että eläisi sellaisessa avoliitossa, että kummallakin kumppanilla on oma asunto oli se sitten omistus tai vuokra-asunto. Silloin ei tarvitse riidellä ja tapella asumisen ja elämisen kuluista. Jos toinen on vaikka työtön niin, ei tukien tulo katkea, kun ei muuta yhteen. Jos suhde jostain syystä loppuu niin säästyy ainakin siltä vaivalta, ettei tarvitse muuttaa pois johonkin toiseen asuntoon, kun on koko ajan asunut erillään. Nytkin varmasti aika moni tekee näin ja tämä idea on kyllä todella nerokas.
Eikö olisi järkevää
2
122
Vastaukset
- ei edes kihloja
Kyllä, tämä on hyväksi todettu käytännössä. Meillä on kolme yhteistä lasta ja takana 27 vuotta. Koskaan emme ole saman katon alla asuneet ja emme varmasti tule asumaankaan. Ratkaisumme on ollut kova pala purtavaksi varsinkin vanhempien sukulaisten taholta. Aina saamme olla selittämässä miksi ja miksi.
- vanha ja joustamaton
Jos joskus löydän kumppanin, niin juuri noin sen täytyy mennä. Olen asunut niin kauan yksinäni, etten taatusti enää sopeutuisi 24/7 parisuhteeseen. Minulla on omat omituisuuteni, joita ei välttämättä ole helppoa hyväksyä. Lemmikestänikään en aio luopua yhdenkään kumppanin vuoksi, en jaksa siivoilla jatkuvasti ja välillä onkin ihan kamalan sotkuista. En myöskään pidä siitä, että aletaan tuunaamaan pyytämättä toisen asuntoa. Tarvitsen niitä tavaroita joita minulla on. Miesten on jostain syystä vaikeaa ymmärtää, miksi kynsilakkoja on useampia, tai mihin kaikkia meikkejä ja vartalonhoitoaineita käytetään. Puhumattakaan miksi kenkiä pitää olla tarpeeksi... eihän niitä koskaan ole tarpeeksi ;).
Ja jos homma ei toimikaan, onpahan helpompi erota. Taaaas kerran....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386