Sanotaan että itseään ei pidä muiden vuoksi muuttaa.
Mutta kuitenkin, ärsyttää.
Haluaisin muuttaa puhetapaani, monesti sanon sanoja väärin ja änkytän. Lisäksi puhun ärsyttävällä äänellä joskus (tahallaan), avomies naureskelee ja ivaa joskus puhevirheitäni. Ärsyttävistä äänistä/äännähdyksistä joita päästelen hän käskee päästä eroon. Siitä olen samaa mieltä.
Kiroilen todella harvoin, mutta joskus kun meinaa itku päästä ja olen turhautunut, saattaa päästä "v*ttu" tai "perkele!". Avomies sanoo aina, että pilaan kiroilullani yhteiset hetket. Sitten taas patoutuu sisälle lisää kaikkea, kun en saa päästää mitään ulos. En todellakaan kiroile ja syljeskele ympäriinsä, mutta avomies ei pidä kiroilusta yhtään, kenelläkään ja missään tilanteessa.
Haluaisin myös olla välinpitämättömämpi, enkä kerjätä ns. rakkautta tai huomiota. Odottaa että toinen huomioi minut.
En pidä ulkonäöstäni ollenkaan, mutta haluaisin olla välittämättä siitä.
Olen onnistunut vähän laihduttamaan (olen normaalipainoinen ennestään) ja olo on kevyempi, mutta naama ärsyttää. Tulee todella paha olo monesti kun ottaa kuvia tai katsoo peiliin. Haluaisin ajatella, että mitä väliä?
Olen lisäksi liian herkkä, mutta tästä huolimatta käytän liian kovaa huumoria.
Monesti mies kommentoi että "mautonta jo" vitseihini. Joskus jos loukkaannun, saatan alkaa käyttämään kovaa huumoria koska se on tapa peittää herkkyys ja se että itkettää.
Lisäksi jauhan asioista liikaa. Jos puhutaan vaikka yhteisestä tuttavastamme (ja mies on aloittanut keskustelun, eli oletan että aihe kiinnostaa) ja huomaan aloittavani uutta lausetta, kuuluukin "Riittää jo tästä aiheesta" ja mies menee hiljaiseksi/peittää korvansa. Jauhan muutenkin liikaa ja saan kuulla, että eikö voitaisi jo unohtaa. Minua taas alkaa itkettää ja ärsyttää kun ei saa puhua ja taas patoutuu paljon sisälle.
Miehellä on joitain asioita joista hän ei yksinkertaisesti tykkää.
Yksi on koirat. Minusta huonot omistajat sekä aivan sekopäisesti käyttäytyvät koirat on = yäk, mutta muuten rakastan koiria siinä missä kissoja ja muitakin eläimiä. Minulla on itsellä ollut koira ja tiedän että hermot menee monesti.
Silti en inhoa koiria. Mitenhän voisin olla neutraalimpi koirien ja yleensäkin eläinten suhteen, (tai pikkulasten), ettei tarvitse heti lässyttää ja sanoa että onpa ihana ja ihastella?
Mutta kuitenkin, ärsyttää.
Haluaisin muuttaa puhetapaani, monesti sanon sanoja väärin ja änkytän. Lisäksi puhun ärsyttävällä äänellä joskus (tahallaan), avomies naureskelee ja ivaa joskus puhevirheitäni. Ärsyttävistä äänistä/äännähdyksistä joita päästelen hän käskee päästä eroon. Siitä olen samaa mieltä.
Kiroilen todella harvoin, mutta joskus kun meinaa itku päästä ja olen turhautunut, saattaa päästä "v*ttu" tai "perkele!". Avomies sanoo aina, että pilaan kiroilullani yhteiset hetket. Sitten taas patoutuu sisälle lisää kaikkea, kun en saa päästää mitään ulos. En todellakaan kiroile ja syljeskele ympäriinsä, mutta avomies ei pidä kiroilusta yhtään, kenelläkään ja missään tilanteessa.
Haluaisin myös olla välinpitämättömämpi, enkä kerjätä ns. rakkautta tai huomiota. Odottaa että toinen huomioi minut.
En pidä ulkonäöstäni ollenkaan, mutta haluaisin olla välittämättä siitä.
Olen onnistunut vähän laihduttamaan (olen normaalipainoinen ennestään) ja olo on kevyempi, mutta naama ärsyttää. Tulee todella paha olo monesti kun ottaa kuvia tai katsoo peiliin. Haluaisin ajatella, että mitä väliä?
Olen lisäksi liian herkkä, mutta tästä huolimatta käytän liian kovaa huumoria.
Monesti mies kommentoi että "mautonta jo" vitseihini. Joskus jos loukkaannun, saatan alkaa käyttämään kovaa huumoria koska se on tapa peittää herkkyys ja se että itkettää.
Lisäksi jauhan asioista liikaa. Jos puhutaan vaikka yhteisestä tuttavastamme (ja mies on aloittanut keskustelun, eli oletan että aihe kiinnostaa) ja huomaan aloittavani uutta lausetta, kuuluukin "Riittää jo tästä aiheesta" ja mies menee hiljaiseksi/peittää korvansa. Jauhan muutenkin liikaa ja saan kuulla, että eikö voitaisi jo unohtaa. Minua taas alkaa itkettää ja ärsyttää kun ei saa puhua ja taas patoutuu paljon sisälle.
Miehellä on joitain asioita joista hän ei yksinkertaisesti tykkää.
Yksi on koirat. Minusta huonot omistajat sekä aivan sekopäisesti käyttäytyvät koirat on = yäk, mutta muuten rakastan koiria siinä missä kissoja ja muitakin eläimiä. Minulla on itsellä ollut koira ja tiedän että hermot menee monesti.
Silti en inhoa koiria. Mitenhän voisin olla neutraalimpi koirien ja yleensäkin eläinten suhteen, (tai pikkulasten), ettei tarvitse heti lässyttää ja sanoa että onpa ihana ja ihastella?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun tulee ikää lisää niin tulee viisautta ja särmät hiotuu. Ei oo kikkakolmosta noihin ongelmiin. Tai no erittäin syvälle ulottuva itsetutkiskelu ja menneisyyden luurankojen selvittäminen.
Olen tutkiskellut itseä ja päättelen näin..
Änkytän (vahingossa) tai puhun ärsyttävällä äänellä (tahallani) koska olen epävarma. Ärsyttävä ääni on tapa peittää omaa puhetyyliä ettei sitä voitaisi arvostella. Änkytys taas on sitä kun nolottaa niin ei meinaa osata puhua oikein.
Nuo kiroilut taas on sitä kun on patonut asioita sisälleen ja räjähtää.
Mutta kun en voi puhua kenenkään kanssa.
Ulkonäön vihaaminen taas on sitä, että oikeasti haluaisin muuttaa muita asioita itsessäni, mutta se suuntautuu ulkonäköön.
Tuon mauttoman huumorin jo sanoinkin, eli peitän sillä herkkyyttäni ja yritän estää itkun tulemista kenenkään nähden.
Jauhaminen on sitä että tykkään pohtia ihmisiä ja suhteita. Ja miksikö tykkään, siksi että saan huomion pois itsestäni. Jos aletaan miettiä henkilön X toimintaa, silloin ei tarvitse miettiä minun toimintaani. Voin myös peilata muiden asioita itseeni.
Koirien, pikkulasten tms. ihannointi taas on osa polyanna maailmaani.
Uskon että mukava elämä sisältää pari lasta ja koiria kissoja joita sitten voin hoitaa. Pahinta on, etten edes osaa sanoa onko se koira jota kehun söpöksi oikeasti söpö, vai onko kyse vaan näistä minun sairaista mielikuvistani!
Mikä kirjoituksistasi eniten tuli mieleen on se, että syyllistät itseäsi aivan liikaa siitä, että olet sellainen kuin olet... Ihmettelen vaan kovasti, miksi? Ihan tavallisen fiksulta nuorelta naiselta vaikutat.
Tiedätkö, mikä on millainen on hyvä parisuhde? Sellainen, jossa saa olla oma itsensä ; sellainen, jossa on sopiva sellaisena kuin on, ei liikaa jotain tai liian vähän jotain... Sinä et sitä saa olla, koska miehesi kokee tarvetta arvostella sinua jatkuvasti. Ikävä ihminen! Onko hän itse täydellinen, eikö hänellä ole mitään ärsyttäviä tapoja? Epäilen, että on... Mutta hän kääntää oman egonsa heikkouden sinun arvostelemiseksi. Fiksu ihminen ei koko ajan kritisoi toisen puhetapaa ym ym! Sanot, etttä asioita patoutuu sisällesi... Eikös oman kumppanin kanssa juuri pitäisi pystyä puhumaan kaikki mahdolliset asiat?`
Vaikuttaa siltä kuin miehesi kovasti asettuisi sinun yläpuolellesi? Onko teillä muuten ikäeroa?
Olet nyt 25 v ; mietipä elämääsi eteenpäin: jaksatko kuunnella tulevat vuodet ja vuosikymmenet miehesi arvosteluja omaan persoonaasi liittyen? Vaikka nykyisestä muuttuisitkin / muuttaisit itseäsi enemmän miehesi mieleiseksi, oletko aivan varma, ettei hän keksi uusia nipottamisen aihetta?
Pahasti tosiaan mies on saanut sinut kyseenalaistamaan oman hahmosi... Ei tervettä painaa toista maahan tuolla tavalla!