En oikein tiedä mihin tästä valittaa, mutta pakko päästä "purkautumaan" ettei ala savu nousemaan päästä.
Meillä on pieni työyhteisö, 5 naista ja kaksi miestä. Olen porukan viimeisenä tullut, kaksi vuotta sitten.
Kaksi vanhinta työntekijää jäävät pian (kolmen vuoden päästä) eläkkeelle, ja muut ovat keski-ikäisiä. Mutta asiaan!
Olen ollut työelämässä jo viisi vuotta, nuoresta iästäni huolimatta. Eli koulunkäynnin ohella olen paiskinut hommia, että olen koulua voinut käydä. Työpaikkoja on ollut monia erilaisia, suurin osa todella loistavia, niin ihmisten kuin palkkojenkin suhteen. Nyt saatuani vakipaikan, tuntuu, että olisin työtovereideni silmissä täysin untuvikko. Tytöttely, vähättely ja "rautalangasta vääntäminen" turhaan ottavat välillä niin päähän. Olen ainoa, joka meillä osaa tätä työtä tehdä, eli osaamattomuudestani ei ole kysymys. Muut siis tekevät eri työtä kuin minä, kuitenkin sama työnantajan alaisuudessa. Olen luonteeltani melko rauhallinen ja turhaa hössötystä vältän. Jos joku jotakin sanoo, en osaa sanoa takaisin mitään näppärää. Ulkopuolisille meillä näyttää menevän hyvin, eikä siis mistään järkyttävästä kiusaamisesta olekaan kysymys, välillä vain tuntuu siltä kuin itsetuntoani tahallaan yritettäisiin nuijia lyttyyn.
Tytöttelyä ja lapsettelua on yritetty selittää sillä, että olen nuori, mutta herranen aika, enhän nyt enää mikään lapsi oikeasti ole. Enkä kenellekkään täällä ole sukua! Olen miettinyt myös vanhoja koulutovereitani ja eräiden kanssa tästä aiheesta puhunut. Lopputuloksena oli, että jos heitä joku rupeaisi tytöttelemään se loppuisi ennen kuin kerkeisi alkamaankaan. Silti en pidä itseäni mitenkään "nössönä", joka jäisi kaikkien jalkoihin..
Kuitenkin meillä on muuten ihan kiva porukka, mutta tällaisilla kommenteilla ei kyllä kovin hyvää ryhmähenkeä saada aikaan.
Meillä on pieni työyhteisö, 5 naista ja kaksi miestä. Olen porukan viimeisenä tullut, kaksi vuotta sitten.
Kaksi vanhinta työntekijää jäävät pian (kolmen vuoden päästä) eläkkeelle, ja muut ovat keski-ikäisiä. Mutta asiaan!
Olen ollut työelämässä jo viisi vuotta, nuoresta iästäni huolimatta. Eli koulunkäynnin ohella olen paiskinut hommia, että olen koulua voinut käydä. Työpaikkoja on ollut monia erilaisia, suurin osa todella loistavia, niin ihmisten kuin palkkojenkin suhteen. Nyt saatuani vakipaikan, tuntuu, että olisin työtovereideni silmissä täysin untuvikko. Tytöttely, vähättely ja "rautalangasta vääntäminen" turhaan ottavat välillä niin päähän. Olen ainoa, joka meillä osaa tätä työtä tehdä, eli osaamattomuudestani ei ole kysymys. Muut siis tekevät eri työtä kuin minä, kuitenkin sama työnantajan alaisuudessa. Olen luonteeltani melko rauhallinen ja turhaa hössötystä vältän. Jos joku jotakin sanoo, en osaa sanoa takaisin mitään näppärää. Ulkopuolisille meillä näyttää menevän hyvin, eikä siis mistään järkyttävästä kiusaamisesta olekaan kysymys, välillä vain tuntuu siltä kuin itsetuntoani tahallaan yritettäisiin nuijia lyttyyn.
Tytöttelyä ja lapsettelua on yritetty selittää sillä, että olen nuori, mutta herranen aika, enhän nyt enää mikään lapsi oikeasti ole. Enkä kenellekkään täällä ole sukua! Olen miettinyt myös vanhoja koulutovereitani ja eräiden kanssa tästä aiheesta puhunut. Lopputuloksena oli, että jos heitä joku rupeaisi tytöttelemään se loppuisi ennen kuin kerkeisi alkamaankaan. Silti en pidä itseäni mitenkään "nössönä", joka jäisi kaikkien jalkoihin..
Kuitenkin meillä on muuten ihan kiva porukka, mutta tällaisilla kommenteilla ei kyllä kovin hyvää ryhmähenkeä saada aikaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinä alat sitten vastavuoroisesti akatteleen ja ukotteleen.
Eiköhän ne opi sun nimenkin, kun tarpeeksi monta kertaa sanot mummoiksi ja paapoiksi.
vetäisikö välillä henkeä ei ihme kun välillä joku kiusaa kun on tuollainen tosikko. tuskin se iästä johtuu.
Meillä kaikki tytöt ovat tyttöjä riippumatta siitä, onko 18 vai 60.
Tyttö on myös hellittelynimi!
Meilläkin on töissä nyt nuoria, sinun ikäisiäsi. Todella pätevän oloisia nuoria neitejä.
Sitä iskee tällainen suojeluvaisto ja nuoruudenkaipuukin jo, kun katselee tällaisten nuorten elämää.
Ei me vanhemmat rouvat tahallamme sinua tytötellä. Me tytöttelemme toisiammekin.
Huutelemme 'hei tytöt, palaveri kohta', vaikka paikalla olisi vain yli 30-vuotiaita:-)
Ole otettu, että olet vieläkin tyttö. Siinä vaiheessa kun sinua aletaan rouvitella, tiedät olevasi jo vanha! Työkulttuuri on aina erilainen kulttuuri kuin tavallinen maailma!
Terve!
Minua on aina kutsuttu tytöksi, 17-vuotiaasta viisikymppiseksi, työpaikoillani.
Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että siinä olisi jotain halventavaa, ennenkuin luin näiltä keskustelupalstoilta tytöttelemisen kokemisesta negatiiviseksi. Jopa asiallisissa tasa-arvoa käsittelevissä artikkeleissa katsotaan toisinaan kieroon tytöttelyä, höh.
En ole myöskään kokenut, ettei minuun luotettaisi työntekijänä. Työtodistuksissakin lukee mm vastuuntuntoinen, oma-aloitteinen... Samat hommat olemme hoitaneet, monesti vastuullista ammattityötä teollisuudessa, kaikki porukassa ja samalla jokainen oman vastuunsa tuntien päästäksemme asetettuja tavoitteita lähemmäksi.
Työkulttuurien jarjongeissa, riippuen työpaikoista, muistan naapurimaassa käytetyn sanaa "gubbe". Sillä ei suinkaan tarkoitettu halventavaa ukkorähjää, vaan ammattinsa taitavaa miestä (telakat ja teollisuuden työpaikat). Naispuolisista työkavereista ei kuitenkaan, kohteliaisuussyistä käytetty sanaa "käring" eli akka, vaan "tjej", joka tarkoittaa tyttöä.
Olen todellakin ollut otettu, kun lähemmäs viiskymppistä sanotaan tytöksi. Kyllä siinä askel kevenee, ihan kuin nuorella tytöllä...Kyllä tyttö-puhuttelu aina akoittelun ja rouvittelun voittaa, mielestäni.
Olisiko parempi sitten puhutella esim Herra Tohtori tai Rouva Tohtori, kuten keski- ja etelä-Euroopassa? Italiassa olen nähnyt tälläistäkin:
Signor Dott. Ing. Rossi eli Herra Tohtori Insinööri Rossi.
Se, miten se sanotaan, antaa jo käsityksen millä mielellä sanoja sen sanoo.. Tytöttely yleensä ei kohdistu suoraan minulle, vaan puhutaan yleisellä tasolla, esim. pyydäpä se tyttö kahville myös (no, tuo oli aika kesysti vielä).
Kaikista pahinta on puhua minusta asiakkaille tyttönä. Se, että se ei anna työstäni ts. ammattitaidostani positiivista kuvaa, ei ole pahinta, vaan koska ihmiset tosiaan tulevat meille hakemaan apua ja kysymään neuvoa, mitä se heille kertoo jos ohjataan ihmisen luoksi jota tytötellään.
Esimerkkinä;
toimistolle tulee henkilö kuka tarvitsee minun palveluani, ja lähin työtoverini yrittää häntä ensin neuvoa siinä kuitenkaan onnistumatta, on seuraava lause tuttu : "Mennäänpä tuonne tytön juttusille..." Suurin osa asiakkaistamme on keski-ikäisiä tai vanhempia, ja pääsääntöisesti miehiä. Arvatkaa vaan mitä tunteita se heissä herättää. Ennakkoluulot kasvavat.
Onneksi osaan työni. Saan asiakkaat "puolelleni" osoittamalla, että he voivat luottaa minuun sekä siihen että todellakin osaan tehdä sen mitä minun tarvitseekin. Se vielä tästä puuttuisi etten osaisi hommaani ts. vasta opettelisin ja joku saisi siitäkin olla koko ajan naljailemassa.
Toivottavasti en kuulosta liian itserakkaalta, mutta luonteeltani olen oikeasti kiltti. Olen ystävällinen jos minullekin ollaan, mutta jos luottamukseni rikotaan, en anna sitä anteeksi.
Henkireikänäni on ollut toisessa toimipisteessä työskentelävä nelissäkymmenissä oleva nainen. Joskus olen hänelle maininnut näistä tapahtumista ja hän on osannut piristää. Mutta kai sitä pitäisi itsekin tilanteelle jotakin tehdä.. mitä??
Osoittaa huonoa työpaikkakäytöstä työkavereilta, jos asiakkaitten, vierailijoiden jne kuullen tytötellään. Kyllä silloin pitää käyttää henkilöstä hänen oikeaa nimeään.
Mitähän tuohon voisi tehdä? Omilla työpaikoillani kyllä "vieraitten" henkilöitten kanssa kontakteissa puhetyyli automaattisesti vaihtui asialliseksi, palveluhenkiseksi, ja kasteessa saatuja nimiä käytettiin.
Kokoonnutteko yhdessä säännöllisin väliajoin ja käytte läpi hyvin onnistuneet hommat ja huonommin onnistuneet? Silloin voisi puolileikillään ottaa puheeksi tämän oikean nimenkäyttökäytännön asiakaspalvelussa. Siitä eteenpäin vakavalla naamalla jatkoa asiallisesti.
Voisi keksaista seuraavanlaista: Eräs asiakas kyseli vähän aikaa sitten, että onko täällä töissä sellaista henkilöä, jonka nimi on Tyttö. Minä en ole sen nimistä täällä tavannut, onko ollut töissä ennen minua? Outo nimi tuo Tyttö, onkohan se hänen oikea nimensä...
Tästä voikin sitten johdatella sopivin sanoin päämäärään, eli jokaisen henkilön oikean nimen käyttämiseen. Kuuluu hyvään palveluun, asiakkaat muistavat jne.
Pöljä kirjoitukseni taitaa olla, mutta kokemuksesta voin sanoa, että huumorilla on laitettu käyntiin, joskus raskaatkin pyörät saatu pyörimään.
Olisiko jollain huumori-ihmisellä ideaa?
Tuli mieleeni tuosta erään nuoremman naisen kirjoituksesta ikärasimista ja tytöttelystä.Suomessa on ikärasismia! Se on selvää ainakin minulle.
Mielestäni siitä olisi jotenkin päästävä irti.
Olen itse nyt työtön ja hakemistani työpaikoista en ole saanut minkäänlaista vastausta. Olen 47 vuotias ja olen kertonut sen reilusti.
Työkokemustani ja koulutustani arvostetaan, jos haen jonnekin opiskelemaan, mutta työtä minä en saa!
Ihan niinkuin työnantajat olisivat sokeita sille, että työvoima vähenee! Kaikenikäiset työnhakijat tulisi huomioida.Vai vaikuttaako tässä se että vanhemmalle työbtekijälle joutuu maksamaan ns.ikälisiä jo olemassa olevasta työhistoriasta?
Olen tällä hetkellä täysin rahaton, koska olen hakenut koultukseen, joka saattaa estää työttömyyskorvauksen, (siitä ei vielä ole varmuutta).Koulutus ei kuitenkaan oikeuta opintorahaan.se onkin tarkoitettu työssäkäyville.Miten se siis estäisi työnhakemisen työvoimatoimistossa? Siinäpä se. Säännöt ovat sääntöjä, eikä yksilöllisyyttä Suomessa tunneta tälläisissa asioissa.
Sielläkin toimikunnissa on liian vähän työntekijöitä.Ei heitä kiinnosta, miten joku tuntematon ihminen toimeentulonsa saa. Olen nyt katkera.Olen ollut jatkuvasti perheeni kanssa väliinputoaja. Olemme niin "varakkaita", ettemme saa toimeentulotukea, mutta tuloillamme emme kuitenkaan tule toimeen Suomen maassa.
Turhaan purnata."Pitää vaan yrittää ja ottaa itseään niskasta kiinni kaksin käsin, eiköhän se siitä, vai mitä"
Olen sivusta seurannut tuota asiaa, kuinka 50 vee täyttäneet (tai lähelle sitä) naiset jäävät kuin nallit kalliolle työnhakuprosessissa. Minulla on pari ystävää, jotka ovat suorittaneet AMK-tutkinnon reilusti 50 ja risat. Ennen tätä tutkintoa tekivät perustason työtä sillä pienellä naisten palkalla sijaisina erilaisissa hoitoalan työpaikoissa. AMK-tutkinnon suorittamisen jälkeen ovat olleet kumpikin työttömänä ahkerasta työnhausta huolimatta, lukuunottamatta lyhyitä sijaisuuksia. Hakemuksia ovat jättäneet niin kaupunkien kuin yksityistenkin avoimiin työpaikkoihin. Joskus joku on pyytänyt haastatteluun, mutta siihen asia sitten on jäänytkin. Lopputulema on ollut parhaimmassa tapauksessa toinen tai kolmas sija palkattavien listalla.
Ihmettelen suuresti, miten näin voi asianlaita olla. Yli 50 vuotiaat eivät jää enää äitiyslomille, vanhempainvapaille, eikä heillä ole pieniä lapsia joitten sairastamisen takia joutuu olemaan pois. Onko näin, että katsotaan 50 vuotias nainen täysin raakiksi työmarkkinoilla. Oletetaan, että he eivät enää pysty mihinkään, ovat niin sairaita. Tosiasia on, että tuossa iässä voi ihmisellä, niin naisella kuin miehelläkin, olla jatkuvaa lääkitystä vaativa perussairaus, mutta eihän se ihmistä työkyvyttömäksi tee. Varmasti aikuinen ihminen työtä hakiessaan myöskin arvioi, mihin hänen oma terveydentilansa riittää, eikä ehdoin tahdoin hae itselleen sopimatonta työtä.
Suuresti ihmetten tätä Suomalaista työkulttuuria!
Näinhän se menee homma suomalaisilla työmarkkinoilla. Jopa nelikymppisilläkin alkaa olla ongelmia uuden työpaikan saamisessa. Kun ikäsyrjintä on näinkin kattavaa, ei voi kuin ihmetellä puheita eläkeiän korottamisesta.
Olen melkein 50 ja pienellä paikkakunnalla. Sairastan sellaista sairautta,etten voi tehdä koulutusta vastaavaa työtä. Olen hakenut jos jonkinlaista työtä,muttei vaan ole tärpännyt. Kyllä nuorempana kelpasin töihin,ei ollut mitään ongelmia. Ikä se on se kriteeri varsinkin naisella. Itselläni on kuitenkin vielä pieniä lapsia,mutten sen usko asiaa haittaavan.
Itselläni on hyvin samanlainen tilanne kuin aloittajalla. Eniten minuakin on ottanut päähän tuo asiakkaille tytöttely, jota parit ihmiset meidän työpaikallamme harrastaa. Itse en ainakaan koskaan ole ajatellut että tyttö-sana voisi olla hellittelynimi tai kohteliaisuus silloin kun sitä käytetään työpaikallani. Ehkä voisin ymmärtää jos kaikkia työpaikan naisia tosiaan iästä riippumatta sanottaisiin tytöiksi ja poikia pojiksi, mutta meillä ainakin minä olen ainoa "tyttö" ikäni takia, joten tuntuu että minua ei pidetä tasa-vertaisena työntekijänä. Olen huomannut kuinka asiakkaiden suhtautuminen minuun muuttuu heti kun joku sanoo minua tytöksi, heti ruvetaan epäröiden kyselemään että "oletkos joku harjoittelija?" Ihan kuin varmisteltaisiin osaanko minä hoitaa työni. Nykyisessä työpaikassani olen ollut 3 vuotta ja alallani tehnyt töitä jo opiskeluaikoina joten työni kyllä osaan ja hyvin.
Se on sitä vanhojen ämmien kateutta vain.
Mä olen kolmikymppinen mies ja ollut kolmessa työpaikassa. Muutaman vuoden kussakin. Yks niistä oli jotenkin siedettävä paikka mutta muualla otti kaaliin kokoajan. Miks suomalaisessa työyhteisössä pitää olla niin kurja ilmapiiri? Selän takana haukkumista, kateutta, riitelyä, ilottomuutta, suorituspakkoa, pelkoa, ahdistusta ja epävarmuutta.