Olen aikuinen mies jo ja seurustellut tässä jo vuosia yhden naisen kanssa mutta yksi asia hieman häiritsee aina vaan, puhelin. Naisystäväni on aika mustasukkainen luonteeltaan (eikö ne kaikki) ja suhteen alkuvuosina sillä oli paha tapa tutkia mun puhelinta. Selvä epäluottamus kyllä joo, eikä se hellittänyt vaikka jäi useesti kiinni asiasta, käänsi vaan tilanteen toistapäin (hänellä on muka syytä epäillä).
No, vuosia menny ja mun puhelin ei enää niin kiinnosta sitä, kun ei siellä mitään ole paitsi älypuhelimessa, jossa pidän lukitusta ihan varkaiden varalle (puhelimessa paljon henkoht. tietoa). Siis luulen ainakin ettei mun puhelin sitä enää kiinnosta.
Kuitenkin, jotenkin alkanut sitten miettimään, että onko sillä jotain siellä omassaan, kun mun puhelin kiinnostaa niin neuroottisesti (tai kiinnosti). Asiaan vielä liitty se, että sillä puhelin yleensä äänettömällä, johon ei oikeesti mitään syytä. Joskun sillä jäänyt siihen ääni ja tullu puhelu, jonka on sitte katkaissu tyyliin "kuka lie", eli ei edes vastannut.
Jotenkin tullu sitte munkin jo pakko katsoo sen puhelinta, josta merkittävää on se, että puhelimen historiaa aika rankasti muokattu. Se puhuu paljon mutta kuukauden historiassa vain joku parikymmentä puhelua. Puhelimen mallista tiedän, että se tallentaa kaikki myös saamaan numeroon soitetut/vastatut useempaan kertaan. Sen puhelimessa voi poistaa logista tietyt kohdat ei tarvii siis kaikea tyhjätä.
Myöskin sillä tapa viedä puhelinta aina jokapaikkaan myös vessaan, johon selittää et se soi kuiteski ku se vessassa. No, oikeesti en sinänsä vakoile mutta pari kertaa kuukaudessa oon kurkistanut login pituuden ja aina sama juttu, vain ne muutamat tutut numerot.
Mitä ajatuksia tulee mieleen?
Yksi selitys voisi olla, että se ei vaan halua pitkää logia (luulee et vie muistia tms.) ja siksi lyhentelee sitä tai jotakin muuta outoa logiikkaa. Voi tietysti olla että se juttelee joidenkin tuttujen ukkojen kanssa ja ajattelee et tuun sikamustikseski jos huomaan ne, joten poistaa ne..
Outoa.. tuntuu hölmöltä tutkia toisen puhelinta kuitenkin mutta alkaa miettimään mitä tässä takana.
Puhelin ja sen tyhjentely??
18
1575
Vastaukset
- Nipsakka
Oma mieheni vahtii puhelintaan kuin haukka, pitää sitä taskussaan ja ottaa sen mukaansa suihkuun. Puhelin on nykyään jatkuvasti äänettömällä. Välttelee selvästi tilanteita että puhelin jäisi vahtimatta. Hän varmasti pelkää seurauksia jos näkisin mitä puhelin sisältää, herää siis kysymys mitähän se mahtaa olla? Itselläni ei ole mitään salattavaa, en koskaan tyhjennä puhelimen muistia ellei viestit ole täynnä, jätän useasti puhelin kotiin jos lähden jonnekin jne. Kyllä sen huomaa kun toinen käyttäytyy näissä asioissa oudosti, ymmärrän että mielenkiinto herää..
meillä ei kumpikaan salaile puhelintaan, käytetään niitä ristikkäin, kas kun ei ole mitään salattavaa voi niin tehdä.
Eli villi veikkaus, jotain tapahtuu selkäsi takana.- vakooja008
Pistimpä "aihetodisteet" pöytään ja sain melkoisen raivon vastauksena (mut pitäs viedä hoitoon ja kaikkee). Aloittelin tietty ihan yleisesti, että minkä takia vahtii/kuskaa puhelinta ja katkoo tulevia soittoja ym. outoa. Tuostakin tule kaikkee vittuilua vasten naamaa, jotta heitin kovempaa todistusta logien tyhjäämisestä sieltä täältä niin helvetti alko hoitoon passittaminen sellaisella rantajätkän kielellä, että alkoi mullakin jo nyrkki kuumottaa.
No, varmaan tietty harmittaa jos joku vakoilee mutta mun mielestä aihetta on ollut ja asiaa olis voinut tyynemmin perustella. Nyt ei oikeestaan perustellu mitään järkevän kuuloista vaan lähinnä kysymysten ohittelua.
Jotakin on meneillään mutta mitä.. en oikeestaan edes tiedä kiinnostaako jatkaa koko suhdetta enää.- oops i did it again
Se, joka itse on valmis pettämään, epäilee toista, koska ajattelee muiden toimivan kuten itse toimii. Yksityisyys pitää olla, ei parisuhde ole omistamista. Jos ei ole luottamusta, mieti vähän syvällisemmin miksi ei.
- ex-spy
Joo, meilläkin sitä puhelinta raplattiin vähän väliä. Jopa vessassa. Muka vanhoja viestejä piti poistella. Ja välillä ihan säikähti, kun tulin yllättäen lähelle. Joskus puhelin kätkettiin paniikilla, ihan kuin ei puhelinta ei olisi kädessä ollutkaan. Tutulta kuulosti tuo muukin puhelinkäyttäyminen. Niin ja syytettiin mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi. Kyllähän se sitten lopulta pettämiseksi paljastui.
Täytyy kyllä sanoa, että aika epäilyttävästi naisesi käyttäytyy. Ei kuulosta yksityisyyden haulta, vaan selkeästi salailulta. Miksi kukaan muuten käyttäytyisi noin oudosti, jos ei ole mitään salattavaa. "If you have nothing to hide, you hide nothing". - vakooja008
Yks puhelu tässä pari kuukautta sitte varmaan viimenen pisara. Olin normaalia aiempaa kotona ja kuulin toiseen huoneeseen, kun puhelin ehti lyhyesti pirahtaa ja muija sammutti sen nopeesti ja mutisi jotakin mikähän tämäkin oli sitte numr. tiedustelust txt haku jne. ja jotain mutisi ettei tunne numeroo hermostuksissaan. Tiesi, että kuulin puhelun. Jätti numeron sit koneeseen mutta ei sitä tiedustelutietoa.
No, jotenkin vaikutti oudolta lähtee tuntematonta selvittää maksullisesta numerosta.. siis miksei vaan reippaasti vastannu siihen?
No, tietty tarkistin tiedot, kun jätti sen siihen muka viattomine tietoinensa ja otin numeron ylös ja tsekkasin tiedot (miehen numero lähiseudulta). Pidin numeroo sit jemmassa sen pari kuukautta ja nyt sitte asian otin puheeksi.
No, muutamia mutkia tässä oijon mutta loppuviimeksi miehen numero ja nimi oli muijalle tuttu ja tälle nyt sitte löyty tietty todellä hyvä "normaali" selostus".
Minäpä perkle soitin jätkälle ja hiemena oli hiljasta langan päässä eikä meinannu tunnistaa muka muijani nimee mutta pikkuhiljaa muisti parani, kun annoin hieman taustatietoja muistin virkistykseksi ja kas kumma 100% selostus tuli kuin muijalta. Sanon vaan, että tässä oli takana periaatteessa järkevä syy mutta kokonaisuutena ei enää uskottava juttu. Kysyin suoraan jätkällä onko menossa jotain muijani kanssa eikä kuulemma ole.
Vituttaa.. niin, että rystyset kuumottaa. Siis periaatteessa aika selvä kuvio mutta on pieni mahdollisuus, että mä ajettelen asiat nyt kieroon (mutten oikeen usko). - ex-spy
Ikävä sanoa, että tuo käytös kuulustaa tutulta. Ensin ei muka tiedetä mitään, ei muisteta mitään, yksityiskohdat hukassa, kierrellään ja kaarrellaan, vaihdetaan puheenaihetta. Sitten jonkin ajan päästä kerrotaan yksityiskohtainen tarina asiasta. Harjoiteltu sellainen.
Luota vaan vaistoosi. Miksi tuo tuttavuus pitäisi salata ja keksiä yhdenpitävät tarinat, jos mitään vilunkia ei ole menossa. Ei kukaan huvikseen tuollaista salailua harrasta, helpompi kun se on toimia ihan normaalisti. - vakooja008
Sepä tässä ongelma on, kun haluaisin uskoa tuota "loukatun" naisen raivolla esitettyä lausetta "minulla on vain sinut enkä muita halua" ym. vakuuttelua.
Mutta joo, kiitoksia rakentavasta palautteesta.- joskus näin nkäy
Kyllä se on niin, että naisesi hakee seikkailua muista miehistä. Parisuhde on tullu tylsäksi ja katsellaaan aidan toiselle puolelle.
Mulla oli sama juttu ja sattumalta sai kiinni yhden tekstarin jossa aika selkeä viesti. Selvitin numeron ja kysyin suoraan.,vaimo myönsi suhteen joka ei ollut vielä seksuaalinen , mutta suht vakava. Stten ihmeteltiin puoli ja toisin mites jatketaan. toistaiseksi ollaan yhdessä ja vaimo ei le ollut yhteydessä tähän tyyppiin( uskoako vai ei ?). Jos jää vielä kiinni vastavasta niin kattilat menee jakoon ja 24 vuotinen aviloiitto karille. - vakooja008
joskus näin nkäy kirjoitti:
Kyllä se on niin, että naisesi hakee seikkailua muista miehistä. Parisuhde on tullu tylsäksi ja katsellaaan aidan toiselle puolelle.
Mulla oli sama juttu ja sattumalta sai kiinni yhden tekstarin jossa aika selkeä viesti. Selvitin numeron ja kysyin suoraan.,vaimo myönsi suhteen joka ei ollut vielä seksuaalinen , mutta suht vakava. Stten ihmeteltiin puoli ja toisin mites jatketaan. toistaiseksi ollaan yhdessä ja vaimo ei le ollut yhteydessä tähän tyyppiin( uskoako vai ei ?). Jos jää vielä kiinni vastavasta niin kattilat menee jakoon ja 24 vuotinen aviloiitto karille.Oliskin tylsää niin ero sujuis helposti. Eroa olen tehnyt vajaa 10 vuoden aikana jo varmasti 20 kertaa syystä ettei pystytä kommunikoimaan. Pisin ero on ollu kaksi viikkoa ja tulee sitä "haluuts panna" viestii lopulta, joka rikkoo eron.
Pistin taas poikki saamarinmoisen riidan päätteeksi, ei myönnä mitään mutta en vaan jaksa tapella enää. Koetan hakee kamat veks, kun ei ole muija himassa.
Asutaan siis eri osoitteissa, kun ei tulla toimeen saman katon alla.
- 3 x gsm
No mutta minun exäpä oli viisas: hommasi kaksi puhelinta, joista kummastakaan en tiennyt ja yhden numero oli vain pitkäaikaisemmalla leelianlepotuolin antajalla ja toisen numero oli sitten kaikilla joita nyt reissuillaan ehti vikitellä..
Huippuna tietenkin se, että kyttäsi minun puhelintani sairaalloisesti, kuten kaikkea muutakin mitä tein - vaikka en siis tehnyt mitään mikä ei sopisi parisuhteeseen..
No paras on toki kääntää syyttävä katse itsestä pois.. :D - epäilen
Mun mies piti aiemmin kotona puhelimessaan äänet päällä ja mäkin vastailin siihen eikä ollut mitään ongelmaa. Sitten alkoi pitää äänettömällä ja kantoi puhelinta mukanaan (ennee saattoi jättää pöydälle, sohvalle, tuolille jne). Monesti kävi niin, että kun tulin paikalle ja hän oli tekstaamassa laittoi puhelimen pois suivaantuneen näköisenä. Myöhemmin selvisi, että on tekstaillut naisille ja suhdekin oli ainakin yhden kanssa. Mies halusi jatkaa kanssani ja ajattelin että katson rauhassa mitä tapahtuu. Nyt yhä puhelin äänettömällä ja välillä mulle tulee olo et salassa yrittää sitä vilkuilla ja tekstailee. Kysyttäessä ei kuitenkaan myönnä mitään salattavaa olevan. Inhottavintahan on tämä oma epävarmuus ja epäily joka kuitenkin itää vaikka toinen sanoo ettei syytä ole.
- n-74
Mulla on puhelin nykyään aina mukana, niin vessassa kuin missä tahansa muuallakin. Lisäksi pyyhin osan puheluista aina, eli jätän sinne vain ne muutamat numerot, joihin tulee soiteltua lähes päivittäin. Puhelin on myös äänetön aina kun olen kotona mieheni kanssa.
Silti mulla ei ole mitään salattavaa, vaan silkka vitutus miestä ja hänen ajankäyttöään kohtaan. Antaapa luulla, että mulla on jotain meneillään jonkun toisen kanssa, evvk. - :)
Hehe, puhelintoiminta kuulostaa niin mun "poikaystävältä". Puhelin oli AINA taskussa tai kädessä tai vieressä sohvalla. Mukana jopa vessassa. Ja kummasti aina vessasta tultuaan hän sai pian tekstiviestin, eli siellä oltiin sitten istunnolla kirjoittelemassa. Nyt tilanne on kärjistynyt siihen että hän tekstailee jatkuvasti aivan avoimesti mun läsnäollessa. Muutama tekstari on lähtenyt jo väärään osoitteeseenkin, eli mulle, mutta selityshän on aina tietysti pian löytynyt. Lisäksi kummasti on iltamenot lisääntyneet ja ulkonäöstä alettu taas pitää huolta. Kun sitten näistä asioista olen hänelle sanonut, vastaukseksi saan pelkkää huutoa ja syyttelyä (olen mustasukkainen hullu joka kuuluu hoitoon, eikä hän kauaa enään tälläistä menoa jaksa, kun pitää jokainen liike selittää, mun pitäisi vaan luottaa sokeasti niinkuin hänkin luottaa muhun). Välillä sitten tulee erinäisiä selityksiä, että hän kirjoittelee kavereiden kanssa. Tiedän ihan tasan tarkkaan ettei hänellä ole yhtään kaveria joiden kanssa moista tekstailua harrastaisi ja jos välillä oikeasti jollekin kaverille tekstaa, hän jopa näyttää mulle mitä kirjoittaa.
Suhteemme alkuvaiheessa oli samanlaista toimintaa, joka sitten loppui pitkäksi aikaa kun hänelle ilmoitin että mä en yhtään katsele pettämistä, edes muille naisille tekstailua, jolleivat nämä ole sellaisia naispuolisia kavereita joille hän voisi mutkin esitellä. Lisäksi tekstaili mulle aiemmin jatkuvasti, nyt tämä on vähentynyt viime kuukauden aikana huomattavasti kun on ilmeisesti joku uusi ihastus kuvioissa jonka kanssa puhelinlaskua sekä egoa voi kasvattaa.
Edelleenkin tulee vakuuttelua ettei hän ikinä voisi minua loukata olemalla toisen naisen kanssa ja että hän rakastaa mua ja haluaa jopa mennä naimisiin mun kanssa sitten "kun aika on kypsä".
Tästä kaikesta olen tullut siihen tulokseen että kaveri on ihan sairas. Lisäksi hän pitää mua ihan täytenä idioottina, joka ei tajua mistään mitään ja jota voi pelata miten haluaa. Sen takia olenkin nyt itse henkisesti jo alkanut siirtymään eteenpäin (ottaa oman aikansa koska todella rakastan häntä), mutta "virallisesti" olemme vielä yhdessä. Ei ehkä kovin tasokas ratkaisu, eikä mulle siitä varmaan parempi olo tule, ehkä päinvastoin, mutta aion itse yrittää samaa taktiikkaa ja lisäksi ignoroida hänen kaikki hommailunsa, eli otan täysin välinpitämättömän asenteen. Katsotaan sitten mitä tapahtuu. - Salaa varmasti
Minun anoppi vei puhelimen suihkuun, piti äänettömällä ym. Myöhemmin selvisi, että petti miestään. Hänen poika, minun ex alkoi tehdä samaa ja jos jätti puhelimen yksin, sammutti. Kysyin syytä. Näytti puhelintaan "ei mulla oo mitään salattavaa". Oli poistanut kaikki puhelutiedot "muuten vaan". Yksi yö avasin hänen nukkuessa puhelimen. Hölmöllä oli sama pin kuin aina ennenkin. Ei mennyt kauan kun puhelin soi. En tuntenut naista mutta selvitin taustat. Oli eroottinen tanssija. Huippua.
- 18+6
Vähän on palaneen käryä kyllä....
Itse tuo puhelutietojen ja viestien tyhjäys ei kerro mitään. Itse en säilyttele kauaa viestejä puhelimessa, en myöskään spostissa. Niiden sisällöstä riippumatta. Mua jotenkin ahdistaa kaikki ylimääräinen tarpeeton, oli se tarvaraa tai tekstiä.:)
Mutta tuo on omituista että ottaa mm. vessaan mukaan puhelimensa. Ja että se on aina äänettömällä. Yks merkki jostai salailusta on luutavasti myös se että jos laittaa puhelimensa ns. väärinpäin pöydälle...tai piilottaa esim. illalla tyynyn alle. Pimeässä kun ne valot loistaa jos viestiä pukkaa.
Kokemusta on. - kyihfgh
Kyllä määkin tyhjään aina silloin tällöin vanhoja s-posteja/tekstareita ja muita puhelutietoja koska joskus on ihan täynnä, harvemmin tyhjennän heti viestin saapumisen jälkeen. mulla siis ei ole salattavaa mutta kaverilla taitaa olla..puhelin väärinpäin pöydällä, joskus äänettömällä, välillä 'hukassa'. joskus yöllisiä tekstareita (oli äänet päällä)
Ja yksi juttu mikä ihmetyttää, myös kolme puhelinnumeroa, eivät prepaideja. haulla löytyi, sama nimi ja osoite, kuulemma niitä kahta hän ei enää käytä, mistä senkin tietää kun en ole niihin kahteen koskaan koittanut soittaa. kahta tai useampaa puhelinta sillä en ole nähnyt mutta onhan olemassa soitonsiirrot.- lisäys edelliseen
ja joskus koiran kanssa lenkillä käydessämme mies jättää puhelimen sisälle, oikein välillä korostaa sitä ettei sitä joka paikassa tarvita (yleensä niitä asioita korostetaan joissa valehtelee), ja lenkillä menee kymmenisen minsaa. sitten takaisin tullessa tai melkein heti sen jälkeen kurkkaa puhelimeen että katoppas, joku on soittanut..niinpä niin, on soittanut/tekstannut aikoja sitten mutta kun oli äänettömällä, uskottelee mulle että ulkonaollessamme on soitettu..miten ne aina osaisivat juuri silloin soittaa kun käymme ulkona!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as593166Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232964- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582548Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482530On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078