Pienistä riippurinnoista kärsin, ja korjausleikkausta harkitsen. Ongelmaksi on muodostunut se, että en oikein enää tiedä mihin uskoa.
Vaihtoehtoina on rasvansiirto rintoihin tai implantit.
Rasvansiirto kuulostaa kauhean hyvältä, mutta kun lukee kokemuksia siitä, tuntuu että suurin osa on pettynyt tulokseen. Tulee epäuskoinen olo, miksi sitä tarjoavien yrityksien sivuilla ei lue mitään siitä mahdollisuudesta että rasva ei tartukaan, kun se kuitenkin tuntuu oleva aika yleistä?
Ja sitten implantit. Niiden kohdalla kyllä tulee selväksi, että on kaikelaisia riskejä, kapseloitumiset ym, mutta näissä taas outo ilmiö on se, että melkein kaikki implantit hankkineet sanovat rintojensa olevan kovin luonnolliset, kuitenkin sellaisia kuvia ei tahdo löytyä mistään, missä implanttirinnat näyttäisivät aidoilta varsinkaan jos lähtökohta on pieni, kuten minulla.
Kävin kirurgin konsultaatiossakin, mutten saanut sen parempaa käsitystä asiasta. Vastaus oli vähän tyyliin että juu, rasvansiirto voi toimia mutta koskaan ei tiedä, sillä saatava muutos joka tapauksessa aika pieni on, ja implanttien suhteen vastaus luonnolisuudesta oli vielä epämääräisempi.
Eli miten sen totuuden tästä nyt sitten metsästäisi? Olisiko jollain vinkata vaikka jotain sivustoa, missä näkisin luonnollisen näköisiä silikonirintoja jotta voisin uskoa niiden olemassaoloon? Rasvansiirrosta tuskin tulen saamaan puolueetonta tietoa, palveluntuottajien sivustot tuntuvat antavan aika harhaanjohtavaa infoa, tai ainakin tämä vaikutelma syntyy. Tässä vaiheessa olisin kyllä kallistumassa implanttien kannalle, koska rasvansiirrosta on syntynyt kuva aika epäluotettavasta ja tehottomasta menetelmästä.
Anteeksi pitkä raapustus!
Rintojen suurennus-mihin uskoa?
6
288
Vastaukset
- erjullmjö,
No, jos haluat varmuuden ettei tule luonnotonta lopputulosta, mene rasvansiirtoon. Jos haluat varmuuden että huomaat eron, ota implantit.
- pikku riippis
Näinhän se on, mutta entä jos haluankin sekä luonnollisen lopputuloksen että jotain muutostakin aikaan? Harmittaisi, jos menisi viisi-kymmenen tonnia kankkulan kaivoon kun yhtään rasvaa ei tarttusi, mutta myös jos saisin implanteiksi tunnistettavat rinnat. Tahdonko ehkä kuuta taivaalta?
Eikö se kuitenkin melkein kaikkien rintojen suurentajien toive ole, että tulisi luonnollisen näköiset? Niin ei luulisi että kaikki nettiin valitut kuvat olisivat tieten tahtoen valittu sellaisiksi, joissa tulos ei ole luonnollinen? Eikö kukaan osaisi laittaa linkkinä kuvia niistä luonnollisen näköisistä implanttirinnoista (joissa lähtökohta pieni)?- roikkuu, roikkuu
Ei ole luonnollisen näköisiä silikonirintoja, joissa lähtökohta on pieni.
Minä mietin myös... mulla on pieni B tai A, joka roikkuu. En haluaisi isompia tissejä koska silikonit näkyvät, mutta mitä noille voi tehdä? Voiko niitä ripustaa jotenkin, vaikkapa väkälangoilla tms? Noi ei tosiaan paljoa paina ;)) Isoon leikkaukseen en haluaisi.
Tiedän, pitäisi käydä kysymässä lääkäriltä, mutku ny on niin kiire ettei ehi...
- besser wisser
Voihan rintoja kohottaa ilman implanttejakin, mutta arvet tulee näkyvät. Ja rasvaa niihin voi siirtää, mutta se ei a) usein tuo mitään muutosta koska rasva helposti sulaa pois eli tulos ei ole pysyvä ja b) ei korjaa muotoa tai roikkumista.
Implanttien kanssa on vähän niin, että kaikki niiistä luonnollisista puhuu mutta kukaan ei ole nähnyt... Jotenkin kummassa ne vaan kaikki kuvissa näyttää miltäs muulta kuin... silikonirinnoiilta.
Ai niin, paitsi kaikilla täällä palstalla kirjoittavilla. Heidän rintojaan ei kukaan koskaan missään arvaisi silikoneiksi. - -kumitissi-
kyllä mulla erottaa ainakin nää boobsit silikoneiksi :D .. ne voi olla luonnolliset, jos lähtökohdallisesti on suht paljon rintaa, mihin pieni silikoni upotetaan oman rasvan joukkoon. Mut, jos sitä rintaa ei juurikaan ole luonnostaan, kyllä sen silikonin pystyy tunnistamaan, ehkä asiaan perehtymätön ei, mutta noista tietävä kyllä ainakin tunnistaa. Ja nykyisistä silikoneista ei tunnultaan yksikään vastaa luomu-tissiä. Voi olla pehmeitä, hyviä implantteja, mutta silti, luomu on luomu, ja silikoni silikoni.
Hyvät silikonirinnat voi olla, mutta ei ne luomut ole, ihan jo siksikin ne erottaa, että ei useamman imettäneellä naisella yksinkertaisesti ole terhakat kiinteät tissit luonnostaan, joten jokainen imettänyt nainen tässä tilanteessa tietää rinnat silikoneiksi, vaikka rinnat näyttäisivätkin hyviltä, eikä esim. implantin rajoja näy, tai ole mitenkään suhteettoman suuret, eikä muutenkaan erotettavissa mistään ns. selkeästä jutusta. se vaan riittää että on hyvät, kiinteät, muodokkaat rinnat imettäneellä, niin kiinni jää. Tavallaan liian hyvännäköiset, ollakseen totta :D - rasvansiirtäjä
-kumitissi-, sullahan on jo nikkisikin perustella ihanan konstailematon suhde tuohon silikonirinta-asiaan. Olet ne ottanut, koska omia ei ollut ja ymmärrät etteivät ne samalla viivalla aitojen kanssa olekaan, silti hyvä ratkaisu ja hyvät tissit. Et siis yritä väittää mitään absurdia kuten aika moni täällä. Kyllähän se aika ufo juttu on, jos joku väittää että jos hoikalla naisella on lähtökohta nolla niin ne implantit olisivat täysin kuin aidot. Kun eihän ne nyt vaan voi olla.
Tuohon rasvansiirto rintoihin-asiaan olisi ihan omaakin kokemusta jaettavana. Olen käynyt ottamassa kolme rasvansiirtoa rintoihin 6kk välein, ja sanoa täytyy että kyllä se vaikutus mitä yhdellä siirrolla saadaan aikaan on todella vähäinen, sanoisin jopa mitätön. Itselläni oli lähtökohta imetyksistä tyhjentyneet B-miinukset. Nyt kolmen siirron jälkeen se on B-plus. Tarkoituksenani onkin ollut saada sen verran lisäfylliä, että voin teettää mastopeksian eli kompensoida se mastopeksiassa nahkojen mukana lähtevä kudos. Tavoitteena siis kiinteä B-miinus. Syksyllä olisi siten edessä se mastopeksia. Hintaahan tälle tulee se noin 20 000 euroa, mutta onnekseni olen niin varakas ettei euroja tarvitse miettiä. Jos en olisi, tämä olisi kieltämättä vähän hmmm... hullun hommaa, eikö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780