Miksi

Hyvän kysymyksen esitit, Exä teki eron todella vaikeaksi valehtelemalla ja kieroilemalla. Ei myöntänyt että kolmas osapuoli oli kuvioissa mukana, vaikka heidät oli nähty yhdessä ja kaikki merkit viittasi siihen. Ja mikä tekee tästä vielä katkeramman niin tämä nyxä hämmentää lasten ja exän välejä ja koko suvun samalla ja exällä ei näytä olevan enää sanan valtaa missään asiassa. Eiköhän jossain tilanteessa tule huomaamaan vielä miten häntä viedään, mutta kun maanantai ei ole vielä tullut heille niin kaikki uutta ja ihanaa. Itselläni on ollut vaikeaa ja raskasta, mutta eiköhän tästä selvitä vaikka aikaahan se vie ja kyllähän tämä kulkee varmaan loppu elämän mukana. En ollut hänelle oikea puoliso, mutta ei varmaan tämä nyxäkään jos ei lopeta hämmentämistä joka asiassa. Mennyttä ei varmaan kukaan voi täysin jättää taakse, eikä tarvitsekkaan mutta virheistä täytyy oppia molempien ja jättää syyttely pois.

Samaa olen miettinyt ympäristön touhuja seuratessa - itse olen myös eronnut parisen vuotta sitten, mutta "siististi" ja asiallisesti.
Exäni kanssa olemme nykyään hyviä kavereita - tulemme toimeen paremmin kuin eroa edeltäneiden viiden vuoden aikana kertaakaan. Yhteinen taipaleemme ei ollut pitkän pitkä, runsas 10 vuotta seurustelun alusta eroon, mutta ehti siinäkin kaikenlaista kokea. Ensimmäiset vuodet todella hienoja, mutta sitten kaikki alkoi kaatua luonteiden erilaisuuteen. Se, mikä alkuun oli toisessa niin ihanan erilaista kuin itsessä, alkoi loppupeleissä raivostuttaa suunnattomasti - ja tämän totesimme kumpikin, en vain minä tai hän.
Eroa tehdessämme juttelimme, että miksi tästä pitäisi tehdä dramaattisempaa kuin onkaan? Kumpikin myönsi virheensä ja sen, ettei löydy tarpeeksi tahtoa tehdä kompromisseja niin, että homma alkaisi toimia. Silti rakastimme toisiamme jossain vaiheessa todella paljon ja vieläkin, ystävinä. En ymmärrä sitä, että monet aivan vastaavassa tilanteessa aloittavat ihan kuin periaatteesta massiivisen vihanpidon, toinen haukutaan kaikille tahoille maan rakoon ja aiheutetaan suoraankin pahaa mieltä... Miksi?
Ymmärrän, että jos liiton päättymiseen liittyy esim väkivaltaa, alkoholismia tai sivusuhteita, se herättää katkeruutta ja sen purkautuminen on ymmärrettävää. Mutta tällaisessa siistissä erossa en sitä ymmärrä... Toisesta tehdään syyllistä ja kaikki yhteiset muistot halutaan mitätöidä ja unohtaa, että toista oli koskaan olemassakaan. Ja silti tätä ihmistä on joskus rakastanut niin, että on naimisiinkin menty.
Vaikuttaa siltä, etteivät kaikki osaa käsitellä omia tunteitaan... Kun kyse on kuitenkin kahden kaupasta, ei osavastuusta eroon voi täysin irtisanoutua. Onko se sitten paha olo omastakin epäonnistumisesta, kun laittaa käyttäytymään öykkärimäisesti ex-puolisoa kohtaan, vai mikä? Voin vain kuvitella, miten pahalta tuntuu saada paskaa silmilleen ilman, että on sitä ansainnut!

Meillä erottiin myös, ihan asiallisesti pelkkiä valheita jaellen.
Käytiin avioliittoneuvojan luona yms. Asiaan kuuluvat jutut ihan sen vuoksi että exä pääsi sanomaan että kaikkensa yritti.
Sillä oli ollut suhde työkaveriinsa yli puoli vuotta ja jäi se kiinni myös muistakin pettämisistään.

Menihän siinä takapakkia ajatukset ja tunteet.

Meidän ero ei mennyt asiallisesti eikä fiksusti missään asiassa. Monta vuotta valehtelua perheelle. En tiedä onko nykyinen laastari suhde, kun ei hän ollut yhtään yksinään kun muutin pois yhteisestä kodista. Ero on varmaan vielä hänellä käsittelemättä kun uusi kumppani on sotkemassa ja puhumassa p...aa vaikka ei ole koskaan tavattu eikä keskusteltu, mutta on tietävinään kaiken kaikesta. Sovimme että pysytään ystävinä lastemme takia, mutta tähänkin tämä uusi on jo sekaantunut, mitään entisestä elämästä ei saisi olla enää. Pettymys ja katkeruus siitä miten käyttäytyi perhettään kohtaan on ollut kova paikka. Mutta kun aikaa kuluu varmaankin joutuu vielä asioita miettimään ja laittamaan tärkeys järjestykseen lapsiaan ajatellen, toivottavasti ei liian myöhään.

Niin. Paitsi että meillä meni toisinpäin. Eroa haluamaton osapuoli teki kaikkensa piinatakseen minua ja lapsia. Ilkeilee edelleen, eron jälkeenkin, vaikkakin on jo hieman menettänyt otettaan tässä asiassa.

Onni on särkyväistä, mutta edelleen ja kaikesta huolimatta se on aina omassa taskussa. Täytyy vaan ajatella, että vaikeudet kasvattavat ja kehittävät ihmistä.

Meillä eron "hoiti" salasuhteesta julkiseksi suhteeksi noussut nainen. Tuli oikein miehen edunvalvojaksi tavaroita jaettaessa, vaikka oli parikymmentävuotta keski-ikäistä miestä nuorempi. Tämä nainen oli aina miehen mukana eroa tehdessämme. Tuntui uskomattomalta kohdata ihminen, joka oli täysin tunteeton erotuskalleni. Mies oli kiltisti alistunut tämän nuoren kauniin naisen määräysvaltaan. Mietin näiden kohtaamisten jälkeen myös, mikä saa ihmisen loukkaamaan näin pahoin. Joskus nousi mieleeni, että olikohan tässä kyseessä rakkaussuhde vai hyötysuhde.

Siitä, miten eron minkä nimisestä suhteesta tahansa hoitaa, voi suoraan laskea, miten paljon aikuisen ikäisissä ihmisissä on aikuisesti asennoituvia, ajattelevia, toimivia, henkiseltä kapasiteetiltaan inhimillisen ihmisen mitat täyttäviä, oikeita, sydämellisiä ja fiksuja ihmisiä. - Vähemmistöön jäävät joka tapauksessa.

Taitaa olla useinmiten klise toi kavereina eroaminen, itsellänikin oli luja epäilys jo muutaman vuoden ennen eroamista , että kuvioissa olisi ollut kolmas osapuoli ja heti eron jälkeen simsalabim oli uusi kuvioissa mukana , täytyy myöntää että vielläkin vituttaa nähdä naamatusten kaikissa yhteisten lasten tapahtumissa ja erosta aikaa jo useita vuosia , tämä vitutus koskee kumpaakin naamataulua. Noh ei kait sitä ole pakko olla tässä elämässä kaikkien kanssa hyvää pataa. Harmittaa vain että tästä "yhteishuoltajuudesta " on tullut aikojen saatossa yhtä hemmetin pelleilyä koska tietohan lasten asioista ei kulje kumpaakaan suuntaan ja viellä pitäis leikkiä tätä "yhteishuoltajuutta" monta vuotta , välillä tuntuis siltä että vois lyödä hanskat tiskiin ja kääntää sivua elämässään.