Ikuinen sinkkuko?

Voi olla. Olen samoin miettinyt, missä vika. Toisaalta vikoja löytyy pitkä lista, en jaksa edes luetella, mutta toisaalta, ei ne toisetkaan kelvanneet ole aivan viattomia olleet.
Sellanen mielikuva mulla on, että olen aiemmin ollut mm. liian ujo, liian lihava, liian tavallinen, liian persoonaton, liian järkevä. En ole osannut tarpeeksi irrotella elämässä. En ole tehnyt mitään suurempia tyhmyyksiä, mutta en myöskään mitään ylen jännittävää. En ole kaunis, kohteliaasti sanottuna nätti, jota menis viistoista tusinaan, kun jaksan panostaa ulkonäköön ja dieettiin.

Olen ihmetellyt sitäkin, miksi kuitenkin minuakin isommat, ei niin ulkonäölläkään loistavat ihmiset monesti on löytänyt sen suhteen. Miksi se, mikä on toiselle este, ei vaikuta toisella mitenkään.
Minä otan aloituksesi tosissaan, koska mietin jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten sitä, missä vika, kun teinikaverit seurusteli, monet useastikin ja minulle sanottiin aina tuo, että vielä sinä ehdit. En ole ehtinyt tähän päivään mennessäkään ja ikää alkaa olla liikaa enää kelvatakseni tai löytääkseni. Jossakin vaiheessa minulta vielä kyseltiin, että no jokos se sinä olet löytänyt, sitten ne kyselyt loppuivat. Oli hämmentävää kun yhtäkkiä tajusin miettiväni, kumpi on loukkaavampaa, se että kyseltiin, vai se, ettei enää edes kyselty.

Kun aivan oikeasti miettii jo vakavissaan sitä, miten sopetutua siihen, ettei sitä miestä, puolisoa tai perhettä tullutkaan, ja miettii niitä tuhansia kertoja kun minullekin sanottiin, että joku löytyy vielä, että olin vielä nuori ja aikaa oli, tulee mieleen, että miksi turhaan niin sanottiin. Joku olisi voinut myös sanoa, että niin, olet oikeassa, on ihmisiä, joissa on joku hyvien puolien ja vikojen yhdistelmä, josta ei ole suhteeseen.

Aika meni enkä enää ole nuori. Ja elämän totuus on se, että mitä pidempään olet sinkku, sitä pidempään olet sinkku. Ei minulle ole ollut sitä oikeaa. Jonkun kerran on jotain pientä vipinää ollut, kunnes eräänkin kerran mies seurusteli jo lennosta toisen kanssa, muutaman kerran olen ollut joku harjoittelutyttöystävä, ei siis edes tyttöystävä. Mitään näköaloja mulla ei ole ollut. Nuorempana ei ollut itseluottamusta, ja kun sitä sain, sille ei ole enää käyttöä. Lisäksi on niitä muitakin epävarmoja vaan mennyt suhteeseen, ei se siitäkään ole kiinni ollut joillakin.

Ei tuohon ole vastausta. On vain turhia kysymyksiä ja se tilanne, että omat haaveet ei vastaa todellisuuteen ja sen asian kanssa joutuu vastatusten, että on sitten parisuhteeton, perheetön ja lapseton elämänsä.

Kaikista ärsyttävintä on juuri se, kun ihmiset vähättelevät asiaa. Olen monta kertaa jutellut asiasta mm. kavereiden kanssa ja aina tulee se sama virsi: kyllä sä vielä jonkun löydät ja ei se nyt maailmanloppu ole. Eihän se maailmanloppu ole, mutta ei silti kivalta tunnu.

Olen ollut koko nuoruuteni henkilö joka ei kovin sosiaalinen ole, olen keskittynyt lähinnä opiskeluun ja tavoite on, että joskus valmistuisin. Tuntuu kuitenkin siltä, että mitä hyötyä on edes opiskella jos kuitenkin elämästä tulee aina puuttumaan se joku jota voisi rakastaa.

On minullakin ollut jotain pientä säätöä joidenkin kanssa, mutta aina ne päättyy siihen ettei toista kiinnosta.

Onko jotain vinkkejä miten voisi tutustua uusiin ihmisiin? Missä niitä miehiä voisi tavata?

kivat ja avoimet saa seuraa. ihan samalla lailla kuin ne saavat kavereitakin! monet fiksut on vähän hiljaisempia, niin pojissa kuin tytöissä, siksi he eivät kohtaa tai sitten uskalla tutustua

baarista haetaan ensisijaisesti seksiseuraa

ymmärrän ja opiskeleehan ne muutkin, joutuuhan nekin keskittymään siihen, sekään ei ole selitys millekkään. Ei ole enää vinkkejä, tai jos uusiin tutustuukin, tietynlainen varauksellisuus on jo tullut, tai välinpitämättömyys. Miehiä voi tavata missä vain, mutta ei mulla ole turhan suuria kuvitelmia siitä, et ne nimenomaan haluaa tavata takaisin.

Sama ajatus on myös tuosta vähättelemisestä. Ei se niin hääviä ole monestikaan olla sinkku. Joutuu vetään vähän ylipirteään sinkun roolia joskus. Jos on huono päivä, niin kelle sen voit edes sanoa, keltään ei tule tukea ainakaan.

Lisäksi olen huomannut senkin, että olen joutunut jo siihen elämänvaiheeseen, missä olen joutunut ikäänkuin siihen asemaan, että minä olisin aina muita varten, koska elän yksin. Tämä perhettä, sukulaisia ja ystäviä ajatellen. En minä voi kieltäytyä kovin paljon osallistumasta tai auttamasta muita, koska ei ole "hyväksyttävää" syytä, kuten sovitut menot miehen kanssa tai lapset. Joudun hirveästi perustelemaan aina sitä, miksi en eläisi muita varten, olisi aina auttamassa tai tekemässä milloin mitäkin talkoita tai hoitamassa lapsia. Jos sanon, etten jaksa, miltä se nyt kuulostaa, miten minä voisin edes koskaan olla väsynyt, jos olen sinkku?!?

Noista säädöistä, minä en edes tiedä onko ne olleet mitään säätöjä, mitä mulla on ollut. Tässäkin huomaa sen, että ei ole enää suhteellisuudentajua asioille, oli säätöä paljon tai vähän, niin koska se on aina nollatuloksella, niin sille ei osaa antaa minkäänlaista merkitystä. Tai ei tajua, mikä on mitäkin, vakavaa juttua vai kohteliasta normipuhetta vai flirttailevaa kiinnostusta.

Lopulta ei enää edes jaksa ajatella asiaa. Tuntuu, että seurustelut olis pitänyt seurustella vuosia, vuosikymmen sitten. Että hävettäisi enää tämänikäisenä olla se eka poikaystävä, miten naivia.. Lapselliselta tosissaan tuntuis enää edes ajatus haaveillakaan, kun ne on puolta nuorempia, joilla nämä asiat on mielessä.

Tiedän sinkkunaisia, jotka sanovat samaa, että aina joutuu perustelemaan jos sanoo olevansa väsynyt. Eivät toisest ihmiset vain tajua, että omaa aikaa se sinkku/perheetönkin tarvitsee.

Ja sama varauksellisuus on täällä, jos kiinnostun jostakin ja saankin vahingossa jonkin näköistä vastakaikua toiselta niin olen heti varma ettei se voisi tälläisestä kiinnostua ja taas kaikki menee kummiskin pieleen. En viitsi elätellä turhia toiveita siitä, että joku olisi kiinnostunut, koska tiedän tunteen kun toinen ei sitten olekkaan kiinnostunut.

Ja kuten jo aikaisemmin totesin, baareissa on ihan kiva käydä, mutta seksiseura ei kiinnosta. Sen verran itsekunnioitusta vielä on tallella, etten toisten yhden yön jutuiksi ala.

Millaisella asenteella olette liikkeellä? Jos negatiivisuus ja tuloksettomuus paistaa metrien päähän , niin tuskimpa voitte odottaa mitään ihanaa vastakaikua keneltäkään ?

Joskus kannattaa katsoa itse peiliin ja miettiä, millaisen vaikutelman antaa.

itse naisena kierrän kaukaa negatiiviset, valittavat ja kriittiset miehet.

Kello on tärkeä naiselle ! 24 00 - 08 noin nukutaan ! 08 00 olet suloinen heräävä meikitön prinsessa ! =9 00 - 16 olet hyvin tienaava jakkupukuinen arvostettu naaraas! 16 00 -21 00 olet kotitöitä tekevä uuttera tuulipukuinen äiti!
21 00 - 22 00 on omaa aikaa..... 22 00 - 24 00 olet rivo, meikattu, halukas huora (hyvä näyttelemään) kiihottava, miehennieliä, tyydytät ja tyydytyt.... kunnes on aika mennä nukkumaan ! Mutta luoja paratkoon älä haukottele 22 - 24 välillä !

Uskoakseni todellakin paljon on kiinni karismasta, jos olet kohtuullisen hyvän näköinen, veikkaan että sinusta puuttuu karisma. Olen kylläkin nainen, mutta itse kiinnitän huomiota kivan näköisiin miehiin, mutta heissä on ehdottomasti oltava sitä karismaa. Kuvittelisin, että minussa sitä löytyy, koska herätän huomiota paikassa kuin paikassa, toki olen hyvän näköinen, mutta en niin kaunis, että pelkkä kauneus vetäisi miehiä puoleeni. Minusta sanotaan usein, että sätelen.
Oletko miettynyt kehonkielesi? Ilmeesi? Ja sitä itsetuntoa on valitettavasti oltava, jos sitä menetät, menetät osan itsestäsi, ja se loistaa kaukaa jos se on sulla vai ei.

Karisma on sitä, että kun joku astuu huoneeseen mikä on täynnä keskustelevia ihmisiä, kaikki hiljenee ja kääntyy katsomaan. Marlon Brando = Karisma

Enlannin kuningatar on yhtä karismaattinen kuin Alepan sisäänkäynti.

Mä joudun taatusti olee loppuelämän yksin. Oon ruma eikä naiset edes puhu mulle. En ole moneen saanut edes puhua kenellekkään naiselle.

Näköjään odotat että mies tekee aloitteen. >:( Ei se kuule aloitteen tekeminen ole miehillekään helppoa, varsinkin kun monilla naisilla on nykyään yleisenä tapana torjua tosi törkeästi asialliset lähestymisetkin. Varmaan ne röyhkeimmät miehet, playerit, ym vonkaajat eivät välitä asiattomista pakeista, mutta herkemmille ne sattuu itsetuntoon paljon ja tuo erittäin nopeasti lopun siihen aloitteellisuuteen, mikä johtaa siihen että miehet tekevät taas kerran vähemmän aloitteita.

Ja aloitteen tekemisessä miehelle on sekin vaikeaa kun naisista ei tosiaankaan ota selvää ovatko he muuten vain yleisesti muita ihmisiä huomioivia vai sitten oikeasti kiinnostuneita ja lähettävät signaaleja ja toivovat aloitteen tekoa mieheltä. Juuri tänään tuli teemalta dokumentti rakastumisesta ja pariutumisesta ja siinäkin sanottiin kuten asia on, eli jos nainen ei tee erittäin selvästi tulkittavaksi sitä että haluaa miehen lähestyvän niin sitä aloitetta ei varmaankaan tule. Eivät miehet osaa lukea naisten ajatuksia ja niitä teidän muka-signaaleja jotka eivät ulkopuoliselle ole mitään signaaleja. Ja sitten pitäisi arvailla että onko se nyt noin vai ei!

Se minkä nainen itse kuvittelee olevan signaali siitä, että "lähesty nyt", ei tosiaankaan näytä siltä ulkopuolisen silmissä. Varmasti monikin mies on sinusta kiinnostunut, mutta et tuo esille sitä että sinua saisi lähestyä tai kiinnittää huomiota sen enemmän. Sen takia se sinusta näyttää siltä että kukaan ei ole sinusta kiinnostunut.

Pitkään on asiasta rupateltu, mutta vastaus on yksinkertainen. Et juttele aktiivisesti uusille ihmisille, vaan odotat pelkästään, että sinua tullaan iskemään. Aktiivisesti vain juttelemaan uusille ihmisille. Kaverimielessä ja tositarkoituksella. Treenaat sosiaalisuuttasi ja tapaat uusia ihmisiä. Myös tuttujen kautta voi tutustua uusiin ihmisiin, aina ei tarvitse etsiä suoraa sitä kumppania.

Itsekin ihmettelin miksi naiset eivät koskaan kiinnostu minusta. Sitten aloin juttelemaan heille ja kyllähän he kiinnostuivatkin. Se vain on todellisuutta, että pöydästä vilkuileva ihminen ei kovin helposti vedä toista puoleensa ellei satu olemaan erittäin puoleensavetävä tapaus ja kohde on riittävän rohkea.

Tavallaan en odota, että mies tekee aloittaan, mutta odotan jollain lailla sitä, että mies on ensinnäkin kanssakäymisissä muutenkin, mutta kokeeko mies sen aloitteena? Kertoisitko, minkälainen ja miten konkreettisen suora aloite olisi sellainen, että mieskin ymmärtäisi? Anna nyt aivan rautalangasta vinkkejä. Vinkkejä myös siihen, millaiset "aloitteet" jäävät miehelle epäselväksi.

Voiko mies käsittää suoran aloitteen väärin? Jotenkin vitsinä tai leikkinä? Pitääkö miehelle sanoa, että olen tosissani ja en edes yritä kierrellä, ettei tule väärinkäsityksiä?

Entäs jos mies ymmärtää naisen signaalin, mutta ei lähesty silti? Mistä nainen voi tietää, ymmärsikö mies koko signaalia, vai ei ole kiinnostunut tai on ujo?

Selvä. Huomenna haen kerän rautalankaa ja lapion, käärin hihat ja alan töihin.

Konkreettinen suora aloite = lähdetkö mun kanssa treffeille? Pyydä leffaan, kahville, mitä vaan. Siitä se lähtee. Paremmin sosiaalisen pelin oppii tekemällä vaan rohkeasti vaikka alussa tulisikin harhalaukauksia...

Minä olen sitävastoin ihmetellyt monta kertaa miksi minä vedän miehiä puoleeni ja päätynyt siihen, että olen optimistinen, harvoin ajattelen muista ihmisistä pahaa, en osaa olla kenellekään kateellinen.. en ole mielestäni kaunis, minulla on ylipainoakin rutkkasti vaikka en siitä kanna huolta. Silti facebookissakin miehet pyytelevät kamuksi ja kysyvät tapailua, vaikka oudoille ei näy kuin yksi kuva. Siinäkin tosin olen iloinen enkä koita laittaa tissivakoa esille =)

Ähh, mitä juttujas luin, musta tuntuu että "vika" on sun elämänasenteessa. :( Ohan sosiaalista ja ilosta ihmistä helpoin toki lähestyä, muunlaiset joutuu ehkä itse tekemään sen aloitteen, ja se kannattaa hyväksyä.. Ja sitä kautta se varmuus tuleeki.
Et oo kokeillu seuranhakusivustoja? Siellähän deittailee vaikka minkä näköstä ja luonteista, kaikki saa sieltä seuraa ja se olis helppo tapa alottaa "sen oikean" etsintä.. Eikö??
Itsekin joskus ujona, vaan en negatiivisena, aloin deittailemaan netin kautta ihmisiä, ja lopulta mun sisältä kuoriutu se itsevarma ja sosiaalinen ihminen ja nykyäänki seurustelen onnellisesti. Jotenki se vaan menee niin, että mitä enemmän sä etit, sitä enemmän turhaudut. Se epätoivosuus paistaa ihmisestä läpi... Nyt puhun myös suoraan, itselle miesten löytäminen on ollu helppoa, koska oon myös kaunis. Esimerkiks nykyinen mies iski mut kadulta. Se on valitettavasti totta, että miehet on tosi visuaalisia. Panosta siis myös raikkauteen ja puhtauteen.. Mun mielestä ihmisen pitää eka olla tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, jonka jälkeen vasta kannattaa elämä jakaa toisen kanssa. :) Mä en oo ikinä itkeny että parisuhde on mulle se tavote, oon itseasiassa viihtyny sinkkuna joskus paremmin. Tsemppiää. Etsi uus harrastus, josta tulee iloa ja varmuutta (liikunta!), kyllä se hehkuu ulospäin! ;-)