Olen tässä tapaillut miestä, ikävä kyllä, jolla on pettäjän tausta. Tästä tietoisena menin kuitenkin suhteeseen hänen kanssaan ja yllätys yllätys, tuli itsekin petetyksi.
No,olen tässä nyt sitten miekkosen kanssa keskustellut pettämiseen johtaneita syitä, niin edellisessä suhteessaan kuin nyt tässä suhteessa minun kanssani ja syitä ovat olleet mm.
ikä- ja identiteettikriisi ja hukassa oleminen itsensä kanssa johtivat useamman vuoden salasuhteeseen
epätoivo oman parisuhteen toimimattomuudessa johti noin 1, 5 vuoden sivusuhteeseen
ja nyt sitten minun kanssani pettäminen johtui siitä, että kyseisellä herralla oli paha mieli ja halusi päästä minusta eroon.
Hihii - onnistui:)
Edelliselle puolisolle kaikki nämä selittelyt ikä ja identiteettikriisistä upposivat kuin veitsi voihin, itseasiassa rouva oikein itse oli selittelyt tarjottimella eteen kantanut. Miehessä siis ei oikeastaan ollut vikaa, hänhän tavallaan oli vain uhri kriisissään. Ja tätä heikkoa miestä siis muut naiset käyttivät hyväkseen ja manipuloivat jne.
Epätoivo. Sekin oli mennyt edelliselle kumppanille läpi selityksenä. Kun ei osata parisuhteessa käsitellä vaikeita asioita ja korjata tilannetta, niin onhan se ymmärrettävää, että apua haetaan vieraasta vuoteesta.
Mikäköhän mussa on nyt pielessä, kun mä en voi kuin sarkastisesti nauraa näille selityksille? Ja sitten tämä omalle kohdalleni sattunut pettäminen. PAHAN OLON TAKIA. Onko ihan oikeesti normaalia, että pahaa oloa lievitetään panemalla ja ajatellaan, että siitäpä onni aukeaa?
Siis mitä kaikkia selittelyjä ihmiset on valmiita antamaan ja nielemään?? Mitkä on parhaat selitykset pettämiselle mitä ootte kuulleet?
Ja oisitteko itse valmiita antamaan anteeksi em. kaltaisia pettämistapauksia ?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pettäjällä on aina paha olo. Seksi riippuvainen hoitaa ahdistustaan seksillä ja masentunut ihminen myös.
onneksi ei ole selityksiä pettämiselle tarvinnut kuunnella.
Mutta olisin valmis antamaan anteeksi, tosin koskaan en sitä unohtaisi ja se tärkein pointti suhde päättyisi välittömästi ensimmäiseen pettämiseen.
siis tarkennan vielä, pettäminen on pahinta mitä toiselle voi avioliitossa tai suhteessa tehdä, siksi en hyväksyisi enkä kuuntelisi mitään selityksiä, anteeksi voisin antaa, mutta suhdetta en jatkaa.
Ja se tuska seuraisi luultavasti lopun elämäni mukana.
Aivokemiat hukassa olevia osapuolia löytyy puolin ja toisin. Mitään tarvetta uskottomuuten ole, jos mieliala on balanssissa. Salasuhde lisää draamaa ja pahaan oloon otetaan samaa huumetta. Täysin tarpeetontä oman elämänsä hukkaamista jonka huomaa vasta jälkikäteen. Roikkuminen ja ruikuttaminen näkyy naisten kirjoittamilla blogeilla. Mielialat heittävät häränpyllyä. Vuoroin autuutta ja vuoroin syvää epätoivoa. Miehet pitävät enimmäkseen suunsa kiinni. Ovat kuin hyytelökasat sisältä ja näyttävät juoksevan omaa amokkiaan. Tavallinen elämä havahduttaa pohtimaan hulluuden menetyksiä.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-10-13/ajankohtaista/teema1
no siis uppoohan joihinkin nämä en olen näiden 2 lapsen isä,en edes tiedä kuka on,mutten minä-selitykset. Mies eli 2 naisen kanssa ja lapset oli molemmista. Tämä "virallisempi" avokki uskoi kaikki selitykset miten viaton mies oli jotenkin saatu väkisin huijattua lailliseksi isäksi. Miehelle järjestely sopi vallan mainiosti. Joillekin naisillekin sopii se että on mies samassa osoitteessa,vaikkakin täys paska. Kukin tietysti tyylillään...