Mokasin täydellisesti.

korviaan myöten ihas

Tapasin jo muutama kuukausi sitten naisen, joka ensimmäistä kertaa elämässäni rutisti sydämen pohjasta samantien kun katseet kohtasi. Se oli hänen työpaikallaan, minä asiakkaana, ja ei epäilystäkään siitä että tunne oli molemminpuolinen. Tilanne oli vielä huvittava; hän oli vasta aloittanut työt ja epähuomiossa veloitti minulta tuplahintaa. Minä sitten asiakkaana kohteliaasti opastin miten hinta lasketaan. Se päättyi pitkiin, syviin katseisiin ja molemminpuoliseen nauruun. Ei kuitenkaan sen enempään, koska ympärillä oli muita asiakkaita ja paikka sellainen jossa asioidaan vähän harvemmin.

Eilen sitten menin uudelleen. Kaikista viidestä työntekijästä hän taas osui palvelemaan minua. Kun katsoin häntä silmiin, sekosin totaalisesti sanoissani ja en enää edes muista mistä puhuimme. En ole koskaan mennyt lukkoon ja vielä näin totaalisesti. Saimme kyllä asian hoidettua ja hän oli yhtä ihana kuin ennenkin, mutta voi arvata että hiukan harmittaa! Lähtiessäni hän hipaisi käsivarttani tahattomasti, muuhun ei olisi ollutkaan mahdollisuuksia, olihan taas ihan vieressä muita asiakkaita ja työntekijöitä. Nyt olen kyllä niin sekaisin ettei pysty edes nukkumaan. Haluan häntä enemmän kuin mitään ja ilmeisesti hänkin minua. En kuitenkaan tiedä edes hänen nimeään, tai missä muualla voisin tavata hänet kuin siellä työpaikalla jossa on kymmenen paria silmiä ja korvia seuraamassa tapaamistamme. Varmasti tein eilen huonon vaikutuksenkin menemällä totaalisen lukkoon. Pitäisikö antaa olla vai edetä miten? Se työpaikkakin on sellainen jossa henkilökunnan nimiä ei ole missään, ja puhelinnumeron pyytäminen aiheuttaisi takuulla reaktion asiakkaiden ja hänen työkaveriensa kesken. Enhän edes tiedä onko hän varattu.

6

730

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korkkarit..

      aijai,kutkuttavaa. joskus sun on vaan pakko kysyä suoraan itseltään asiaa.

    • städe

      ei ku meet joku päivä sinne uusiks.. ja huomaamattomasti ojennat sille lapun missä lukke jotain, että vaikutat hyvältä mimmiltä. tässä mun numero lähetä viesti tai soita jos saan viedä sinut syömään.

      Onnea

      • korviaan myöten ihas

        Juup. Sen lapun jälkeen neiti saletisti luulee että meikäläisen puhelahjat on jo hävinneet kokonaan... :)


    • ihf

      Kun katsoin häntä silmiin, sekosin totaalisesti sanoissani ja en enää edes muista mistä puhuimme. En ole koskaan mennyt lukkoon ja vielä näin totaalisesti. Saimme kyllä asian hoidettua ja hän oli yhtä ihana kuin ennenkin, mutta voi arvata että hiukan harmittaa! Lähtiessäni hän hipaisi käsivarttani tahattomasti,

      Kyllähän jokainen nainen tajuaa että jos mies sekoilee sanoissaan jutellessaan hänelle niin jonkinlaisesta ihastumista on kyse.

    • Guaglione

      Joko kysyt suoraan työpaikalla tai sitten käytät tota lappua jos et uskalla muuta. Annat sille vaikka lapun missä lukee: "Lähtisitkö kanssani ulos teelle?" ja hymyile päälle.

      Mutta älä kulje onnesi ohi!

    • 000+

      Lappu tai käyntikortti, jonka takana lapun sanoma :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1359
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe