Hei!
Olen 43 vuotias lapseton ura-nainen. Erosin vuosi sitten 10 vuotta kestäneestä avioliitosta. Lapsia en ole koskaan halunnut, koska rakastan hiljaisuutta, siisteyttä ja omaa rauhaa. Silti tuttavieni lapset saavat aina minulta rakkautta, haleja, paljon huomiota ja suukkoja :-)
Puoli vuotta sitten rakastuin tulisesti niin että perhoset pyörivät mahassa, kuten vieläkin tekee. kaveri vei kerta kaikkiaan jalat altani, kuin jossain elokuvassa :-)
Hän on eronnut myöskin ja hänellä on 3 lasta. Ekaluokkalainen, 5 ja 6 vuotias. Lapset ovat hänellä joka toinen viikko.
Ajattelin tietenkin, ettei siinä mitään jos lapsia on. Tietenkin se on koko paketti, tai ei mitään. Lapset ovat minuun ihan hulluna ja tulevat välillä liiankin iholle. Tarvitsen omaa tilaa elämiseen paljon.
Muutimme yhteen kolme viikkoa sitten. Olen jo nyt aivan järkyttynyt ja kauhuissani siitä, että tuleeko kotini olemaan aina yhtä sekainen, meluinen ja vilkas. Tiedän vastauksen.
Kun ei ole kasvanut/ tottunut huutamiseen, meteliin, sekasotkuun ja kitinään on se ymmärrettävästi iso shokki! Kotini on aina ollut edustava, todella siisti ja kaikki viimeisen päälle. Kestin tuon kaiken helposti kun olimme aina heidän luonaan. Nyt kun tuo kaikki on siirtyny omaan kotiini/kotiime. Olen kauhuissan sekä peloissani :-(
Eniten ärsyttää se ettei uskota kun sanotaan. Monta kertaa saa sanoa asiasta eikä mene perille. Kaikki paikat myllätään ja tavarat viedään vääriin paikkkoihin. Kuistit ja pihat roskataan kaikella mahdollisella. Kitistään valitettaan huudetaa ja nau`utaan isoon ääneen.
Haluan että kaikki toimisi hyvin ja kaikilla olisi hyvä olla, joten pyydän nöyrästi apua teiltä jotka oletet vanhempia tai vastaavassa tilanteessa. Miten saada homma toimimaan?
Rakastan kultaani yli kaiken ja siksi suostuin muuttamaan yhteen hänen kanssaa ja yrittää parhaani lastensa kanssa.
Kiitos avusta! :-
Olen 43 vuotias lapseton ura-nainen. Erosin vuosi sitten 10 vuotta kestäneestä avioliitosta. Lapsia en ole koskaan halunnut, koska rakastan hiljaisuutta, siisteyttä ja omaa rauhaa. Silti tuttavieni lapset saavat aina minulta rakkautta, haleja, paljon huomiota ja suukkoja :-)
Puoli vuotta sitten rakastuin tulisesti niin että perhoset pyörivät mahassa, kuten vieläkin tekee. kaveri vei kerta kaikkiaan jalat altani, kuin jossain elokuvassa :-)
Hän on eronnut myöskin ja hänellä on 3 lasta. Ekaluokkalainen, 5 ja 6 vuotias. Lapset ovat hänellä joka toinen viikko.
Ajattelin tietenkin, ettei siinä mitään jos lapsia on. Tietenkin se on koko paketti, tai ei mitään. Lapset ovat minuun ihan hulluna ja tulevat välillä liiankin iholle. Tarvitsen omaa tilaa elämiseen paljon.
Muutimme yhteen kolme viikkoa sitten. Olen jo nyt aivan järkyttynyt ja kauhuissani siitä, että tuleeko kotini olemaan aina yhtä sekainen, meluinen ja vilkas. Tiedän vastauksen.
Kun ei ole kasvanut/ tottunut huutamiseen, meteliin, sekasotkuun ja kitinään on se ymmärrettävästi iso shokki! Kotini on aina ollut edustava, todella siisti ja kaikki viimeisen päälle. Kestin tuon kaiken helposti kun olimme aina heidän luonaan. Nyt kun tuo kaikki on siirtyny omaan kotiini/kotiime. Olen kauhuissan sekä peloissani :-(
Eniten ärsyttää se ettei uskota kun sanotaan. Monta kertaa saa sanoa asiasta eikä mene perille. Kaikki paikat myllätään ja tavarat viedään vääriin paikkkoihin. Kuistit ja pihat roskataan kaikella mahdollisella. Kitistään valitettaan huudetaa ja nau`utaan isoon ääneen.
Haluan että kaikki toimisi hyvin ja kaikilla olisi hyvä olla, joten pyydän nöyrästi apua teiltä jotka oletet vanhempia tai vastaavassa tilanteessa. Miten saada homma toimimaan?
Rakastan kultaani yli kaiken ja siksi suostuin muuttamaan yhteen hänen kanssaa ja yrittää parhaani lastensa kanssa.
Kiitos avusta! :-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Parasta on vain alkaa totutella "pikkuriiviöihin". Nyt et saa pahastua, mutta lapset eivät ole mitään tahdottomia sisustuselementtejä, tai puutarhatonttuja, joita on kiva sijoitella symmetrisesti, niin että silmä lepää ja syntyy siisti, rauhallinen ja hiljaisuutta huokuva kokonaisharmonia.
Ylipäätään, kannatiko sinun edes alkujaankaan erota?
Jos kannatti, niin jatkonvalitsit todella huonosti, kun lankesit eronneeseen, ja vieläpä noinkin monilapsiseen mieheen. Jos erosi syy oli vielä tämä samainen mies, niin silloin mentiin todella lujaa metsään.
Mitäpä tähän muuta osaisi enää sanoa, kuin. Sitä saa, mitä tilaa.
Joku tässä ei nyt mätsää, sori vaan.
En usko että "43 vuotias lapseton ura-nainen" kirjoittaisi noin, alkaen ihan kirjoitusvirheistä. Uraasi ei taida liittyä suomen kielen hallinta. ;)
Eiköhän aloituksesi ole vain yritys lietsoa ihmisiä kauhistelemaan tyylillä "mitäs läksit"... Ja kuinka uraa luoneet naiset ovat kylmiä ja ymmärtämättömiä. No jos joku sille tielle lähtee, täytyy todeta että tämä kyseinen "ura-nainen" on lähtenyt avoliittoonsa kumman ymmärtämättömänä että tottakai miehen kotona vallitsevat olosuhteet siirtyvät yhteiseen kotiinnekin, turha olla "kauhuissaan ja peloissaan".
Niin että en oikein osta tarinaasi, siksi apunikin on lähinnä sen toteamista että kannattaako tästä alkaa keskustelemaan...?