Olin pettäjä

entisessä elämässäni. Elämäni 14 vuotiaasta tuonne 35-vuotiaaksi oli yhtä kaaosta. Lukuisia suhteita, joissa joka ikisessä petin, päihteiden käyttöä, typeryyksiä. Olin muutaman kerran kihloissa ja kerran naimisissa. Elämäni oli yhtä sekasotkua. Osasyynä traumaattinen lapsuus alkoholistiperheessä.

36-vuotiaana löysin nykyisen vaimoni, jota en ole koskaan pettänyt, enkä ikinä tule pettämään. Rakastan häntä valtavasti ja seksuaalisuuteni on herännyt uudenlaiseen kukoistukseen. Vaikka ns. entisessä elämässäni petinkin paljon, en ollut kovin seksuaalinen siltikään- etenkin päihtyneenä harrastin paljon yhden yön juttuja. Paneskelin ympäriinsä, mutta en saanut siitä nautintoa. Entisen vaimoni kanssa seksielämämme oli myös laimeaa. En vain rakastanut. Nykyisen kanssa olen ollut yhdessä 22 vuotta ja edelleen seksielämä loistavaa ja rakkaus kasvaa päivä päivältä.

Usein rakkauden merkitystä aliarvioidaan, mutta minulle se on ollut herätys, valo pimeässä. Entinen avioliitto oli sellainen tyypillinen keskiluokkainen avioliitto, ollaan yhdessä, koska joku kuuluu vierellä olla. Ja koska en tiennyt, mitä rakkaus on, niin kuvittelin tämän nyt sitten olevan sellaista. Ja petin vaimoani useamman kerran, kuten vaimonikin minua. Oletin, että etenkään mies ei voi olla uskollinen.

Kaikista hassuinta tässä nimenomaan on se, että laitoin menemään kaikkea, mikä liikkui ja silti en saanut seksielämästä mitään irti. Hetkellisen nautinnon. En vaihtaisi nykyistä vaimoani yhteenkään noista naisista, en edes sekunniksi, enkä vaihtaisi nykyistä elämääni ikinä tuohon entiseen. Helvetinmoista sekoilua ja kaaosta sekä sisäistä tyhjyyttä.

Aina sanotaan, että kerran pettäjä, aina pettäjä. Omalla kohdallani se ei enää päde. Ei ole pätenyt muutamaan vuosikymmeneen. Ihmisen elämä voi muuttua, etenkin kun pää on järjestyksessä ja vierellä on kumppani, jota ihan aidosti rakastaa.
10341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuulut siihen noin 10 % vähemmistöön, joka oikeasti ottaa opikseen entisen elämän virheistä ja koettaa välttää niitä. Nostan siitä sinulle hattua, mutta valitettavasti 90 % on toista maata ja jatkaa entisenlaista käytöstä uusissakin suhteissa. Kerran pettäjä aina pettäjä pitää siis suurimmaksi osaksi paikkansa, vaikka poikkeuksia joskus löytyykin. Valitettavasti te poikkeukset edustatte vähemmistöä.

Äänestä

HIENOA MIES. ERO ONKIN SIINÄ ETTÄ HÄN ON LÖYTÄNYT OIKEAN RAKKAUDEN NIINKUIN KERTOO. SITÄHÄN TÄÄLLÄ YRITÄN MINÄ NAISENA HUUTAA, ETTÄ OIKEASSA RAKKAuDESSA EI TEE EDES MIELI MUITA.
Sitten taas pettäjille anteeks antaneet vaimot jotka tapaavioliitossa ja tyytyvä kohtaloonsa eivätkä millään halua eroa peukuttavat rakkaudesta miinuksena. Miksi?
KOSKA ARVON ROUVAT ETTE OLE SITÄ IKINÄ SAANEET ETTEKÄ KOKENEET, SIKI TEITÄ MYÖS PETETÄÄN.

Äänestä
  • Siis mikä tää ISOTEKSTIpikkutekstiISOTEKSTI-vakiprovo on, joka hilluu joka ketjussa? :D Välistä mietityttää, että onko joku perusjamppa joka haluaa vaan nostattaa toisissa ärsytystä vai onko joku vakavasti ongelmainen nainen haksahtanut varattuun mieheen....

    Mutta asiaan. Mä en usko, että tuollainen 14-vuotiaasta lähtien tuuliajo on siitä riippuvaista, että ei ole vain oikeaa ihmistä, johon rakastua. Tuossa on kyse enemmänkin siitä omasta päänsisäisestä toiminnasta, kasvusta ehkä asioiden kanssa sinuiksi tulemista jne. Ihan kivaa luettavaa, että muutosta on tapahtunut. Ja jos jostain harlekiinimaailmasta ja siinä osanut elää 22 vuotta ilman, että "muka tosielämä" olisi lyönyt päin pläsiä, niin siitä vaan. :)

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Siis mikä tää ISOTEKSTIpikkutekstiISOTEKSTI-vakiprovo on, joka hilluu joka ketjussa? :D Välistä mietityttää, että onko joku perusjamppa joka haluaa vaan nostattaa toisissa ärsytystä vai onko joku vakavasti ongelmainen nainen haksahtanut varattuun mieheen....

    Mutta asiaan. Mä en usko, että tuollainen 14-vuotiaasta lähtien tuuliajo on siitä riippuvaista, että ei ole vain oikeaa ihmistä, johon rakastua. Tuossa on kyse enemmänkin siitä omasta päänsisäisestä toiminnasta, kasvusta ehkä asioiden kanssa sinuiksi tulemista jne. Ihan kivaa luettavaa, että muutosta on tapahtunut. Ja jos jostain harlekiinimaailmasta ja siinä osanut elää 22 vuotta ilman, että "muka tosielämä" olisi lyönyt päin pläsiä, niin siitä vaan. :)

    Hei sinä ...mä en usko...ei sua halpaa löysäpillua ole kukaan koskaan rakastanut, usko jo. Siksi täällä itse joka ketjussa jauhat katkeruuttasi. KAtse peiliin ja selluliittivoidetta kinttuihin ja kaljapullo roskikseen ja lenkille.

    Äänestä

  • Plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaaplaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa plaa

    Äänestä

No sinä vissiin taas. Hoh hoijaa. Olet tainnut lukea liikaa harlenkiineja ja katsonut liikaa kauniita ja rohkeita. Tulehan sieltä saippuasarjojen maailmasta tänne reaalimaailmaan.

Äänestä

Tuossa taisi tulla aika hyvin esille se, mikä pettämisen syynä voi useimmiten olla;

”Entinen avioliitto oli sellainen tyypillinen keskiluokkainen avioliitto, ollaan yhdessä, koska joku kuuluu vierellä olla. Ja koska en tiennyt, mitä rakkaus on, niin kuvittelin tämän nyt sitten olevan sellaista. Ja petin vaimoani useamman kerran, kuten vaimonikin minua. Oletin, että etenkään mies ei voi olla uskollinen.”

Todellakaan jos ei tiedä mitä rakkaus on, niin miten sitä voi sen mukaan käyttäytyäkään? Näinhän se on että kuvittelemme ja oletamme rakkaudesta paljon kaikenlaista. Koetamme katsoa muita ja kysyä, että miltä se tuntuu. Jos ei sitä omakohtaista kokemusta ole, niin ihan mitä tahansa voi rakkaudeksi luulla.

Toki kiintymys voi kasvaa tuollaisessakin liitossa, missä on vain tykkäämistä ja ystävyyttä. Silloin uskollisuus muodostuu ”hampaat irvessä” olemiseksi, ja ei vaadita paljoakaan kun sitä voi horjuttaa soivan tilaisuuden tullen.

Kun vielä opetetaan että mies ei kykene uskollisuuteen tai se on jotain hyvin epämiehekästä (tossun alla olemista). Vain se voi antaa voimia kun on saanut sen onnen että on kohdannut todellisen ja syvän rakkauden. Ei silloin ole edes vaikeaa olla uskollinen.

Muistelen että tällaisen rakkauden kokee kohdanneensa vain joka kolmas. Eikä sitä koeta kuin 1 tai korkeintaan kaksi kertaa elämän aikana. Että ken sen onnen on kohdannut, niin ei kannata sitä pettämisellä rikkoa…

Äänestä

Hyvän rakkauden takana on se, että saa mitä haluaa.. ei siinä muuta taikaa ole.

Äänestä
  • ÖH, tarkoitatko että kun on oikein itsekäs? Ja toinen vain antaa…

    Äänestä

Kuulut kyllä hyvin pieneen joukkoon pettäjistä jotka ehkä muuttuvat. Mutta muutoin kannattaa pettäjiä varoa mikäli haluaa tasapainoisen ja luotettavan ihmisen rinnalle tässä kovassa elämässä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EX-pettäjä123 kirjoitti:

entisessä elämässäni. Elämäni 14 vuotiaasta tuonne 35-vuotiaaksi oli yhtä kaaosta. Lukuisia suhteita, joissa joka ikisessä petin, päihteiden käyttöä, typeryyksiä. Olin muutaman kerran kihloissa ja kerran naimisissa. Elämäni oli yhtä sekasotkua. Osasyynä traumaattinen lapsuus alkoholistiperheessä.

36-vuotiaana löysin nykyisen vaimoni, jota en ole koskaan pettänyt, enkä ikinä tule pettämään. Rakastan häntä valtavasti ja seksuaalisuuteni on herännyt uudenlaiseen kukoistukseen. Vaikka ns. entisessä elämässäni petinkin paljon, en ollut kovin seksuaalinen siltikään- etenkin päihtyneenä harrastin paljon yhden yön juttuja. Paneskelin ympäriinsä, mutta en saanut siitä nautintoa. Entisen vaimoni kanssa seksielämämme oli myös laimeaa. En vain rakastanut. Nykyisen kanssa olen ollut yhdessä 22 vuotta ja edelleen seksielämä loistavaa ja rakkaus kasvaa päivä päivältä.

Usein rakkauden merkitystä aliarvioidaan, mutta minulle se on ollut herätys, valo pimeässä. Entinen avioliitto oli sellainen tyypillinen keskiluokkainen avioliitto, ollaan yhdessä, koska joku kuuluu vierellä olla. Ja koska en tiennyt, mitä rakkaus on, niin kuvittelin tämän nyt sitten olevan sellaista. Ja petin vaimoani useamman kerran, kuten vaimonikin minua. Oletin, että etenkään mies ei voi olla uskollinen.

Kaikista hassuinta tässä nimenomaan on se, että laitoin menemään kaikkea, mikä liikkui ja silti en saanut seksielämästä mitään irti. Hetkellisen nautinnon. En vaihtaisi nykyistä vaimoani yhteenkään noista naisista, en edes sekunniksi, enkä vaihtaisi nykyistä elämääni ikinä tuohon entiseen. Helvetinmoista sekoilua ja kaaosta sekä sisäistä tyhjyyttä.

Aina sanotaan, että kerran pettäjä, aina pettäjä. Omalla kohdallani se ei enää päde. Ei ole pätenyt muutamaan vuosikymmeneen. Ihmisen elämä voi muuttua, etenkin kun pää on järjestyksessä ja vierellä on kumppani, jota ihan aidosti rakastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu