Olemme surustelleet n. 4 vuotta ja meillä on yhteinen 2-vuotias lapsi.Olemme 20v molemmat. Mies haluaa hallita ja ei anna minun esim. käydä baareissa.Hän käy kyllä itse baareissa ja niin minusta saakin, koska en halua ketään häkkiin laittaa. Joskus nämä baari-illat venyvät myös seuraavalle päivälle. Mies on hallitseva ja saa "raivareita" pienistä asioista esim. siivotessa laitoin maton pihalle ennen imurointia.. Olin siis vitun tyhmä, hullu jne. Mies on usein itse aina oikeassa ja muut ihmiset ovat tyhmiä, etenkin kaikki naiset huoria ja hulluja. Riidellessä hän kiristää, haukkuu ja hallitsee uhkailemalla esim. lähtemisellä juomaan, tai muilla naisilla, olen paska sängyssä jne. Mies myös saattaa repiä mut sängystä kesken riidan, tai pakottaa pois sängystä unille mentäessä. Hän pyytää kyllä anteeksi toisinaan, mutta joskus joudun itse häntä asiasta muistuttamaan. Tunnen että hän käyttää minua vaan hyväkseen.
Narsisti?????
KO
6325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja sä jatkat tollasessa suhteessa?
Ei parisuhde ole tuollaiseksi tarkoitettu. Miehesi on lapsi vielä, eikä kukaan ole hänelle opettanut, ettei kumppania saa kohdella huonosti. Valitettavasti sinun pitää se hänelle opettaa.
Mieltä raastavaa on tietenkin yhdessä joko / tai tilanne. Käytöksen korjaamiseen ei kuitenkaan ole olemassa muuta apua. Säästä vaikka kyseinen kirjoituksesi - näytä se kaverillesi. Kerro, että haluat hänestä eroon, jos käytös ei muutu. Ja tietenkin kerro, että olet tosissasi. Vastaisuudessa kirjoitat ylös (vihkoon) kaiken hänen aiheuttamansa mielipahan.
Jos kyse olisi omasta 20-vuotiaasta pojastani, saisi hän moitteet äidiltään (että on tyhmä !)
Ihmisiä voi yrittää käyttää. Mutta myös jokainen pystyy vaikuttamaan siihen, että asettautuuko tahdottomaksi tavaraksi, jota voi käyttää. Ja tossa on se sulle tärkein asia. Oli se mies sitten narsisti tai vaan yksinkertaisesti kusipää, niin sun on vedettävä entistäkin tarkemmin se raja sille miten sinua kohdellaan. Se mies ei tosta vaan ala yhtäkkiä huomioimaan sun tunteitasi, miksi alkaisi? Ei hän koe sellaista tarvetta kunnioittaa, sinä koet. Ja siksi juuri sun on toimittava vaikka se toinen tekee väärin.
"etenkin kaikki naiset huoria ja hulluja. Riidellessä hän kiristää, haukkuu ja hallitsee uhkailemalla esim. lähtemisellä juomaan, tai muilla naisilla, olen paska sängyssä jne. Mies myös saattaa repiä mut sängystä kesken riidan, tai pakottaa pois sängystä unille mentäessä."
Mä en nyt jaksa edes lähteäkään kauhistelemaan miten väärin tuo on, koska kait sä nyt itse tajuat? Ei sulla oikeasti ole mitään mahiksia jatkaa tuota parisuhdetta. Toivottavasti tämän ymmärrät ja et kohtele itseäsi samoin kuin tää mies. Ei tossa mitkään anteeksipyynnöt auta, koska oikeasti tuollainen toistunut käytös syö jo sitä kunnioitusta, arvostusta ja rakkautta. Et sä voi löytää mitään reittiä perusteluille, että tuo urvelo arvostaisi ja huomioisi sinut niin kuin parisuhteissa kuuluu. Sinuna lähtisin. HETI. Se on tärkeintä, ei se onko narsisti vai ei, koska siihen tarvitaan diagnoosi ja sä et sitä miestä voi raahata väkisin mihinkään. Ja sillä ei ole lopulta sinun kannaltasi mitään, teot tehtiin ja tilanne on mikä on.
Tosi surullinen juttu kyllä jos oikeasti on tosi paha ja etenkin kostonhimoisuuteen taipuva ihminen. Sillä ootte niin nuoria ja lapsen kun ootte menneet tekemään, niin halutessaan toi mies voi piinata sua ainakin 16 vuotta. :( Mutta lievempi paha se eron jälkeinen painajainen kuin tuo yhteiselopainajainen. Mutta nyt ei ole aikaa surkutella ja voivotella kaatunutta maitoa, vaan täytyy tsempata hetki, että irrottautuu tilanteesta. Ei sulla ole lopulta edes oikeutta itsesääliä ja asettautua uhriksi, koska sä olet äiti. Sympatiaa tunnen todella paljon, mutta se ei nyt auta sua tossa tilanteessa. Ensin pois ja sitten nuollaan haavat. Nyt sun on vaan toimittava oman ja lapsesi puolesta. Haluatko oikeasti, että poikanne/tyttärenne kasvaa tuollaisessa ympäristössä?
Ai susta tuntuu et se mies käyttää sua hyväksi. Provo?
Tiedän että oisin lähtenyt tästä suhteesta jo aikoja sitten, jos meillä ei olisi lasta... Haluaisin uskoa, että hän muuttuu, tai saa apua ongelmiinsa ja voisimme jatkaa ehjänä perheenä. Olen miettinyt myös voisiko mies olla masentunut tai jtn. vastaavaa.. Hän on yleensä kovin ihana, tosin läheisyyttä ei ole muuten kuin seksissä ja sekään ei minua enää kovin kiinnosta, koska olen todennäköisesti menettänyt halun tyydyttää häntä, kun en itse saa suhteelta sitä mitä haluan. Ero tuntuu välillä helpolta ratkaisulta, mutta mietin myös voiko kukaan mies rakastaa lastamme samoin kuin omaansa. Hän on minulle tärkein ja en halua hänen elävän ilman isähahmoa.. Toivoisin eniten maailmassa, että mieheni ei olisi niin itsekäs ja ymmärtäisi muuttaa käytöstään, ennen kuin on liian myöhäistä. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja miten niissä on käynyt? Onko hän sairas, vai onko hän oikeasti luonteeltaan tuommoinen ja ei voi myöskään siksi muuttua. Olen itse välillä todella ahdistunut, koska koen että hän ei minua rakasta, vaan haluaa hallita ja omistaa minut. Hänen pienet tekonsa, kuten töniminen kiiressä jos seison "edessä" ja auton avainten kätkeminen riitatilanteissa ja juuri tuo sängystä pois ajaminen kertovat hänen luonteestaan sen, että hän yrittää keinolla millä hyvänsä saada minut taipumaan tahtoonsa. En edes jaksa enää riidellä tuosta baarissa käymisestä ja tiedän, että hän on jo osittain onnistunut murtanut oman tahtoni. Ehkäpä jonakin päivänä pystyn kokoamaan itseni ja lähtemään pois, ellei ihmettä tapahdu ja hän muuttuisi.
Niin siis isähän on isä erosta huolimatta. Ei se ero koske isän ja lapsen välistä suhdetta. Ja pitääkö sinulla olla jatkuvasti joku mies vieressä? Jos nytkin kerran olet noin peloissasi ero-vaihtoehdosta, niin eikö se jo kerro, että ehkä olisi parempi opetella ensiksi yksinkin olemaan. Ja voin kertoa, että olit mitä tahansa mieltä rakkauden määrästä, niin tottakai jopa ei-biologinen isä pystyy luomaan turvallisemman ja huomioivamman ympäristön kotiisi kuin tuo mies.
"Ehkäpä jonakin päivänä pystyn kokoamaan itseni ja lähtemään pois, ellei ihmettä tapahdu ja hän muuttuisi. "
Ehkäpä. Vaikka sitten kun lapsi tarpeeksi oireillut kotinsa ympäristönsä ja suostut näkemään, että tuo suhde jossa haluat olla ei välttämättä ole hyväksi lapsellesi. Mutta tässä kohtaahan vahinko on jo osittain tapahtunut ja lapsesi joutunut kokemaan sen riitaisan kotiympäristön. Ja tuskinpa toi ainakaan parempaan suuntaan menee, lähinnä pahempaan vain. :(
No yksi esimerkkitapaus tulee mieleen, jossa kumppani sairastui erittäin vaikeaan masennukseen ja se purkautui sitten perheeseenkin. Masennus ja tapahtuneet olivat kuitenkin syöneet parisuhdetta jo niin paljon, että ero siinä oli otettava. Ja tärkeintä ehkä oli se, että kun ne lapset siitä kärsi - eli tekivät sen juuri niiden lastensa puolesta. Olihan tuo surullista, kun ajattelee että rakkautta varmaan olisi muuten piisannut jos ei niin pahoja esteitä elämä olisi eteen heittänyt. Nykyään tulevat ok toimeen ja lapset saavat nauttia kummastakin vanhemmastaan, jotka voivat henkisesti paljon paremmin. Hinta oli kova, mutta ehdottomasti hyödytti jokaista osapuolta. En halua ajatellakaan miten olisi mennyt, jos väkisten olisivat yhdessä kitkuttaneet.
En nyt tiedä mitä tähän sanoa (ja todella mautonta jos kyseessä provo). Paha mieli tuon lapsen puolesta. Toivottavasti pidät tuntosarvet pystyssä lapsen käytöksestä, koska hän tekee sitä vetäytymällä ja purkamalla asioita jotain muuta kautta. Pahimmillaan kätkee kaiken sisäänsä ja keksi tavan, jolla syyttää itseään elostanne. Ja hänhän on ihan syytön koko sairaaseen suhteeseenne.
Kyllä mä ymmärrän että pelottaa, mutta rajansa kaikella. Sulla on niin suuri vastuu siitä lapsesi elämästä ja millaisen parisuhdemallin hänelle annat. Hänkin vanhenee ja tulee näkemään paljon enemmän kuin uskot hänen näkevänsä. Siitä erosta kyllä selviää ja nykyaikana isät on eron jälkeenkin kyllä tekemisissä lastensa kanssa, jos heitä rakastaa. Olen itsekin vanhempipuoli ja vaikka en biologinen olekaan, niin mä en ikinä vois antaa tuon lapsipuolen elää täällä tollasessa ympäristössä. Sekin on rakkautta, että arvostaa ja haluaa hyvää läheisilleen. Ei pistä heitä kärsimään, piinaa tai ahdista.