Itkuni seasta yritän saada kirjoitetuksi. Tapahtuneesta on nyt pari päivää, enkä yhtään tiedä mitä tehdä. Olen yrittänyt pysyä kasassa lasten kans, tsempannut ja yrittänyt vakuutella itselle ettei mitään vakavampaa tapahtunut.
Hieman taustaa ensin, olemme olleet noin kymmenen vuotta naimisissa. Koko yhdessäoloajan elomme on ollut melkoista vuoristoradaa, lähinnä miehen ailahtelevan luonteen takia. Olen oppinut olemaan aina hieman varpaillaani, tiedostamattanankin. Yritän olla hyvä ja mieliksi, kun olen oppinut että kun kiukuttelen tai sanon suoraan ärtymystäni / jotain negatiivista mieheeni liittyen, niin mykkäkoulu pärähtää käyntiin saman tien ja siitä kärsii aina koko perhe, mies mököttää myös lapsille. Jos ei mökötä, niin sitten saan osakseni karjumista ja kiroilua, lapset oman osansa siinä sivussa jos ovat paikalla. Kuitenkaan koskaan mieheni ei ole käynyt käsiksi, eikä sellaista uhkaa ole ollut.
Nyt kuitenkin kävi toisin, mies mökötti jostain väärästä kommentistani, ja paiskoi ovia tehosteeksi. Lapset säikkyivät ja ihmettelivät, hermostuin miehelle, ettei paiskois ovia kun olen lapsillekin opettanut ettei niin tehdä. MIes huusi vain takaisin, että hän opetttaakin lapsille miten niitä paiskotaan. Hermostuin siitä totaalisesti, erttä miten hän unohtaakin suutuspäissään vanhemmuuden ja vastuun. Mies nousi pöydästä, potkaisi tuolin kumoon, meinasi heittää lautasen mun päälle, mutta malttoikin mielensä ja heitti sen lavuaaria kohti. Lautasella oli jätskipala, jonka minä sitten typeeryksissäni (yhtään tekoani vähättelemättä) heitin miehen päälle (lapset olivat tässä vaiheessa huoneessaan). Tästä mies raivostui oikein todella, karjui miten vihaa minua, ja haluaisi tappaa, kiroili ja karjui silmät kiiltäen. Mutta sitten tapahtui se, mitä en osannut odottaa. Hän tarttui minuun rajusti kiinni, töni nurkkaan ja osoitteli nyrkillä. Pakenin tilanteesta, hätistelin toista lasta ulos (toinen oli jo pihalla). Mutta mitä vielä, mies kävi lapseni nähden uudestaan minuun kiinni, karjui että painu vittuun eikä päästänyt irti. Puristi käsivarteni verille. Kun pääsin irti, menin lasten kanssa ulos ja lähdimme ajelulle järven rantaan. Puhuin lapsille tapahtuneesta, miten väärin se oli yms. Tulimme kotiin, mies pysytteli meistä erossa. Nukuin lasten vierellä yön ja aamulla herättyämme mies oli lähtenyt työmatkalleen.
Meni kokonainen päivä ennen kuin miehestä kuului mitään. Laittoi viestin, että katuu tekoaan ja tietää miten väärin teki, mutta ei ala anelemaan armoa koska sitä ei tule saamaan. Eli siinä hänen todellinen katumuksensa käy ilmi, ei viitsi edes yrittää kun olettaa että peli on menetetty. Vastasin sille jotain edellä mainittua. Hän vastasi siihen, että olen joskus kauan sitten sanonut että jos hän käy käsiksi, suhde on ohi. Eli sen takia hän ei koe tarvetta yrittää enää mitään.
Olen järkyttänyt miten välinpitämätön ja kylmä hän on. Näinkö helposti hän on luovuttamassa. En tiedä mitä itse haluan. Meillä on vastaotettu asuntolaina, pienet lapset, heikko tukiverkko. En osaa puhua kenellekään, hävettää että myöntää kenellekään millainen mieheni on. Olen aina kaunistellut ja selitellyt hänen oikuttelujaan parhain päin, minun syykseni. Nyt en enää jaksaisi lähteä siihen, eikä se kannatakaan.
Kiitos jos jaksoit lukea viestini loppuun, ja vielä enemmän kiitän jos jätät kommentia. Olen kaiken tuen tarpeessa. Totaalisen hukassa ja kaaoksessa.
Hieman taustaa ensin, olemme olleet noin kymmenen vuotta naimisissa. Koko yhdessäoloajan elomme on ollut melkoista vuoristoradaa, lähinnä miehen ailahtelevan luonteen takia. Olen oppinut olemaan aina hieman varpaillaani, tiedostamattanankin. Yritän olla hyvä ja mieliksi, kun olen oppinut että kun kiukuttelen tai sanon suoraan ärtymystäni / jotain negatiivista mieheeni liittyen, niin mykkäkoulu pärähtää käyntiin saman tien ja siitä kärsii aina koko perhe, mies mököttää myös lapsille. Jos ei mökötä, niin sitten saan osakseni karjumista ja kiroilua, lapset oman osansa siinä sivussa jos ovat paikalla. Kuitenkaan koskaan mieheni ei ole käynyt käsiksi, eikä sellaista uhkaa ole ollut.
Nyt kuitenkin kävi toisin, mies mökötti jostain väärästä kommentistani, ja paiskoi ovia tehosteeksi. Lapset säikkyivät ja ihmettelivät, hermostuin miehelle, ettei paiskois ovia kun olen lapsillekin opettanut ettei niin tehdä. MIes huusi vain takaisin, että hän opetttaakin lapsille miten niitä paiskotaan. Hermostuin siitä totaalisesti, erttä miten hän unohtaakin suutuspäissään vanhemmuuden ja vastuun. Mies nousi pöydästä, potkaisi tuolin kumoon, meinasi heittää lautasen mun päälle, mutta malttoikin mielensä ja heitti sen lavuaaria kohti. Lautasella oli jätskipala, jonka minä sitten typeeryksissäni (yhtään tekoani vähättelemättä) heitin miehen päälle (lapset olivat tässä vaiheessa huoneessaan). Tästä mies raivostui oikein todella, karjui miten vihaa minua, ja haluaisi tappaa, kiroili ja karjui silmät kiiltäen. Mutta sitten tapahtui se, mitä en osannut odottaa. Hän tarttui minuun rajusti kiinni, töni nurkkaan ja osoitteli nyrkillä. Pakenin tilanteesta, hätistelin toista lasta ulos (toinen oli jo pihalla). Mutta mitä vielä, mies kävi lapseni nähden uudestaan minuun kiinni, karjui että painu vittuun eikä päästänyt irti. Puristi käsivarteni verille. Kun pääsin irti, menin lasten kanssa ulos ja lähdimme ajelulle järven rantaan. Puhuin lapsille tapahtuneesta, miten väärin se oli yms. Tulimme kotiin, mies pysytteli meistä erossa. Nukuin lasten vierellä yön ja aamulla herättyämme mies oli lähtenyt työmatkalleen.
Meni kokonainen päivä ennen kuin miehestä kuului mitään. Laittoi viestin, että katuu tekoaan ja tietää miten väärin teki, mutta ei ala anelemaan armoa koska sitä ei tule saamaan. Eli siinä hänen todellinen katumuksensa käy ilmi, ei viitsi edes yrittää kun olettaa että peli on menetetty. Vastasin sille jotain edellä mainittua. Hän vastasi siihen, että olen joskus kauan sitten sanonut että jos hän käy käsiksi, suhde on ohi. Eli sen takia hän ei koe tarvetta yrittää enää mitään.
Olen järkyttänyt miten välinpitämätön ja kylmä hän on. Näinkö helposti hän on luovuttamassa. En tiedä mitä itse haluan. Meillä on vastaotettu asuntolaina, pienet lapset, heikko tukiverkko. En osaa puhua kenellekään, hävettää että myöntää kenellekään millainen mieheni on. Olen aina kaunistellut ja selitellyt hänen oikuttelujaan parhain päin, minun syykseni. Nyt en enää jaksaisi lähteä siihen, eikä se kannatakaan.
Kiitos jos jaksoit lukea viestini loppuun, ja vielä enemmän kiitän jos jätät kommentia. Olen kaiken tuen tarpeessa. Totaalisen hukassa ja kaaoksessa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
siivia-hyvä! oon todella pahoillani kaikesta tuosta mitä on tapahtunut, pakko oli vastata, koska olen ollut tilanteessa joskin ilman lapsia. tiedän, miten hirveän hyvältä tuntuu saada tukea tulee se sitten netin kautta tai ystäviltä.
neuvoni on, että puhut asiasta ja oot ehdottoman rehellinen, oli se sitten ulkopuolinen ammatti-ihminen tai ystävät. tiedän tuon häpeäntunteen ja halun siloitella, todella tutulta kuulostaa myös varpaisillaan oleminen, mykkäkoulut ja katoamiset. haluttomat anteeksipyynnöt samaten ja miten loppujen lopuksi itse aloin pohtimaan, mitä olisin itse voinut tehdä toisin.
varmasti tuntuu kamalalta ja tuskaiselta edes ajatella eroa, mutta omien kokemuksien pohjalta ja tutkimusten pohjalta on niin todennäköistä, että mies joka raivostuu kerran ja käy käsiksi, kykenee siihen uudelleen. jos et lähde nyt, niin joka kerran jälkeen lähteminen käy yhä vaikeammaksi ja "totut" tilanteeseen, ts. teot eivät enää tunnu niin järkyttäviltä.
kovasti voimia, teit minkä päätöksen tahansa! muista kuitenkin, että olet arvokas ihminen ja sinua tulisi niin kohdella.
Mä tiedän miltä susta tuntuu. Mä ku olin lapsi niin mun äidin mies ystävä oli ihan samanlainen väkivaltainen idiootti. Olin kyl vasta 8 vuotia kun sain äidin miesystävältä turpaan kaikenlaisista syistä mistä mulla ei olluit hajuakaan ikinä.
Mailasta sain niiin että mun mun hampaat on aina ollut tosi vinot ja sitä ei voi edes rahalla korvata ikinä Tää äidin miesystävä joi viinaa joka viikonloppu ja viikollakin monta kertaa ja aina oli väkivaltainen. Itse en ole koskaan ollut väkivaltainen ketään kohtaan. Mun äiti vasta saikin kärsiä. sai turpaan aina kun tää mies oli kännissä. Kannattaa vaan lähtee heti pois kun vaan voi. nykyään sen pitäis olla helpompaa kuin 25 vuotta sitten.
Kiitos teille kahdelle kommenteistanne, erityisesti sinulle lämpimpiä ajatuksia nimim. sipulityttönen. Tuntuu niin uskomattomalta, että nyt mukaan tuli myös fyysistä väkivaltaa, henkistä kun on aina jossain määrin ollut. Jokseenkin olen helpottunut, että nyt tavallaan olisi selkeä syy lähteä tästä liitosta, mutta helppoa se ei ole. Ensin pitäisi uskaltaa puhua läheisille, kerätä tukiverkkoa ympärille, että selviäisin vaikeiden aikojen yli, että jaksaisin ja olisin vahva tekemään ratkaisuja. Huomaan että olen riippuvuussuhteessa. En haluaisi päästää irti, en jaksaisi, vaikka olen varma että loppupeleissä se tekisi hyvää niin minulle kuin lapsille. Silti tuntuisi helpommalta yrittää taas vaan porskuttaa eteenpäin... pelkään muutoksia, isoja ratkaisuja. Mutta äitinä minun täytisi ajatella erityisesti lapsiani, millaisen mallin annan heille parisuhteesta, ihmissuhteesta. Olen niin varovainen, miellyttäjä, pidättelen lähes aina kaiken kiukun pahan olon sisällä. Sellainen käytösmalli on ristiriidassa sen kanssa, miten yritän lapsia kannustaa tunteiden näyttämisessä, avoimuudessa ja suoruudessa. Itse toimin aivan päinvastoin.
Mieheni on pääasiassa lapsille hyvä isä, ihana hassutteleva, joskin mukavuuden haluinen ja hieman itsekäs. Kuitenkin lapsille tärkeä ja rakas. En halua viedä lapsiltani isää, mutta haluan vakuuttua siitä, että mies ymmärtää että hänen täytyy vanhempana olla kärsivällisempi, skarpata suuttumuksen hetkilläkin. Hän on roolimalli ja esikuva, suuressa vastuussa lasten tulevaisuudesta, se täytyy muistaa heikoimmallakin hetkellä. Lapsi, joka oli riitatilanteessa läsnä, näki viimeyönä painajaisia. Jossa paha lapsikaappaaja olikin puketutunut iskän näköiseksi. Mietin yöllä kun lapsi peloissaan unestaan kertoi, että prosessoiko lapsi kokemaansa unissa, heijastuuko järkytys ja pelko tapahtunutta kohtaan näin. Lapsen suru satuttaa syvimmin. Itse aina jotenkin pärjää, kun vain lapsilla kaikki olisi hyvin. Ydinperhe olisi ihanteellinen, mutta yritän muistuttaa itselle, ettei se sitä ole, jos vanhemmilla ei ole hyvä olla toistensa kanssa.
Ethän vie lapsilta isää, vaikka itse lähtisitkin lasten kanssa. Ymmärrän, että ratkaisu on vaikeaa, sillä jokainen suhde on elettävä loppuun. Yhdellä se vie lyhyemmän ajan, toisen ihmisen se ehtii lannistaa, ennen kun loppuu. Se loppu voi olla kyllä vasta kuolemakin Mieti, mikä se on kohdallasi, sillä toista e voi muuttaa.. Väkivalta kiertää sellaista kehää, että väkivallan jälkeen aurinko paistaa,; hyvitellään, on rakkautta, lupauksia ja hellyyttä. Sitten pilvi nousee taas ja synkistyy vähitellen ennen "salamointia" ja uusiaiskuja. Toivon, että mietit tätä.
Hei, Jos vaikka lukisit sun kirjotuksen niinkuin olisit ulkopuolinen niin ehkä löytäisit vastauksia kysymyksiisi. Minä elin lapsuuteni samantapaisen isän kanssa ja näin kuinka äitiä tönittiin ja kiroiltiin ja sitten lopussa myös hakattiin, mulle siitä jäi elinikäset oireet miesten kanssa. Lapset on kuin pesusieniä ne imee itteensä kaiken, vaikka eivät sitä sano tai ei olisi väkivaltaa mutta aistivat kaiken negatiivisen. Sun miehelläs on joku ongelma ja näyttää että hän ei osaa kommunikoida sitä. Kuulostaa todellakin että hän ei kunnioita sua eikä tule sitä tekemään jos annat tämän käyttäytymisen jatkua, myös lastesi pitää nähdä että äiti ei hyväksy tämmöstä. Sinulla on itsehillintää, hänellä ei ole. Miksi kaunistelet ja selittelet miehesi oikutteluja? Ei ole ihme että hän ei sua kunnioita kun saa käyttäytyä miten haluaa. Sinuna alkaisin todellakin keskittyä itseesi ja ala tehdä uusia asioita ja vietä vähemmän aikaa miehes kanssa. Ei sun tarvitse nyt lähteä eromaan heti mutta ala ottaa etäisyyttä on siihen syy ja sitten kun sinä alat muuttua ja tulla vahvemmaksi niin hänen käyttäytymisensä muutuu sinua kohden. Et voi elää elämääsi toisen mukaan vaan sun pitää ettiä se oma itsesi ja etsi uusia ystäviä jotenkin ja ala puhumaan rehellisesti ja avautumaan se helpottaa. Ei se ole sinun häpesi minkälainen miehes on vaan hänen häpeä, te olette kaksi eri ihmistä. Hän on tehnyt väärin et sinä mutta jonkun ihmeen takia sinä kannat syyllisyyttä ja häpeää. Jos alat avautumaan naisille niin alat kuulemaan että JOKAISESSA suhteessa on jotain mätää joskus tai koko ajan. Älä ajattele että tämä on loppu vaan itsesi alku, ala muuttaa itseäsi ja tuu vahvemmaks. Kyllä kaikki järjestyy suuntaan tai toiseen ja kumpikin suunta ei ole elämän loppu.
Tiedän että tämmöstä on helppo sanoa mutta olen käynyt läpi monta suhdetta pitkän aikastakin ja on vähän kokemusta. En halua olla sulle kovana mutta joskus on parempi kun sanotaan asioita suoraan. Älä anna tämän mennä pahemmaksi varsinkaan kun hänen anteeksi pyyntönsä oli no ei anteeksi pyyntö vaan välinpitämätön kommentti jossa ei ollut kunnioitusta sua kohtaan yhtään. Näytä hänelle että pystyt olemaan vahva nainen jolla on omat jutut elämässä ja jos hän ei osaa käyttäytyä sun kanssa niin saa luvan marssia muualle.
Heti poikki!
Kukaan ei saa lyödä ketään!
Kyllä sinä tulet pärjäämään!
Eläminen väkivaltaisesti käyttäytyvän kanssa on vaarallista fyysiselle ja henkiselle terveydelle.
Kukaan ei ansaitse tulla kohdelluksi väkivaltaisesti.
Kaikki syyt väkivallan käyttämiseen ovat TEKOSYITÄ
- sitä ei oikeuta humala, stressi, riitely, mustasukkaisuus, menettämisen pelko, avioeron ahdistus, uskottomuus tai seksuaalinen torjunta.
Jos väkivalta on alkanut, se ei lopu itsekseen.
Yhdenkään naisen ei pidä sietää väkivaltaa esim sen varjolla, että perheen koossa pitäminen on tärkeämpää.
Jokaisella naisella ja lapsella on oikeus elää ilman väkivaltaa.
Tilanteesi tarvitsee ulkopuolisen puuttujan, jos et itse pysty lähtemään. Fyysinen ja henkinen kuntoni oli romutettu, kun elin väkivaltaisen ihmisen kanssa. Voimia irroittatumiseen ei riittänyt.
Minun kohdallani väkivalta loppui siihen, kun minut vietiin ambulanssilla sairaalaan ja mieheni poliisiautolla poliisivankilaan.
Siinä särkyi se täydellinen kulissi. Hyväpalkkainen valtion virassa menestyvä mies ja akateemisesti koulutettu nainen onnellisesti yhdessä kahden leikki-ikäsen lapsen kanssa.
Siitä syntyi yksi eheyteen edelleen pyrkivä nainen sekä kaksi turvallisen ja onnellisen lapsuuden omavaa iloista ja tasapainoista vintiötä.
Jospa menisitte kirkon parisuhdeterapiaan. Kyllä teidät sinne otetaan vastaan, kun väkivaltaa suhteessa.
Tässä sen näkee että jatkuva huutaminen ja alistaminenkin on väkivaltaa.
Väkivalta ei tule yllättäen 10 vuoden kuluttua, vaan sitä on ollut jo aikaisemmin eri muodossa.
Eihän se kiva ole turpaan saada mutta ajatelkaas kukkahattutädit kuinka tähän on tultu.Syyllistämättä lyötyjä naisia niin mieshän on vuosituhannet ollut perheen pää ja on vieläkin eräissä osissa maapalloa.Nyt kun joitain kymmeniä vuosia vallalla ollut naisten vallankumous on päässyt vauhtiin,niin eräitten miesten genetiikka ja oppimiskyvyt ei riitä seulomaan ajatusta jos nainen alkaa inttää ja vikistä vastaan.Minunkin eukko alkaa aina ennen menkkoja kitistä milloin mistäkin ja olen 14 tuntisen työpäivän jälk.joutunut näyttämään kumpi on kumpi!!Kiivasluontoisilla miehillä voi homma tietysti mennä yli mutta nainenkin on oppivainen eläin.Ja tämä tarkoita,että en halua alistaa vaimoni.Päinvastoin,rakastan häntä suunnattomasti.Räksyttävästä ja muulla tavoin provosoivasta naisesta ei tykkää kukaan,viimeisenä kiivasluonteinen mies.Kokeile joskus vastata miehesi kiukutteluun hellyydellä ja ymmärryksellä jos tämäkään ei tehoa hän on sen verran hermoheikko että jatkoa kannattaa tarkkaan pohtia!
Oletkos itse kokeillut vastata vaimosi kiukutteluun hellyydellä ja ymmärryksellä sen sijaan, että näytät kumpi on kumpi???
Perheen päällä on muitakin velvollisuuksia kuin tuoda rahaa talouteen. Jostain syystä se kaikki muu tahtoo unohtua.
Jos haluaa itselleen kaiken määräys- ja päätäntävallan eikä viitsi vaivaantua ottamaan muuta perhettä millään tavalla huomioon, niin eikö silloi kannata elää sinkkuna? Kaikista ei yksinkertaisesti ole parisuhteeseen ja sekin pitäisi jokaisen itsessään tunnistaa. Parisuhteessa vaaditaan kyllä molemmilta osapuolilta joustamista ja myönnytyksiä sekä taitoa tehdä kompromisseja. Vielä enemmän näitä taitoja vaaditaan kun perhe kasvaa.
Kumma logiikka sulla! Naisen kiukuttelua ei tartte sietää, mutta miehen kiukutteluun kannattaa vastata hellyydellä ja ymmärryksellä.Oot tosi outo! Säälin vaimoasi. Muuta sinne maapallon osaan, jossa saat alistaa! Vaikka toivon, ettei sellaista kolkkaa enää löytyisi.
Ompas taas Dramaattinen lehmä ! Heittelee jäätelöä miehen päälle ja sitten ihmettelee miksi mies kävi kiinni? Tapaus jatkuu lasten vierelle pakenemisessa ja anteeksi pyytelyn harhassa. Lehmän pitäisi pyytää anteeksi koska aloitti "päälle heittelyn". Kyllä ovia saa paiskoa vihastuksissaan, ei sitä voi Draamalehmät kieltää..... mies on täysin oikeassa tässäkin tapauksessa ja Draamalehmä provosoi kaiken ja piiloutuu lasten taakse kierosti.
samaa mieltä olen. oma teko sivuutetaan yhdellä lauseella ja sinä, aloittaja todella "kävit ensimmäisenä käsiksi" heittämällä jotain miehesi päälle. sinä teit omasta mielestäsi jotain typeryyksissäsi, mutta miehen huono käytös on mielestäsi jatkuvaa. on vaikea arvailla, mihin tilanne "mies mökötti jostain väärästä kommentistani" oikeasti perustui, olitko oikeasti ollut esim. todella ilkeä.
miehelläsi ei ole hyvät hermot ja sinä vaikutat..hmm..uhrin aseman taakse verhoutuvalta. kokonaisuudessaan tilanteenne kuulostaa todella ikävältä ja toivon, että hankitte apua ongelmiinne.
Hei, et varmaan saanut aiemmin yrittämääni viestiä. Toki älä luule niin että pärjäisit ilman tukiverkkoa, sitäkin saa rakennettua ilman kauheeta revohkaa. Nykyisin on varamummoja yms. Tietysti tärkeintä on tehdä jotain, olen 15 v sitten eronnut väkivaltaisuuden vuoksi, en kadu eikä lapset - jotka ovat jo aikuisia. Sinä olet vahva, vaikka et tänään sitä tiedä!!!! Keep this on your mind!
Sinuthan heitettiin pihalle ! Olit niin "naimisissa" sen "vahvuutes" kanssa ettei sinua sietänyt vanha äitiskään ;) Lapset ei kadu mutta, syyttävät kyllä sinua tapahtuneesta, no eihän ne tietenkään sitä "vahvalle" (lue omahyväiselle) kerro, fiksuja kun ovat. Sinullahan oli tukiverkkona "fiksu" Siskolauma jotka kaakattivat samaa mantraa kun olivat itsekin eronneita useampaan kertaan !
Ja itsehän aloitit joka kerta väkivaltaisuuden käymällä ensin käsiksi........
Pitäisiköhän teidän paniikki ämmien katsoa peiliin, se kun ei valehtele :D