Avioreroonko

Mielestäni kannattaa ensin ajatella, mikä on johtanut tähän ajatukseen. Jos olet mieleesi vuosia kerännyt asioita, joista et ole kuitenkaan puhunut puolisosi kanssa, on järkyttävää edes kuulla tällaista. Mutta nyt olen kuullut, eikö olisi ollut heti alkuun mennä keskustelemaan parisuhdeneuvontaan ja miettiä hänen kanssaan ja mahdollisesti sitten kolmistaan, onko mitään tehtävissäni. Monestihan nämä asiat juontavat pohjansa kunkin omasta perheestä, sen ajatusmaailmasta ja erilaisuudesta. Tämä toinen puoliso ei edes ymmärrä tehneensä mitään väärin. Vain keskustelulla tämä asiakin aukenee.

Sitähän tuossa tilanteessa on niin rikki, että mitään järjellistä ei enää pysty itse näkemään ja varsin altis tekemään johtopäätöksiä, joista sitten seuraa vielä surkeampia asioita.

Jo asia kuitenkin eroon vie, niin missään tapuksessa ei pidä heti syöksyä uuteen suhteeseen, sillä tämä oma tilanne on kuitenkin niin kesken ja olet edelleen rikki, vaikka et sitä myönnä. Mutta kun puheita kuuntelee, siitä pääsee hyvin perille, kuinka rikkinäinen olet vielä. Huumori ei ole astunut elämään ei hymy huulillesi.

sitten nämä lapsesi jos heitä on, ovat samoin rikki ja toisaalta huomaamattasi manipuloit heitä jopa vihaamaan toisia henkilöitä. Lapset saavat tavata vain sinun hyväksymiäsi henkilöitä, vaikka heillä aikaisemmin on ollut hyvinkin paljon yhteyksiä muihin, viet heiltä lapsuuden vaatimalla oman tahtosi täyttymisen. Ymmärrän sen olevan tuota omaa rikkinäisyyttäsi, mutta miten lasten elämä siitä vaarantuu.

Asiat eivät lähde toiveen mukaan sujumaan, vaikka kuinka toivoisit, aina tulee asioita, joista on toisten kanssa keskustelta, opettajien , lastentahan tätien ym. Rahatalouskin voi pahasti yllättää. Eli ero ei valitettavasti vie sitä todellista arkea pois ja muuta sitä toisenlaiseksi, vaan kaikki jatkuu siltä osin ja vaativat vielä entistäkin enemmän ponnisteluja.

Ero on hyvin kova ja raaka tapahtuma, se elää koko lopun elämää mukana. Se ei ole leikin paikka, jotenkin näitä kertomuksi lukien olen vähän päässyt siihen käsitykseen, etttä erotaan aivan liian hätäisesti. Juuri uskonen, että siitä lähtee kaikki hyvä vasta alkamaan, mutta eihän se niin ole, vaikka eronnut ihminen sitä yrittää näyttää ulospäin, hän sisältä on todella rikki ja kaikki tuntuu vaikelata, jokaisen sanat loukkaavilta. Paetaan koko ajan jotakin, ei elämä ole silloin kunnossa. Sama arki alkaa vain ilman yhtä ihmistä ja nimenomaan ihmistä. Myös hänellä on raskasta.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen samaa mieltä, että nykyjään erotaan liian helposti.
Ero on niin helppo ratkaisu, jos sitä vertaa tilanteesee, missä pitäisi yrittää selvittää välejä esim. pettämisen jälkeen. Se on pitkä prosessi ja vie voimia ja aikaa. Erosssa kun voin kaiken tuon jättää taakseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä on totuus kirjoitti:

Mielestäni kannattaa ensin ajatella, mikä on johtanut tähän ajatukseen. Jos olet mieleesi vuosia kerännyt asioita, joista et ole kuitenkaan puhunut puolisosi kanssa, on järkyttävää edes kuulla tällaista. Mutta nyt olen kuullut, eikö olisi ollut heti alkuun mennä keskustelemaan parisuhdeneuvontaan ja miettiä hänen kanssaan ja mahdollisesti sitten kolmistaan, onko mitään tehtävissäni. Monestihan nämä asiat juontavat pohjansa kunkin omasta perheestä, sen ajatusmaailmasta ja erilaisuudesta. Tämä toinen puoliso ei edes ymmärrä tehneensä mitään väärin. Vain keskustelulla tämä asiakin aukenee.

Sitähän tuossa tilanteessa on niin rikki, että mitään järjellistä ei enää pysty itse näkemään ja varsin altis tekemään johtopäätöksiä, joista sitten seuraa vielä surkeampia asioita.

Jo asia kuitenkin eroon vie, niin missään tapuksessa ei pidä heti syöksyä uuteen suhteeseen, sillä tämä oma tilanne on kuitenkin niin kesken ja olet edelleen rikki, vaikka et sitä myönnä. Mutta kun puheita kuuntelee, siitä pääsee hyvin perille, kuinka rikkinäinen olet vielä. Huumori ei ole astunut elämään ei hymy huulillesi.

sitten nämä lapsesi jos heitä on, ovat samoin rikki ja toisaalta huomaamattasi manipuloit heitä jopa vihaamaan toisia henkilöitä. Lapset saavat tavata vain sinun hyväksymiäsi henkilöitä, vaikka heillä aikaisemmin on ollut hyvinkin paljon yhteyksiä muihin, viet heiltä lapsuuden vaatimalla oman tahtosi täyttymisen. Ymmärrän sen olevan tuota omaa rikkinäisyyttäsi, mutta miten lasten elämä siitä vaarantuu.

Asiat eivät lähde toiveen mukaan sujumaan, vaikka kuinka toivoisit, aina tulee asioita, joista on toisten kanssa keskustelta, opettajien , lastentahan tätien ym. Rahatalouskin voi pahasti yllättää. Eli ero ei valitettavasti vie sitä todellista arkea pois ja muuta sitä toisenlaiseksi, vaan kaikki jatkuu siltä osin ja vaativat vielä entistäkin enemmän ponnisteluja.

Ero on hyvin kova ja raaka tapahtuma, se elää koko lopun elämää mukana. Se ei ole leikin paikka, jotenkin näitä kertomuksi lukien olen vähän päässyt siihen käsitykseen, etttä erotaan aivan liian hätäisesti. Juuri uskonen, että siitä lähtee kaikki hyvä vasta alkamaan, mutta eihän se niin ole, vaikka eronnut ihminen sitä yrittää näyttää ulospäin, hän sisältä on todella rikki ja kaikki tuntuu vaikelata, jokaisen sanat loukkaavilta. Paetaan koko ajan jotakin, ei elämä ole silloin kunnossa. Sama arki alkaa vain ilman yhtä ihmistä ja nimenomaan ihmistä. Myös hänellä on raskasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu