Uskotko ihannekumppanin olemassaoloon? Jos uskot, niin mikä saa sinut uskomaan sellaiseen?
Nainen!
47
384
Vastaukset
- ihanne vastaa
samanlaisia arvoja, harrastuksia ja käytöstä ja ajattelutapaa mitä itsellä on, vaikka on "kaukana" täydellisyydestä. Turha täydellisyyttä on tavoitella.
Kyllä sellainen kai jossain on. Tiedä vaan, sattuuko koskaan törmäämään.Sehän tarkoittaa sitten sitä, että ihannekumppaneita on useita.
Mua on muuten lähes aina ihmetyttänyt se ihannekumppanin ihannoiminen tai jotain. Sellaiset ovat olemassa aina siihen asti, kunnes yhteinen arki tulee kuvaan.- onksetäävaitää
Genio.Mente kirjoitti:
Sehän tarkoittaa sitten sitä, että ihannekumppaneita on useita.
Mua on muuten lähes aina ihmetyttänyt se ihannekumppanin ihannoiminen tai jotain. Sellaiset ovat olemassa aina siihen asti, kunnes yhteinen arki tulee kuvaan.Näinhän ne väittää, että siis ihmiselle onkin ihanne kumppaneita useita. Mutta miksipä ei olisi? Eihän ihanne tarkoita sitä, että pitäisi olla vain yksi oikea absoluuttisesti jonkunlainen, vaan ihanne. Ihannekumppaneita siis voi aivan hyvin olla useita, mutta siitä huolimatta säilyy se, ettei tiedä törmääkö niistä yhteenkään koskaan.
Kaikilla ei ihannoiminen tai ihastelu paremminkin, katoa rakkauden huuma-ajan kadottua, ja jotkut ihmiset kasvavat rakkauteen ja ihailuun yhä uudelleen ja vaikeuksienkin kanssa. Se vaatii tietty myös omaa kasvamista. Mutta olen nähnyt. Tosin vain yhden parin. 50 vuotta yhdessä ja edelleen rakastuneita. Tosin, itse en ole tuntenut heitä ihan alusta saakka, joten mistäs minä tiedän, jos vaikka ne ensimmäiset 20 vuotta meni ihan arvalla :)
Omaa kumppania mielestäni nimenomaan pitäisikin pitää omana ihanteena ja ihailla ja ihastella. Myös arjessa. Ihailla voi monia asioita, ei tarvitse aina ihailla vain epärealistista huumaa tai omia mielikuvia ja elokuvaa. Voi ihailla vaikka myös arjen hoitamista, osaamista, käytännöllisyyttä, arvoja, tapoja sopia ja järjestää asioita, sitä että toinen jaksaa itseä, sitä että toinen yrittää, jakaa arjen... jne. jne. ihailtavia asioita on siis kyllä nimenomaan arjessa.
Että tavallaan uskon, mutta en usko, että sellaisen löydän. Ja sen lisäksi, kun siihen pitäisi kasvaa, niin... Pystynkö minäkin kasvamaan siihen, vaikka löytäisinkin. Ei riitä että onni potkaisee, pitää myös tajuta, milloin se potkaisee: ja aika moni ei sitä tajua, hylkää sen sokeana ja aina vaan haikuu aidan taakse, tajuten liian myöhään, että menetti jo sen, mitä oikeasti etsi.
Olisi hienoa sanoa, että tottakai minä sen huomaan, ja siihen kasvan, mutta ihmisen heikkoudet ymmärtäen, ei koskaan voi olla varma. Edes itsestään.
Ehkä siis uskon, että ihannekumppani on olemassa, mutta en usko, että löydän sitä, vaikka silti toivoisin kovasti että löytäisin ja että kun löytäisin, minulla (ja hänellä) olisi viisautta tajuta se.
Mielenkiintoinen on sinänsä ajatus, että valitsisi kumppanin, joka ei olisi mikään ihanne eikä ihastelun kohde, eikä näkisi omassa kumppanissaan mitään ihannoitavaa. Kerro lisää. onksetäävaitää kirjoitti:
Näinhän ne väittää, että siis ihmiselle onkin ihanne kumppaneita useita. Mutta miksipä ei olisi? Eihän ihanne tarkoita sitä, että pitäisi olla vain yksi oikea absoluuttisesti jonkunlainen, vaan ihanne. Ihannekumppaneita siis voi aivan hyvin olla useita, mutta siitä huolimatta säilyy se, ettei tiedä törmääkö niistä yhteenkään koskaan.
Kaikilla ei ihannoiminen tai ihastelu paremminkin, katoa rakkauden huuma-ajan kadottua, ja jotkut ihmiset kasvavat rakkauteen ja ihailuun yhä uudelleen ja vaikeuksienkin kanssa. Se vaatii tietty myös omaa kasvamista. Mutta olen nähnyt. Tosin vain yhden parin. 50 vuotta yhdessä ja edelleen rakastuneita. Tosin, itse en ole tuntenut heitä ihan alusta saakka, joten mistäs minä tiedän, jos vaikka ne ensimmäiset 20 vuotta meni ihan arvalla :)
Omaa kumppania mielestäni nimenomaan pitäisikin pitää omana ihanteena ja ihailla ja ihastella. Myös arjessa. Ihailla voi monia asioita, ei tarvitse aina ihailla vain epärealistista huumaa tai omia mielikuvia ja elokuvaa. Voi ihailla vaikka myös arjen hoitamista, osaamista, käytännöllisyyttä, arvoja, tapoja sopia ja järjestää asioita, sitä että toinen jaksaa itseä, sitä että toinen yrittää, jakaa arjen... jne. jne. ihailtavia asioita on siis kyllä nimenomaan arjessa.
Että tavallaan uskon, mutta en usko, että sellaisen löydän. Ja sen lisäksi, kun siihen pitäisi kasvaa, niin... Pystynkö minäkin kasvamaan siihen, vaikka löytäisinkin. Ei riitä että onni potkaisee, pitää myös tajuta, milloin se potkaisee: ja aika moni ei sitä tajua, hylkää sen sokeana ja aina vaan haikuu aidan taakse, tajuten liian myöhään, että menetti jo sen, mitä oikeasti etsi.
Olisi hienoa sanoa, että tottakai minä sen huomaan, ja siihen kasvan, mutta ihmisen heikkoudet ymmärtäen, ei koskaan voi olla varma. Edes itsestään.
Ehkä siis uskon, että ihannekumppani on olemassa, mutta en usko, että löydän sitä, vaikka silti toivoisin kovasti että löytäisin ja että kun löytäisin, minulla (ja hänellä) olisi viisautta tajuta se.
Mielenkiintoinen on sinänsä ajatus, että valitsisi kumppanin, joka ei olisi mikään ihanne eikä ihastelun kohde, eikä näkisi omassa kumppanissaan mitään ihannoitavaa. Kerro lisää.En mä oikein tiedä. Kaikkien ihastumisten jälkeen(heh, mitä minullakin on ollut) lopulta ratkaisee mielestäni se, että miten sietää toista. Tai sietääkö ollenkaan? Se on ihan hyvä lähtökohta. Toinen hyvä juttu alkuun on se, että miettii miksi ylipäätään haluaa jonkun kumppanin. Löytyy helpommin, kun tietää miksi haluaa sellaisen. Löytyy varmasti samoja asioita elämältään haluava ihminen. Mutta jos alkaa kuvittelemaan voivansa tehdä jostain toisesta itselleen sellaisen, menee vikaan. Poikkeaa polulta ja menee koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi siitä, kunnes on niin eksyksissään, ettei löydä enää takaisin sinne, missä ensimmäisen harha-askeleen otti...
Mutta toi ihanne... Onkohan se monelle se synonyymi sielunkumppanille? Tiedä nyt sitä... Nojoo... Mun mielestä moni ihannekumppania etsivä ja tavoitteleva haluaa lähes aina sellaisen, minkälaista ei voi saada. Onhan se tavallaan turvallista. Ei tarvitse ottaa vastuuta omista valinnoista.
Olisi kiva turista enemmänkin, mutta nyt on käytävä koisiin.
Hyvää yötä- ei ole
Genio.Mente kirjoitti:
Sehän tarkoittaa sitten sitä, että ihannekumppaneita on useita.
Mua on muuten lähes aina ihmetyttänyt se ihannekumppanin ihannoiminen tai jotain. Sellaiset ovat olemassa aina siihen asti, kunnes yhteinen arki tulee kuvaan.montaa jolla olisi samat kiinnostuksen kohteet, samat arvot ja sama elämäntyyli, siis sikäli kun poikkeaa massasta jossain määrin. Ihmetellä täytyy yleensä ottaen ihmisten massasieluisuutta, niin pitkälle kun se on mielestäni outoa tai raakaa...
- ei montaa tarvikaan
ei ole kirjoitti:
montaa jolla olisi samat kiinnostuksen kohteet, samat arvot ja sama elämäntyyli, siis sikäli kun poikkeaa massasta jossain määrin. Ihmetellä täytyy yleensä ottaen ihmisten massasieluisuutta, niin pitkälle kun se on mielestäni outoa tai raakaa...
Ehkä se tarkoittaakin yleisemmin, kun mitä ehkä nyt ajattelet... Arvoissa todellakin täytyy löytää yhtenäinen linja. On turha mennä naimisiin ja sitten todeta, että toiselle on ehdotonta puolisoiden tasa-arvo, toinen taas elää 1800-luvulla, toinen haluaa vapaan kasvatuksen lapset ja hiihtää ulkomailla lomalla lasten kasvatuksen jääädessä lasten hoitajalle, kun toinen taas päättää että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Lasten tekeminen on yksi hemmetin iso asia ylipäätään, mistä pitäisi olla sovussa ja samoilla linjoilla, ennenkun edes päästään tappelemaan kasvatusarvoista.
Ei kannata valita ihmistä jonka arvomaailmassa rasismi on kaunis kukkanen, jos on itse ihmisoikeuksien puolella, elämästä tulee aika sietämätöntä. Tai päin vastoin, ainakaan yhdenkäään rasistin ei kannata nähdä minun iskemiseeni mitään vaivaa, sellaista prinssiä ei tule, kenen ihanuus korvaisi mielestäni kieron arvomaailman. Toisaalta, kevyemmässä mittakaavassa, en usko, että muoti-ihmisen kanssa yhteen sopii ihan kaikki jne. Toivottavasti siis ymmärrät, mitä tarkoitan: on arvoja ja arvoja, ja perustavanlaatuiset arvot täytyy olla kohdallaan, vaikka ammattiyhdistysliikkeen olemassaolosta oltaisiinkin eri mieltä, tai siitä kumpi on parempi puolue vasemmisto vai vihreät.
Kaikkia samoja kiinnostuksen kohteita ei tietenkään tarvitse olla, mutta jos ei mikään mitä toinen tekee kiinnosta, ei oikeastaan kiinnosta se ihminenkään, sillä teot kertovat siitä ihmisestä. Ei joka asiasta jälleen kerran, mutta jos toisella on vaikka suuri intohimo, sanotaan nyt vaikka maalaus, ei sitä tarvitse itse tehdä, mutta jos se ei yhtään kiinnosta, niin ei kiinnosta toisen sielun maisemakaan: se mitä hän eniten rakastaa tekemisenä, millä hän parhaiten itseään ilmaisee, minne hän lataa tunteensa ja syvimmän olemuksensa. Siis, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei ole ollenkaan, ei ole juuri muutakaan.
Ja tästä lienee selviää myös elämän tyyliin muutamia asioita. Jos toiselle kerrostalo on ehdottomuus ja toiselle maatalo takaa elämän, niin voit päätellä taas mitä tuskaa yhdessä olo saattaa tuottaa. On asioita missä voi joustaa ja asioita missä ei, jokaisen on määriteltävä asiansa sitten itse. Jos on kovin erikoisuuden hakuinen ja ehdoton, niin varmasti, vaihtoehdot kapenee huomattavasti. Mitä taas tulee tähän "poikkeaa massasta jossain määrin" niin kaikki nyt poikkeavat, koska jokainen on oma persoonansa, vai oletko sinä kenties niitä, joita "muut" ei saisi tuomita erikoisen ulkonäön perusteella, mutta jotka kyllä saavat tuomita itse tavallisen ulkonäön perusteella "muita"?
Ei ole kovin montaa kuka sopii kumppaniksi; ystäviksi, tuttaviksi ja kavereiksi sopii useampi. On ihan eri asia jakaa elämä, vuode ja perhe, kun kaveruus. Mutta on niitä varmaan useampi kuin yksi. Jokaisella, ellei itse päätä olevansa niin helvetin erikoinen, ettei vaan kukaan ymmärrä eikä kelpaa eikä ole yhtään samanlainen. Se on tietty toinen juttu. Mutta niin, ei tarvitse olla mitenkään sen erikoisempi kuin muutkaan, ja on jo sen verran erikoinen, että kuka tahansa ei oikeasti sovi eikä tee onnelliseksi. Parisuhde ei aina olekaan oikea eikä ole eikä kuulukaan olla kaikkien sopivia: siksi on hyvä, että myös ero on sallittu, jos huomataan, että kertakaikkiaan, tämä vaan ei toimi. Joskus loppuu rakkaus, mutta joskus, se vaan ei yksin riitä.
Onneksi montaa ei tarvitsekaan: yksi oikea riittää jos ja kun sen löytää. ei montaa tarvikaan kirjoitti:
Ehkä se tarkoittaakin yleisemmin, kun mitä ehkä nyt ajattelet... Arvoissa todellakin täytyy löytää yhtenäinen linja. On turha mennä naimisiin ja sitten todeta, että toiselle on ehdotonta puolisoiden tasa-arvo, toinen taas elää 1800-luvulla, toinen haluaa vapaan kasvatuksen lapset ja hiihtää ulkomailla lomalla lasten kasvatuksen jääädessä lasten hoitajalle, kun toinen taas päättää että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa. Lasten tekeminen on yksi hemmetin iso asia ylipäätään, mistä pitäisi olla sovussa ja samoilla linjoilla, ennenkun edes päästään tappelemaan kasvatusarvoista.
Ei kannata valita ihmistä jonka arvomaailmassa rasismi on kaunis kukkanen, jos on itse ihmisoikeuksien puolella, elämästä tulee aika sietämätöntä. Tai päin vastoin, ainakaan yhdenkäään rasistin ei kannata nähdä minun iskemiseeni mitään vaivaa, sellaista prinssiä ei tule, kenen ihanuus korvaisi mielestäni kieron arvomaailman. Toisaalta, kevyemmässä mittakaavassa, en usko, että muoti-ihmisen kanssa yhteen sopii ihan kaikki jne. Toivottavasti siis ymmärrät, mitä tarkoitan: on arvoja ja arvoja, ja perustavanlaatuiset arvot täytyy olla kohdallaan, vaikka ammattiyhdistysliikkeen olemassaolosta oltaisiinkin eri mieltä, tai siitä kumpi on parempi puolue vasemmisto vai vihreät.
Kaikkia samoja kiinnostuksen kohteita ei tietenkään tarvitse olla, mutta jos ei mikään mitä toinen tekee kiinnosta, ei oikeastaan kiinnosta se ihminenkään, sillä teot kertovat siitä ihmisestä. Ei joka asiasta jälleen kerran, mutta jos toisella on vaikka suuri intohimo, sanotaan nyt vaikka maalaus, ei sitä tarvitse itse tehdä, mutta jos se ei yhtään kiinnosta, niin ei kiinnosta toisen sielun maisemakaan: se mitä hän eniten rakastaa tekemisenä, millä hän parhaiten itseään ilmaisee, minne hän lataa tunteensa ja syvimmän olemuksensa. Siis, jos yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei ole ollenkaan, ei ole juuri muutakaan.
Ja tästä lienee selviää myös elämän tyyliin muutamia asioita. Jos toiselle kerrostalo on ehdottomuus ja toiselle maatalo takaa elämän, niin voit päätellä taas mitä tuskaa yhdessä olo saattaa tuottaa. On asioita missä voi joustaa ja asioita missä ei, jokaisen on määriteltävä asiansa sitten itse. Jos on kovin erikoisuuden hakuinen ja ehdoton, niin varmasti, vaihtoehdot kapenee huomattavasti. Mitä taas tulee tähän "poikkeaa massasta jossain määrin" niin kaikki nyt poikkeavat, koska jokainen on oma persoonansa, vai oletko sinä kenties niitä, joita "muut" ei saisi tuomita erikoisen ulkonäön perusteella, mutta jotka kyllä saavat tuomita itse tavallisen ulkonäön perusteella "muita"?
Ei ole kovin montaa kuka sopii kumppaniksi; ystäviksi, tuttaviksi ja kavereiksi sopii useampi. On ihan eri asia jakaa elämä, vuode ja perhe, kun kaveruus. Mutta on niitä varmaan useampi kuin yksi. Jokaisella, ellei itse päätä olevansa niin helvetin erikoinen, ettei vaan kukaan ymmärrä eikä kelpaa eikä ole yhtään samanlainen. Se on tietty toinen juttu. Mutta niin, ei tarvitse olla mitenkään sen erikoisempi kuin muutkaan, ja on jo sen verran erikoinen, että kuka tahansa ei oikeasti sovi eikä tee onnelliseksi. Parisuhde ei aina olekaan oikea eikä ole eikä kuulukaan olla kaikkien sopivia: siksi on hyvä, että myös ero on sallittu, jos huomataan, että kertakaikkiaan, tämä vaan ei toimi. Joskus loppuu rakkaus, mutta joskus, se vaan ei yksin riitä.
Onneksi montaa ei tarvitsekaan: yksi oikea riittää jos ja kun sen löytää.Arvot... Jotenkin se käsite särähtää korvaan aika pahasti. Mihin tarvitaan arvoja? Eikö ilman arvoja voi elää arvoistansa elämää ja olla parisuhteessa? Arvot kuulostaa aina jotenkin pakotetulta ja velvollisuudelta. Jotenkin tuntuu, että niitä pakkoja ja velvollisuuksia on elämässä riittävästi muutenkin. En näe mitään järkeä tuoda niitä lisää parisuhteeseen. Alkaa käymään työstä se suhteessa oleminen...
- näkövinkkeli90astett
Genio.Mente kirjoitti:
Arvot... Jotenkin se käsite särähtää korvaan aika pahasti. Mihin tarvitaan arvoja? Eikö ilman arvoja voi elää arvoistansa elämää ja olla parisuhteessa? Arvot kuulostaa aina jotenkin pakotetulta ja velvollisuudelta. Jotenkin tuntuu, että niitä pakkoja ja velvollisuuksia on elämässä riittävästi muutenkin. En näe mitään järkeä tuoda niitä lisää parisuhteeseen. Alkaa käymään työstä se suhteessa oleminen...
Toi arvo sana on niin mahtipontinen siks tulee ahdistus. Samat arvot tarkottaa mitä ajattelee elämän perusasioista, miten käyttäytyy erilaisten tilanteiden eteen tullessa, millasena näkee noin yleensä tän elon ja ihmiset, läheiset,. sukulaiset, työtoverit, naapurit sun muut ihmiset, noin niiku enemmän positiivisesta kuin negatiivisesta vinkkelistä.
näkövinkkeli90astett kirjoitti:
Toi arvo sana on niin mahtipontinen siks tulee ahdistus. Samat arvot tarkottaa mitä ajattelee elämän perusasioista, miten käyttäytyy erilaisten tilanteiden eteen tullessa, millasena näkee noin yleensä tän elon ja ihmiset, läheiset,. sukulaiset, työtoverit, naapurit sun muut ihmiset, noin niiku enemmän positiivisesta kuin negatiivisesta vinkkelistä.
Noh. Samanlaisinahan me ne jokainen nähdään. Kaikki ei vaan taida aina kestää todellisuutta sellaisena kuin se on ja alkaa keksimään erilaisia selityksiä sille saadakseen sen todellisuuden hiukan siedettävämmäks tai itseään miellyttäväksi.
Mun mielestä realismi ei ole sen enemmän negatiivista kuin positiivistakaan. Ihmiset ympärillä nyt on mitä ne on, koska eivät toisinkaan osaa ja toiset eivät sitten uskalla olla sitä mitä ovat, johtuen kenties ympäristön paineesta. Ihmisten olemisen suurin ongelma on siinä, että suurin osa rakentaa itseään tekemistensä kautta. Harvempi rakentaa tekemisiään itsensä kautta. Tarkoitan, että jos joltain kysytään mikä hän on, niin vastaukseksi tulee joko arkkitehti, johtaja, kirvesmies, hoitaja, lääkäri... Aika pientä on oleminen monella...
Mutjoo. Mieluummin yksi arvoton arvo, kuin monia arvokkaita arvoja.- Arvoilla
Genio.Mente kirjoitti:
Arvot... Jotenkin se käsite särähtää korvaan aika pahasti. Mihin tarvitaan arvoja? Eikö ilman arvoja voi elää arvoistansa elämää ja olla parisuhteessa? Arvot kuulostaa aina jotenkin pakotetulta ja velvollisuudelta. Jotenkin tuntuu, että niitä pakkoja ja velvollisuuksia on elämässä riittävästi muutenkin. En näe mitään järkeä tuoda niitä lisää parisuhteeseen. Alkaa käymään työstä se suhteessa oleminen...
tarkoitetaan esimerkiksi sitä mitä mieltä olet eläinten oikeuksista. Vaikea kuvitella yhteen kiihkeää eläintenoikeuksien puolustajaa ja sellaista, joka aikansa kuluksi ammuskelee kissoja. Tai jos mies odottaa naisen olevan kodinhengetär ja nainen tas odottaa miehen hoitavan oman osuutensa jnejne, nämä oli siis vain esimerkkejä eikä keskustelun avauksia.
- näkövinkkeli90astett
Genio.Mente kirjoitti:
Noh. Samanlaisinahan me ne jokainen nähdään. Kaikki ei vaan taida aina kestää todellisuutta sellaisena kuin se on ja alkaa keksimään erilaisia selityksiä sille saadakseen sen todellisuuden hiukan siedettävämmäks tai itseään miellyttäväksi.
Mun mielestä realismi ei ole sen enemmän negatiivista kuin positiivistakaan. Ihmiset ympärillä nyt on mitä ne on, koska eivät toisinkaan osaa ja toiset eivät sitten uskalla olla sitä mitä ovat, johtuen kenties ympäristön paineesta. Ihmisten olemisen suurin ongelma on siinä, että suurin osa rakentaa itseään tekemistensä kautta. Harvempi rakentaa tekemisiään itsensä kautta. Tarkoitan, että jos joltain kysytään mikä hän on, niin vastaukseksi tulee joko arkkitehti, johtaja, kirvesmies, hoitaja, lääkäri... Aika pientä on oleminen monella...
Mutjoo. Mieluummin yksi arvoton arvo, kuin monia arvokkaita arvoja.Harvemmin tässä elämässä saa tehdä sitä mitä haluaisi tehdä (raha tietenkin mahdollistaa vapauden). Ei ole oikein enää kunnollista lapsuuttakaan lapsilla, vaan aina vaan nuorempana ja nuorempana pistetään oppimaan ja suorittamaan ja selityksenä, että lapsi siten pärjää paremmin elämän eteen tuomissa ongelmissa. Pikkasen saa valita elämänsä suuntaa opiskelemaan lähtiessä, mutta sen jälkeen työelämässä muut sanelevat, mitä teet ja mitä sinulta odotetaan. Sieltä se menee sitten persoonaan sisälle ja olet aivopesty. Yksityisyrittäjät ja taitelijat koen tavallaan olevan vapaita sieluja, koska monesta on juuri tuosta syystä tullut itsenäinen yrittäjä ja taiteilijoilla on taiteilijan sielu syntymästä asti.
Ja tohon vielä, että elämän arvot ei ole yhtäkuin realismi, enemmän arvo tai arvostus on asennetta/asennoitumista erilaisiin asioihin on ne joko positiivisia tai negatiivisia.....oletko esimerkiksi tuntemattomia ihmisiä kohtaan avoin ja kiinnostunut vai töykeä töksäyttelijä...millainen vastapuoli olisit avioeron kohdatessa jne jne... Arvoilla kirjoitti:
tarkoitetaan esimerkiksi sitä mitä mieltä olet eläinten oikeuksista. Vaikea kuvitella yhteen kiihkeää eläintenoikeuksien puolustajaa ja sellaista, joka aikansa kuluksi ammuskelee kissoja. Tai jos mies odottaa naisen olevan kodinhengetär ja nainen tas odottaa miehen hoitavan oman osuutensa jnejne, nämä oli siis vain esimerkkejä eikä keskustelun avauksia.
Noh. Luulis, että eläinaktivistit löytävät toisensa omista ympyröistä. Eläinrääkkääjien toistensa löytäminen saattaa sitten olla jo vaikeampi juttu, mutta ei olisi ollenkaan hassumpi, jos siinäkin tapauksessa kaltaiset kohtaisivat. Jospa ne vaikka rääkkäisivät sitten toisiaan ja jättäisivät eläimet rauhaan.
Heh... Mutta mitä vikaa kodinhengettären roolissa on? Siis siinä tapauksessa, jos mies pitää huolen taloudellisesta toimeentulosta. Kyllä mä voisin olla jollekin kodinhenki, jos mun ei tarttis ajatella taloudellista toimeentuloa...- Kuten mä
Genio.Mente kirjoitti:
Noh. Luulis, että eläinaktivistit löytävät toisensa omista ympyröistä. Eläinrääkkääjien toistensa löytäminen saattaa sitten olla jo vaikeampi juttu, mutta ei olisi ollenkaan hassumpi, jos siinäkin tapauksessa kaltaiset kohtaisivat. Jospa ne vaikka rääkkäisivät sitten toisiaan ja jättäisivät eläimet rauhaan.
Heh... Mutta mitä vikaa kodinhengettären roolissa on? Siis siinä tapauksessa, jos mies pitää huolen taloudellisesta toimeentulosta. Kyllä mä voisin olla jollekin kodinhenki, jos mun ei tarttis ajatella taloudellista toimeentuloa...sanoin, niin noi oli vain esimerkkejä miten eri arvot omaavien voi olla hankala pistää lusikoita samaan kuppiin.
Kuten mä kirjoitti:
sanoin, niin noi oli vain esimerkkejä miten eri arvot omaavien voi olla hankala pistää lusikoita samaan kuppiin.
Mutta eikö arvolla pidä olla jonkinlaista arvoa?
Ei hitto... Mä en kohta ymmärrä enää yhtään mitään...
Heh...näkövinkkeli90astett kirjoitti:
Harvemmin tässä elämässä saa tehdä sitä mitä haluaisi tehdä (raha tietenkin mahdollistaa vapauden). Ei ole oikein enää kunnollista lapsuuttakaan lapsilla, vaan aina vaan nuorempana ja nuorempana pistetään oppimaan ja suorittamaan ja selityksenä, että lapsi siten pärjää paremmin elämän eteen tuomissa ongelmissa. Pikkasen saa valita elämänsä suuntaa opiskelemaan lähtiessä, mutta sen jälkeen työelämässä muut sanelevat, mitä teet ja mitä sinulta odotetaan. Sieltä se menee sitten persoonaan sisälle ja olet aivopesty. Yksityisyrittäjät ja taitelijat koen tavallaan olevan vapaita sieluja, koska monesta on juuri tuosta syystä tullut itsenäinen yrittäjä ja taiteilijoilla on taiteilijan sielu syntymästä asti.
Ja tohon vielä, että elämän arvot ei ole yhtäkuin realismi, enemmän arvo tai arvostus on asennetta/asennoitumista erilaisiin asioihin on ne joko positiivisia tai negatiivisia.....oletko esimerkiksi tuntemattomia ihmisiä kohtaan avoin ja kiinnostunut vai töykeä töksäyttelijä...millainen vastapuoli olisit avioeron kohdatessa jne jne...Olisko asenne parempi sana kuin arvo?
No tiedä muuten noista yksityisyrittäjistäkään. Tunnen monta sellaista ja harvemmasta niistä voi sanoa, että olisi onnellinen elämässään. Tunnen monta taiteilijaakin. Niissäkin on monia onnettomia sieluja. En oikein usko siihen, että vapaa sielu elämäänsä onnettomaksi kokee.- Tietty.
Genio.Mente kirjoitti:
Mutta eikö arvolla pidä olla jonkinlaista arvoa?
Ei hitto... Mä en kohta ymmärrä enää yhtään mitään...
Heh...Ainakin sille kuka sitä arvoa kannattaa, ei kaikki kannata kaikkia arvoja, monia myös vastustetaan, kuten tasa-arvoa. Monissa maissa ei kunnioiteta edes ihmisarvoa.
- Jatko.
Tietty. kirjoitti:
Ainakin sille kuka sitä arvoa kannattaa, ei kaikki kannata kaikkia arvoja, monia myös vastustetaan, kuten tasa-arvoa. Monissa maissa ei kunnioiteta edes ihmisarvoa.
Ehkä on yksinkertaisempaa kysyä, että mitä toinen elämässään arvostaa.
Jatko. kirjoitti:
Ehkä on yksinkertaisempaa kysyä, että mitä toinen elämässään arvostaa.
Eipä sitä ihmisarvoa kunnioiteta mitenkään erityisen mainittavasti täällä Suomessakaan. Nojoo... Se siitä...
Minä kysyisin, että mistä toinen elämässään tykkää. Ja minua ei saisi mainita vastauksessaan. Ei mitään itsestäänselvyyksiä. Hehe...- näkövinkkeli90astett
Genio.Mente kirjoitti:
Olisko asenne parempi sana kuin arvo?
No tiedä muuten noista yksityisyrittäjistäkään. Tunnen monta sellaista ja harvemmasta niistä voi sanoa, että olisi onnellinen elämässään. Tunnen monta taiteilijaakin. Niissäkin on monia onnettomia sieluja. En oikein usko siihen, että vapaa sielu elämäänsä onnettomaksi kokee.No minun mielestäni asenne kuvaa paremmin sitä mitä nuo molemmat sanat tarkoittavat ja on arkipäiväisempi ja siksi uskottavampi ilmaus.
Taisin kirjoittaa hiukan epäselvästi, koska käsitit sanani päinvastaisesti kuin ne itse käsitän, Yksityisyrittäjät ja taiteilijat ovat molemmat oman itsensä herroja siis vapaampia olemaan sitä mitä ovat, vastasin siis ajatelmaasi, miksi jotkut eivät ole sitä, mitä haluaisivat oikeastaan olla. Eikä heihin, siis yrittäjiin ja taiteilijoihin ole iskostettu ylhäältä käsin ajatuskuviota "olet sitä mitä työksesi teet" ja arvosi mittautuu sen mukaan, näkövinkkeli90astett kirjoitti:
No minun mielestäni asenne kuvaa paremmin sitä mitä nuo molemmat sanat tarkoittavat ja on arkipäiväisempi ja siksi uskottavampi ilmaus.
Taisin kirjoittaa hiukan epäselvästi, koska käsitit sanani päinvastaisesti kuin ne itse käsitän, Yksityisyrittäjät ja taiteilijat ovat molemmat oman itsensä herroja siis vapaampia olemaan sitä mitä ovat, vastasin siis ajatelmaasi, miksi jotkut eivät ole sitä, mitä haluaisivat oikeastaan olla. Eikä heihin, siis yrittäjiin ja taiteilijoihin ole iskostettu ylhäältä käsin ajatuskuviota "olet sitä mitä työksesi teet" ja arvosi mittautuu sen mukaan,Siinähän taitaa olla joskus se miehen ja naisen logiikan välinen ero. Siis ne sanavalinnat. Mies ja nainen voi puhua samasta asiasta käyttäen eri sanoja ja sitten ymmärtävät toisensa väärin eivätkä edes vaivaudu keskustelemaan asiasta ottaakseen selvää, että mitä kukin tarkoitti.
Mutta totta puhuen... Ei se sielun vapaus ole siitä kiinni, mitä joku harrastaa tai työkseen tekee. Ei minun mielestä. Mutta sillä voi jo ollakin jotain tekemistä asian kanssa, jos sattuu elättämään itsensä jollain mitä tykkää tehdä. Tosin työtähän se itsensä elättäminen on lopulta on. Työ ei automaattisesti tee ihmistä onnelliseksi. Työn loppuminen taas tekee monet onnettomaksi.Genio.Mente kirjoitti:
Siinähän taitaa olla joskus se miehen ja naisen logiikan välinen ero. Siis ne sanavalinnat. Mies ja nainen voi puhua samasta asiasta käyttäen eri sanoja ja sitten ymmärtävät toisensa väärin eivätkä edes vaivaudu keskustelemaan asiasta ottaakseen selvää, että mitä kukin tarkoitti.
Mutta totta puhuen... Ei se sielun vapaus ole siitä kiinni, mitä joku harrastaa tai työkseen tekee. Ei minun mielestä. Mutta sillä voi jo ollakin jotain tekemistä asian kanssa, jos sattuu elättämään itsensä jollain mitä tykkää tehdä. Tosin työtähän se itsensä elättäminen on lopulta on. Työ ei automaattisesti tee ihmistä onnelliseksi. Työn loppuminen taas tekee monet onnettomaksi.Välähti juuri miksi en pidä sanasta arvo. Arvo kuulostaa joltain, mistä on pidettävä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Asenne taas kuulostaa sellaiselta , mitä voi aina tarvittaessa muuttaa.
- näkövinkkeli90astett
Genio.Mente kirjoitti:
Siinähän taitaa olla joskus se miehen ja naisen logiikan välinen ero. Siis ne sanavalinnat. Mies ja nainen voi puhua samasta asiasta käyttäen eri sanoja ja sitten ymmärtävät toisensa väärin eivätkä edes vaivaudu keskustelemaan asiasta ottaakseen selvää, että mitä kukin tarkoitti.
Mutta totta puhuen... Ei se sielun vapaus ole siitä kiinni, mitä joku harrastaa tai työkseen tekee. Ei minun mielestä. Mutta sillä voi jo ollakin jotain tekemistä asian kanssa, jos sattuu elättämään itsensä jollain mitä tykkää tehdä. Tosin työtähän se itsensä elättäminen on lopulta on. Työ ei automaattisesti tee ihmistä onnelliseksi. Työn loppuminen taas tekee monet onnettomaksi.Joo tässä meillä on juuri hyvä esimerkki erilaisista logiikoista. Minä puhun yleisellä tasolla siitä, mikä saa ihmisen olemaan enemmän oma itsensä kuin joku toinen. Sinä puolestasi vastaat takaisin pieniä yksityiskohtia teroittaen ja et oikeasti halua ymmärtää, mitä ajatusta minä ajan takaa.
näkövinkkeli90astett kirjoitti:
Joo tässä meillä on juuri hyvä esimerkki erilaisista logiikoista. Minä puhun yleisellä tasolla siitä, mikä saa ihmisen olemaan enemmän oma itsensä kuin joku toinen. Sinä puolestasi vastaat takaisin pieniä yksityiskohtia teroittaen ja et oikeasti halua ymmärtää, mitä ajatusta minä ajan takaa.
Heh... Oikeastaan minä en usko erityisemmin ihanteisiin.
- näkövinkkeli90astett
Genio.Mente kirjoitti:
Heh... Oikeastaan minä en usko erityisemmin ihanteisiin.
Minä uskon, että on olemassa ihannepuolisoita, mutta kuinka moni heistä on sinun saavutettavissasi? aika pieni osa:( Osan näistä ihanteista ikäero tekee mahdottomaksi, osa on varattuja jne , jäljelle jää muutama potentiaalinen yksilö varsinkin jos liikkumisalueesi ei ole kovin laaja. Onnea siis tarvitaan. Onnekkaita ne jotka toisensa kohtaavat ja että peräti toisensa saavat omakseen.
näkövinkkeli90astett kirjoitti:
Minä uskon, että on olemassa ihannepuolisoita, mutta kuinka moni heistä on sinun saavutettavissasi? aika pieni osa:( Osan näistä ihanteista ikäero tekee mahdottomaksi, osa on varattuja jne , jäljelle jää muutama potentiaalinen yksilö varsinkin jos liikkumisalueesi ei ole kovin laaja. Onnea siis tarvitaan. Onnekkaita ne jotka toisensa kohtaavat ja että peräti toisensa saavat omakseen.
Sanotaan nyt niin, että se joka ei ole minun saavutettavissa, ei ole minulle mahdollinen ihannepuoliso. Miten sellainen voisikaan olla? Nämä kuuluisat kemiat ei siinä tapauksessa törmää. Eihän ilman kemiaa nyt suhteesta tule hevonvittuakaan. Tai noh... Voi siitä ystävyyssuhde syntyä, mutta ennen pitkää toinen osapuoli tulee kärsimään sellaisesta. Se on niin nähtyä...
Mutta noista ihanteista ja arvoista. Olen liian monta kertaa nähnyt sellaista, miten niistä pidetään jääräpäisesti kynsin hampain kiinni, vaikka joissakin tilanteissa olisi järkevämpää luopua niistä. En nyt jaksa eritellä mitään tiettyjä ihanteita ja arvoja. Joskus luopumalla jostain pienemmästä, saa jotain huomattavasti suurempaa tilalle, mutta sellainen luopuminen edellyttää jo jonkinlaista rohkeutta...
Minä voin sanoa olevani onnekas, koska olen kohdannut. Enkä edes yhtä kertaa elämässäni, vaan useamman kerran. Yhteisen elämän esteeksi muodostui juuri ne arvot ja kenties jopa jonkinlaiset ihanteet. Mutta silti olen kiitollinen siitä, että olen heidät kohdannut ja saanut tuntea heidät. Ilman heitä olisin huomattavasti tietämättömämpi kuin olen...
Ps. Jos naapuripalstalaiset kyylää tätä, niin selvennykseksi etten tarkoitanut ainuttakaan virtuaaliämmää, vaan ihan todellisia lihaa ja verta olevia naisia...
- En usko
.
- nainen vastaa
No jos ajatellaan sitä "prinssi uljas satumaan" niin siihen mä en usko (enää :D) enkä siihen että jokaiselle olisi vaan se yksi oikea. Se mies mikä oli mulle sopiva kun mä olin 20-vuotias ei todellakaan ollut sopiva kun mä olin vähän päälle 30-vuotias. Nyt mulla on taas mulle sopiva mies, ehkä jopa ihanteellisen sopiva.
Useimmat meistä muuttuu iän myötä ja se että pariskunnan molemmat osapuolet muttuu samaan suuntaan, haluaa samoja asioita, osaa antaa anteeksi ja osaa antaa tilaa toisilleen, on melkoisen vaikeata kun puhutaan vuosikymmenistä. Varsinkin jos tosi nuorena löytää kumppanin kun ei vielä itsekään tiedä kuka on ja mitä haluaa, niin että löytäisi jo silloin kumppanin eliniäksi? Kaunis ajatus ja joillekin varmaan tosi mutta useimmille varmaan ei.- Hah !
Genio.Mente kirjoitti:
Ikä tuo joillekin ymmärrystä. Toisille taas ei...
Totta. Puhunet itsestäsi.
- nainen vastaa
Genio.Mente kirjoitti:
Ikä tuo joillekin ymmärrystä. Toisille taas ei...
Mulla ainakin kävi niin, että kun ensimmäisen kumppanin kanssa kasvettiin yhdessä aikuiseksi, huomattiin jossain vaiheessa, että halutaan eri asioita. Ja että ei olla sellaisia miksi se toinen meidät kuvitteli. Tai jos oltiin silloin joskus niin ei olla enää...
En tiedä kasvoiko ymmärrys muuten :) mutta todettiin, ettei kahden aikuisen jotka eivät ole onnellisia yhdessä ole mikään pakko pysyä yhdessä. Ja kumpikin lähti omille teilleen. Luovuttaminenkin on joskus viisautta. nainen vastaa kirjoitti:
Mulla ainakin kävi niin, että kun ensimmäisen kumppanin kanssa kasvettiin yhdessä aikuiseksi, huomattiin jossain vaiheessa, että halutaan eri asioita. Ja että ei olla sellaisia miksi se toinen meidät kuvitteli. Tai jos oltiin silloin joskus niin ei olla enää...
En tiedä kasvoiko ymmärrys muuten :) mutta todettiin, ettei kahden aikuisen jotka eivät ole onnellisia yhdessä ole mikään pakko pysyä yhdessä. Ja kumpikin lähti omille teilleen. Luovuttaminenkin on joskus viisautta.Minun mielestä luovutetaan silloin, kun on vielä tahtoa saada homma toimimaan. Kun ei enää yhteistä tahtoa löydy, sanoisin sitä luopumiseksi.
Mutjoo. Kunhan saivartelen...Sori.
- -spinster-
Joo, tietty.
Ei tätä hullua elämää jaksa ilman sitä kirkasta tähteä joka valaisee pimeää elämän tietä,
siellä jossain se lempo loistaa muttei löydy ja oon jo 30 v
En tiedä millon pitää luovuttaa jos ei löydy ja kokeilla löytää sit vaan joku tavallinen Kalle, Yrjö tai Paavo. - vanhoja viisauksia
kyllä se ihannekumppani löytyy jos niin on tarkoitettu. Uskon kohtaloon. Erotessani rakkaudettomasta avoliitosta ajattelin olevan pitkään sinkku, mutta elämä toikin yllättäen eteeni miehen jonka kanssa aloin kirjoittamaan. Jutut syveni ja syveni, lopulta tapasimme. Ensi tapaaminen oli pyörryttävä. Kemiat todellakin kolahti. Ihannekumppani on olemassa, mutta epätoivoisesti etsimällä ei sitä löydä. Niin uskon...onni tulee eläen, ei etsien
- Syli & ymmärrys
Uskosta en tiedä, mutta toivon kyllä syrämestä saakka, että eteen tupsahtaisi vielä se sielun kumppani, joka tykkäisi minusta - minusta huolimatta.
Klishee, mutta mitä jos aloittaisit siitä, että tykkäisit itse itsestäsi? Sinusta itsestäsi huolimatta...
- Hah !
Genio.Mente kirjoitti:
Klishee, mutta mitä jos aloittaisit siitä, että tykkäisit itse itsestäsi? Sinusta itsestäsi huolimatta...
No kuka sulle on sanonut, että en tykää itestäni ? Riittääkö se sulle, että tykäät itestäs, jos tykäät ? Mikä kohta on "klishee" ? Kandeisko yksinkertaistaa niin sunkin elo olisi helpompaa ja mukavampaa ?
- ei ihmeemmin
en sen kummemmin kunhan tulisi vain joku jonka kanssa on samanhenkinen jokseenki joka ei panis joka toista vastaantulevaa.kyllä niitä lehtiä voi puhumattakin omakotitalon takapihalla lakaista ja vanhanahan sitä kuollaan pois joten en sen kummemmin.arvostus pitää olla ja sehän joko on tai ei.
- 27
Uskon. Minulla ei ole mitään järkeviä perusteluja uskolleni. Olen kai vähän hörhö joidenkin mielestä, kun uskon monenlaisiin asioihin, joihin muut eivät. Tapasin kuitenkin ihannekumppanini 6 vuotta sitten. Menimme hiljattain naimisiin.
Kiva juttu.
Usko ei tarvitsekaan järkeviä perusteluja. Tieto taas tarvitsee ja siksi tieto ja tietäminen eivät ikinä kohtaa...
Aiheen vierestä...
Seuraatteko naapuripalstan touhuja? Mitä mieltä niistä?Niin... Sitä piti sanoa teille vastanneille vielä, että kiitos vastauksistanne. On ollut kivaa huomata, että jossain voi jopa keskustellakin. Saatan palata tänne toistekin, jos ei teillä mitään sitä vastaan ole.
- miehet on ihania :)
uskon. Toivon joskus löytäväni ihanteellisen kumppanin itselleni. Edelllinen parisuhde(25v) epäonnistui ja nyt ku olen asioita miettiny ja tuumaillu, olen valmis uuteen suhteeseen aivan erilaisella asenteella kuin aikaisemmin. Kypsänä ja aikuisena, toisen ihmisen huomioivana ja arvostavana. Toivon myös löytäväni itselleni kypsän ja itsensä ja ympäristönsä kanssa toimeen tulevan kumppanin. Yhdessä voimme keskustelemalla tehdä elämästämme hyvän ja onnellisen, toisiamme kuunnellen ja arvostaen, toisemme huomioon ottamalla.
Toivottavasti tämä ei ole pelkkä haave, vaan joskus toteutuisikin....Tiedätkö mitä? Minä pidän liikaa naisista ihmisinä, jotta sulle jotain ikävää haaveissasi toivoisin. Olen nähnyt liian monta naista, jotka ansaitsevat parempaa, kuin mitä heillä on ja liian vähän miehiä, jotka ovat ansainneet sen mitä heillä on. Toivottavasti se naisten miehistyminen loppuu...
Ihannekumppani on hän, jonka kanssa on hyvä olla ja elää. Sen tarkemmin sitä ei tarvitse määritellä. Mikä saa uskomaan? No kai se on omaan tunteeseen ja tuntemuksiin uskottava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1097197
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h965225Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333392Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961491Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346- 481114