Rasittaa

Exäni kamat ovat edelleen tiloissani.
Koska hän ei saa omaa remonttiaan tehtyä, eikä myöskään päästä minua sitä tekemään, menin sitten tekemään hänen siskolleen maalaushommia (niillä on miehensä kanssa asumisoikeusasunto ja sen systeemiin kuuluu se että asunto on seuraavalle luovutettaessa täydellisessä kunnossa. Siis joutuivat puhdistamaan kaiken tarkkaan ja se mikä ei puhdistunut, maalattiin siistiksi). Maalasin sitten olohuoneen kokonaan ja yhden huoneen puoliksi, sekä yhden käytävän kokonaan (n. 4l maalia). Tuo oli siis protesti exäni suuntaan, mutta oli siellä apu tarpeenkin, sillä paikallinen maalauskyky oli melko rajoittunutta (se millä lateksi ohennetaan oli vierasta).
Noh exän sisko sitten pakkasi sille vanereita remonttikäyttöön mukaan ja kannoin ne exän asunnolle sen estelyistä huolimatta ja ovessahan oli sitten sen exän nyksän nimi.
Lupasin ajaa ne minulla olevat tavarat sinne exän äidin varastoon, mutta nyt kun se sen siskon porukka on muuttamassa, niin se varasto on kuulemma jo täynnä tävaraa.

Pääh.

Mutta ei kuulemma hätää, sillä exän remontti on muka ihan kohta valmis.
(käytännössä olen luopunut toivosta ja lähinnä järkytyn jos se joskus valmistuu)
Se on itse todennut että ehkä ne kaikki tavarat eivät mahdu sinne muutenkaan (ja mitenpä mahtuisivat jos siellä on sen tyypinkin kamat).

Kysyin että onko sen elämä totaalisen hunningolla, vai kostaako se tällä minulle jotakin. Ei kuulemma kosta.

Olen alkanut harkita voisiko tästä tehdä TV-sarjan.

(ja olen sitä mieltä että kaikki naiset ovat sekopäitä - tosin olen saanut kommentin, etteivät kaikki olisi ja totean siis, että ehkäpä naiset sitten muuttuvat minun kanssani tekemisissä ollessaan sekopäisiksi)

(kirjoitan lainakoneella ja kommentteihin vastaaminen on tänään epävarmaa (vaikkakin voin toisinaan lukea ipaqilla mikäli naapurin netti on käynnissä)).


Mahtaako olla lopulta niin, ettei onnellinen elämä ole oikeus, vaan melko harvinainen etuoikeus.

18

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • boing,,

      Kyllä se on juuri noin. Minusta on hienoa, että galaktiset sankaritkin pikkuhiljaa oppivat ihmisellisen elämän perusteita.

    • Outo nysväke!!1!

      Lateksia ei ohenneta!!1!

      • Lateksit jokeen:.!1%

        .

        kunnon hardcore Miesten logiikka maalaa vain oikealla öljymaalilla myös sisätiloissa!!!!11!!!!!111!

        .


    • Ei herranjestas mitä kusetusta ja hyväksikäyttöä.. heitä ne romut nyt roskiin tai mä tulen heittään! Ei tätä pysty edes sivusta seuraan, vaan pakko auttaa sua kun et näköjään itse kykene pitämään puoliasi :D

      • Ja tommosen idioottikusettajamuijan takia (jonka käytöstä olet itse vielä tukenut) mukaan et kyllä ala kaikkia naisia leimaamaan :/


    • Mitenkäs lisko ratkaisisi tuon kimurantin ongelman?

      • Lisko tekee remontit

      • alv-liskot

        Tässä liskon lopputilitys. Periaatteessa en pidä siitä, että tämä juttu on netissä, mutta olen kostanut nämä paljastukset jatkamalla paljastuksia. Menköön. Pitää paikkansa, etten ole nähnytkään buddya hänen tultua paikkakunnalle. On näköjään ollut muuta puuhasteltavaa. No ei sillä, en minä anna sen omaa elämääni rajoittaa.

        - Tai miksi vitussa minun pitäisi sanoa vielä kerran se, minkä olen sanonut jo ennemmin? Ei tässä ole mitään muuta ongelmaa, kuin että mies ei osaa sanoa ei. Mies haluaa miellyttää kaikkia ja auttaa kaikkia. Mies ei osaa laittaa minkäänlaisia rajoja kenellekään tai millekään. Vaikka tarkoitus on alunperin hyvä, lopputulos on kaikkea muuta kuin hyvä.

        Kiinnostuneille kerrottakoon, että en seurustele buddyn kanssa, en harkitse seurustelevani buddyn kanssa enkä Luoja paratkoon toivottavasti ikinä tule harkitsemaankaan moista.

        Minä en ole sekopää (tässä diskurssissa). Minä olen ihan järjissäni. Tietysti jos joku oman elämänsä pilaaja haluaa nimittää kaikkia naisia sekopäiksi (oman sohelluksensa takia) niin en minä sille mitään voi, mutta miksi antaisin sen haitata.

        Silloin harvoin kun buddy paikkakunnalla on, hän siis ennemmin maalaa eksänsä siskon seiniä kuin viettää aikaa minun kanssani? Minusta on törkeää, että buddy valittaa eksästään ja vielä eksän siskostakin.

        Omaa osamattomuutta koko tilanne, ja kaikki sotkut laitetaan eksän syyksi. Akkamaista panettelua. Jatkuva vikinä ja narina, että eksä sitä ja eksä tätä, vaikka kyse on vain siitä, ettei mies saa lajiteltua niitä kamoja ja vietyä niitä roskiin. (Osahan säästetään pahvilaatikoihin, ja jos niitä ei haeta niin ne viedään kierrätykseen/roskiin.)

        Asiaan perehtynyt palsta muistaa varmaan ihan hyvin, millaisen ajan ne romut ovat siellä olleet, kuinka monta eräpäivää asialla on ollut, kuinka niitä on aina siirretty, kuinka asunnossa on tuhohyönteisiä ja buddyn äitikin kärsii tilanteesta.

        YHEN ASIAN MIE SANON: SIKAMAISTA KOHDELLA ÄITIÄ NOIN. SE ON SIKAMAISINTA JA TÖRKEINTÄ KOKO JUTUSSA. Äitejä kunnioitetaan, saatana.

        Buddy saa jatkaa ihan miten haluaa, sääliköön itseään ja nimitelköön naisia hankaliksi. Kirjoitelkoon kaikkien netistä löydettyjen ongelmaisten kanssa ja ratkokoon koko Pajamäen asukkaiden ongelmat. Maalatko eksän seiniä ja maalatkoon eksän siskon seiniä, märsätköön siinä kun eksällä on oikein nyksäkin joka on törkeästi pannut nimensä postiluukkuunkin.

        En hae alkoholistille viinaa, en osta narkkarille huumeita enkä tue tuota ongelmaista elämäntapaa ja -asennetta. Buddy ei nuku enää täällä. Jos ahistaa siellä romujen seassa niin sitten ahistaa. En halua kuulla sanaakaan eksästä. Kuka nainen jaksaa kuunnella jatkuvaa jankutusta eksästä? Varmaan joku sekopää.

        Papu sanoi eksää idioottikusettajaksi, ja on oikeassa. Papu sanoi myös että tuet toimintaa, mikä on jälleen oikein. Mikäs itse sitten olet? No idioottikusettaja. Sotket vaan lisää ulkopuolisia samaan keitokseen. Kannattiko avautua netissä?

        Tämänkin olisi voinut selvittää kasvotusten (tai eihän sinulle mikään varsinaisesti selviä) mutta kun nyt netissä haet sääliä niin otapa vielä siitä yksi tilkka. Jatkossa keskityn vain siihen, ettet tuhlaa aikaani tai energiaani, sinua ei voi auttaa eikä tukea. Olen yrittänyt, mutta imaiset vain samaan suohon eikä mikään muutu.


    • Mä olen kanssa elämässä törmännyt tuohon hamstraukseen, mutta siihen se ymmärrys loppuukin... Tässä teidän farssissa nostan hattua molemmille, mutta mikä on sellainen raja, joka koko ajan siirtyy ja siirtyy... varsinkin kun kyseessä ei ole mikään elävä organismi, vaan tavara. Tavaralle riittää varasto, mitä ei kenenkään kodin täydy olla : )

      Nyt taas remuttaa.

      Niin, loppukanetistasi, se on hieno, mutta sellainen kuin onnellinen elämä voi olla monta mieltä. Elämä itsessään on.

    • no,

      ei ne naiset ole sekopäitä, vaan sinä olet.

      • rose18

        ne naiset ovat olleet itsekkäitä.
        niitäkin riittää.
        buddy- love ei ole.
        äläkä kiusaa jo lyötyä.. miten raukkaista tekoa.


      • alv-liskot

        lyhyt ja osuva analyysi


    • Kaino pyyntö

      Voisitko kirjoittaa fantasiapäiväkirjaasi muuhun mediaan?

      Vinkki: paperi ja pöytälaatikko

      • Kissakin inhoaa:.!1%

    • rose18

      minä olisin varmaan soittanut ja sanonut että annan viikon aikaan ja vien kaatopaikalle jos ei katoa. miksi minun pitäisi täällä kärsiä kun itse aloitat uudelta pohjalta. ei mee tasan nappulat.
      ehkä tarkistaisin, mitä saa tehä toisen omaisuudelle,
      jos erittäin huonossa valossa, olisin soitaisin poliisille ja kysyisin neuvoja.

      en sietäisi hyväksi käyttöä. ihan hyvin voisivat vuokrata varaston.


      onnelliseen elämään vaaditaan jämäkkyyttä, itsensä kunnioitusta, rehellisyyttä ja varmuutta tehä oikein, toiselle ansaitsemallaan kunnioituksellaan.
      kyllä ihmiset arvostaa kun osaa pitää puolensa, ovat kyllä varovaisempia..
      ei kannata olla poljettavana koska sieltä on vaikea nousta, niiinkuin olen kokenut omassakin elämässä. jälkeen päin on vaikea puhdistaa ilmaa..

      liian kiltti satuttaa ihmisiä ympärillä ja sen olen kokenut ihan ukkoni pohjalta.
      tärkeys puuttuu.. pitäisi ihmisen jaotella tärkeet ihmiset ja ei tärkeät. ja varsinkin tärkeimmät pitäisi olla ne lähimmät.. ei exät sinäkin menet exäsi edelle.sinun hyvin vointisi on a ja o.
      ei! exä:si

      juu saa siitä kuulla kunniaa kun äksyilee mut selitä että tuo henkisesti kärvistää sinua katsella muistoja.. varsinkin kun haluisit itse aloittaa uudelta pohjalta että nuo tavarat saa sinut rasittumaan.mikä oikeus ja kohtuus että minä pidän säästössä rojusi jotka varmaan myyt tai viet kaatopaikalle.

      kunnioitan toisten reviirejä, jolloin toivon että kunnioitetaan minunkin, jos ei niin kyllä minä varpaita tallon kun minun kiltteytäni käytetään liiankin hyväksi.
      kyllä voi sanoa että totuus vaikka se sattuu.. mutta kyllä sen pitäisi edes osata kunnoittaan sen verran, ettei sinun tarvi elää toisen paskassa.
      et pääse koskaan juurtumaan jos et elä, se vetää sinut retuperälle.

    • c'babe

      No eipä se sun ex taida mitään kostaa sulle, mut itse kostat koko ajan itsellesi sillä että kykenet hyväntahtoisuuteen silloinkin kun vastassa on itsekkäitä ja muista välinpitämättömiä lähimmäisiä.

      Ei se sun ex. niistä tavaroistaan piittaa. Tietää vaan et voi luotaa sinuun maailman tappiin saakka. Jokos se olis valmista kauraa? :)

      Kerran rahtasin ihan kylmästi yhden pomon kamat sen huoneen lattialle kun se oli poissa ja sen kamat oli olleet meidän pienessä työtilassa jo viikkotolkulla. Mun työkaveri kysyi et miten uskalsit. No en mä osannut edes pelätä, että asiasta tulis sanomista. Ne tavarat oli sen, eikä se käynyt mua siitä tempusta syyttelemään. Sä voi sanoa, et oli remontin takia akuutti tilanne ja ihan pakko :)

    • erävoitto

      Itse aikoinaan odottelin nöyrästi sitä päivää että ex olisi tullut tavaroitaan hakemaan. Sitten aloin niitä pakkailemaan laatikoihin ja säkkeihin, ja nostin oveni ulkopuolelle. Toki soitin exälle heti että näin tein, ja poistuin paikalta. Kotiin palattuani huomasin että tämä viesti oli viimein mennyt perille, tavarat oli haettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe