Malliksi

Välillä törmää ilmoituksiin, joissa valokuvaaja etsii uusia malleja esim. harjoitustöihin tms. Minuunkin on useasti otettu yhteyttä ja tarjottu töitä. Ihan ilmaiseksi ei kuitenkaan kiinnosta malliksi lähteä. Olisin valmis mm. alusvaatekuviin ja eroottisiinkin kuviin, mutta mikä olisi luotettava paikka, johon läntätä oman "työnhakuilmoituksensa"? Vähän arveluttaa varsinkin ne ilmoitukset, joissa etsitään nimenomaan alastonmalleja. Mutta jos kuvaaja olisi ammattilainen ja maksaisi sopivan korvauksen niin tottakai olisin kiinnostunut.
Saisko asiallisia vastauksia teiltä, jotka olette olleet malleina? Mistä nettisivulta löytyisi töitä tarjoavia valokuvaajia? Minkä verran esim. alusvaatemallikuvista yleensä maksetaan?
En ole mitenkään mallimittainen, pituus 160. Mutta muuten kuvauksellinen, hoikka, kaunis jne.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On muutamia sivustoja, joiden kautta voi "ilmoittautua" malliksi (myös alastonkuviin). Niistä sitten kuvaajat käyvät poimimassa mielenkiintoisia.

Itse olen malleja löytänyt yleensä sattumalta - kunhan tulevat jossain vastaan.

Ja sitten on tietysti mallitoimistoja.

Google auttanee ;)

Palkka vaihtelee hirveästi. Itse kun en ole pahemmin kaupallisiin kuvannut, niin palkkiot ovat olleet jotain 200-300 euroa puolelta päivältä maksimissaan. Palkka riippuu myös siitä kuinka paljon mallilla on varaa valita töitään ts. kuinka haluttu malli on.

Tee aina sopimus kuvista. Muista, että lähtökohtaisesti kaikki oikeudet kuviin on kuvaajalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minnika kirjoitti:

Välillä törmää ilmoituksiin, joissa valokuvaaja etsii uusia malleja esim. harjoitustöihin tms. Minuunkin on useasti otettu yhteyttä ja tarjottu töitä. Ihan ilmaiseksi ei kuitenkaan kiinnosta malliksi lähteä. Olisin valmis mm. alusvaatekuviin ja eroottisiinkin kuviin, mutta mikä olisi luotettava paikka, johon läntätä oman "työnhakuilmoituksensa"? Vähän arveluttaa varsinkin ne ilmoitukset, joissa etsitään nimenomaan alastonmalleja. Mutta jos kuvaaja olisi ammattilainen ja maksaisi sopivan korvauksen niin tottakai olisin kiinnostunut.
Saisko asiallisia vastauksia teiltä, jotka olette olleet malleina? Mistä nettisivulta löytyisi töitä tarjoavia valokuvaajia? Minkä verran esim. alusvaatemallikuvista yleensä maksetaan?
En ole mitenkään mallimittainen, pituus 160. Mutta muuten kuvauksellinen, hoikka, kaunis jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu