Tapasin jo muutama kuukausi sitten naisen, joka ensimmäistä kertaa elämässäni rutisti sydämen pohjasta samantien kun katseet kohtasi. Se oli hänen työpaikallaan, minä asiakkaana, ja ei epäilystäkään siitä että tunne oli molemminpuolinen. Tilanne oli vielä huvittava; hän oli vasta aloittanut työt ja epähuomiossa veloitti minulta tuplahintaa. Minä sitten asiakkaana kohteliaasti opastin miten hinta lasketaan. Se päättyi pitkiin, syviin katseisiin ja molemminpuoliseen nauruun. Ei kuitenkaan sen enempään, koska ympärillä oli muita asiakkaita ja paikka sellainen jossa asioidaan vähän harvemmin.
Eilen sitten menin uudelleen. Kaikista viidestä työntekijästä hän taas osui palvelemaan minua. Kun katsoin häntä silmiin, sekosin totaalisesti sanoissani ja en enää edes muista mistä puhuimme. En ole koskaan mennyt lukkoon ja vielä näin totaalisesti. Saimme kyllä asian hoidettua ja hän oli yhtä ihana kuin ennenkin, mutta voi arvata että hiukan harmittaa! Lähtiessäni hän hipaisi käsivarttani tahattomasti, muuhun ei olisi ollutkaan mahdollisuuksia, olihan taas ihan vieressä muita asiakkaita ja työntekijöitä. Nyt olen kyllä niin sekaisin ettei pysty edes nukkumaan. Haluan häntä enemmän kuin mitään ja ilmeisesti hänkin minua. En kuitenkaan tiedä edes hänen nimeään, tai missä muualla voisin tavata hänet kuin siellä työpaikalla jossa on kymmenen paria silmiä ja korvia seuraamassa tapaamistamme. Varmasti tein eilen huonon vaikutuksenkin menemällä totaalisen lukkoon. Pitäisikö antaa olla vai edetä miten? Se työpaikkakin on sellainen jossa henkilökunnan nimiä ei ole missään, ja puhelinnumeron pyytäminen aiheuttaisi takuulla reaktion asiakkaiden ja hänen työkaveriensa kesken. Enhän edes tiedä onko hän varattu.
Eilen sitten menin uudelleen. Kaikista viidestä työntekijästä hän taas osui palvelemaan minua. Kun katsoin häntä silmiin, sekosin totaalisesti sanoissani ja en enää edes muista mistä puhuimme. En ole koskaan mennyt lukkoon ja vielä näin totaalisesti. Saimme kyllä asian hoidettua ja hän oli yhtä ihana kuin ennenkin, mutta voi arvata että hiukan harmittaa! Lähtiessäni hän hipaisi käsivarttani tahattomasti, muuhun ei olisi ollutkaan mahdollisuuksia, olihan taas ihan vieressä muita asiakkaita ja työntekijöitä. Nyt olen kyllä niin sekaisin ettei pysty edes nukkumaan. Haluan häntä enemmän kuin mitään ja ilmeisesti hänkin minua. En kuitenkaan tiedä edes hänen nimeään, tai missä muualla voisin tavata hänet kuin siellä työpaikalla jossa on kymmenen paria silmiä ja korvia seuraamassa tapaamistamme. Varmasti tein eilen huonon vaikutuksenkin menemällä totaalisen lukkoon. Pitäisikö antaa olla vai edetä miten? Se työpaikkakin on sellainen jossa henkilökunnan nimiä ei ole missään, ja puhelinnumeron pyytäminen aiheuttaisi takuulla reaktion asiakkaiden ja hänen työkaveriensa kesken. Enhän edes tiedä onko hän varattu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
aijai,kutkuttavaa. joskus sun on vaan pakko kysyä suoraan itseltään asiaa.
ei ku meet joku päivä sinne uusiks.. ja huomaamattomasti ojennat sille lapun missä lukke jotain, että vaikutat hyvältä mimmiltä. tässä mun numero lähetä viesti tai soita jos saan viedä sinut syömään.
Onnea
Juup. Sen lapun jälkeen neiti saletisti luulee että meikäläisen puhelahjat on jo hävinneet kokonaan... :)
Kun katsoin häntä silmiin, sekosin totaalisesti sanoissani ja en enää edes muista mistä puhuimme. En ole koskaan mennyt lukkoon ja vielä näin totaalisesti. Saimme kyllä asian hoidettua ja hän oli yhtä ihana kuin ennenkin, mutta voi arvata että hiukan harmittaa! Lähtiessäni hän hipaisi käsivarttani tahattomasti,
Kyllähän jokainen nainen tajuaa että jos mies sekoilee sanoissaan jutellessaan hänelle niin jonkinlaisesta ihastumista on kyse.
Joko kysyt suoraan työpaikalla tai sitten käytät tota lappua jos et uskalla muuta. Annat sille vaikka lapun missä lukee: "Lähtisitkö kanssani ulos teelle?" ja hymyile päälle.
Mutta älä kulje onnesi ohi!
Lappu tai käyntikortti, jonka takana lapun sanoma :)