Haluaisin nyt purkaa tuntojani tänne ja kuulla muiden omia kokemuksia elämisestä narsistin kanssa ja suhteen päättymisestä.
Olen päälle parikymppinen nainen ja entinen mieheni yli viidenkymmenen.
Aloimme seurustelemaan kun olin vähän päälle seitsemäntoista ja seurustelua jatkui viisivuotta.
Ennen kun muutin omaan ensimmäiseen asuntooni täytettyäni kahdeksantoista oli kaikki vielä hyvin. Äitini silmän alla mies ei koskaan tehnyt tai sanonut mitään pahaa mistään vaan oli kuin ihmisen mieli. Kyyditti kauppaan, lainasi rahaa muuttokuluihini, korjasi jos joku oli rikki (hyvin taitava käsistään.) Heti kun muutin omaan asuntoon alkoi kaikenlainen rajoittaminen ja haukkuminen. Mies lateli sääntöjä mitä saisin tehdä, kenen kanssa, missä ja milloin. En ymmärtänyt tätä ollenkaan koska mies oli ollut mitä ihanin vielä vähän aikaa sitten .. miksi kaikki muuttui yhtäkkiä muutettuani oman asuntoon!? Olin aivan ymmälläni.
Ensimmäisenä mies haukkui minut juopoksi, läskiksi, niin rumaksi ettei kukaan koskaan huolisi minua kun hän minut jättää, että kaverit on tärkeempiä yms. sitten alkoi tulla juttua tyyliin "ala tekemään vatsalihasliikkeitä niin kyllä se läski lähtee" en edes ollut lihava vaan muodokas eikä mitään "laihdutettavaa" ollut. Jos joskus halusin mennä parille baariin tai ottaa kotona serkkuni kanssa senkin mies haukkui ihan lyttyyn ja olin hänen mielestään juoppo kun halusin joskus ottaa alkoholia (miehelle itsellekkin kyllä maistui.) Välistä tuntui kuin olisin käyttänyt hänen rahojaan enkä omiani. Jos joskus halusin ostaa itselleni jotain (ostin myös miehelle vaatteita, koruja, kännykän yms.) esim. vaatteita tai uudet kengät yms. siihenkin tuli vastaus "onko ihan pakko? eikö voi sit ostaa kun on varaa.." Muistan myös ettei hän koskaan ollut kiitollinen vaikka ostin hänelle lahjoja. Hän ei koskaan ostanut minulle mitään huonon rahatilanteensa takia. Aina kun jostain asiasta tuli riitaa niin mies kyllä haukkui minut pystyyn mutta kun minä sanoin hänelle takaisin hän otti nokkiinsa pakkasi tavaransa ja lähti (asuimme eri kaupungeissa ja välimatkaa oli 150km.) Tätä tapahtui suurinpiirtein aina kun riitelimme. Miehen ajattelun mukaan hänen olisi pitänyt saada sanoa minulle rumasti ja haukkua rumilla nimillä mutta minun olisi pitänyt olla hiljaa ja kuunnella. Minä myös pyysin aina siis AINA anteeksi riidan jälkeen mutta mies koko tämän viiden vuoden aikana ehkä 2-5 kertaa!
Aikani kun kuuntelin sitä läskiksi haukkumista ja tee vatsalihasliikkeitä yms. potaskaa ettei kukaan huolisi minua jos mieheni lähtisi ajauduin pettämään miestäni. Mies sai tietää tästä ja siitähän riemuratkesi. Olin huora, jakorasia, paskaämmä, lehmä yms. mitä kaikkea. Tiedän että tein väärin enkä puolustele sitä. Tuntui hyvältä kun baariin mennessä joku huomasi minut vaikka mieheni niin vankasti väitti muuta ja kehui kauniiksi yms. Pettämisen kierre vain jatkui ja jatkui. Mies lupasi kaikenlaista kuten osallistumista kotitöihin (vaikka aina jaksoi huomauttaa että hän on vieras eikä hänen kuulu siivota), kauppaan mukaan tulemista (yleensä kannoin yksin painavat kassit kaupasta kotiin miehen makoillessa sohvalla), enemmän läheisyyttä yms. mitään näistä ei kuitenkaan tapahtunut kun HYVIN harvoin jos silloinkaan. Läheisyyttä kesti niin kauan kun tuli riita, kauppaan ei yleensä lähtenyt mukaan ja kun käski hakea kaljaa niin kyllä se maistui kun joku toinen sen kantoi hänen eteensä, siivottuaan hiukan jaksoi siitäkin mainita että kuinka hän nyt siivosi ja huomasinko sitä.
Kertokaa omia kokemuksianne/jos tiedätte jotain elämästä narsistin kanssa. Haluaisin nähdä valoa tunnelin päässä mutta nyt tuntuu ettei sitä ole.. tuntuu että jos alkaisin seurustelemaan jonkun toisen kanssa ja vaikka suhde olisi hyvä rehellinen ja terve niin silti minä pelkäisin että saanko tehdä tätä tai ostaa jotain jos haluan vai tulisiko siitäkin haukkumista. Viisivuotta on kumminkin pitkä aika ja kun olen niin nuoresta asti ollut yhden ja saman miehen kanssa.
Olen päälle parikymppinen nainen ja entinen mieheni yli viidenkymmenen.
Aloimme seurustelemaan kun olin vähän päälle seitsemäntoista ja seurustelua jatkui viisivuotta.
Ennen kun muutin omaan ensimmäiseen asuntooni täytettyäni kahdeksantoista oli kaikki vielä hyvin. Äitini silmän alla mies ei koskaan tehnyt tai sanonut mitään pahaa mistään vaan oli kuin ihmisen mieli. Kyyditti kauppaan, lainasi rahaa muuttokuluihini, korjasi jos joku oli rikki (hyvin taitava käsistään.) Heti kun muutin omaan asuntoon alkoi kaikenlainen rajoittaminen ja haukkuminen. Mies lateli sääntöjä mitä saisin tehdä, kenen kanssa, missä ja milloin. En ymmärtänyt tätä ollenkaan koska mies oli ollut mitä ihanin vielä vähän aikaa sitten .. miksi kaikki muuttui yhtäkkiä muutettuani oman asuntoon!? Olin aivan ymmälläni.
Ensimmäisenä mies haukkui minut juopoksi, läskiksi, niin rumaksi ettei kukaan koskaan huolisi minua kun hän minut jättää, että kaverit on tärkeempiä yms. sitten alkoi tulla juttua tyyliin "ala tekemään vatsalihasliikkeitä niin kyllä se läski lähtee" en edes ollut lihava vaan muodokas eikä mitään "laihdutettavaa" ollut. Jos joskus halusin mennä parille baariin tai ottaa kotona serkkuni kanssa senkin mies haukkui ihan lyttyyn ja olin hänen mielestään juoppo kun halusin joskus ottaa alkoholia (miehelle itsellekkin kyllä maistui.) Välistä tuntui kuin olisin käyttänyt hänen rahojaan enkä omiani. Jos joskus halusin ostaa itselleni jotain (ostin myös miehelle vaatteita, koruja, kännykän yms.) esim. vaatteita tai uudet kengät yms. siihenkin tuli vastaus "onko ihan pakko? eikö voi sit ostaa kun on varaa.." Muistan myös ettei hän koskaan ollut kiitollinen vaikka ostin hänelle lahjoja. Hän ei koskaan ostanut minulle mitään huonon rahatilanteensa takia. Aina kun jostain asiasta tuli riitaa niin mies kyllä haukkui minut pystyyn mutta kun minä sanoin hänelle takaisin hän otti nokkiinsa pakkasi tavaransa ja lähti (asuimme eri kaupungeissa ja välimatkaa oli 150km.) Tätä tapahtui suurinpiirtein aina kun riitelimme. Miehen ajattelun mukaan hänen olisi pitänyt saada sanoa minulle rumasti ja haukkua rumilla nimillä mutta minun olisi pitänyt olla hiljaa ja kuunnella. Minä myös pyysin aina siis AINA anteeksi riidan jälkeen mutta mies koko tämän viiden vuoden aikana ehkä 2-5 kertaa!
Aikani kun kuuntelin sitä läskiksi haukkumista ja tee vatsalihasliikkeitä yms. potaskaa ettei kukaan huolisi minua jos mieheni lähtisi ajauduin pettämään miestäni. Mies sai tietää tästä ja siitähän riemuratkesi. Olin huora, jakorasia, paskaämmä, lehmä yms. mitä kaikkea. Tiedän että tein väärin enkä puolustele sitä. Tuntui hyvältä kun baariin mennessä joku huomasi minut vaikka mieheni niin vankasti väitti muuta ja kehui kauniiksi yms. Pettämisen kierre vain jatkui ja jatkui. Mies lupasi kaikenlaista kuten osallistumista kotitöihin (vaikka aina jaksoi huomauttaa että hän on vieras eikä hänen kuulu siivota), kauppaan mukaan tulemista (yleensä kannoin yksin painavat kassit kaupasta kotiin miehen makoillessa sohvalla), enemmän läheisyyttä yms. mitään näistä ei kuitenkaan tapahtunut kun HYVIN harvoin jos silloinkaan. Läheisyyttä kesti niin kauan kun tuli riita, kauppaan ei yleensä lähtenyt mukaan ja kun käski hakea kaljaa niin kyllä se maistui kun joku toinen sen kantoi hänen eteensä, siivottuaan hiukan jaksoi siitäkin mainita että kuinka hän nyt siivosi ja huomasinko sitä.
Kertokaa omia kokemuksianne/jos tiedätte jotain elämästä narsistin kanssa. Haluaisin nähdä valoa tunnelin päässä mutta nyt tuntuu ettei sitä ole.. tuntuu että jos alkaisin seurustelemaan jonkun toisen kanssa ja vaikka suhde olisi hyvä rehellinen ja terve niin silti minä pelkäisin että saanko tehdä tätä tai ostaa jotain jos haluan vai tulisiko siitäkin haukkumista. Viisivuotta on kumminkin pitkä aika ja kun olen niin nuoresta asti ollut yhden ja saman miehen kanssa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mun kanssa saisit tehdä ihan mitä haluat. En rajoittaisi kumppanin tekemisiä millään lailla ja mua harmittaa lukea tälläsiä juttuja kun mukavaa naista sorretaan ja haukutaan. Ikinä en ole itse haukkkunut kumppania. Tunnen monia naisia joiden mies kohtelee naistaan kun jotain orjaa. semmonen mua vaan harmittaa kun ei voi tehdä mitään.
Ero narisista ei ole helppo, mutta se kannattaa. Narisistin kanssa elämä ei muutu helpommaksi, narisistilla ei ole tunteita, narisisti käyttää toista hyväkseen niin kauan kuin hän siitä hyötyy ja sen jälkeen hän jättää. Narsistin elämä ei ole todellista, hän elää omaa harhaansa johon hän haluaa myös sinut mukaansa. Mitä enemmän yrität miellyttää häntä sitä enemmän hän sinulta vaatii, et koskaan pääse normaaliin parisuhteeseen narsistin kanssa, olet aina antava osapuoli. Jos haluat olla kynnysmaton alla oleva matto, jää silloin suhteeseen, mutta jos haluat tasavertaisen parisuhteen, lähde pian ennenkuin narsku tuhoaa sinut. Puhun vain kokemuksesta.
Pitkä tie... Sen voin sanoa, ettei mene ohi ihan viikossa tai kuukaudessa. Tai välttämättä vuodessakaan... Ei edes kahdessa se tärviö, mitä noin käyttäytyvä ihminen saa toisessa aikaan.
Minua on usein moitittu siitä, että sanon ex-miehessäni olleen narsistisia piirteitä. Onko minulla pätevyys tehdä tällainen "diagnoosi"? Entä jos se narsisti olenkin minä itse?
No, kukaan, joka on elänyt tuollaisen ihmisen kanssa ei kyseenalaista asiaa. Olkoon sitten nimitys mikä hyvänsä... Vaikkapa vain ns vaikea ihminen, miten vain.
Elämästäni vajaan kuusi vuotta seurustelin / asuin / olin naimisissa hyvin samanlaisen miehen kanssa kuin millaiseksi exäsi kuvailet. Hän halusi määrätä kaikesta, kyseenalaisti kaiken tekemäni. Vakavalla naamalla kielsi katsomasta saippuasarjoja telkkarista, koska "niistä saa vääriä vaikutteita". Arvosteli ulkonäköni, arvosteli tavan, jolla kommunikoin muiden ihmisten kanssa. Teki "karsintaa" kaveripiirissäni, rajoitti jopa sitä, miten saan puhua puhelimessa oman äitini ja veljeni kanssa... Lista olisi loputon. Koin olevani ihan hemmetin ärsyttävä "pentu" - meillä ikäeroa 7 vuotta, mies oli ensimmäinen vakava suhteeni - jota pitää kasvattaa. Läheiseni alkoivat sitten huomautella siitä, miten minusta oli tullut hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, jopa ihmisiä välttelevä - itse en sitä huomannut, oli vain niin kova halu yrittää olla miehelle mieliksi. Jostain nousi kuitenkin vielä "vanha minä" ja aloin ensin mielessäni ja sitten miehelle kyseenalaistaa sitä, onko kaikki, mikä suhteessamme miehen mielestä mätti, vain ja ainoastaan minun syytäni... Mies alkoi tuumata, että olen mielisairas... Kun aloin pitämään puoliani enkä antanut kävellä itseni ja mielipiteideni ylitse. Seurasi viikon parin mykkäkouluja, joiden päätteeksi pyytelin taas anteeksi jne jne. Vihdoin avasin silmäni ja ilmoitin, että nyt sitten riittää - jollen kelpaa tällaisena, ei tarvitse kelvata ollenkaan. Miehelle se oli shokki, luuli minun pelkäävän ja tarvitsevan itseään loputtomiin. Vaikka kova paikka olikin, sain sanottua, että haluan erota ja onneksi sainkin varsin nopeasti oma asunnon. Kun ero tuli viralliseksi, halusin miehestä ainakin henkisesti mahd kauas.
Erosta on nyt jo lähes 15 vuotta - en ole onnekseni häntä tavannut kuin pari kertaa silmästä silmään. Löysin uuden rakkauden muutamaa vuotta myöhemmin, mutta auta armias, miten vaikeaa oli oppia luottamaan toiseen ihmiseen ja siihen, että hän välittää minusta sellaisena kuin olen eikä koe missiokseen muuttaa minua! Nykyinen mieheni on ollut kiitettävän kärsivällinen ja ymmärtäväinen - sen olen hänelle muistanut kertoakin. Ensimmäiset vuodet hänen kanssaan pelkäsin älyttömästi sitä, että homma päättyy katastrofiin... Että se on liian hyvää ollakseen totta! Vaikka itseasiassa tämä parisuhde on juurikin sellainen kuin parisuhteen pitäisikin olla...
Kyllä se valo sinunkin tunnelisi päästä löytyy, usko vain! Aikaa se vie, mutta siellä se on - kuten itsekin sanot, viisi vuotta on pitkä aika ja suhde ensimmäisesi, joten ei simppeli juttu. Tuollainen vie luoton muihin pitkäksi aikaa, mutta ihmisen mieli on ihme juttu...Kyllä se eheytyy. Koskaan tuollaista ei täysin unohda, mutta oppii elämään sen kanssa - ja etenkin huomaamaan, että se on menneisyyttä. Voimia ja aurinkoa kesääsi!
Itse olen suhteessa narsistimiehen kanssa Ja elämä on hänen kanssaan yhtä riitelyä kun hän jää valheista kiinni koko ajan. Eroa haluaisin, mutta jotenkin hän vain osaa puhua jatkamaan.Sitten kun on puhunut jatkamaan.
Ihailua hän tarvitsee koko ajan ja miellyttää kaikkia, mutta vain siihen pisteeseen kun siitä on hänelle hyötyä. Ulkoisesti näyttää olevansa mitä parhain mies. Ja siihen ulkoiseen olemukseen juuri ihastuin hänessä :(
Alussahan kaikki on ihan hyvin ja hän on liiankin täydellisen tuntuinen ollakseen totta. Silloin pitäisi jo ymmärtää että kun toinen kehuu itseään niin kaikki ei ole kohdalla. Itse en tuota tajunnut ja rakastuin. Siis miksi olen sitä miettinyt. Hän osasi puhua kertoa mitä ihmeellisempiä tarinoita elämästään. Sitten kun häneltä kyselee samaa asiaa niin se muuttuu. Yhtään ei kestä kritiikkiä jos kyselee miksi valehtelet. Minä kuulemma olen huono eikä minulla ole sydäntä. Jotenkin tuntuu kuin hän hallitsisi minua. Eroon vaikea päästä koska olen henkisesti aivan loppu.
Vaihda ainakin puhelinnumerosi tms koska narsisti ei kestä eroa, ego murtuu huorittelee sua vielä vuosienkin päästä. Ja vaihda lukot. Lähet jonnekin pitkäks aikaa etkä ole MISSÄÄN yhteyksissä häneen. Sulla pitää olla niin vahva tahto että et välitävaikka uhkais tappaa itsensä tai sut.Niin ja älä päästä asuntoon, se voi tuhota esim arvoesineet ja valokuvat ihan mitä vain.
Kovin tutun kuuloista :( Minua mieheni haukkuu lehmäksi, lumpuksi, kusipääksi, ääliöksi, idoitooteksi yms. niin yksinkertaista ihmistä kuin minä ei voi edes olla.
Mitään en tee oikein ja kaikki mitä tapahtuu on minun syytäni. Hän itse on täydellinen, hänessä ei ole mitään vikaa.
Hän saa haukkua muita (eli minua) huutaa ja kirota, arvostella jatkuvasti. MInä olen myös hänen mielestään läski, joka voisi lopettaa syömisen. Itse asiassa olen normaalipainoinen.
Seurassa olen hänen mielestään liian hiljainen tuppisuu, tosin häneltä ei taas saa suunvuoroa.
Sängyssä hän käskee "hoitamaan itseni siihen kuntoon" että hän pääsee panemaan. Tai sitten ottaa housunsa pois ja käskee ottaa suihin.
Jatkuvasti olen varpaisillani ja mietin mitä uskallan sanoa ja mitä en ja kun en muista miettiä, sanon jotain, mikä saa hänet raivostumaan. Yleensä ne on hyvin pieniä asioita, jota normaalit ihmiset ei pitäisi minään.
Itsetuntoni on nyt täysin nolla, olen itsekin alkanut pitää itseäni yksinkertaisena ja tyhmänä. Lämpöä ja läheisyyttä kaipaan niin paljon, ettei kukaan uskokaan. Ja mieheni mielestä olen säälittävä luuseri ja hän ei menetä mitään, jos lähden.
Naiset tykkää just tollasista miehistä jotka kohtelee huonosti, haukkuu huoraksi ja pitää orjanaan melkein. Kiltit miehet jäävät aina kakkoseksi jos haluavat
kunnollisen parisuhteen jossa molemmilla on turvallinen olo.Mitä siis valitatte jos ette uskalla erota mulkusta idiootti miehestänne. Tää on vaan mun mielipide ja tuunne itseasiassa montakin naista joiden mies on mulkku kun mikä. Mut ne naiset ei jostain syystä haluu erota, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Pelkäävät varmaan jäävänsä tyhjän päälle ihmettelemään.