On viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi

Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

Niin hän sanoi: "Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta, ja mihin minä sen vertaisin?
Se on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi puutarhaansa; ja se kasvoi, ja siitä tuli puu, ja taivaan linnut tekivät pesänsä sen oksille."

Ja taas hän sanoi: "Mihin minä vertaisin Jumalan valtakunnan?
Se on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani."

Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti.
Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?

Niin hän sanoi heille:
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.
Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'

Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.
Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Luuk.13.html
9125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

uskovaiset ovat rynnimässä ensimmäisenä taivaaseen mutta käyköhän heile sitten tuon vertauskuvan mukaan.

Äänestä

Usko on Raamatussa vaatimuksena, jollei sitä ole, täytyy rukoilla että Jumala antaisi sen sinulle lahjaksi.

Äänestä
  • Kaikki, mikä liittyy uskoon on lahjaa Jumalalta. Ihmisen osuus on vain yksi, se on sana: "tahdon".

    Usko on Pyhän Hengen lahja. Ihminen ei voi sitä itsestään "repiä", luonnollinen ihminen ei ole kiinnostunut uskonasioista, se on aina Pyhän Hengen työtä.

    Äänestä

Jeesus sanoo tässä tekstissä, että valitettavasti vain pieni määrä ihmisiä pelastuu, vaikka pelastusta tarjotaan kaikille, siksi että taivasten valtakuntaan yritetään omalla vanhurskaudella.

Ahdas portti on se, että tunnustetaan synnit Jeesukselle ja jättäydytään hänen armonsa varaan. Että rakastetaan häntä ja näytetään se siten, että ollaan hänelle kuuliaisia. Tämä kaikki vaatii lapsenomaista uskoa ja luottamusta Jumalan Sanaan. Se on ainut tie Jeesuksen luo, sillä senkaltaisten - lapsenkaltaisten on Jumalan valtakunta.

Viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeiseksi tarkoittaa sitä, että kaikkia odottaa sama "palkka", sekä niitä, jotka ovat kauan olleet uskossa, että niitä, jotka ovat tulleet uskoon "viittä vaille kaksitoista".









Matteus 21

Vertaus viinitarhan työmiehistä
1 "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.
2 Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.
3 Päivän kolmannella tunnilla* hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. [Päivä ja yö jaettiin molemmat 12 tuntiin. "Kolmas tunti" tarkoittaa aikaa noin kello kahdeksasta yhdeksään, "yhdestoista tunti" aikaa kello neljästä viiteen iltapäivällä.]
4 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.'
5 Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.
6 Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?'
7 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'
8 "Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' [3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14,15; Tob. 4:14]
9 Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.
10 Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin.
11 Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle:
12 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.'
13 Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?
14 Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,
15 ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' [Room. 9:16]
16 "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

Äänestä

Puhut aivan pötyä, kun väität että pelastusta tarjotaan kaikille. Ei todellakaan tarjota. Vain pieni joukko kristityistä kuulee tuon pelastus-tarjouksen.
On myös suuri joukko kristittyjä, jotka eivät ole pätkääkään kiinnostuneita kristinuskosta.

Miten ihmeessä sitä mukamas tarjotaan kaikille?????

Budhalaiset, hindulaiset, muslimit jne - heillä ei ole mitään tietoa Jeesus-uskosta.

Äänestä

Kyllä kaikissa maissa pitäisi olla tänä vuonna viimeistään lähetyssaarnaajia, jotka kertovat/ovat kertoneet evankeliumin, sitä siis tarjotaan kaikille, jotka sen kuulevat. Jos jokin paikka vielä on jossa evankeliumista ei tiedetä, kyllä sinnekkin menee Jumalan lähettäminä ihmisiä siitä kertomaan, koska Raamatussa sanotaan, että evankeliumi kerrotaan kaikille.

Äänestä
  • On kuulijasta kiinni miten hän valitsee, mikäli hänellä on uskoa, mutta ei ole vielä tehnyt ratkaisua. Jeesusta kannattaa lähteä seuraamaan heti, eikä jättää sitä yhtään tuonnemmaksi!

    Äänestä

Kylläpäs te lapsellisesti uskotte noihin lähestyssaarnaajiin ja heidän kykyynsä kertoa Jeesuksesta kaikille. Hekin tavoittavat vain pienen osan ihmisiä. Kaiken aikaa myös kuolee joukoittain ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan mitään tästä Jeesus pelastaa -uskosta.

Kristinusko ei tule koskaan leviämään niin laajalle, että "kaikki ihmiset" sen kuulisivat. Idän uskonnoilla on niin suuri valta-asema kristinuskoon nähden, ettei sinne ole helppo suurissa mittakaavoissa viedä kristinuskoa. Ja koomisinta tässä lähetyssaarnaajien työssä on se, että esim. Thaimaassa (siellä uskotaan jälleensyntymisoppiin) ne ihmiset, jotka kääntyvät kristinuskoon, uskovat silti edelleen jälleensyntymisoppiin. Tämän tiedon luin erään lähetyssaarnaajan kirjoittamasta kirjasta. Eli kääntyminen kristinuskoon on hyvin näennäistä, vaikka he kuinka huutaisivat Jeesus elää, silti he uskovat ja toimivat jälleensyntymisopin mukaisesti.

Äänestä
  • jälleensyntymistä on opetettu alkukristillisyydessä mutta oppi on poistettu raamatusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raamattu/UT kirjoitti:

Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

Niin hän sanoi: "Minkä kaltainen on Jumalan valtakunta, ja mihin minä sen vertaisin?
Se on sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies otti ja kylvi puutarhaansa; ja se kasvoi, ja siitä tuli puu, ja taivaan linnut tekivät pesänsä sen oksille."

Ja taas hän sanoi: "Mihin minä vertaisin Jumalan valtakunnan?
Se on hapatuksen kaltainen, jonka nainen otti ja sekoitti kolmeen vakalliseen jauhoja, kunnes kaikki happani."

Ja hän vaelsi kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään ja opetti, kulkien Jerusalemia kohti.
Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?

Niin hän sanoi heille:
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.

Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.
Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'

Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.

Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.
Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."

http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1933,38/Luuk.13.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu