Entinen ihastus kummittelee mielessä

En saa ajatuksiani irti entisestä ihastuksestani (meillä oli jotain säätöäkin yhdessä vaiheessa, muttei sitä kunnon seurusteluksikaan voi sanoa). Seurustelen nykyisin aivan ihanan ihmisen kanssa, jota rakastan koko sydämestäni. Silti tämä vanha ihastus vain on mielessä. Ja kyseiseen ihmiseen en koskaan ole varsinaisesti rakastunut, ainoastaan ihastunut ja jollain tavalla hän vetää minua puoleensa suunnattomasti! Tunteet on ainakin joskus olleet molemminpuolisetkin.
Tätä ihastustani tuskin enää näen, nyt syksyllä menemme eri opiskelupaikkoihin. Silti näen hänestä unia, enkä saa pois mielestäni. Joskus mietin, että olisiko sittenkin pitänyt valita toisin.. Haluaisin saada nämä tunteet loppumaan, sillä ne ovat järjettömiä. :/ Kellään samanlaista tilannetta? Tämä tosiaan vaivaa minua, sillä vaikuttaa minuun jollain tavalla oudon vahvasti.
92668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuulostaa siltä, että HALUAT rakastaa nykyistäsi, muttet voi itsellesi ja tunteillesi mitään. Tuo ihastus on se jonka kanssa ehkä kuitenkin haluaisit olla? Johon tunnet intohimoa, kemiaa jne. Mahdatko rakastaa nykyistäsi romanttisessa mielessä vai enemmän kaverina?

Sinun kannattaa selvittää välisi ihastuksesi kanssa, voisiko teillä olla jotain. Koska tuskin sinä nykyisen kanssa häntä unodat, ihastuksesi on vetovoimaisempi kuin nykyisesi. ihastuksesi varmaan tulee aina jäytämään suhdettanne, jos et selvitä tilannetta ihastuksesi kanssa.

Äänestä
  • Juuri tuolta minusta tuntuu! En vain oikein tiedä, kannattaako niitä vanhoja alkaa kaivelemaan kyseisen ihastuksen kanssa.. Vähään aikaan kun meillä ei mitään juttua ole ollut.. :/ Rakastan nykyistä kumppania kyllä romanttisessa mielessäkin, ehkä tuota intohimoa vain puuttuu. Ihana tietää, että edes joku ymmärtää tilanteen. :D

    Äänestä

Olen hieman samankaltaisessa tilanteessa. Tosin näen ihastustani (kai se sitä edelleen on) silloin tällöin ja luultavasti jatkossakin. Ei meilläkään mitään sen suurempaa (seurustelua tms) ollut, mutta ne kerrat mitä yhdessä olemme olleet jäivät mieleen vahvasti. En jaksa nyt enempää tarinoida, mutta tiedän miltä sinusta tuntuu - ainakin osittain - itse olen avoliitossa ja olin jo tavatessani ihastukseni. Tilanteeni saattaa olla tunteiden kannalta vielä huonompi kuin sinulla, kihloissa en ole mutta hyvin pitkässä ja vakavassa suhteessa. Silti hän (ihastus) voi pyöriä puolivahingossa mielessäni jopa silloin, kun halailen tai muuten olen lähekkäin "puolisoni" kanssa.. Omatuntoni kolkuttelee, mutta en voi ajatuksilleni mitään. Voihan sitä aina yrittää keskittyä muuhun, mutta ei se muisto ihastukseni kädestä koskemassa omaa kättäni mihinkään häviä.

Äänestä
  • Tutulta kuulostaa kyllä. :/ Ikäviä tilanteita tällaiset. Itse olen nykyisen kumppanini kanssa ollut yhdessä yli vuoden ja vakavasti otamme molemmat tämän suhteen.. Tavallani olen myös huojentunut, kun ihastukseni lähtee muualle opiskelemaan. Ei enää "tarvitse" nähdä häntä (toivon hartaasti, että hän pikku hiljaa unohtuu mielestäni, kun ei nähdä)...

    Äänestä

Ota vastuu tunteistasi. Eksälle et kerro tasan mitään. Nyksän kanssa selviät itseksesi tai selvität välisi häneen suuntaan tai toiseen. Jos menet kertomaan eksälle, teet hänelle vain ilkeän karhunpalveluksen. Ei kukaan halua kuulla sellaista, että olen onnellisessa suhteessa, mutta kiinnostunut sinusta. Anna eksälle mahdollisuus mennä eteenpäin elämässä, hänen päätään on turha vaivata turhilla huolilla, jos kuitenkin olet onnellinen suhteessasi. Mitäpä eksäsi siitä hyötyy, että sinun päässäsi poreilee ja olet suhteessa. Ei kukaan halua tuollaista kuulla, joko hän saa vain ylimääräisiä huolia ja päänvaivaa tilanteesta tai sitten pitää sinua pölkkypäänä, joka sekoilee suhteessaan ja pilaa sen vielä tuollaisella.
Nyksän kanssa otat vastuun siitä, mitä tunnet. Vaikka asia on sinun asiasi, koskee ajatuksen tasolla nykyistä, ja eksää, tilanne ei koske heitä mitenkään. Älä sekoita muita sinun ongelmiisi. Eksää ei hyödytä pätkääkään tietää tilanteesta mitään, nyksää vielä vähemmän. Sinua hyödyttäisi pitää loma ja selvittää pääsi.

Äänestä
  • Kiitos suorapuheisesta vastauksesta. :)
    Oikeassa olet siinä, että turha sitä on eksälle enää lähteä sanomaan. Kuitenkin haluan olla tulevaisuudessa tämän nykyisen kumppanini kanssa, vaikka nämä ihastuneet tunteeni toiseen henkilöön sotivatkin vastaan. Eiköhän tilanne pian helpota, kun ei enää nähdä.

    Äänestä

No sunhan pitää tehdä ratkasu ja valita joko nykyinen tai sitten ota selvää mitä sille exälle kuuluu.

Äänestä
  • Mut sit sun pitää katkasta toi nykyinen suhde (ja kun exää mietit niin ei taida nykyinen olla se "oikea").
    Hommassa on riskinsä, voit jäädä lopulta yksin, ilman kumpaakin, mutta ei mikään huono vaihtoehto sekään jollet ole nytkään tyytyväinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


79963252136352 kirjoitti:

En saa ajatuksiani irti entisestä ihastuksestani (meillä oli jotain säätöäkin yhdessä vaiheessa, muttei sitä kunnon seurusteluksikaan voi sanoa). Seurustelen nykyisin aivan ihanan ihmisen kanssa, jota rakastan koko sydämestäni. Silti tämä vanha ihastus vain on mielessä. Ja kyseiseen ihmiseen en koskaan ole varsinaisesti rakastunut, ainoastaan ihastunut ja jollain tavalla hän vetää minua puoleensa suunnattomasti! Tunteet on ainakin joskus olleet molemminpuolisetkin.
Tätä ihastustani tuskin enää näen, nyt syksyllä menemme eri opiskelupaikkoihin. Silti näen hänestä unia, enkä saa pois mielestäni. Joskus mietin, että olisiko sittenkin pitänyt valita toisin.. Haluaisin saada nämä tunteet loppumaan, sillä ne ovat järjettömiä. :/ Kellään samanlaista tilannetta? Tämä tosiaan vaivaa minua, sillä vaikuttaa minuun jollain tavalla oudon vahvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu