Olen ollut suhteessa 5kk. Kaikki on päällisin puolin hyvin, tytön seurassa on hyvä olla, haluan häntä, mutta.. Noin kuukausi sitten minulle iski yhtäkkiä tunteettomuuden tunne. En todellakaan tiedä, mistä se voisi johtua ja jos tietäisin, maksaisin mitä vain että saisin kaiken taas mallilleen. Välillä on hyviä hetkiä, mutta välillä on myös niitä ahdistavia hetkiä. Olen kelaillut seuraavaa;
Suhteen alussa, koin kaikesta huonoa omaatuntoa. Mietin aina, miltä hänestä tuntuu. En siis saanut omaa aikaa. Voisiko tämä johtua siitä? Tarvitsen vain omaa aikaa? Tämä on ensimmäinen suhteeni, joten siksi saatan tehdä tästä todella ison numeron. Erota olen yrittänyt kerran, mutta palasimme yhteen. Erosta on aikaa parisen viikkoa. En halua erota, haluan vain kaiken takaisin raiteilleen. Jatko-opiskelu paikan saaminen stressaa, vanhempien kanssa on riitoja suhteellisen usein (lähinnä pientä väittelyä yms.), kaikki tämä stressaa myös vaikka sitä ei tiedostakkaan.
Toivotaan että helpottaisi olo. Kohtalotovereita/(pareja)?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhuitko tytölle suhteen alussa tunteistasi? Kannattaa kertoa tytölle miten tunnet ja ajattelet, jotta voisitte yhdessä etsiä ratkaisua ongelmaanne. Yrittäkää rauhassa, olette nuoria(oletan), seurustelu on uutta ja vielä epävarmaa.
Eli: puhukaa, puhukaa & puhukaa!
Älä heitä kirvestä kaivoon, tsemppiä! :)
Hmm..melkein kuin minun elämästäni, mutta olen vain se toinen osapuoli. Olemme hieman vanhempia, 3kympin molemmin puolin..Erottiin myös pari vk sitten mutta yhteen palattiin..Tällä hetkellä sitä vain miettii kauanko jaksaa olla suhteessa jossa toinen ei ole kunnolla mukana. Vaikea on lähteäkin kun toisesta niin paljon pitää ja välittää. :(