. Kun olet irtautunut, katsele avoimesti ympärillesi maailmalta löytyy fiksuja miehiä jotka arvostavat puolisoaan. Arvostusta/rakkautta me ihmiset odotamme/tarvitsemme kumppaniltamme.
Mies on hyvä silloin kun ei hakkaa.
Haloooo!!!!!!
No naiset tykkää kun mies kohtelee huonosti ja kiltti mies jää siinä aina toiseksi. Olen nähnyt sen niin monta kertaa ja tunnen monta naista joiden mies kohtelee naista surkeesti ja mua oikeesti harmittaa sellanen. Nuorena seurustelin yhen tytön kanssa. No tään mun tyttö otti eron ja alkoi seurustelemaan sellasen miehen kanssa jonka tiesi väkivaltaisesti. Ei mennyt kauaa kun mun exä sai puukosta riidan päätteeksi. Mut sellasta se on.
Joo. Naiset hakeutuvat tietoisesti väkivaltaisten miesten seuraan. Ihan suorastaan haluavat tulla hakatuiksi. Mutta SINÄ olet nyt se unelmien prinssi, mutta ressukka väärinymmärretty. Kuule, kurkkaahan peiliin. Ei se sinun exäsi sinusta eronnut koska rakastui mahdollisuuteen tulla hakatuksi. Kukkuu.