Avioerolapset jäävät muista jälkeen

"Avioero näyttää olevan lapsen kannalta stressaavampaa kuin vanhempien riitely. Amerikkalaistutkimuksen mukaan lasten koulumenestyksessä ei havaittu muutoksia avioeroa edeltävänä ajanjaksona, mutta avioeron astuttua voimaan he jäivät koulussa muista jälkeen".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Avioerolapset jäävät muista jälkeen koulussa/1135266654269?ref=rss

Tutkija Hyun Suk Kimin aineistossa oli yli 3 500 lasta, jotka aloittivat lastentarhan vuonna 1998 ja heitä seurattiin kahdeksannelle luokalle asti. Tutkimukseen valittiin lapset, joiden vanhemmat erosivat lastentarhan ja kolmannen luokan välillä. Tuona aikana tapahtui 142 avioeroa. Kim vertasi avioerolasten koulumenestystä sekä opettajien arvioita lasten käyttäytymisongelmista ehjien perheiden lapsiin.

Kim epäilee, että huoltajuuskiistat, toisen vanhemman muutto erilleen ja lapsen pompottelu vuoroviikoin isän ja äidin luokse ovat lapselle suurempi stressin aihe kuin vanhempien riitely.
551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tienaavat helvetin paljon enemmä kuin muut, lisäksi tulee kaikenmaailman yhteiskunnan tuet.

Oikeasti paskasakkia, hyi.

Äänestä
  • Kyllähän huora tienaa.Lihalle on aina kysyntää vaikkei ihan kiinteää aina olisikaan.

    Äänestä

  • siittäjä huorien vastuun joita on joka päivä pilvinpimein baareissa????? Oletko vähän tyhmä, hupsista....?

    Äänestä

Niinhän se on. Lähipiirissä sattuu olemaan muutama tällainen tapaus.

Äänestä

onkin, että yksinäiset naiset voivat saada hedelmöityshoitoja yhteiskunnan tuella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koulussa.. kirjoitti:

"Avioero näyttää olevan lapsen kannalta stressaavampaa kuin vanhempien riitely. Amerikkalaistutkimuksen mukaan lasten koulumenestyksessä ei havaittu muutoksia avioeroa edeltävänä ajanjaksona, mutta avioeron astuttua voimaan he jäivät koulussa muista jälkeen".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus Avioerolapset jäävät muista jälkeen koulussa/1135266654269?ref=rss

Tutkija Hyun Suk Kimin aineistossa oli yli 3 500 lasta, jotka aloittivat lastentarhan vuonna 1998 ja heitä seurattiin kahdeksannelle luokalle asti. Tutkimukseen valittiin lapset, joiden vanhemmat erosivat lastentarhan ja kolmannen luokan välillä. Tuona aikana tapahtui 142 avioeroa. Kim vertasi avioerolasten koulumenestystä sekä opettajien arvioita lasten käyttäytymisongelmista ehjien perheiden lapsiin.

Kim epäilee, että huoltajuuskiistat, toisen vanhemman muutto erilleen ja lapsen pompottelu vuoroviikoin isän ja äidin luokse ovat lapselle suurempi stressin aihe kuin vanhempien riitely.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu