osaamaton DI

Minkähänlaista duunia kannattaisi hakea, kun on DI mutta ei osaa oikeastaan mitään? Opiskeluaikana tentit meni läpi viime hetken lukemisella, mutta asiat unohtui.

Yksinkertainenkin työ kelpaisi, mieluiten toki jollain tavalla kytköksissä omaan alaan. Pelkään kuitenkin, että hakemukset hylätään ylikoulutuksen takia.

Olen tälläinen epäsosiaalinen puolinörtti, joka ei tee itsestään numeroa ja itseni kehuminen on äärimmäisen hankalaa. En siis edes millään tapaa sovellu mihinkään korkean profiilin tehtäviin. Olenko nyt kaivanut työuralleni haudan kouluttautumalla (ilman todellista oppimista), vai vieläkö niitä sopivia töitä voi löytää?

Kuinka saan hakemuksissa ilmaistua, että en halua "koulusta vastaavaa" työtä, ja tyydyn myös paljon pienempään palkkaan kuin DI:t yleensä. Voihan sen toki kirjoittaa suoraan, mutta kun niissä hakemuksissa pitäisi aina löytyä sitä positiivisuutta...

Vinkit ja kohtalotoverien elämäntarinat tervetulleita.
6606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No pakkoko sitä on työnantajalle kertoa että olet DI? Ei se sitä mistään selville saa kun et kerro.

Äänestä

Samoilla vesillä. Valmistuin huhtikuussa, ja ketään ei kiinnosta. Haetaan joko opiskelijoita tai 3 vuoden työkokemuksen omaavaa. Selittelemättä mitään hakeminen olisi kiintoisaa, mutta miten selittää mitä on viimeisen seitsemän vuoden aikana tehnyt?

No, siivoojaksi pääsee aina kun kokemustakin alalta on, siihen en vaan tahtoisi vielä ryhtyä.

Äänestä

Minä olen osaamaton amk-insinööri. Teen sellaista hommaa, joka on toimistotyötä, mutta tavallinen tradenomi saattaisi tekniikan termien kanssa mennä sekaisin. eli sopii mulle. eli hyvin paljon tekniikkaan liittyvää tallennustyötä ja sen tapaista, taulukoiden tekemistä yms. Projektiassitentti on tittelini työsopimuksessa.

Äänestä

Ilman oikeaa asennetta töitä ei saa ikinä, niin se vaan menee. Työhaastattelussa ja hakemuksissa täytyy pystyä olemaan edukseen, jollei sitten ansioluettelo tms puhu puolestaan. Pitää käytöksellään viestittää että osaa asiat/on kova tekemään töitä. Työnantaja ei halua kuulla hakijan itsetuntokriisistä. Sanomalla suoraan, että suostuu orjapalkkaan vaikuttaa suorastaan epäilyttävältä. Jos ei koe osaavansa juuri DI ja hakee vähemmän vaativaa paikkaa, on keksittävä jokin syy. DI ei olekaan käytännössä juuri sitä mitä työltään haluaa tms. Mikä tahansa muu, kuin että opiskeluaikana tuli laiskoteltua. Kannattaa myös harkita alan vaihtoa, mikäli sellainen kiinnostaa. Tietenkin pohjalta on aloitettava ilman koulutusta, mutta tekevä pystyy.

Oikeasti työtä tekee myös insinöörejä, jotka on työssään ihan susia, he vain on jossain vaiheessa vakuuttaneet jonkun. Ei sillä että suosittelisin hakemaan paikkaa johon ei riitä osaaminen.

Äänestä

Voihan nyt. Et sinä nyt ihan täys tollo ole jos olet di paperit hommannut. Ilman työkokemusta ja suosittelijoit, et varmasti tule pääsemään mihinkään korkean profiilin hommaan. Pistät hakemuksia tavan tekniikan alan hommiin. Ei sitä kukaan ihmettele, jos aloittaa työkokemuksen kerryttämisen vaatimattomimmista hommista, usein on pakkokin. Tuskimpa ne tavan tekniikan perushommat sinullekkaan mitään ylitsepääsemättömiä on. Usein töissä on perehdytys, voit täsmä opiskella itse kotona työtehtäviisi liittyviä sioita ja varmasti saat alussa neuvoa. Ns. Tavalliset työtehtävät harvemmin ovat mitään rakettitiedettä, jos on edes hieman pohjaa asioihin mitä työssä pitää tehdä. Loput voi keskittymälla ja opiskelemalla ja perehtymälla itse työtehtäviin liittyviin asioihin opetella.

Äänestä

No juu. Kyllähän meikämaisterillakin on samoja mietteitä ollut. Vielä kun rehellisenä ei haluaisi antaa väärää positiivista kuvaakaan, mikä aiheuttaisi pettymystä tulevaisuudessa (helpommin sanottu kuin tehty tietenkin).

Täytyy vain rehellisenä painottaa niitä osaamisalueita, mitä osaa parhaiten, ja pyrkiä johonkin isompaan porukkaan osaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peukalo keskellä kirjoitti:

Minkähänlaista duunia kannattaisi hakea, kun on DI mutta ei osaa oikeastaan mitään? Opiskeluaikana tentit meni läpi viime hetken lukemisella, mutta asiat unohtui.

Yksinkertainenkin työ kelpaisi, mieluiten toki jollain tavalla kytköksissä omaan alaan. Pelkään kuitenkin, että hakemukset hylätään ylikoulutuksen takia.

Olen tälläinen epäsosiaalinen puolinörtti, joka ei tee itsestään numeroa ja itseni kehuminen on äärimmäisen hankalaa. En siis edes millään tapaa sovellu mihinkään korkean profiilin tehtäviin. Olenko nyt kaivanut työuralleni haudan kouluttautumalla (ilman todellista oppimista), vai vieläkö niitä sopivia töitä voi löytää?

Kuinka saan hakemuksissa ilmaistua, että en halua "koulusta vastaavaa" työtä, ja tyydyn myös paljon pienempään palkkaan kuin DI:t yleensä. Voihan sen toki kirjoittaa suoraan, mutta kun niissä hakemuksissa pitäisi aina löytyä sitä positiivisuutta...

Vinkit ja kohtalotoverien elämäntarinat tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu