Merkillistä miten ulkopuoliseksi sitä oi itsensä tuntea olen 36v mies, ja lukea facebookista, miten kaverien lapset hakee eka todistusta osalla toinen tai kolmas jo menossa, kaikki 7 kaveriani naimisissa, kukaan ei ole eronnut.
Parisuhteiden myötä jokaisella on omat sosiaaliset verkostot.
Eli henk koht fiilis on outsider, jolla ilmeisesti ei pitäisi olla elämää, en tiedä muista onko vastaavia kokemuksia?
Parisuhteiden myötä jokaisella on omat sosiaaliset verkostot.
Eli henk koht fiilis on outsider, jolla ilmeisesti ei pitäisi olla elämää, en tiedä muista onko vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei vielä noin pahasti, mutta varmasti sinun iässäsi jo alkaa olemaan. Tosin moni kavereistani on myös ATM, joten häitä ja lapsia ei ole tiedossa silläkään sektorilla.
Toissapäivänä tosin eräs YTM kaverini suunnitteli ottavansa rintaansa tatskan johon tulee hänen tulevien lasten nimet.
Kuulostaa kunnon juntti-einari YTM:ltä.
Tuon Naisasialooseri.:n ystäväpiirin toiminta vaikuttaa muutenkin melko juntti-einarilta.
Juntti-einari amiskin saa naista. Ei YT-miehen tarvitse esim. ostata sanaakaan englantia tai edes kirjoittaa suomea kunnolla.
En tarkoittanut sillä juntti-einariudella mitään kielellisiä taitoja vaan ylipäänsä teidän toiminta teidän kaveripiirissänne vaikuttaa omituiselta..Mut tuskin on ainoa kaveripiiri Suomessa jonka toiminta on omituista.
Kuinka niin omituista? YT-miehet panevat useita naisia ja AT-miehet eivät pane ketään.
ei ehkä ollut pelkästään siitä kyse ja hei mikä se oli että myi naisensa kaljapullosta at-miehelle? voitko kertoa siitä tarkemmin! kuulostaa kyllä jos ei juntille niin oudolle.
"myi naisensa kaljapullosta at-miehelle"
Mm. tuota tarkoitin sillä juntti-einariudella..
Niin olisi kyllä kiva tietää millaisista porukoista on kyse. Työelämässä ilmeisesti eli onkohan duunaripuolta vai vaikkapa assareita yolla. Uskomattomalta kuulostaa mutta onhan tämä suuri maa. Jään odottamaan.
On aivan sama tilanne. Ja tosiaan jos johonkin tilaisuuteen vielä kutsutaan, niin on orpo olo olla yksin siellä pariskuntien joukossa. Itse olen ATM enkäole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa.
"Ja tosiaan jos johonkin tilaisuuteen vielä kutsutaan, niin on orpo olo olla yksin siellä pariskuntien joukossa."
Just joo näin se juuri heijastuu p/s-markkinoilta syrjäytyminen myös sosiaaliseksi syrjäytymiseksi, ja siis niimenomaan miehellä näin.
Ei sitä oikein tuollaisiin juttuihin viitsi lähteä kun aavistelee sitäkin että ei oikeasti tervetullutkaan selalisiin ole. Ja jos sinne menee niin ei siellä yksinäisen miehen ainakaan mukava ole olla. Yksinäinen nainen kyllä kelpaa mihin joukkon vaan kunhan ei ole ihan törkeän näköinen tai liian vanha.
"Yksinäinen nainen kyllä kelpaa mihin joukkon vaan kunhan ei ole ihan törkeän näköinen tai liian vanha."
Siis minkä ikäinen itse olitkaan?? Mä ainakin kelpaan mun kavereilleni vaikka olenkin varmaankin "vanha". Ystäväni ovat tosin samaa ikäluokkaa..
enää ketään
Voisi olla parempi, että ei tuntisi ketään pääsisi helpommalla, ettei tarvitsisi kuulla tai nähdä mitään onnellisuutta elämässä, mitä toisille on tarjottu.
Totta. Kyllä rippeitä vielä silmiin eksyy. Ei tunnu pahalle lähes koskaan. Ihmetyttää missä meni vikaan.
Facebook-päivitykset tosiaan tuovat oudon olon. Tapahtuuhan sitä muutenkin, mutta Nassukirjan lukeminen korostaa tilannetta.
Minä liityin Facebookiin 2006 tai 2007, kun se oli uusi juttu ja itse olin vähän alle kolmekymppinen. Silloin noita päivityksiä lapsista näkyi vielä hyvin niukasti. Nyt olen 33, ja tuntuu, että yli puolet kaikista kavereiden päivityksistä koskevat raskautta, synnytystä, vauvojen kasvamista ja lasten tekemisiä. Profiilikuvissakin niitä vauvoja pidetään sylissä.
Toisaalta mukavaa, varsinkin läheisimpien kaverien puolesta on helppo olla iloinen. Mutta kyllä välillä silti iskee ahdistus ja alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi kummajaiseksi. Näin siitä huolimatta, että minulla on kyllä kavereita ja sosiaalista elämää ja tekemistä ihan riittävästi.
Joskus minäkin tunsin samoin, ja harmitti kun kaikki ystävistäni tuli perheellisiä ja itse jäin syrjään porukasta, koska lapsia ei ollut, eikä edes miestä.
Väliaikaisia vuoden kestäviä juttuja oli, mutta nekin kaatuivat lopulta ja nyt olen ollut 5v jo yksin. Tottunut tähän tilanteeseen, ja ihan onnellinenkin. 5v sitten etsin vielä melkeimpä "paniikissa", hampaat irvessä sitä "loppuelämän rakkaustarinaa" mutta huomasin sen olevan vain satua kun miehet tultuaan 30v eivät enää tienneet mitä tahtoa elämältään.
Liiallisella omien tunteiden leikittelyillä, tein päätökseni olla yksin ja löysin uusien harrastusten parista uusia lapsettomia ystäviä joidenka kanssa viettää aikaa. Minulta lähti myöskin se pakonomaisen kumppanin etsimisen paine ja nyt elämä hymyilee, miehet ehdottelevat treffejä, mutta enää en tahdo.
Mikä siinä muuten on, silloin kun itse on valmis/tahtoo suhteeseen, niin miehet ikäänkuin vaistoavat/näkevät tämän ja välttelevät kuin ruttoa, sitten taas kun ei enää tahdo tai on jo parisuhteessa, miehiltä tupsahtelee treffikutsuja kuin sieniä sateella...
Nyt kuitenkin olen onnellinen sinkkuna, enkä vaihtaisi tätä enää parisuhde ongelmaiseen tilaan. Nyt saan mennä minne tahdon, ilman että aina pitää kysyä toiselta ns "lupaa", ostaa mitä itse tahdon, tehdä sitä ruokaa mistä itse pidän, kukaan ei pahoita mieltäni kotioloissani turhalla nalkuttamisella, itse pärjään mitä teenkin ja tunnen siitä ylpeyttä.
Parinmuodostuksessa on varmaan pitkälti kyse siitä kohtaamisesta. Jos elämä pyörii vain työn, opiskelun ym. Pakollisten menojen ympärillä, todennäköisyys mahdollisen kumppanin kohtaamiselle täytyy olla heikko.
Kuitenkin kaupungilla näkee paljon naisia työntelemässä kärryjä, joten jonkinlainen luonnollinen logiikka siinä parinmuodostumisessa täytyy olla taustalla. Voisiko joku vähän selventää tätä? Itse olen tätä miettinyt, vaikka olen vielä nuori mies ja minulla on paljon aikaa..