Pitää sanoa että jostain syystä paikan todistajat tai todistajamieliset käyttäytyvät ilkeästo usein. Menevät henkilöön melkein aina kun itse asioista voitaisiin keskustella. Sensijaan kritiikkiä antavat käyttäytyvät asiallisesti. Mität tämä kertookaan seurasta ja sen mielisistä?
Henkilöön meneminen
88
131
Vastaukset
- Ilkka Pilkka
eät menevät henkilöön ja ihan nimiltä mainiten.
mitä se kertoo ko. existä?
pilkkasipa eräs exä jt:n harvoja hampaitakin, (nimeltä mainiten.)
mitä se kertoo ko.exästä?
ovatko ihmiset täydellisiä,btw? - HÄ?
sanoissaan klo 1925.5.2009 20:12 3
Uutistenluku hiukan takkuili .Painoiko Jt sisäiset riidat
uutisankkuri niin ,että se näkyi työpaikalla?-----
nimeltä mainiten haukutaan uutisankkuria.....???
-Menevät henkilöön melkein aina kun itse asioista voitaisiin keskustella. --
NIINPÄ ? - helena_
Ainakin eilen haukuttiin tosi rumasti nimimerkkiä diomorf. Yhtään valhetta ei edes väitetty hänen esittäneen, mutta kovasti on jehovilla jotain häntä vastaan. Luopioksi ei sentään nimitelty, mitä jt:t harrastivat täällä pari vuotta sitten, kun palstaa silmäilin. Ehkä jehovillakin Valo lisääntyy....
- kammoksuva
diovmorf on itse kertonut ettei usko Jumalaan,
ei Raamattuun
eikä Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana.
Ihan syystä häntä moititaan, KOSKA tahtoo kompastuttaaa ne , jotka vielä Jumalaan uskovat.
itse myönsi senkin.
luoppari -pahinta lajia.
murhaaja-ainesta on.
kerää verivelkaaa päälleen vinhaa vauhtia.
sääliksi käy vaimonsa.... - wi5
kammoksuva kirjoitti:
diovmorf on itse kertonut ettei usko Jumalaan,
ei Raamattuun
eikä Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana.
Ihan syystä häntä moititaan, KOSKA tahtoo kompastuttaaa ne , jotka vielä Jumalaan uskovat.
itse myönsi senkin.
luoppari -pahinta lajia.
murhaaja-ainesta on.
kerää verivelkaaa päälleen vinhaa vauhtia.
sääliksi käy vaimonsa....siis HÄH?? ai että eksyttää yrittää oikein? tietääkseni se on vartiotorniseura joka yrittää eksyttää ja valehdella silmät korvat täyteen. morffi tuo tätä asiaa esille. se ei mitään ateismia ole paasannut vaan hyvin tuonut seuran omalla matskulla esille seuran valheet. että jos joku seurasta eroaa sen takia niin hän ei ole eksynyt vaan vapautunut eksytyksestä
- Wi6
wi5 kirjoitti:
siis HÄH?? ai että eksyttää yrittää oikein? tietääkseni se on vartiotorniseura joka yrittää eksyttää ja valehdella silmät korvat täyteen. morffi tuo tätä asiaa esille. se ei mitään ateismia ole paasannut vaan hyvin tuonut seuran omalla matskulla esille seuran valheet. että jos joku seurasta eroaa sen takia niin hän ei ole eksynyt vaan vapautunut eksytyksestä
Oksettaako ketään? Minua ainakin tympii aina kun näen tuon kuluneen fraasin:
"tuonut seuran omalla matskulla esille seuran valheet. " kammoksuva kirjoitti:
diovmorf on itse kertonut ettei usko Jumalaan,
ei Raamattuun
eikä Jeesukseen Kristukseen Vapahtajana.
Ihan syystä häntä moititaan, KOSKA tahtoo kompastuttaaa ne , jotka vielä Jumalaan uskovat.
itse myönsi senkin.
luoppari -pahinta lajia.
murhaaja-ainesta on.
kerää verivelkaaa päälleen vinhaa vauhtia.
sääliksi käy vaimonsa....*kammoksuva*
>>diovmorf on itse kertonut ettei usko Jumalaan, ei Raamattuun eikä Jeesukseen Kristukseen>>
Niin olen. Mutta sepä ei liity mitenkään Vartiotorni-seuran mädännäisyyden paljastamiseen.
>>Ihan syystä häntä moititaan, KOSKA tahtoo kompastuttaaa ne , jotka vielä Jumalaan uskovat.>>
Kyse on edelleen kyllä Vartiotorni-seuran mädännäisyyden paljastamisesta. Mitä kompastuttamista sellainen on, että osoittaa järjestön kieroilut sen ikiomalla materiaalilla? Eikö sellainen ole ennemminkin hyvä työ, tietämättömien ja pahaa aavistamattomien ihmisten varoittamista?
- heh-HEEH
Eksä Ämmä_Ämmä kertoilee mielellään netissä jopa nimeltä mainiten mielisairaista todistajista jotka syyllistyneet jopa murhiin.
Nyt moni sivullinen luulee Ämmän kirjoitusten perusteella että KAIKKI todistajat ovat murhaajia ja rikollisia.?
Ämmä lusi Karvialla oman kakkunsa, linnakundi hänkin. :D
Ties mitä siellä oppikin, kun joutui erotetuksi pian sen jälkeen?
Erotusyy niin paha ettei kehdattu Silminnäkijässä yleisölle kertoa,
vaikka kaikkien muitten eron syy kuvaruudussa näkyikin
.Mahtoi olla TOSI paha jutttu?
Ämmä _Ämmä mielellään kaikenlaisista kännäämisistä sun muista kertoilee ja sanoo:
"Jehova auttaa alkoholisoitumaan"
Mukava äksä, pakkomielteineen vuosiluvuista huolimatta,
ja Pannukakkumaineen suorastaan --koominenkin...- - helel -
"Eksä Ämmä_Ämmä kertoilee mielellään netissä jopa nimeltä mainiten mielisairaista todistajista jotka syyllistyneet jopa murhiin."
Tämä oli todella huippu. Ei voinut kuin huuli pyöreänä katsoa, että miten mikä tahansa materiaali kelpaa käyttöön. Ei voi puhua selkärangasta tai moraalista samaan aikaan.
- ei WT-matskua ole
Vs- sivuilta näkyy herran matskut löytyvän.
Täältä S24 -saitilta myös.
Todistajien mielenterveyshän se oli diovmorfinkin ongelma?- - helel -
Oli joo, ja ämmäm kävi asiaa mainostamassa myös Aamulehden foorumilla. Nykään niitä ei liene siellä enää kun saitti on uudistettu, mutta löytyivät vielä jossain vaiheessa Googlen välimuistista.
Jokuhan esitti ko. henkilöllä on ylempi korkeakoulututkinto. Voisi kuvitella että sellainen kykenee heti näkemään ettei juttu voi pitää paikkaansa edes terveellä järjellä ajateltuna. Oliko kyseessä siis huolimattomuus, naivius, vai tahallinen piittaamattomuus?
- helena_
""Eksä Ämmä_Ämmä kertoilee mielellään netissä jopa nimeltä mainiten mielisairaista todistajista jotka syyllistyneet jopa murhiin."
Tämä oli todella huippu. Ei voinut kuin huuli pyöreänä katsoa, että miten mikä tahansa materiaali kelpaa käyttöön. Ei voi puhua selkärangasta tai moraalista samaan aikaan. "
En tunne mainitsemaanne henkilöä, enkä ole nähnyt kertomuksia mielisairaista todistajista. Sen sijaan tiedän, että mielenterveyspotilaat saattavat tuntea toisensa hyvinkin, koska tapaavat toisiaan toistuvasti sairaala- yms. hoitolaitoskierroksillaan. Samoin "linnakundit" tuntevat toisensa, koska ovat olleet yhtäaikaa "lusimassa". - - helel -
"En tunne mainitsemaanne henkilöä, enkä ole nähnyt kertomuksia mielisairaista todistajista."
Tarkoittaako tämä sitä ettei mainitsemiasi kertomuksia ole? - Jakin
Totisesti, totisesti minä sanon teille;
Ei ole palvelija Herraansa suurempi!
Rakastakaa Lähimmäistänne niinkuin Itseänne!
Kukas onkaan tämä palveleva lähimmäinen? - helena_
'"Eksä Ämmä_Ämmä kertoilee mielellään netissä jopa nimeltä mainiten mielisairaista todistajista jotka syyllistyneet jopa murhiin."
Tämä oli todella huippu. Ei voinut kuin huuli pyöreänä katsoa, että miten mikä tahansa materiaali kelpaa käyttöön. Ei voi puhua selkärangasta tai moraalista samaan aikaan.'
Kertomuksiin viittasitte sinä, -helel- ja heh-HEEH. Teiltä unohtui linkki, sen vuoksi en ole todellakaan tietoinen mainitsemistanne selkärangattomista ja moraalittomista kertomuksista.- - helel -
"Teiltä unohtui linkki, sen vuoksi en ole todellakaan tietoinen mainitsemistanne selkärangattomista ja moraalittomista kertomuksista. "
Tällä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa ovat kertomukset olemassa vai ei. Sinun tietoisuutesi ei ole asioiden olemassaolosta päättävä tekijä.
Useimmat osaavat käyttää hakupalveluja tällä foorumilla. - Hmmm.........
Lue Markku_Meilo ja "rasvattu jämä" (nysä?) ym kertomuksia.
Esiintyy Vs-sivuilla moderaattorina.
osallistuu myös S24-jt-saitilla omalla nikillään ja kymmenillä muilla.
Oli Haastateltu Silminnäkijöissä-ainoa Jt, jonka erottamisen syytä ei kerrottu.
Muitten kerrottiin.
Rakastaa puhua Pannukakkumaasta ja Vuosiluvuista ;D
Oli Karvialla "lusimassa".
-tuntee taatusti linnankundejakin ;D
- kuuma hiekaahhh
Rasvattu jämä27.9.2004 21:060 SULJE
Ylistys ja kunnia on Internetin
>>Mitä teit, kun sinut erotettiin.
Annoin jehovantodistajan ei-jt-tyttären vietellä itseni. Tai siis se oli osa asiaa. Minut erotettiin kirjeitse ja kirjeessä valiteltiin muistaakseni, että olin pois "valvovien silmien alta" ts. en käynyt aikoihin kokouksissa. Olin työssä Saharan erämaassa
.http://keskustelu.suomi24.fi/node/1210689
Ei siis kovin hengellisissä touhuissa mukana tämä Ämmä.
Lukee nykyisin Vt-kirjallisuutta ahkerammin kuin ennen erottamista?
Kun oli ulkomailla eikä käynyt kokouksissa.....- täälläkin nähty jo
Taktiikkaa on sitten monenlaista.
Henkilöön "kävijä" voikin oll nikki itse, omista syistään ;D
"sotilas28.9.2004 23:410 SULJE
Jospa olet erehtynyt?
Jospa jämän "lyöjä" ei olekaan Jehovalle vihkiytynyt henkilö,
vaan itse "jämä" tai hänen (jämän)seurakuntalaisensa.
Joskus joillakin henkilöillä on tapana pelata likaista peliä myös näillä sivuilla. Toimivat samoin kuin ne tarkka-ampujat,
jotka ampumat omia kansalaistensa perheiden lapsia saadakseen aikaan kostonhimoa,
kostonkierteen ja katkeruuden jyvän itämään vihollisia vastaan.-"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1210689 - sihi-sihi-siiteri
-Annoin jehovantodistajan ei-jt-tyttären vietellä itseni.---
No niinhän se uatamiki syytti Ievaa...
Vai vietteli iha totistajan tytär Meilon ;D
Ei se iha taija erottamissee riittää, liekkö ollu Markku jo muutennii ollu mualimaan päen kallellaa iha tosissaa, ja jos tytsyllä oli hyvät viettelykset ni ei ees katunnu?
Saharraan lähti mieluummi töehi ni ei tarvinnu kokkooksissa käävvä...ei taija siel muslimimaissa paljo Valtakunnansaleja olla ..;D
No, ei kaikista totistajien lapsista tule totistajia, se vaatii ihan OMAN uskon, ei siinnä vanhempie uskola piäse ...aekuine immeine..
Meilläkii päe yks vanhemmisto jäsen ol nii pijetty ja arvostettu, toise polve totistaja, mut viinapiru vei.
Ihan niinku nää maalimasta tulleet olis kovempaa tekkoo ko toise polve totistajat, kun on Suatanan houkutuksista kyse... ?
Heitä ei viinajuonti nii ennää kiinnosta ko lapsuuvesta lähtie örvellystä nähneet, Jt: nuoret on sit hanakempia sille tielle mänemää...?
Maaliman "seurustelujuomistaha "se alkaa....
- exexex
Nytkään ei kukaan sano mitään niihin vartsikan kohtiin joita lainataan. "Kyllästymiseen asti jauhettu", "ketä kiinnostaa vanhat" ja "aina samoja kohtia"...
Luulisi kiinnostavan. Näiden kohtien kirjoittajien käsiin on moni laittanut henkensä(ja menettänyt). Nämä kohdat, joita usein lainataan, ovat vartiotorniseura-uskonnon peruspilareita. Luulisi todellakin kiinnostavan.
Se, ettei jaksa paljoa kiinnostua siitä, minkä porukan hoteisiin elämänsä hukkaa on todella säälittävää. Kun sitten joku oikeasti kaivaa ulkokultaisen pinnan alle, alkaa henkilöön käyminen ja syyttely. Raamattuhan neuvoo juuri niin tekemään..?
Saattaa olla, että monen jt:n paha olo purkautuu tällaisena käytöksenä.- hämääntyny ny
exexex6.6.2011 13:530 SULJE
Nytkään ei kukaan sano mitään niihin vartsikan kohtiin joita lainataan. "Kyllästymiseen asti jauhettu", "ketä kiinnostaa vanhat" ja "aina samoja kohtia"...---
Katsoin ketjun alusta asti...ööhh..mitähän Vartsikan kohtaa tässä nyt pitäisi kommentoida nimenomaan, tässä ketjussa?
Kun en mielestäni yhtään Vartsikan sitaattia nähnyt?
Tökkääppäs nyt ihan hirsi silmään minulle?
Siis:Vartsikan no-sivu?Asia? - - helel -
hämääntyny ny kirjoitti:
exexex6.6.2011 13:530 SULJE
Nytkään ei kukaan sano mitään niihin vartsikan kohtiin joita lainataan. "Kyllästymiseen asti jauhettu", "ketä kiinnostaa vanhat" ja "aina samoja kohtia"...---
Katsoin ketjun alusta asti...ööhh..mitähän Vartsikan kohtaa tässä nyt pitäisi kommentoida nimenomaan, tässä ketjussa?
Kun en mielestäni yhtään Vartsikan sitaattia nähnyt?
Tökkääppäs nyt ihan hirsi silmään minulle?
Siis:Vartsikan no-sivu?Asia?No tässä näemme exien vakiolausahdukset, joita he lanseeraavat saitille avauksen aihetta tai viestejä katsomatta :D
- jt
Keskustelun aiheena ovat olleet esim. Vartiotornit 1.9.1987 ja 1. kesäkuuta 1997, s. 14
Et varmaan ole huomannut, että näitä lehtiä on lainattu palstalla:
Järjestön uskottavuus koetuksella http://keskustelu.suomi24.fi/node/9912953
Ammatteja joihin Jehovan todistajaa http://keskustelu.suomi24.fi/node/9868379- - helel -
Nyt on kyse tästä avauksesta. Yleensä yritetään keskustella AVAUKSEN aiheesta.
Tämä selvittää sen miksi exät ovat jatkuvasti postailemassa omia julistuksiaan kaikkiin mahdollisiin koloihin. Eivät ymmärrä aiheessa pysymisestä mitään. - kuyfir
- helel - kirjoitti:
Nyt on kyse tästä avauksesta. Yleensä yritetään keskustella AVAUKSEN aiheesta.
Tämä selvittää sen miksi exät ovat jatkuvasti postailemassa omia julistuksiaan kaikkiin mahdollisiin koloihin. Eivät ymmärrä aiheessa pysymisestä mitään.Sinä -helel- et pysty mihinkään asialliseen keskusteluun, lähinnä kinaamiseen ja riidan haastamiseen. Toisaalta sopii kuvaan, olethan varsin vartiotornimyönteinen.
Yrität asian sivuun keinolla millä hyvänsä. - nuari ja innostunu
Tämä avaus ei kuulu noihin ketjuihin.
Kahlatkoot niitä ne jotka df.n jollotuksesta tykkäävät.
Siis pointti oli se, ettei tässä ketjussa mitään Vartsikka-siteerauksia ollutkaan.
Nuo esiin kaivamasi ketjut on jo homeessa minulle.
Keskustelisin mieluummin edes tämän vuosituhannen (;D)
Vartsikoista, on niikuin lähempänä VT-seuran nykyistä linjaa ;D kuyfir kirjoitti:
Sinä -helel- et pysty mihinkään asialliseen keskusteluun, lähinnä kinaamiseen ja riidan haastamiseen. Toisaalta sopii kuvaan, olethan varsin vartiotornimyönteinen.
Yrität asian sivuun keinolla millä hyvänsä.Olet erinomainen esimerkki exien henköön menemisestä, jota meikäläinen on täällä saanut osakseen enemmän kuin kohtuullisen annoksen. Ja nyt pitäis tuntea sympatiaa teikäläisiä kohtaan?
- 0909090
helel kirjoitti:
Olet erinomainen esimerkki exien henköön menemisestä, jota meikäläinen on täällä saanut osakseen enemmän kuin kohtuullisen annoksen. Ja nyt pitäis tuntea sympatiaa teikäläisiä kohtaan?
kyllä se nyt tiedetään että sinähän puolustat tuota seuraa vaikka mikä olisi. vaikka olet itse satanisti. vissiin satanismiin kuuluu velheen ihannointi?
riitaa osaat haastaa ja vääristellä asioita - - helel -
0909090 kirjoitti:
kyllä se nyt tiedetään että sinähän puolustat tuota seuraa vaikka mikä olisi. vaikka olet itse satanisti. vissiin satanismiin kuuluu velheen ihannointi?
riitaa osaat haastaa ja vääristellä asioitaSinäpä et satanismista tiedä mitään ja lienet vielä uskovainenkin kun harrastat demonisointia.
Asioita täällä vääristelevät ihan muut henkilöt, sinä mukaan lukien.
- uuhhis
Se on se tapa, kun muut rahkeet loppuu. Pyritään mussuttamaan epäoleellisia kirjoittajasta sen sijaan, että katsottaisiin totuutta omasta lahkosta rehellisesti.
Kiihkouskovailla ym lahkolaisilla on keskimääräistä vähemmin elämänkokemusta, koulutusta ja mahdollisuuksia saada oikeaa informaatiota. Lopputulos on lapsellisesti inttävä ja kehäpäätelmiin päätyvä lahkolainen.*uuhhis*
>>Pyritään mussuttamaan epäoleellisia kirjoittajasta sen sijaan, että katsottaisiin totuutta omasta lahkosta rehellisesti.>>
Näinhän se vain menee. Viimeaikaiset kommentit palstalla ovat jälleen selvästi osoittaneet sen, ettei Jt-järjestön puolustajia kiinnosta heidän järjestönsä "totuuksien" puolustaminen - he eivät kykene siihen -, vaan jatkuva ja asiaton henkilöön meneminen.
Esitetty kritiikki on siis edelleenkin löytänyt aivan oikeaan osoitteeseen, näemmä. Näinhän se on kaikkina aikoina ollutkin; ikävien tosiasioiden kertojia inhotaan juuri siksi, että he paljastavat nuo ikävät tosiasiat. Järjestömieliset saisivat kyllä joskus miettiä itsekin niitä hyviä periaatteita, joita heidän järjestönsä on julkaissut kaikille ulkopuolisille ihmisille varoitukseksi ja valistukseksi, esimerkiksi tällaisia periaatteita:
”Kun ihmiset ovat suuressa vaarassa taholta, jota he eivät epäile, tai kun heitä johtavat harhaan ne, joita he pitävät ystävinään, niin onko heidän varoittamisensa epäystävällistä? He saattavat mieluummin olla uskomatta varoitusta. Voivatpa he loukkaantuakin siitä. Mutta vapauttaako se ketään sellaisen varoituksen antamisen moraalisesta vastuusta?” (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1974, s. 147)
Miksi tämä selvä periaate ei soveltuisi MYÖS Jt-liikkeen jäseniin?diovmorf kirjoitti:
*uuhhis*

Miksi tämä selvä periaate ei soveltuisi MYÖS Jt-liikkeen jäseniin?Ja pakotus vaan jatkuu. Vaikka ei tipu asialisia vastauksia (omasta mielestäsi), niin sitä pitää koettaa hampaat irvessä vääntää jostain esiin. Muilla on vastauspakko, exillä ei.
helel kirjoitti:
Ja pakotus vaan jatkuu. Vaikka ei tipu asialisia vastauksia (omasta mielestäsi), niin sitä pitää koettaa hampaat irvessä vääntää jostain esiin. Muilla on vastauspakko, exillä ei.
*helel*
>>Ja pakotus vaan jatkuu.>>
Mikä "pakotus"? Millä tavalla minä pakotan täällä ketään mihinkään?
>>Muilla on vastauspakko>>
Höpsis, koko "vastauspakko" on sinun omaa keksintöäsi. Sen voimme havaita siitä, että jälleen vastasit ihan omasta tahdostasi minun viestiini.diovmorf kirjoitti:
*helel*
>>Ja pakotus vaan jatkuu.>>
Mikä "pakotus"? Millä tavalla minä pakotan täällä ketään mihinkään?
>>Muilla on vastauspakko>>
Höpsis, koko "vastauspakko" on sinun omaa keksintöäsi. Sen voimme havaita siitä, että jälleen vastasit ihan omasta tahdostasi minun viestiini."Höpsis, koko "vastauspakko" on sinun omaa keksintöäsi."
Sinulla on vahva usko. Tosin se ei perustu todellisuuteen.
- piiiikku
Aika hirveää luettavaa tämäkin ketju. Jt:t ja Jt-mieliset haukkuvat kilpaa ja käyvät henkilöön. Missä noin huonosti käyttytyviä ihmisiä kasvatetaan? Ilmeisesti valtakunnansalilla?
Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä. Pääasia näyttää olevan haukkuminen. Arvatkaapa mitä se kertoo teitsä Jt:t ja Jt-mieliset..."Arvatkaapa mitä se kertoo teitsä Jt:t ja Jt-mieliset... "
Saat kuule ihan vapaasti muodostaa mielipiteesi ilman, että kukaan yrittää siihen vaikuttaa mihinkään suuntaan.*piiiikku*
>>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin.- miten todistat?
diovmorf kirjoitti:
*piiiikku*
>>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin.Jt uskoo Jumalaan.
exät ja morffit eivät usko .
Kuka ja miten voi todistaa että jompikumpi puoli olisi väärässä/oikeassa?
Miten morffi todistat, ettei Jumalaa ole? ;D - vapauta itsesi!
diovmorf kirjoitti:
*piiiikku*
>>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin.Sinä diovmorf näyt olevan toosi tiukasti ja syvällä lahkossa kiinni..
Auttaisikohan avioero sinut vapaammaksi?
Voisit aaaajtella muutakin kuin Vt-seuran haukkumista 24/7 ?
Ryhdistäydy, mies, älä ole Ämmä! ;D
pojjat kyllä tarjoo sihijuomat sen kunniax! - df-taktikkaa ?
vapauta itsesi! kirjoitti:
Sinä diovmorf näyt olevan toosi tiukasti ja syvällä lahkossa kiinni..
Auttaisikohan avioero sinut vapaammaksi?
Voisit aaaajtella muutakin kuin Vt-seuran haukkumista 24/7 ?
Ryhdistäydy, mies, älä ole Ämmä! ;D
pojjat kyllä tarjoo sihijuomat sen kunniax!Jospa dovmorfin "lyöjä" ei olekaan Jehovalle vihkiytynyt henkilö,
vaan itse df tai hänen "peesaajansa".
Joskus joillakin henkilöillä on tapana pelata likaista peliä myös näillä sivuilla. Toimivat samoin kuin ne tarkka-ampujat,
jotka ampumat omia kansalaistensa perheiden lapsia saadakseen aikaan kostonhimoa,
kostonkierteen ja katkeruuden jyvän itämään vihollisia vastaan.-" diovmorf kirjoitti:
*piiiikku*
>>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin."Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Mistä sinä tiedät mitä uskontoa täällä kukakin edustaa?
Eikä sinulle ole pakko vastata.
Hyyyvin yksinkertainen tosiasia.vapauta itsesi! kirjoitti:
Sinä diovmorf näyt olevan toosi tiukasti ja syvällä lahkossa kiinni..
Auttaisikohan avioero sinut vapaammaksi?
Voisit aaaajtella muutakin kuin Vt-seuran haukkumista 24/7 ?
Ryhdistäydy, mies, älä ole Ämmä! ;D
pojjat kyllä tarjoo sihijuomat sen kunniax!*vapauta itsesi!*
>>Sinä diovmorf näyt olevan toosi tiukasti ja syvällä lahkossa kiinni..>>
Kritiikin esittäminen ja järjestön opeissa kiinni oleminen ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta tottahan toki sinä haluat ne sotkea keskenään, kun et perusteltua kritiikkiä kestä. Olet malliesimerkki siitä, kuinka julkinen kritiikki näyttää kolahtavan oikein hyvin perille; miksi muuten kokisit jatkuvaa tarvetta käydä asiattomalla tavalla henkilöön kiinni? Esimerkiksi tällä tavalla:
>>Auttaisikohan avioero sinut vapaammaksi?>>
Kenenkään yksityiselämään liittyvät asiat eivät kuulu tälle palstalle! Tämä sinunkin olisi hyvä pitää mielessäsi.
Minun kirjoittelussani on kyse Vartiotorni-seuran julkista toimintaa koskevista, perustelluista asioista, joihin kaltaisillasi ei näytä olevan ensimmäistäkään asiallista argumenttia vastaukseksi.
>>Ryhdistäydy, mies, älä ole Ämmä!>>
Sinä voisit ryhdistäytyä keskustelemaan palstan aihepiiriin liittyvisät ASIOISTA ja jättää tuon henkilöönkäymisen. Toisaalta minun kirjoituksiani ei toki tarvitse kommentoida ollenkaan, jos ei tule mitään aiheeseen liittyvää sanottavaa mieleen.df-taktikkaa ? kirjoitti:
Jospa dovmorfin "lyöjä" ei olekaan Jehovalle vihkiytynyt henkilö,
vaan itse df tai hänen "peesaajansa".
Joskus joillakin henkilöillä on tapana pelata likaista peliä myös näillä sivuilla. Toimivat samoin kuin ne tarkka-ampujat,
jotka ampumat omia kansalaistensa perheiden lapsia saadakseen aikaan kostonhimoa,
kostonkierteen ja katkeruuden jyvän itämään vihollisia vastaan.-"*df-taktikkaa ?*
>>Jospa dovmorfin "lyöjä" ei olekaan Jehovalle vihkiytynyt henkilö,
vaan itse df tai hänen "peesaajansa".>>
Jos ja jos, niin lehmätkin lentäisivät. Kannattaisiko joskus keskittyä kommentoimaan ihan palstan aihepiiriin liittyviä asioitakin eikä jatkuvasti keksiä kanssakirjoittajista kaikenlaisia perättömiä juttuja.- Jt-tutka läppärissä?
diovmorf kirjoitti:
*vapauta itsesi!*
>>Sinä diovmorf näyt olevan toosi tiukasti ja syvällä lahkossa kiinni..>>
Kritiikin esittäminen ja järjestön opeissa kiinni oleminen ovat kaksi aivan eri asiaa, mutta tottahan toki sinä haluat ne sotkea keskenään, kun et perusteltua kritiikkiä kestä. Olet malliesimerkki siitä, kuinka julkinen kritiikki näyttää kolahtavan oikein hyvin perille; miksi muuten kokisit jatkuvaa tarvetta käydä asiattomalla tavalla henkilöön kiinni? Esimerkiksi tällä tavalla:
>>Auttaisikohan avioero sinut vapaammaksi?>>
Kenenkään yksityiselämään liittyvät asiat eivät kuulu tälle palstalle! Tämä sinunkin olisi hyvä pitää mielessäsi.
Minun kirjoittelussani on kyse Vartiotorni-seuran julkista toimintaa koskevista, perustelluista asioista, joihin kaltaisillasi ei näytä olevan ensimmäistäkään asiallista argumenttia vastaukseksi.
>>Ryhdistäydy, mies, älä ole Ämmä!>>
Sinä voisit ryhdistäytyä keskustelemaan palstan aihepiiriin liittyvisät ASIOISTA ja jättää tuon henkilöönkäymisen. Toisaalta minun kirjoituksiani ei toki tarvitse kommentoida ollenkaan, jos ei tule mitään aiheeseen liittyvää sanottavaa mieleen.Mistä sinä Morffi tiedät mitä uskontoa täällä kukakin edustaa?
Kun et aina itsekään tunnu tietävän mihin uskot... Jt-tutka läppärissä? kirjoitti:
Mistä sinä Morffi tiedät mitä uskontoa täällä kukakin edustaa?
Kun et aina itsekään tunnu tietävän mihin uskot...*Jt-tutka läppärissä?*
>>Mistä sinä Morffi tiedät mitä uskontoa täällä kukakin edustaa?>>
Minulle on aivan sama, mitä uskontoa kukakin täällä edustaa. En ole väittänyt ketään kanssakirjoittajaa Jehovan todistajaksi, tai minkään muunkaan uskonnon jäseneksi.
>>Kun et aina itsekään tunnu tietävän mihin uskot... >>
Selvennätkö hieman, mitä tuolla tarkoitat?diovmorf kirjoitti:
*Jt-tutka läppärissä?*
>>Mistä sinä Morffi tiedät mitä uskontoa täällä kukakin edustaa?>>
Minulle on aivan sama, mitä uskontoa kukakin täällä edustaa. En ole väittänyt ketään kanssakirjoittajaa Jehovan todistajaksi, tai minkään muunkaan uskonnon jäseneksi.
>>Kun et aina itsekään tunnu tietävän mihin uskot... >>
Selvennätkö hieman, mitä tuolla tarkoitat?"En ole väittänyt ketään kanssakirjoittajaa Jehovan todistajaksi, tai minkään muunkaan uskonnon jäseneksi."
Ups, kyllä tuossa toisessa kommentissa sen suuntaista esität:
"Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Eli esität että täällä kirjoittelee todistajia, jotka käyvät henkilöön ja joilla on paha olla.helel kirjoitti:
"En ole väittänyt ketään kanssakirjoittajaa Jehovan todistajaksi, tai minkään muunkaan uskonnon jäseneksi."
Ups, kyllä tuossa toisessa kommentissa sen suuntaista esität:
"Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Eli esität että täällä kirjoittelee todistajia, jotka käyvät henkilöön ja joilla on paha olla.*helel*
>>esität että täällä kirjoittelee todistajia, jotka käyvät henkilöön ja joilla on paha olla.>>
Jos tarkkaan asiaa tutkit, niin huomaat, etten kutsunut ketään todistajaksi. Onhan olemassa paljon muitakin ihmisiä, jotka ovat henkisesti / tunneperäisesti kyseisessä opissa kiinni. Ja tämän "opissa kiinni olemisen" päättelen ihan siitä, ettei kenelläkään opista vapaana olevalla ihmisellä ole vastustamatonta tarvetta tarttua jatkuvasti ja asiattomasti henkilöön, joka paljastaa ko. uskonnollisen liikkeen kupruja.- - helel -
diovmorf kirjoitti:
*helel*
>>esität että täällä kirjoittelee todistajia, jotka käyvät henkilöön ja joilla on paha olla.>>
Jos tarkkaan asiaa tutkit, niin huomaat, etten kutsunut ketään todistajaksi. Onhan olemassa paljon muitakin ihmisiä, jotka ovat henkisesti / tunneperäisesti kyseisessä opissa kiinni. Ja tämän "opissa kiinni olemisen" päättelen ihan siitä, ettei kenelläkään opista vapaana olevalla ihmisellä ole vastustamatonta tarvetta tarttua jatkuvasti ja asiattomasti henkilöön, joka paljastaa ko. uskonnollisen liikkeen kupruja.Jso tarkkaan asian tutkit niin sinä yleistät tämän palstan ne kirjoitajat jotka eivät toimi haluamallasi tavalla todistajiksi ja vieläpä esität että heillä on huono olo.
Otathan vastuun puheistasi etkä lähde kiemurtelu- ja anonyymikirjoittelulinjalle. - helel - kirjoitti:
Jso tarkkaan asian tutkit niin sinä yleistät tämän palstan ne kirjoitajat jotka eivät toimi haluamallasi tavalla todistajiksi ja vieläpä esität että heillä on huono olo.
Otathan vastuun puheistasi etkä lähde kiemurtelu- ja anonyymikirjoittelulinjalle.*- helel -*
>>Otathan vastuun puheistasi etkä lähde kiemurtelu- ja anonyymikirjoittelulinjalle.>>
Häh? Jaksaisitkohan selventää hieman, mitä mahdat nyt tarkoittaa?- - helel -
diovmorf kirjoitti:
*- helel -*
>>Otathan vastuun puheistasi etkä lähde kiemurtelu- ja anonyymikirjoittelulinjalle.>>
Häh? Jaksaisitkohan selventää hieman, mitä mahdat nyt tarkoittaa?Ok.
Tämä on aiemmasta kommentistasi:
">>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Yritätkö nyt esittää, että kommenttisi ei liity tämän palstan kirjoittelijoihin?
Minun nähdäkseni liittyvät, ja olisi mukavaa jos et koettaisi tästäkin kiemurrella pois.
Sinä ja apurisi (sinä itse?) olette muuten tavattoman huonokäytöksistä porukkaa. - helel - kirjoitti:
Ok.
Tämä on aiemmasta kommentistasi:
">>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Yritätkö nyt esittää, että kommenttisi ei liity tämän palstan kirjoittelijoihin?
Minun nähdäkseni liittyvät, ja olisi mukavaa jos et koettaisi tästäkin kiemurrella pois.
Sinä ja apurisi (sinä itse?) olette muuten tavattoman huonokäytöksistä porukkaa.*- helel -*
>>Yritätkö nyt esittää, että kommenttisi ei liity tämän palstan kirjoittelijoihin?>>
En yritä. Kerroin vain sinulle, etten ole ketään kanssakirjoittajaa kutsunut Jehovan todistajaksi. "Jt-mieliseksi" ja "järjestön puolustelijaksi" olen kutsunut sinuakin, vaikka olet itse ilmoittanut, ettet ole Jt.
>>Sinä ja apurisi (sinä itse?)>>
Ja tuon lapsellisen jankutuksesi voisit jo lopettaa. Olen useita kertoja kertonut, että en käytä sivunimimerkkejä; ainoastaan tätä rekisteröimääni. Jos sinä käytät muita nikkejä, niin ole hyvä vain, mutta älä esitä perättömiä muiden kirjoittamisesta.- - helel -
diovmorf kirjoitti:
*- helel -*
>>Yritätkö nyt esittää, että kommenttisi ei liity tämän palstan kirjoittelijoihin?>>
En yritä. Kerroin vain sinulle, etten ole ketään kanssakirjoittajaa kutsunut Jehovan todistajaksi. "Jt-mieliseksi" ja "järjestön puolustelijaksi" olen kutsunut sinuakin, vaikka olet itse ilmoittanut, ettet ole Jt.
>>Sinä ja apurisi (sinä itse?)>>
Ja tuon lapsellisen jankutuksesi voisit jo lopettaa. Olen useita kertoja kertonut, että en käytä sivunimimerkkejä; ainoastaan tätä rekisteröimääni. Jos sinä käytät muita nikkejä, niin ole hyvä vain, mutta älä esitä perättömiä muiden kirjoittamisesta."En yritä. Kerroin vain sinulle, etten ole ketään kanssakirjoittajaa kutsunut Jehovan todistajaksi."
Sinä yhdistät todistajat ja jt-mieliset henkilöön käyntiin ja siihen että heillä on mielestäsi paha olo.
Tosiasia on kuitenkin ETTET VOI TIETÄÄ MITÄ USKONTOA, JOSKO MITÄÄN TÄÄLLÄ KUKAKIN EDUSTAA. Aivan samoin kuin täällä pyörii porukkaa jotka tukevat sinua, mutta eivät ole entisiä todistajia, niin samoin täällä voi pyöriä porukkaa jota nyt yksinkertaisesti ottaa pannuun exien jauhanta ja henkilösolvaukset.
Selkiskos?
">>Sinä ja apurisi (sinä itse?)>>
Ja tuon lapsellisen jankutuksesi voisit jo lopettaa. "
Olen ollut havaitsevinani että en ole ainoa joka epäilee lausuntosi paikkansapitävyyttä. Minun ei myökään tarvitse sitä todistaa, voin edelleen epäilä sitä ja myös "ääneen". Jos et siitä pidä, se on sinun ongelmasi. - helel - kirjoitti:
"En yritä. Kerroin vain sinulle, etten ole ketään kanssakirjoittajaa kutsunut Jehovan todistajaksi."
Sinä yhdistät todistajat ja jt-mieliset henkilöön käyntiin ja siihen että heillä on mielestäsi paha olo.
Tosiasia on kuitenkin ETTET VOI TIETÄÄ MITÄ USKONTOA, JOSKO MITÄÄN TÄÄLLÄ KUKAKIN EDUSTAA. Aivan samoin kuin täällä pyörii porukkaa jotka tukevat sinua, mutta eivät ole entisiä todistajia, niin samoin täällä voi pyöriä porukkaa jota nyt yksinkertaisesti ottaa pannuun exien jauhanta ja henkilösolvaukset.
Selkiskos?
">>Sinä ja apurisi (sinä itse?)>>
Ja tuon lapsellisen jankutuksesi voisit jo lopettaa. "
Olen ollut havaitsevinani että en ole ainoa joka epäilee lausuntosi paikkansapitävyyttä. Minun ei myökään tarvitse sitä todistaa, voin edelleen epäilä sitä ja myös "ääneen". Jos et siitä pidä, se on sinun ongelmasi.>>ET VOI TIETÄÄ MITÄ USKONTOA, JOSKO MITÄÄN TÄÄLLÄ KUKAKIN EDUSTAA>>
Enhän tällaista ole väittänytkään. Enhän tiedä sitäkään, mihin uskontoon sinä kuulut, vai kuulutko mihinkään. Sen kuitenkin tiedän, että puolustelet Vt-seuraa siihen kohdistetulta kritiikiltä, ja siksi kirjoitan kaltaisistasi: "järjestön puolustelija". Olenhan minäkin järjestön kritisoija ihan puhtaasti kirjoitusteni perusteella.
>>Olen ollut havaitsevinani että en ole ainoa joka epäilee lausuntosi paikkansapitävyyttä>>
Ja? Minä olen kertonut toistuvasti omat tietoni asiasta, joihin et halua luottaa. Se on toki sinun ongelmasi. Jos kuitenkin haluat esittää minut epärehelliseksi kirjoittajaksi, on SINUN TODISTETTAVA SYYTÖKSESI. Enhän minäkään lähde esittämään sinusta perättömiä väitteitä julkisesti.
>>Minun ei myökään tarvitse sitä todistaa, voin edelleen epäilä sitä ja myös "ääneen". Jos et siitä pidä, se on sinun ongelmasi.>>
Tällainen asenteesi kertoo nimenomaan sinun moraalistasi, ei minun.- - helel -
diovmorf kirjoitti:
>>ET VOI TIETÄÄ MITÄ USKONTOA, JOSKO MITÄÄN TÄÄLLÄ KUKAKIN EDUSTAA>>
Enhän tällaista ole väittänytkään. Enhän tiedä sitäkään, mihin uskontoon sinä kuulut, vai kuulutko mihinkään. Sen kuitenkin tiedän, että puolustelet Vt-seuraa siihen kohdistetulta kritiikiltä, ja siksi kirjoitan kaltaisistasi: "järjestön puolustelija". Olenhan minäkin järjestön kritisoija ihan puhtaasti kirjoitusteni perusteella.
>>Olen ollut havaitsevinani että en ole ainoa joka epäilee lausuntosi paikkansapitävyyttä>>
Ja? Minä olen kertonut toistuvasti omat tietoni asiasta, joihin et halua luottaa. Se on toki sinun ongelmasi. Jos kuitenkin haluat esittää minut epärehelliseksi kirjoittajaksi, on SINUN TODISTETTAVA SYYTÖKSESI. Enhän minäkään lähde esittämään sinusta perättömiä väitteitä julkisesti.
>>Minun ei myökään tarvitse sitä todistaa, voin edelleen epäilä sitä ja myös "ääneen". Jos et siitä pidä, se on sinun ongelmasi.>>
Tällainen asenteesi kertoo nimenomaan sinun moraalistasi, ei minun.Kerrataan nyt vielä:
">>Eikä taaskaan kukaan ole edes yrittänyt perustella että exät tai morffi olisi väärässä.>>
Tällainen toiminta puhuu selvää kieltään Jt-oppien perustuksista ja lahkon totuudellisuudesta. Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Luetko vielä tuon viimeisen virkkeesi: "Ja toki tuossa opissa kiinni olevien henkisestä pahasta olostakin. "
Sinun mielestäsi siis täällä todistajat tai todistajamieliset, todistajien opissa kiinni olevat ovat aina kaikkeen syypää.
Älä siis kiemurtele.
"os kuitenkin haluat esittää minut epärehelliseksi kirjoittajaksi, on SINUN TODISTETTAVA SYYTÖKSESI."
Ei ole. Ja olen edelleenkin sitä mieltä ettet ole tässä asiassa rehellinen.
"Tällainen asenteesi kertoo nimenomaan sinun moraalistasi, ei minun. "
Juu, kyllä minä vastaan itse omasta moraalistani, sinulla on ihan tarpeeksi tekemistä omassasi.
- huhhahei ja rommia!
Morffi aloitti ;D
ja Meil`Mitler ... - va
helel on ainoa, joka kieltää olevansa jehovantodistaja, eikä häntä yhtään kiinnosta ottaa selvääkään Vartiotorniseuran opeista. Niinpä onkin kummallista, että hän viitsii haukkua kuin rakkikoira jatkuvasti heitä, joilla sitä tietoa on.
Sivistystä on juuri se, että tietää mitä EI osaa ja mistä EI tiedä tarpeeksi. Niissä asioissa sivistyneet ja ammattitaitoiset ihmiset kääntyvät asiantuntijoiden puoleen, eivätkä todellakaan hauku ja nimittele heitä, vaan käyttävät hyväkseen heidän tietotaitoaan, jolloin tiedon puute on äkkiä korjattu eikä olekaan enää mikään ongelma.
Koiran haukuntaan on yleensä jokin syy: se havaitsee jotain, jota se pelkää ja haluaa varoittaa laumaansakin, koska on laumaeläin. Älykästä vaikutusta se ei silti tee, vaan isäntä kehottaa sitä lopettamaan, koska "vaara" onkin vain postinkantaja tai naapuri.- - helel -
Onko sinulla "va" jotain muuta sanottavaa kuin haukkua räksyttää meikäläistä?
Suosittelen että luet oman kommenttisi viimeisen kappaleen itseäsi silmällä pitäen. - - helel -
Ja vielä "va", minä en pidä morffia mainitsemanasi asiantuntijana, ja kaikesta päätellen niin eivät tee kaikki muutkaan.
Lisäksi minä tunnen todistajien oppia ihan tarpeeksi, minun ei tarvitse ottaa siitä selvää enempää. Ja jos sinun mielestäsi se etten osallistu haukkumiseen tarkoittaa sitä etten tunne ko. oppia, niin sitten suosittelen sinua tutustumaan hiukan tarkemmin siihen mitä nyt esität pelkästään haukuttavaksi asiaksi.
- jt
Jehovantodistajien oppien asiantuntijat julkaisevat Vartiotorni-nimisessä lehdessä järjestön säännöt ja muut ohjeet, joiden perusteluksi he esittävät myös raamatunkohtia. Kun kieltäydyt lukemasta Vartiotornia, kieltäydyt samalla hankkimasta tietoa jehovantodistajuudesta ja Järjestöstä, jota luulet puolustavasi.
- - helel -
Kuule "jt", huolehdi sinä nyt vaan omasta kirjoittelustasi, kaikesta päätellen siihen on syytä.
Minulla ei ole aikomustakaan ottaa kantaa diovmorfin tai jonkun muun provosoiviin ja uskovia mitätöiviin kirjoituksiin sen enempää kuin olen tähän asti tehnyt. Se on näet puhtaasti hukkaan heitettyä aikaa ja kirjoittelua.
Luulen puolustavani? Ja mitähän sinä kuvittelet minun tekevän? - Vartsikka
Ja nimimerkki "jt" on niiiin innokas todistaja ettäkäy tiistai-iltaisin Valtakunnansalilla kirjantutkiskelussa.
Yksinään ;)
Vartsikan lukija tietää muutoksistakin ;D - lukutoukkanen
jt7.6.2011 08:54
Aika skitsoo?
Sun mielestäsi helel puolustaa Järjestöä, ja sit syyttelet häntä siitä että helel kertoo ei-olevansa kiinnostunut vartsikoiden lukemisesta?
No onneksi diovmorf sentään niitä lukee.
Hän päivystää yötkin, ja yleensä tältä palstalta huomaankin uuden Järjestön lehdykän netissä ilmestyneen, kun df tarjoilee siitä maistiaisia ruokahalun herättämiseksi ;D
Silloin lataan uuden lehden koneelleni ja luen sen KOKONAISENA ja ihmettelen, kuinka taitavasti df
repiikin seuran julkaisuista lauseita omaa tarkoitustaan palvelemaan ;)
Se hipoo jo TAIDETTA ;D lukutoukkanen kirjoitti:

Se hipoo jo TAIDETTA ;D*lukutoukkanen*
>>ihmettelen, kuinka taitavasti df repiikin seuran julkaisuista lauseita omaa tarkoitustaan palvelemaan>>
Paljon melua, vaan ei ensimmäistäkään näyttöä melun aiheesta. Olen jo useammankin kerran pyytänyt esittämään näyttöä siitä, että olisin vääristellyt järjestön opetuksia lainauksillani. Eipä ole kuulunut muuta kuin tyhjää syyttelemistä, kuten nytkin.
Se kun vaan on sillä tavalla, että tilan puutteen vuoksi kokonaisia artikkeleita ei tälle palstalle voi siteerata, joten lainaan käsiteltävän aiheen kannalta ainoastaan oleelliset kohdat. Sitä paitsi yhdessä artikkelissa käsitellään monia eri asioita, jotka kaikki eivät liity kyseessä olevaan aiheeseen / opetukseen. Kokonaiset artikkelithan voi jokainen lukea itse vaikka järjestön virallisilta sivustoilta tai hankkimistaan lehdistä.
Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että luetaan vaikka kaikki Vt-kirjallisuus; eräillä sen sijaan tuntuu olevan huomattaviakin ongelmia myöntää Vartiotornien sisältävän aimo annoksen lahkomaisia piirteitä, ja siksi tietynlaiset lainaukset ko. julkaisuista sivuutetaankin toistuvasti.
>>Se hipoo jo TAIDETTA>>
No pistähän nyt sitten edes yksi taideteos tänne meidän kaikkien nähtäville, niin saamme selvää, mitä tarkoitat noilla toistuvilla syytöksilläsi.- - helel -
lukutoukkanen kirjoitti:
jt7.6.2011 08:54
Aika skitsoo?
Sun mielestäsi helel puolustaa Järjestöä, ja sit syyttelet häntä siitä että helel kertoo ei-olevansa kiinnostunut vartsikoiden lukemisesta?
No onneksi diovmorf sentään niitä lukee.
Hän päivystää yötkin, ja yleensä tältä palstalta huomaankin uuden Järjestön lehdykän netissä ilmestyneen, kun df tarjoilee siitä maistiaisia ruokahalun herättämiseksi ;D
Silloin lataan uuden lehden koneelleni ja luen sen KOKONAISENA ja ihmettelen, kuinka taitavasti df
repiikin seuran julkaisuista lauseita omaa tarkoitustaan palvelemaan ;)
Se hipoo jo TAIDETTA ;D"lukutoukkanen"
Nimimerkilät "jt" on logiikka todella hukassa. Toisilla nimimerkeillä hän esittää että aiheutan huonoa mainetta todistajille ja nyt että luulen puolustavani heitä. Samaan hengenvetoon hän vaatii seuraa tilille "kaikista pahuuksistaan" ja todistajia lukemaan ja keskustelemaan morffin kirjoituksista ja ottamaan niihin "jees-mies"- kannan.
Luulisi hänelaisensa olevan tyytyväinen jos tuotan todistajille huonoa mainetta. - tiivis paketti
-Jehovantodistajien oppien asiantuntijat julkaisevat Vartiotorni-nimisessä lehdessä järjestön säännöt ja muut ohjeet, joiden perusteluksi he esittävät myös raamatunkohtia.-
Hmph....
Kyllä"od"-kirja kastekysymyksineen on valaisevampi oppien suhteen. - hipoo......
diovmorf kirjoitti:
*lukutoukkanen*
>>ihmettelen, kuinka taitavasti df repiikin seuran julkaisuista lauseita omaa tarkoitustaan palvelemaan>>
Paljon melua, vaan ei ensimmäistäkään näyttöä melun aiheesta. Olen jo useammankin kerran pyytänyt esittämään näyttöä siitä, että olisin vääristellyt järjestön opetuksia lainauksillani. Eipä ole kuulunut muuta kuin tyhjää syyttelemistä, kuten nytkin.
Se kun vaan on sillä tavalla, että tilan puutteen vuoksi kokonaisia artikkeleita ei tälle palstalle voi siteerata, joten lainaan käsiteltävän aiheen kannalta ainoastaan oleelliset kohdat. Sitä paitsi yhdessä artikkelissa käsitellään monia eri asioita, jotka kaikki eivät liity kyseessä olevaan aiheeseen / opetukseen. Kokonaiset artikkelithan voi jokainen lukea itse vaikka järjestön virallisilta sivustoilta tai hankkimistaan lehdistä.
Minulla ei ole mitään ongelmaa sen kanssa, että luetaan vaikka kaikki Vt-kirjallisuus; eräillä sen sijaan tuntuu olevan huomattaviakin ongelmia myöntää Vartiotornien sisältävän aimo annoksen lahkomaisia piirteitä, ja siksi tietynlaiset lainaukset ko. julkaisuista sivuutetaankin toistuvasti.
>>Se hipoo jo TAIDETTA>>
No pistähän nyt sitten edes yksi taideteos tänne meidän kaikkien nähtäville, niin saamme selvää, mitä tarkoitat noilla toistuvilla syytöksilläsi.-Se hipoo jo TAIDETTA --
Voi morffi-rakas; sinuahan kehutaan!
Suomalaiset on kamalan huonoja ottamaan kehuja vastaan?
Olet saanut "lukutoukkasen" kipaisemaan virallisille sivuille ja lukemaan uusimmat lehdykät, kun olet herätellyt hänen "ruokahalunsa"..
Jos sulla tulee sanomista Justiinasi kanssa, voit esittää puolustukseksi tuon lausunnon ;D
Harmi ettet ole enää tod.-todistaja, sinussahan on ainesta kun saat ihmiset innostumaan lehdistäkin! hipoo...... kirjoitti:
-Se hipoo jo TAIDETTA --
Voi morffi-rakas; sinuahan kehutaan!
Suomalaiset on kamalan huonoja ottamaan kehuja vastaan?
Olet saanut "lukutoukkasen" kipaisemaan virallisille sivuille ja lukemaan uusimmat lehdykät, kun olet herätellyt hänen "ruokahalunsa"..
Jos sulla tulee sanomista Justiinasi kanssa, voit esittää puolustukseksi tuon lausunnon ;D
Harmi ettet ole enää tod.-todistaja, sinussahan on ainesta kun saat ihmiset innostumaan lehdistäkin!*hipoo......*
>>Voi morffi-rakas>>
>>Jos sulla tulee sanomista Justiinasi kanssa, voit esittää puolustukseksi tuon lausunnon>>
>>Harmi ettet ole enää tod.-todistaja>>
Sinähän vittuilet ihan henkilökohtaisesti. Ja arvaan kyllä syynkin ; D- lemmenviestejä?
diovmorf kirjoitti:
*hipoo......*
>>Voi morffi-rakas>>
>>Jos sulla tulee sanomista Justiinasi kanssa, voit esittää puolustukseksi tuon lausunnon>>
>>Harmi ettet ole enää tod.-todistaja>>
Sinähän vittuilet ihan henkilökohtaisesti. Ja arvaan kyllä syynkin ; DHöh--oliko viesti vaimolta --vai hänen tilalleen haluavalta?
- kuulolla vaan
lemmenviestejä? kirjoitti:
Höh--oliko viesti vaimolta --vai hänen tilalleen haluavalta?
helel on täällä tietääkseni ainoa jolle ollaan etsimässä täältä puolisoa.En tosin tiedä kuinka pitkälle tässä asiassa on edetty?
- yllättynyt äks
kuulolla vaan kirjoitti:
helel on täällä tietääkseni ainoa jolle ollaan etsimässä täältä puolisoa.En tosin tiedä kuinka pitkälle tässä asiassa on edetty?
tiukkapipo-.morffi laittoi nauru-hymiön:
tooosi vakavaa...
Ihan oikeesti luulin ettei morffi naura laisinkaan? - - helel -
kuulolla vaan kirjoitti:
helel on täällä tietääkseni ainoa jolle ollaan etsimässä täältä puolisoa.En tosin tiedä kuinka pitkälle tässä asiassa on edetty?
"kuulolla vaan"
"helel on täällä tietääkseni ainoa jolle ollaan etsimässä täältä puolisoa.En tosin tiedä kuinka pitkälle tässä asiassa on edetty? "
Häh? Mitä minä tähän kuulun? En ole laittanut morffille mitään rakas-viestiä.
Voisin kyllä sanoa niin, mutta en "siinä" merkityksessä. Kyllä se on varmaan Rouva Morffi. - - helel -
yllättynyt äks kirjoitti:
tiukkapipo-.morffi laittoi nauru-hymiön:
tooosi vakavaa...
Ihan oikeesti luulin ettei morffi naura laisinkaan?"tiukkapipo-.morffi laittoi nauru-hymiön:"
Huomasi ihan saman: eikös olekin ihqua. Hmmm... Noh, rakkaalla lapsella on monta nimeä: morffi smurffi , df, voimantorni, pölvästi.. jne.
:D
- - helel -
Joo, ei voi kuin ihmetellä miksi jotkut esittävät muuta kuin ovat.
Onko kyseessä pätemisen tarve? On luettu jostain netistä tai kuultu kaverilta, että todistajat ovat ajattelukyvyttömiä lampaita, joita vartiotorniseura vedättää. Siitä sitten rynnistetään oitis "tekemään" asialle jotain, vaikkei itse tiedetä asiasta hölkäsen pölkästä.
Nimimerkki "jt" käy varmaan kome kertaa vikkossa v-serúran foorumilla opiskelemassa, ja vielä viikonloppuna "kenttäkokouksessakin", että on sitten hyvin evästetty nettikirjoitteluun noita raukkoja todistajia vastaan jotka ovat ajattelukyvyttömiä ja uskovat mitä muut sanovat.
Minulle vain ei oikein tässä selviä se, että millä perusteella nimimerkki "jt" kuvittelee olevansa parempi kuin oikea jt?
Minusta nimimerkki "jt" on tyhmä. - helena_
"Jehovan todistajien oppien asiantuntijat julkaisevat Vartiotorni-nimisessä lehdessä järjestön säännöt ja muut ohjeet, joiden perusteluksi he esittävät myös raamatunkohtia."
Jehovan todistajien mukaan nämä Vartiotorni-lehdessä julkaistut säännöt tulevat suoraan "uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta", joten ne ovat jehovantodistajille ehdottomia määräyksiä, toimintaohjeita, joiden ohittaminen tekisi meistä "luopioita", eli meille se on kuolemantuomio.
Epäilemättä se on tyhmää, mutta tyhmä ei ole se, joka epäkohdasta kertoo. Jehovan todistajien sääntöjen mukaan meidän on yritettävä saada virheet korjatuiksi, emmekä saa erota järjestöstä niiden vuoksi. Tämäkin on kyllä vähän kummallinen sääntö, koska muiden uskontojen suhteen meidän on noudatettava toista sääntöä, jonka mukaan yksikin virhe tarkoittaa sitä, että kyseessä on väärä uskonto.
Minkäs teet - säännöt ovat niin ovelia, että Jehovan todistajalla on kyllä aina vähän huono omatunto: pitäisi julistaa enemmän ja saada enemmän tuloksia aikaiseksi, pitäisi tutkia enemmän ja valmistautua kokouksiin paremmin. Pitäisi kutsua ystäviä kylään useammin, varsinkin tienraivaajia ja muita hengellisesti vahvoja veljiä ja sisaria. Ja Vartiotornin ohjeita pitäisi noudattaa täsmällisemmin: "Olkoon teidän sananne "kyllä" kyllä ja "ei" ei.*helena_*
>>Jehovan todistajien mukaan nämä Vartiotorni-lehdessä julkaistut säännöt tulevat suoraan "uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta">>
AIvan. Ja tuo "orja" taas saa tietonsa Jumalalta:
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)
>>joten ne ovat jehovantodistajille ehdottomia määräyksiä, toimintaohjeita>>
Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kevyesti Jt-järjestön puolustelijat suhtautuvat tähän keskeiseen opetukseen; itse asiassa he SIVUUTTAVAT jatkuvasti tämän asian.
>>Tämäkin on kyllä vähän kummallinen sääntö, koska muiden uskontojen suhteen meidän on noudatettava toista sääntöä, jonka mukaan yksikin virhe tarkoittaa sitä, että kyseessä on väärä uskonto.>>
Vartiotorni-seuraan uskominen edellyttää ihmiseltä huomattavaa älyllistä epärehellisyyttä, josta eräänä konkreettisena esimerkkinä juuri mainitsemasi kuvio. Miksi Vt-seura ei itse alistu niihin täsmälleen samoihin periaatteisiin, joita se soveltaa koko muuhun maailmaan (esimerkiksi 5. Moos. 18:20-22)?- - helel -
diovmorf kirjoitti:
*helena_*
>>Jehovan todistajien mukaan nämä Vartiotorni-lehdessä julkaistut säännöt tulevat suoraan "uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta">>
AIvan. Ja tuo "orja" taas saa tietonsa Jumalalta:
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)
>>joten ne ovat jehovantodistajille ehdottomia määräyksiä, toimintaohjeita>>
Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kevyesti Jt-järjestön puolustelijat suhtautuvat tähän keskeiseen opetukseen; itse asiassa he SIVUUTTAVAT jatkuvasti tämän asian.
>>Tämäkin on kyllä vähän kummallinen sääntö, koska muiden uskontojen suhteen meidän on noudatettava toista sääntöä, jonka mukaan yksikin virhe tarkoittaa sitä, että kyseessä on väärä uskonto.>>
Vartiotorni-seuraan uskominen edellyttää ihmiseltä huomattavaa älyllistä epärehellisyyttä, josta eräänä konkreettisena esimerkkinä juuri mainitsemasi kuvio. Miksi Vt-seura ei itse alistu niihin täsmälleen samoihin periaatteisiin, joita se soveltaa koko muuhun maailmaan (esimerkiksi 5. Moos. 18:20-22)?"Onkin mielenkiintoista nähdä, miten kevyesti Jt-järjestön puolustelijat suhtautuvat tähän keskeiseen opetukseen; itse asiassa he SIVUUTTAVAT jatkuvasti tämän asian."
Voi voi, nyt morffi on huolestunut siitä, että todistajat eivät noudata ylempää annettuja ohjeita.
Lieneekö hän Tikkurilan agentteja?
- jt
Kyllä todistajat tietenkin noudattavat orja-luokan ohjeita. Sinä et, miten voisitkaan, kun et edes tiedä niistä.
- jt
Tässä on nyt se kaivattu Silminnäkijän linkki: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=&a=9874
Taattua ja asiallista materiaalia, jossa luopiot tapansa mukaan esiintyvät oikein edukseen.- Paavo Heikkilä
Kiitos linkistä, hyvä ohjelma ja katsoin sen.
Äläkä välitä helelin yms. jehovien kiukuttelusta :D Sehän on ihan samantekevää, raportoivat siitä vain omiin tietokantoihinsa. - tyyylsäää?
Paavo Heikkilä kirjoitti:
Kiitos linkistä, hyvä ohjelma ja katsoin sen.
Äläkä välitä helelin yms. jehovien kiukuttelusta :D Sehän on ihan samantekevää, raportoivat siitä vain omiin tietokantoihinsa.-Äläkä välitä helelin yms. jehovien kiukuttelusta :D Sehän on ihan samantekevää, raportoivat siitä vain omiin tietokantoihinsa.-
mitähän tuokin tarkottaa?provoa? - ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
Paavo Heikkilä kirjoitti:
Kiitos linkistä, hyvä ohjelma ja katsoin sen.
Äläkä välitä helelin yms. jehovien kiukuttelusta :D Sehän on ihan samantekevää, raportoivat siitä vain omiin tietokantoihinsa.Juu ,ko. ohjelman tekijät ovatkin käyttäneet tietolähteenään erittäin arvostettua
Suoli24-palstaa.
Todellakin ammattilaisten käsialaa on ;) - - helel -
Paavo Heikkilä kirjoitti:
Kiitos linkistä, hyvä ohjelma ja katsoin sen.
Äläkä välitä helelin yms. jehovien kiukuttelusta :D Sehän on ihan samantekevää, raportoivat siitä vain omiin tietokantoihinsa.Kattokaas kun "jt" tukee itseään.
Materiaali ko. ohjelmassa ontodellakin yliampuvaa ja iltapäivälehtien tasoista journalismia. Lisäksi ohjelman toimitus esittää Suomi24:n kommentteja ohjelmassa. Päättelemme siis, että nimimerkille "jt" kelpaa mikä tahansa paska julkaistavaksi ilman tietojen tarkistusta.
Ei ollutkaan muuta odotettavissa.
Ja huomatkaa: nimierkki "jt" ei ole entinen saati nykyinen todistaja, joten hän ei tiedä asioista mitään.
- - helel -
Nimimerkki "jt" on huolestunut muiden henkilöön käynnistä vaikkei itse muuta teekään. Puhelee milloin mitenkin päin asioita kun logiikka pettää.
Kukaan ei ole kaivannut tuota linkkiä tänne, se nimittäin on täällä jo noin miljoona kertaa. Sehän on se hyvä ohjelma, jossa toimittajat käyttävät lähteenään Suolen keskustelupalstaa kommentteja turhia kyseenalaistamatta.
Sellaisia ne exät ovat: iltapäivälehtien tasoa olevaa esitystä vailla turhia todisteita.
:-> - mt 7:6
Matt. 7:6
6. Älkää antako pyhää koirille,
älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen,
etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja ---repisi teitä.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.7.html- Paavo Heikkilä
No mutta jehovantodistajathan ovat kuulemma kirjoittaneet itselleen oman raamatunkin. Silloin heillä ei ole enää mitään pyhää olemassakaan, vaan voivat heitellä mitä tahansa minne tahansa.
- sisälukutaito?
Paavo Heikkilä kirjoitti:
No mutta jehovantodistajathan ovat kuulemma kirjoittaneet itselleen oman raamatunkin. Silloin heillä ei ole enää mitään pyhää olemassakaan, vaan voivat heitellä mitä tahansa minne tahansa.
Matt. 7:6
6. Älkää antako pyhää koirille,
älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen,
etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja ---repisi teitä.
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.7.html
lainaus on KIRKKORAAMATUSTA. - - helel -
Paavo Heikkilä kirjoitti:
No mutta jehovantodistajathan ovat kuulemma kirjoittaneet itselleen oman raamatunkin. Silloin heillä ei ole enää mitään pyhää olemassakaan, vaan voivat heitellä mitä tahansa minne tahansa.
Kas kun ei mikään ajankohtaisohjelma jo ole ottanut tätä nimierkin "Paavo Heikkilä" kommenttia lähteekseen?
Eikö jo pitäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770