Miksi ihmeessä avioero täytyy tehdä rumimmalla mahdollisella tavalla. Onko ihminen niin alhainen, että kaikki yhdessä vietetyt, ne onnellisetkin, vuodet täytyy mitätöidä ja saastuttaa sillä että eroa halutessaan puoliso tekee sen kaikkein kipeimmällä tavalla. Miksi sitä ei voi käsitellä kuin kaksi aikuista, keskustelemalla ja kertomalla totuuden. Miksi pitää puolisoa piinata kauan ja totuus paljastuu sitten muita teitä, kuin hänen itsensä kertomana. Miksi? Tätä en jaksa ymmärtää.
Ero ei varmasti olisi niin kipeä ja kauaskantoinen, jos se hoidettaisiin asiallisesti ja siististi. Tälläisestä erosta toipuminen vie kauan. Varsinkin kun on lapsiakin vielä mukana tässä kaikessa. Mikä saa toisen ihmisen loukkaamaan niin pahoin.
Miksi
10
351
Vastaukset
- miksi näin
Hyvän kysymyksen esitit, Exä teki eron todella vaikeaksi valehtelemalla ja kieroilemalla. Ei myöntänyt että kolmas osapuoli oli kuvioissa mukana, vaikka heidät oli nähty yhdessä ja kaikki merkit viittasi siihen. Ja mikä tekee tästä vielä katkeramman niin tämä nyxä hämmentää lasten ja exän välejä ja koko suvun samalla ja exällä ei näytä olevan enää sanan valtaa missään asiassa. Eiköhän jossain tilanteessa tule huomaamaan vielä miten häntä viedään, mutta kun maanantai ei ole vielä tullut heille niin kaikki uutta ja ihanaa. Itselläni on ollut vaikeaa ja raskasta, mutta eiköhän tästä selvitä vaikka aikaahan se vie ja kyllähän tämä kulkee varmaan loppu elämän mukana. En ollut hänelle oikea puoliso, mutta ei varmaan tämä nyxäkään jos ei lopeta hämmentämistä joka asiassa. Mennyttä ei varmaan kukaan voi täysin jättää taakse, eikä tarvitsekkaan mutta virheistä täytyy oppia molempien ja jättää syyttely pois.
- exmrs2009
Samaa olen miettinyt ympäristön touhuja seuratessa - itse olen myös eronnut parisen vuotta sitten, mutta "siististi" ja asiallisesti.
Exäni kanssa olemme nykyään hyviä kavereita - tulemme toimeen paremmin kuin eroa edeltäneiden viiden vuoden aikana kertaakaan. Yhteinen taipaleemme ei ollut pitkän pitkä, runsas 10 vuotta seurustelun alusta eroon, mutta ehti siinäkin kaikenlaista kokea. Ensimmäiset vuodet todella hienoja, mutta sitten kaikki alkoi kaatua luonteiden erilaisuuteen. Se, mikä alkuun oli toisessa niin ihanan erilaista kuin itsessä, alkoi loppupeleissä raivostuttaa suunnattomasti - ja tämän totesimme kumpikin, en vain minä tai hän.
Eroa tehdessämme juttelimme, että miksi tästä pitäisi tehdä dramaattisempaa kuin onkaan? Kumpikin myönsi virheensä ja sen, ettei löydy tarpeeksi tahtoa tehdä kompromisseja niin, että homma alkaisi toimia. Silti rakastimme toisiamme jossain vaiheessa todella paljon ja vieläkin, ystävinä. En ymmärrä sitä, että monet aivan vastaavassa tilanteessa aloittavat ihan kuin periaatteesta massiivisen vihanpidon, toinen haukutaan kaikille tahoille maan rakoon ja aiheutetaan suoraankin pahaa mieltä... Miksi?
Ymmärrän, että jos liiton päättymiseen liittyy esim väkivaltaa, alkoholismia tai sivusuhteita, se herättää katkeruutta ja sen purkautuminen on ymmärrettävää. Mutta tällaisessa siistissä erossa en sitä ymmärrä... Toisesta tehdään syyllistä ja kaikki yhteiset muistot halutaan mitätöidä ja unohtaa, että toista oli koskaan olemassakaan. Ja silti tätä ihmistä on joskus rakastanut niin, että on naimisiinkin menty.
Vaikuttaa siltä, etteivät kaikki osaa käsitellä omia tunteitaan... Kun kyse on kuitenkin kahden kaupasta, ei osavastuusta eroon voi täysin irtisanoutua. Onko se sitten paha olo omastakin epäonnistumisesta, kun laittaa käyttäytymään öykkärimäisesti ex-puolisoa kohtaan, vai mikä? Voin vain kuvitella, miten pahalta tuntuu saada paskaa silmilleen ilman, että on sitä ansainnut! - Tuttua
Meillä erottiin myös, ihan asiallisesti pelkkiä valheita jaellen.
Käytiin avioliittoneuvojan luona yms. Asiaan kuuluvat jutut ihan sen vuoksi että exä pääsi sanomaan että kaikkensa yritti.
Sillä oli ollut suhde työkaveriinsa yli puoli vuotta ja jäi se kiinni myös muistakin pettämisistään.
Menihän siinä takapakkia ajatukset ja tunteet. - rikki revitty
Meidän ero ei mennyt asiallisesti eikä fiksusti missään asiassa. Monta vuotta valehtelua perheelle. En tiedä onko nykyinen laastari suhde, kun ei hän ollut yhtään yksinään kun muutin pois yhteisestä kodista. Ero on varmaan vielä hänellä käsittelemättä kun uusi kumppani on sotkemassa ja puhumassa p...aa vaikka ei ole koskaan tavattu eikä keskusteltu, mutta on tietävinään kaiken kaikesta. Sovimme että pysytään ystävinä lastemme takia, mutta tähänkin tämä uusi on jo sekaantunut, mitään entisestä elämästä ei saisi olla enää. Pettymys ja katkeruus siitä miten käyttäytyi perhettään kohtaan on ollut kova paikka. Mutta kun aikaa kuluu varmaankin joutuu vielä asioita miettimään ja laittamaan tärkeys järjestykseen lapsiaan ajatellen, toivottavasti ei liian myöhään.
- nainen47*
Niin. Paitsi että meillä meni toisinpäin. Eroa haluamaton osapuoli teki kaikkensa piinatakseen minua ja lapsia. Ilkeilee edelleen, eron jälkeenkin, vaikkakin on jo hieman menettänyt otettaan tässä asiassa.
Onni on särkyväistä, mutta edelleen ja kaikesta huolimatta se on aina omassa taskussa. Täytyy vaan ajatella, että vaikeudet kasvattavat ja kehittävät ihmistä.- katkera ex?
Meillä meni kanssa näinpäin väärinpäin. Ex tuli jätetyksi hänen alkoholin käytön ja pettämisten vuoksi. Vielä, vuosia eron jälkeenkin vaikka hän on uusissa naimisissa, jaksaa ilkeillä aina kuin vain näkee mahdollisuuden siihen. Ilmeisesti jätetyksi tuleminen oli sittenkin liian kova paikka, eihän hän erota halunnut missään vaiheessa. Ei vaikka pettikin humalapäissään minkä ehti, ja niitä humalaisia hetkiä sopi jokaiseen vapaa-aikaan. Lasten vuoksi olen itse yrittänyt pitää asialliset välit. Vaikeaa on ollut. Onneksi nyt lapset jo niin isoja, että ei tarvitse edes niiden vuoksi minun olla exän kanssa tekemisissä, vaan itse hoitavat suhteet isäänsä miten parhaaksi näkevät. Exää en ole myöskään koskaan haukkunut yhteisille lapsillemme. Ei ole tarvetta moiseen, riittää kun olen päässyt hänestä eroon. Toivottavasti hänkin jossain vaiheessa jo ymmärtää jättää minut rauhaan. Itse olen onneksi jo niin kyllästynyt hänen ilkeilyihin, etten vaivaudu vastaamaan edes pahimpien loukkauksien ja paskanpuhumisten kohdalla - sielläpä huudelkoot.
- särjettyonni täälläk
Meillä eron "hoiti" salasuhteesta julkiseksi suhteeksi noussut nainen. Tuli oikein miehen edunvalvojaksi tavaroita jaettaessa, vaikka oli parikymmentävuotta keski-ikäistä miestä nuorempi. Tämä nainen oli aina miehen mukana eroa tehdessämme. Tuntui uskomattomalta kohdata ihminen, joka oli täysin tunteeton erotuskalleni. Mies oli kiltisti alistunut tämän nuoren kauniin naisen määräysvaltaan. Mietin näiden kohtaamisten jälkeen myös, mikä saa ihmisen loukkaamaan näin pahoin. Joskus nousi mieleeni, että olikohan tässä kyseessä rakkaussuhde vai hyötysuhde.
- Siksi
Siitä, miten eron minkä nimisestä suhteesta tahansa hoitaa, voi suoraan laskea, miten paljon aikuisen ikäisissä ihmisissä on aikuisesti asennoituvia, ajattelevia, toimivia, henkiseltä kapasiteetiltaan inhimillisen ihmisen mitat täyttäviä, oikeita, sydämellisiä ja fiksuja ihmisiä. - Vähemmistöön jäävät joka tapauksessa.
- Robbinn 70
Taitaa olla useinmiten klise toi kavereina eroaminen, itsellänikin oli luja epäilys jo muutaman vuoden ennen eroamista , että kuvioissa olisi ollut kolmas osapuoli ja heti eron jälkeen simsalabim oli uusi kuvioissa mukana , täytyy myöntää että vielläkin vituttaa nähdä naamatusten kaikissa yhteisten lasten tapahtumissa ja erosta aikaa jo useita vuosia , tämä vitutus koskee kumpaakin naamataulua. Noh ei kait sitä ole pakko olla tässä elämässä kaikkien kanssa hyvää pataa. Harmittaa vain että tästä "yhteishuoltajuudesta " on tullut aikojen saatossa yhtä hemmetin pelleilyä koska tietohan lasten asioista ei kulje kumpaakaan suuntaan ja viellä pitäis leikkiä tätä "yhteishuoltajuutta" monta vuotta , välillä tuntuis siltä että vois lyödä hanskat tiskiin ja kääntää sivua elämässään.
- niin metsä vastaa...
Tuohon haluan kommentoida kun ihmettelet että miksi ei voi hoitaa asiallisesti ja aikuismaisesti keskustelemalla. Mieheni ex on valitellut samaa asiaa että miksi mies ei voinut puhua aikanaan ja selvittää asioita kuin aikuinen. Siksi että ex nainen ei voinut mistään keskustella raivostumatta ja syyttelemättä joten mies päätti vaieta. Kyllä tämä ex nainen nyt sanoo että olisi keskutellut, mutta silloin kun tilanne oli oikeassa elämässä päällä, hän ei itse siihen pystynyt. En tiedä uskooko tämä nainen itsekään puheisiinsa vai onko tarkoitus vaan yrittää syyllistää miestä mahdollisimman paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h52742Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062571Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv172291Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.461875- 321453
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141443- 1771163
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011144Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201063Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81948