Ongelman nimi on RASITTAVA YSTÄVÄ
Olen tuntenut rasittavan ystäväni 7 vuotta, teinistä lähtien. Häntä voisi kutsua jonkinlaiseksi kovan onnen lapseksi: perhetausta ei ole paras mahdollinen ja seurustelusuhteissakin hän on saanut useimmiten siipeensä. Ystävään on kaivertunut pelko, että hänet jätetään, eritoten, että minä jätän hänet. Ja suoraan sanottuna niin tekisi välillä mieli tehdäkin.
Olen kuunnellut ystävän suhdeongelmia kerta kerran jälkeen, eikä siinä mitään -olen itsekin pystynyt puhumaan murheistani (joita on kylläkin huomattavasti vähemmän häneen verrattuna). Ystävällä ei ole minun lisäkseni muita "todellisia" ystäviä, sillä useimmat ovat ottaneet häneen etäisyyttä, kun ongelmavuodatus on käynyt toistuvaksi. Se, miksi minä en ole lähtynyt, johtuu kai ylikiltteydesttäni: yritän ymmärtää hänen vaikeaa taustaansa, enkä halua tuottaa hänelle hylkäämiskokemusta (varsinkin kun hän itse näkisi sen hylkäämisenä, eikä minun vapautumisena).
Tällä hetkellä tuntuu, että ystävä tukahduttaa minut. Jotenkaan hän ei pysty näkemään meitä erillisinä aikuisina omine elämineen, vaan kokee minut oman elämänsä jatkeena. Ystävä sisällyttää minut suunnitelmiinsa, koskivatpa ne sitten matkallelähtöä tai juhannuksen viettoa, ja sitten kun kieltäydyn, alkaa nurina: "etkö enää välitä musta", "nykyisin teet asioita vaan millan, kaijan ja juuson kanssa" YHYY-YHYY-ULIULI. Joskus hän alkaa myös itkeä, jolloin joudun kiusalliseen tilanteeseen, kun yritän pitää kiinni omasta kannastani ilman, että se aiheuttaisi vastapuolessa lopullisen kyynelkanavien räjähtämisen.
En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Ystäväni marttyyrimainen ja kontrolloiva käytös ärsyttää, mutta hänen kanssaan on pirun vaikea setviä näitä asioita (yritetty kerran), kun hän kertoo itkussakurkuin minun olevan hänen paras ystävänsä ja korvaamaton tukensa. Milläs sitten sanot siihen, että "ok, tunne ei oo molemminpuolinen, morjens!"
Huoh.. Onko kellään kokemuksia rasittavista ystävistä ja niistä eroonpääsemisestä?
Olen tuntenut rasittavan ystäväni 7 vuotta, teinistä lähtien. Häntä voisi kutsua jonkinlaiseksi kovan onnen lapseksi: perhetausta ei ole paras mahdollinen ja seurustelusuhteissakin hän on saanut useimmiten siipeensä. Ystävään on kaivertunut pelko, että hänet jätetään, eritoten, että minä jätän hänet. Ja suoraan sanottuna niin tekisi välillä mieli tehdäkin.
Olen kuunnellut ystävän suhdeongelmia kerta kerran jälkeen, eikä siinä mitään -olen itsekin pystynyt puhumaan murheistani (joita on kylläkin huomattavasti vähemmän häneen verrattuna). Ystävällä ei ole minun lisäkseni muita "todellisia" ystäviä, sillä useimmat ovat ottaneet häneen etäisyyttä, kun ongelmavuodatus on käynyt toistuvaksi. Se, miksi minä en ole lähtynyt, johtuu kai ylikiltteydesttäni: yritän ymmärtää hänen vaikeaa taustaansa, enkä halua tuottaa hänelle hylkäämiskokemusta (varsinkin kun hän itse näkisi sen hylkäämisenä, eikä minun vapautumisena).
Tällä hetkellä tuntuu, että ystävä tukahduttaa minut. Jotenkaan hän ei pysty näkemään meitä erillisinä aikuisina omine elämineen, vaan kokee minut oman elämänsä jatkeena. Ystävä sisällyttää minut suunnitelmiinsa, koskivatpa ne sitten matkallelähtöä tai juhannuksen viettoa, ja sitten kun kieltäydyn, alkaa nurina: "etkö enää välitä musta", "nykyisin teet asioita vaan millan, kaijan ja juuson kanssa" YHYY-YHYY-ULIULI. Joskus hän alkaa myös itkeä, jolloin joudun kiusalliseen tilanteeseen, kun yritän pitää kiinni omasta kannastani ilman, että se aiheuttaisi vastapuolessa lopullisen kyynelkanavien räjähtämisen.
En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Ystäväni marttyyrimainen ja kontrolloiva käytös ärsyttää, mutta hänen kanssaan on pirun vaikea setviä näitä asioita (yritetty kerran), kun hän kertoo itkussakurkuin minun olevan hänen paras ystävänsä ja korvaamaton tukensa. Milläs sitten sanot siihen, että "ok, tunne ei oo molemminpuolinen, morjens!"
Huoh.. Onko kellään kokemuksia rasittavista ystävistä ja niistä eroonpääsemisestä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Lähetä sille tekstiviestillä linkki äskeiseen kirjoitukseesi ja jos se vielä sen jälkeen ottaa yhteyttä, älä vastaa mitään. Jos se ei silti tajua lopettaa, sano sille että teet seuraavasta yhteydenotosta ilmoituksen poliisille ja haet lähestymiskieltoa. Käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen se ei varmasti tahdo olla enää ystäväsi, joten ongelma on sillä ratkaistu!
Mitenkä musta nyt vaan tuntuu, että sä haluat vaan päteä sillä, että joku roikkuu sinussa? Sano ihmiselle suoraan, että lopettaa roikkumisen ja jos haluat jättää ystäväsi kokonaan niin JÄTÄ. Mutta älä pidä tuollaista pelleilyä jolla pönkität vain omaa egoasi kun joku ihminen on herkimmillään.
TOSI lapsellista roikkua toisen helmoissa! Sano sille tyypille et sä oot saanu tarpeeks siitä ja sun pitää olla muidenki kanssa joskus. Se tepsii!
:D
Mieluummin kerro tunteistasi. Että hän ripustautuu sinuun liikaa ja hänen jatkuvat vuodatuksensa ahdistavat sinua. Kerro, että tarvitset omaakin aikaa. Sinulla on muutakin elämää ja oikeus olla myös muiden kanssa. Kerro, että tarvitset etäisyyttä häneen. Mieluummin kuin katkaista välejä täysin, pidä taukoa häneen yhteydenpidossa. Ei kannata polttaa siltoja takanaan.
Ei kiitos mitään "Tarvin aikaa... Minusta meidän pitäisi ottaa nyt vähän etäisyyttä". Koska se aika sitten täyteen tulee? Koska etäisyyttä on tarpeeksi, että voi jälleen lähestyä? Ajan ja etäisyyden ottajahan sen tietää, joten hänestähän se on kiinni. Mutta harvalla taitaa pokkaa siihen yhteydenottoon olla? Miten olisikaan? Nämä lauseethan ovat vain keino lytätä ja jättää toinen ikuiseen hirteensä odottamaan toisen armoa. Armoa, jonka tämä hieno ja niin tarvittu ihminen sallii meille maailman heikoille - roskakoreille ja energiasyöpöille.
Vapauttaessasi itsesi saatatkin todellisuudessa vapauttaa ystäväsi. Ihminen, joka piti itseään roskakorinani ja "ikuisena auttajana" olikin ihminen, joka painoi minut alas. Ainoa ihminen, joka on minua elämäni aikana todella satuttanut.
Kun hän oli "vapauttanut itsensä", vihasin itseäni. Mutta arvatkaas, maailman sattuma saattoi eteeni ihmisen, joka voisi valita ystäväkseen kenet tahansa. Ihmisen, joka on avannut maailmaani sellaisia ovia, jotka minun keskinkertaisuudessani olisivat aukeamatta jääneet. Ihmisen, joka pitää minusta, ei omasta erinomaisuudestaan. Siitä hän saa kuulla tarpeekseen muualla.
Kun hän lauloi ja soitti minulle sänkyni laidalla, ajattelin, että joskus itse istuin tuossa itkemässä kuolemaa, kun itsensä vapauttava "ystävä" lauleli syytöslauluaan. En voinut silloin tietää, että kyynelkanavani vielä joskus virtavat silkkaa iloa ja kiitollisuutta. Niinkin voi käydä.. Joskus on hyvä polttaa sillat takanaan, jos ei näe niiden siltojen arvoa.
Niin, olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Joskaan ei ehkä tartte siltoja varsinaisesti polttaa mut voi pistää nostosillan ylös joksikin aikaa. Haluanpa vastata esittämiisi kysymyksiin:
""Tarvin aikaa... Minusta meidän pitäisi ottaa nyt vähän etäisyyttä". Koska se aika sitten täyteen tulee? Koska etäisyyttä on tarpeeksi, että voi jälleen lähestyä? Ajan ja etäisyyden ottajahan sen tietää, joten hänestähän se on kiinni. Mutta harvalla taitaa pokkaa siihen yhteydenottoon olla? Miten olisikaan?"
Minulla oli ripustautuva ystävä. Hän oli itseasiassa ensin parhaan kaverini kaveri, ja vähitellen meistä muodostui viiden tytön jengi. Kyseessä yläasteajat, joten kaikki ei ehkä toimineet kovinkaan kypsästi :)
Jossain vaiheessa alkoi tulla melkoista riitaa ryhmän sisällä. Tästä ripustautujasta alettiin puhua selän takana pahaa siellä sun täällä, enkä oikein ymmärtänyt miksi - hyvä tyyppihän se oli! Kuitenkin riitojen ja selvittelyitten jälkeen kävi niin, että minä olin ainoa joka piti tämän ripustautujan puolia kun muut sysäsivät häntä pois ryhmästä.
Kävi lopulta niin, että minä ja ripustautuja viihdyimme hyvinkin yhdessä. Kuitenkin alkoi käydä kuten aloittajalla, eli että tämä ystäväni sisällytti kaikkiin suunnitelmiinsa minut enkä oikein halunnut sitä. Itselleni olisi riittänyt harvemmat tapaamiset ym. mutta toisaalta halusin ymmärtää ystäväni tilannetta: kotiolot eivät olleet parhaasta päästä ja hän oli joutunut muuttamaan moneen kertaan, eikä pysyviä ihmissuhteita ollut juurikaan.
Lopulta hermot kuitenkin meni pahasti siihen, miten tämä ystäväni koko ajan roikkui minussa. Jouduin sanomaan vähän rumasti sen, että voisitko hankkia omankin elämän. Pyysin samalla myös anteeksi sitä, etten osannut tilannetta muuten hoitaa.
Roikkujaystäväni jätti minut rauhaan, ja minä hänet. Tapasimme satunnaisesti kun kävelimme toisiamme vastaan koulun käytävillä ja niin edelleen. En enää istunut hänen vieressään valinnaisen aineen tunnilla vaan menin mieluummin etäisten tuttujeni viereen istumaan.
Hän löysi uuden kaveriporukan, peräkkäin pari poikaystävää, lähti toiselle paikkakunnalle lukioon ja saimme vihdoin etäisyyttä jota tarvitsimme. Näin häntä pari kertaa vuodessa, kun kävimme toistemme luona kylässä. Myöhemmin muutin toiselle puolelle Suomea ja olimme pari vuotta näkemättä.
Hän muutti naapuripaikkakunnalle miehen perässä. Näimme taas pari kertaa vuodessa ja voi miten ihanaa hänen kanssaan olikaan pitkästä aikaa! Oli ihanaa kun oli yhteistä historiaa, tiesi millainen toinen on ja miten kannattaa toisen kanssa olla. Oli helppo jutella heti alusta alkaen ja huomasimme, että tämän tasoinen ystävyys on juuri hyvä meille! Kannatti pitää etäisyyttä, löysin yhteisen ystävyyden, josta vain uneksin jossain aiemmin. :)
lapselliselta kuulostaa sun puolesta ja jotenkin mustamaalauksen makua. Muutenhan vain kertoisit hälle tuntemuksistas ja selvittäisit asias puhumalla hänen kanssaan...
Ei minun mielestäni mitään musta maalauksen makua vaan realistinen selvitys tilanteesta. Vai olisiko hänen pitänyt jotenkin hienostelemalla kertoa, hienostelun paha puoli on se että asian oikea puoli ei tule näkyviin.
aikuiset osaavat puhua asioista, jos vaan halua sellaiseen on ilman että toisen elämää täällä palstoilla tarvitsee tuntemattomille vuodattaa avoimesti ja vieläpä lapselliseen sävyyn:"YHYY-YHYY-ULIULI."
Ja jos asiaan ei tule muutosta asiallisen keskustelun myötä on parempi pistää välit sitten poikki kuin se että täällä valittaa : se tekee sitä ja se sanoo tätä jne...
kyllä taitaa olla sinunki vika! ei kyll mua haittais jos mun kaveri matkais mua päinvastoin oisin iloinen et mull on faneja xD
ei ole kokemuksia
Ymmärrän täydellisesti mitä tarkoitat, ei se ole niin helppoa sanoa kun toinen vielä vetoaa että olet hänen paras ytävä, mene muidenkin kanssa ulos ja ja kun hän kysyy niin sano että sinä haluat olla muidenkin ystävien kanssa, anna suuttua jos haluaa, pieni välimatka on varmasti tarpeellinen. Ja sitten te jotka ymmärsitte väärin aloittajan kertomuksen, ihan tuntuu että toisilla on pakko ymmärtää väärin ihmisiä ja tulkita oman itsensä perustalta. Minusta aloittaja ei halua mitenkään PÄTEÄ vaan on ihminen joka yrittää ottaa huomioon toisetkin vaikka joskus sekin on ylivoimaista. Itselläni oli vuosikausia energian syöjä ja ystävänä ja vihdoin viimein sain hänet ymmärtämään että minulla on oma elämäni ja sosiaaliset suhteet muihinkin ystäviin ja siitä hän suuttui, mutta se on hänen ongelmansa. Onko suomessa muuten enää sanaa ystävä käytössä sinä mitä se merkitsee, vai olettaako kaikki jos sanoo ystävä että se on jokin rakkaus suhde, vai onko se luulo vain muutamilla pököillä.
eipö ole
Niin, joskus on vaikeaa paasta eroon roikkuvista ihmisista, joilla ei ole omaa elamaa. Minulla oli kerran sellainen, soittelin tuntitolkulla, kuuntelin kuinka vaikeaa hanen elamansa oli jne jne YHYY....
Tuli joulu, ja joululounas, jota valmisteltiin tuntitolkulla ja ruoka-aika. tama ystava soitti 3 kertaa , kun jaa kaappi oli mennyt rikki! Enhan mina sille asialle mitaan voinut juuri silloin tehda, joulukinkku hoyrysi poydalla, perhe odotti ja ystava maarittelee puhelimessa.
Soitteli aina hankalaan aikaa, pyyteli itseaan mukaan meidan kanssa ulos, ja asia lahti kasista. Panin ystavyytemme poikki 2 vuodeksi. Sitten aloitin taas pikkuhiljaa ja hanen kaytoksensa oli muuttunut.
Nyt minulla on KOPIO hanenlaisestaan naisesta ystavana, auta Luoja ! Joka paiva halutaan seuraa, koska ei ole omaa perhetta kotona, minulla taas on, ja eri elaman aikataulu. Mennaan sinne ja sinne, tehdaan sita ja sita. Sanoinkin suoraan etta mina nautin ateriani kotona perheeni kera, en ulkona juoksentelemassa. Lahdetaan retkelle, johon minulla ei ole varaa, hanella on. Jos kuitenkin kerron jostain tulevasta lomasta, niin "kuinka sulla on rahaa siihen?" Tilanne on tulossa hairitsevaksi ja tunnen klaustofobiaa jopa.
Kuinka olla ystavallinen, vaan ei toykea, jos toinen melkein vakisin tunkeutuu seuraasi tai etsii kutsua kotiisi?
Minullakin on oma elamani jota haluan elaa rauhassa, enka vain kukkien keskella.
Minulla on samantyyppinen kokemus, mutta vähän vielä pidemmälle menevä. Ystäväni näet käytti hyväkseen kiltteyttäni ja manipuloi ja mustamaalasi minua selkäni takana. (Käänsi toisia ystäviäni minua vastaan, suunnitelmana varmaan se että HÄNESTÄ tulisi ainoa ystäväni). Hän polki itsetuntoni maahan nostaakseen itseään ylemmäksi. En uskaltanut menestyä, tai onnistua kun pelkäsin miten ystäväni kateellisuuksissaan kostaa.
Sitten kaiken tämän takana ystäväni oli niin tarvitseva, ja hän ripustautui minuun kuin henkensä hädästä. Muut ihmiset näkivät hänessä iloisen ja hauskan ihmisen, minä masentuneen ja häiriintyneen teinin. Koin että on minun vastuuni pitää hänestä huolta, siksi en menettänyt koskaan malttiani vaikka hän kohteli minua kuin saastaa.
Nyt vielä aikuisena ihmisenäkin tunnen välillä puhdasta vihaa tätä henkilöä kohtaan. Hänellä menee huonosti, minulla hyvin. Olen niin onnellinen että pääsin tämän manipuloivan narsistin kynsistä.
"Olin jonkun hirvityksen pyhimysmäinen uhri ja ainoa ystävä, jossa riiputtiin, mutta ah, nyt olen päässyt tämän riippuvan, rasittavan narsistin pauloista ja ah, hänellä menee nyt niin huonosti (mistäs typerys tiedät, jos et enää tunne tai ole hän?) ja minulla niin hyvin."
Tämä tarinakaava, joka on pelkkää heikon itsetunnon kuvitusta ja tehty alentamaan muut, jotta hupsis, hieman nousisi itse, on luettu niin monet kerrat, että koittakaas keksiä nyt jotain uutta ja älyllisesti virkistävää siihen uhri-syndroomaanne.
Sinua voisi virkistää älyllisesti jos tutustuisit ihmisten tarinoihin ja huomaisit miten erilainen kirjo meitä onkaan. Ei ole mustavalkoisesti olemassa pelkkää hyvää tai pelkkää pahaa, mutta on olemassa alistuvia ja heikompia ihmisiä, ja sitten jopa persoonallisuushäiriöisiä manipuloijia. Muun muassa. Ja sitten joskus käy näin että muodostuu epätasainen ihmissuhde, joka aluksi vastaa jollain sairaalla tavalla molempien osapuolien tarpeita. Lopuksi tämä kuluttava ihmissuhde kuitenkin viiltää heikomman osapuolen itsetuntoon syvän haavan.
Mitä jos esimerkiksi oma lapsesi ajautuisi tällaiseen ihmissuhteeseen, jossa häntä manipuloidaan ja alistetaan ja jossa hänen elämäänsä sabotoidaan läheltä? Hänen kertoessaan asiasta, sanoisitko samantien että lopetappa muiden alentaminen, kun sulla on noin huono itsetunto! "Uhri"
Ihmiset kertovat tarinoita elämästään joissa kokemuksellinen ulottuvuus on aika suuri osa pakettia. Eli mikään näistä tarinoista ei varmaan ole mikään absoluuttinen totuus. Silti en usko että kukaan voi kuvitella etteikö tällaisia ihmissuhteita oikeasti olisi. Hienoa, jos sinä uskot vielä ihmisten hyvyyteen!
Läheisriippuvainen rankan perhetaustan aikaansaannosta. Googlaapa läheisriippuvuus niin alat ehkä ymmärtää ystävää jollakin tavalla. Pahaa hän ei tarkoita, mutta sinun ei tule kestää mitä tahansa.
Hei!
En ole ennen käynyt näillä sivuilla joten saattaa olla että kukaan ei tätä lue.
Ensinnäkin GUGGA ymmmärrän sinua hyvin. Olin itse vuosia narsistisen henkilön ystävä. En osannut lähteä suhteesta pois ennekuin oivalsin sen että kuinka paljon hän mua satutti. Ja se lähteminen ei ollut mitenkään helppoa koska hän ei hyväksynyt sitä, että lopetan ystävyyssuhteemme. Minä puolestani tunsin syyllisyyttä siitä, että tahdoin elää ilman tätä suhdetta.
Te jotka ette ymmärrä GUGGAA, ette tiedä minkälainen on narsisti ja miten hän käyttäytyy.
Kysyin jossaan vaiheessa terapeutilta että miksi "ystäväni" pystyy satuttamaan minua niin kovin. Siksi, että hän ei arvostele pelkästään " vääriä" tekojani vaan loukkaa omaa persoonaani, minuuttani. Tällainen henkilö kuulema vahingoittaa toista erittäin syvältä.
En jaksa kertoa minkälaisia tilanteita meidän yhteisellä taipaleellamme oli, mutta ei varmaankaan ole turhaa, että on mm. sellainen järjestö olemassa kuin "narsistin uhrit". Sieltä voi jokainen lukea mitä on elämä narsistin kanssa. Narsistin "voima" perustuu juuri siihen, että hän pystyy manipuloimaan tietyntyyppisiä ihmisiä kuten esim. huonon itsetunnon omaavia. Itsevarmat ihmiset eivät lähde narsistin mukaan koska osaavat sanoa EI.
Itselleni terapeutti sanoi että oman itseni takia on minun lopetettava suhde. Ja kun ystäväni häiriköi sen jälkeen, minua kehoitettiin äärimmäisenä keinona hakea lähetysmiskieltoa.
Vaikka olen fyysisesti ollut erossa ystävästäni jo jonkun vuoden niin henkisesti joudun vielä tekemään töitä itseni kanssa. Hän mitätöi minut niin täydellisesi että joudun vähän väliä tilanteeseen jossa tunnen itseni maailman huonoimmaksi ihmisesksi.
Joten koittakaa käsittää, että ei ole kyseessä "tavallinen" ihmissuhde narsistin ja narsistin uhrin välilä. Ei siitä tiedä mitään jollei ole ollut tekemisissä narsistin kanssa.
Joten tsemppiä vaan kaikille jotka olette narsistin "pauloissa"