Olenko tekemässä liian hätäistä päätöstä? Tapasin vuoden alussa aivan ihanan Miehen ja olen nyt muuttamassa hänen luokse toiselle paikkakunnalle. Vaihdan työpaikkaa eli sanon itseni irti vakituisesta työstäni ja lähden taas tekemään keikka työtä hoitoalalla.
Tyttäreni jää perheensä kanssa entiselle paikkakunnalle niin kuin myös monet muut ystävät välimatkaa tulee 60km. Samoin minulle niin rakas mökki matka pitenee 90km.
Oikeesti meillä menee hyvin molemmat erottu reilu vuosi sitten ei siis aivan kersoja 51v ja 48v.
Tyttäreni jää perheensä kanssa entiselle paikkakunnalle niin kuin myös monet muut ystävät välimatkaa tulee 60km. Samoin minulle niin rakas mökki matka pitenee 90km.
Oikeesti meillä menee hyvin molemmat erottu reilu vuosi sitten ei siis aivan kersoja 51v ja 48v.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se ei pelaa, joka pelkää. Ja 60km on pieni matka kuules. Sinänsä tuo vakkarityön jättäminen, kun ette ole enää ihan nuoria, on minusta se hankalin, työpaikkoja kun ei oo joka oksalla 50-vuotiaalle-edes niitä keikkahommia.
Noh, aina sitä jotenkin pärjää-toivotan onnea.
No kyllä on hölmön hommaa. entäs jos meneekin paskat housuun ja toinen ei olekaan se kultakaivos jota nyt etsit. Mietankä sittten on työpaikan ja elämisen kanssa, Pärjäätkö varmasti.
Kyllä tuon ikäisen ihmisen pitää malttaa katsoa tilannetta kauan, ennekuin menee samaan osoitteeseen, itse en menisi koskaan.
Aika hurjapää olet! Minä tekisin sinun sijassasi niin, että anoisin työpaikalta esim. vuoden virkavapaata, jotta säilytät edes työsi, jos parisuhde ei onnistukaan.
Miksi sinulla on kiire parisuhteeseen? On kiva, että olet löytänyt rakkauden, mutta miksi syöksyä siihen suinpäin? Miksei mies voi muuttaa sinun luoksesi?
Niin taidan olla hurjapää. Virkavapaata ei myönetty. En halua viettää loppu elämääni yksin. Sairaanhoitjan työtä on tarjolla isommalla paikkakunnalla vaikka kuinka. Miehellä on sellainen työ jota ei ole meillä päin.
Sinä vasta tapasit uuden ihmisen ja nyt jo tunget hänen kanssaan saman katon alle!
Onkohan vaihdevuodet vaihtamassa aivojesi kapasiteetia sensijaan?
Jos viihdyt uuden tuttavasi seurassa, hyvä niin. MUTTA pitkää oma tupa, oma lupa.
Toimit aivan liian hätikoidysti olemalla noin äärettomän tungetteleva. Edes ajattelemalla tuohon tyyliin.
No hei, kyllä sen tietää, kun tuntuu SILTÄ!
Jos olet varma tunteistasi ja miehen tunteista, anna palaa!
Nuo mainitsemasi välimatkat eivät ole juurikaan mitään, monethan kulkevat päivittäin tuollaista työmatkaa!
Itse tunsin nykyisen mieheni juhannuksesta uuteen vuoteen, kun mentiin kihloihin ja siitä puoli vuotta naimisiin ja talonrakennus vireille. "Aikaihmisiä" oltiin - ja nyt on takana 10 yhteistä vuotta.
olet, ei yhteen noin lyhyellä tutustumisajalla, jos molemmat ovat tosissaan suhteen kanssa, kestää odottaa vielä toinen samanlainen tovi ja tutustua paremmin.
Eiköhän jo siinä ajassa näe tuleeko mitään hommasta ja voi tehdä aivan eri pohjalta päätöksen.
Kuulostaapa tutulta - sillä erotuksella, että kyseessä oli hieman vanhempi leski ja yhteenmuuttamisen lisäksi oltiin menossa naimisiin vain muutaman kuukauden jälkeen. Suuri rakkaus iski ja järki katosi nopeammin, kun ehti kissaa sanoa. Samaa argumenttia käytti hänkin - ei halua olla loppuelämäänsä yksin. Hirveä kiire oli tehdä sitä sun tätä, kuin tulisi maailmanloppu seuraavana päivänä. Jostakin sitten se järki alkoi hiljalleen palautua ja leski päättikin katsoa suhdetta vähän pidempään, ennen kuin syöksyisi uuteen, ihanaan elämään. Onneksi katsoi vähän pidempään, sillä se suhde kaatui sitten omaan mahdottomuuteensa myöhemmin.
Tarinan opetus: Ei hoppu hyväks, ei kiire kunniaks! Hyvin ehtii loppuelämän yhdessä viettää vaikka vähän hitaammallakin aikataululla. Rakastumisen tunne on aina ihanaa, mutta ehkä kannattaisi aina iästä ja elämänkokemuksesta riippumatta odottaa sen verran, että se arki astuu kuvioihin ja todellinen tutustuminen toiseen alkaa.
Anna mennä vaan! Tekin olette jo sen ikäisiä, että tiedätte mitä haluatte. Elämässä ei koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaa, joten huomenna voi olla jo liian myöhäsitä. Jos juttu ei onnistukaan, niin ei elämä siihen lopu!
Itselleni kävi vastaava pikarakastuminen. Vuoden alussa tavattiin, kesällä mentiin naimisiin ja nyt jo neljä vuotta yhdessä. Molemmat ollaan eronneita ja yli nelikymppisiä.
Huhhuh. No henk.koht. minusta tosi nopeeta toimintaa. Kun huomioidaan, että tuossa iässä heität vakituisen työsi veke ja ryhdyt keikkaöihin. Ja onko sinulla ystäviä siellä päin ja muuta tukiverkkoa? Ja siis suoraan muutatte yhteen? Itse nyt taidan olla vähän liiankin siitä toisesta päästä enkä tosiaan muuttaisi yhteen ennen kuin on vuosia tunnettu ja seurusteltu ja vähitellen enemmän yhdessäkin sitä aikaa vietetty.
Noh, jos olet jo päättänyt, niin eihän siinä voi muuta kuin toivoa ja pitää peukkuja, että hyvin menee.