Ajattelin tänne kertoa omam tarinani. 19-vuotiaana muutin uudelle paikkakunnalle opiskelemaan ja tutustuin itseäni hieman vanhempaan tyttöön. Hän oli todella mukava ja tulimme hyvin juttuun. Kunnes eräänä iltana menin hänen kavereidensa kanssa ulos ja tapasin siellä miehen, joka oli myös tytön paras kaveri. Miehen kanssa meillä synkkasi ja aloimme seurustella. Hänen paras kaverinsa alkoi kohdella minua todella huonosti ja muuttui täysin, hän oli todella mustasukkainen. He menivät kuitenkin yhdessä kahville ja baariin kuten ennenkin, mutta minua eivät ottaneet koskaan mukaan. Miehen kanssa suhteemme eteni ja muutimme yhteen ja lopulta menimme kihloihin. Nainen kuitenkin lähetteli minulla jatkuvasti viestejä joissa haukkui ja uhkaili, hän myös soitteli miehelle keskellö yötä itkupuheluita. Teki siis kaikkensa erottaakseen meidät. Yritin ottaa asian puheeksi, mutta mies vain sanoi että ajan myötä tottuu tilanteeseen. Heillä oli ollut aikanaan ollut seksisuhde, joka päättyi ennen minua. He viettivät paljon aikaa yhdessä, olivat kuin paita ja peppu. Viettivät aikaa enemmän yhdessä kuin minä ja mies, mukamas että nainen tottuisi meidän suhteeseemme. Olin jo lähtemässä suhteesta, kunnes sain tietää olevani raskaana. Mies painosti aborttiin, kun ei ollut kuulemma valmis isäksi. Suostuin miehen pyyntöön. Abortin jälkeisenä päivänä miehen paras kaveri soitti olevansa raskaana miehelle ja he aikovat alkaa seurustella. Mies ilmoitti vain että tajusi rakastavansa ystäväänsä, mutta ei tahtonut satuttaa minua. Tapahtumasta on nyt vuosi ja vieläkin syytän itseäni sinisilmöisyydestä. Mitä mieltä te muut olette miehen ja naisen välisestä ystävyydestä? Missä kulkee raja?
Minu tarinani
3
312
Vastaukset
- wefgreagg
Kyllä nainen ja mies voivat olla aivan oikeasti VAIN ystäviä... Mutta jos ystävyyttä on edeltänyt esim seksisuhde, asian on oltava todellakin loppuun käsitelty ennen kuin ystävyys onnistuu. Vaikka vain toinenkin osapuoli olisi liikkeellä muuta kuin ystävyyslinjalla, sellainen voi saada paljon tärviötä aikaan - ikävä kyllä sen jouduit huomaamaan.
Tuossa sinun tapauksessasi mies, jonka kanssa aloit seurustella, ei koskaan ymmärtänyt päästää siitä toisesta naisesta irti. Olikohan heidän suhteensakin päättynyt naisen aloitteesta - ja nainen tuli katumapäälle, kun sinä ilmaannuit kuvioihin...? Todella hölmöä sanoa esim. että on toisen kanssa yhdessä siksi, että tämä "tottuisi" teidän suhteeseenne! Täysin älytöntä! Se nainen tiesi kaiken aikaa tasan tarkkaan, mistä naruista vedellä saadakseen miehen lankeamaan itseensä uudelleen... Sinua kohtasi paskamaisista paskamaisin teko, en voi muuta kuin sanoa, että myötätuntoni on puolellasi!- Natashanka
Ongelmana on myös se, että mies yrittää nyt aloittaa petipuuhat kanssani tämän nykyisensä selän takana. Heillä on pieni lapsia ja mies itkee kuinka ankeaa arki on ja teki mukamas väärin minut jättäessään. Olen yrittänyt tehdä selväksi, että en ala perheenrikkojaksi tai alene hänen tasolleen. Kyseinen nainen edelleen uhkailee ja haukkuu minua, kun luki miehensä minulle lähettämät viestit ja mies oli mennyt valehtelemaan että viettelin hänet. Olen itsekin jo uudessa ja onnellisessa suhteessa, kuitenkin tuon naisen uhkailut ulottuvat jo uuteen kumppaniini ja valehtelee tälle minusta minkä kerkeää. Ymmärrän kyllä hänen epävarmuutensa, sillä pettäjä taitaa aina olla pettäjä. Onko neuvoja tämän tilanteen kanssa?
- fewgfwef
Välit kokonaan poikki,vaihda puhelinnumero. Älä pidä mitään yhteyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471