Tämä kertoo kaiken Slayerista että ei bändin jäsenet ihannoi asioita joista tehneet biisin. Varsinkin Angel Of Death, hieno biisi.
Levyn julkaisu viivästyi levy-yhtiöiden ja jakelijoiden vastahakoisuuden vuoksi, eikä ihme, sillä tuohon aikaan albumin kansitaide ja sen sisältämät sanoitukset olivat melkoisen kova pala sensuroijien nieltäväksi. Erityisesti albumin avausraita, "Angel of Death", joka käsitteli Josef Mengelen hirmutekoja Auschwitzin kuolemanleirillä, sai kovaa kritiikkiä osakseen. Yhtyeen jäseniä syytettiin natsimielisyydestä ja rasistisista kannanotoista, mutta puolustautuivat toteamalla, että Tom Araya ja Dave Lombardo ovat latinalaisamerikkalaista syntyperää, ja albumin tuottanut Rick Rubin on juutalainen.[2] Tämän lisäksi yhtyeen jäsenet ovat halunneet painottaa, etteivät ihannoi sanoituksiensa kuvailemia ihmisiä ja heidän tekojaan, vaan ovat vain aiheista kiinnostuneita

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kerro jotain uutta, äläkä kopioi wikipediasta.