Lutkaliike

määmy

40

201

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meinaaks et yksi tyhmyys voitetaan toisella tyhmyydellä? Onko toki melkoista yksinkertaistusta väittää, että pelkkä pukeutuminen suojaa/johtaa raiskaukseen, mutta se ei pahemmin häviä väitteelle, että raiskaajalle kelpaa kuka hyvänsä.

      Esimerkki: pelkkä ihmisen rautalankamalli vaikuttaa. Eli muuttamalla kehon kieltä voi vaikuttaa siihen kuinka helposti joutuu väkivallan uhriksi.

      Mikä on oikein - minusta riskit tulee kertoa, asettamatta kieltoja. Poliisin jos kenen on hyvä valistaa ihmisiä.

    • Juu ja uhrille on ihan sama kulkeeko raiskaaja jatkossa pää kainalossa vai ilman päätä.

    • rose18

      idiootteja.
      poliisin kehotus oli minusta asiallinen, suojeleva.
      sama kun porkkanaa aasille, ongenpäässä näyttäis.
      raiskarit ovat sairaita.

      • Onhan se tietysti ihan hyvä muistuttaa, mikä voi joissain tapauksissa provosoida. Vaatetus ja käytös. Mutta eihän mikään vaatetus tai alastomuuskaan ole oikeutus raiskaamiseen.

        Toisaalta tapahtuisko maailmassa niin paljon kaikkea mälsää, jos kaikki miettis onko oikeutusta toimia kuten toimii. Jos ei kunnioita toista ihmistä, ei mikään sääntö tai ohje ja neuvo sitä kunnioittamatonta estä toimimasta.

        Siksees säännöt taas onkin juuri tolloja varten säädetty. Niitä jotka ei ilman niitä osaa elää muita kunnioittaen ja sovussa. Siihen perään rangaistukset, jotka nekään ei auktoriteetitonta estele, korkeintaan hidastaa.

      • rose18
        tinka_tiger kirjoitti:

        Onhan se tietysti ihan hyvä muistuttaa, mikä voi joissain tapauksissa provosoida. Vaatetus ja käytös. Mutta eihän mikään vaatetus tai alastomuuskaan ole oikeutus raiskaamiseen.

        kuka sitä sanoo että on oikeus raiskata?? en ainakaan minä.
        sama kun lopettais kaupasta hälyyttimet ja vartijat.
        kyllä se tilaisuus tekee varkaan..varsinkin varkaille.
        nekin on sairaita,
        pakko teoilleen, vaikka ne tietää sen vääräksi.. 8)

        noh alastomuus kuuluu ihan nuristeille.

      • rose18 kirjoitti:

        Eeen meinannukkaan et sinä niin sanot. Vaan poliisin kommenttia sivuten. Ei ihmisien vaatteita voida ruveta määräämään sen pohjalta, että joku on sekopää ja raiskaa. Toki ei siihen nyt rätit taida ihan vaikuttaa, jos nuppi on sekaisin.

        Menee musulmaani touhuiksi kohta. Kaapua päälle ja silmänreiät vaan, jottei raiskaaja vaan provosoidu. Tulee tuhmia ajatuksia, kun näkee nahkaa paljaana.

        Kyllähän joku dilledong kiihottuu säkistäkin päässä, miksei kaavutetuista naisista? Sitä tässä yritän sanoa, että vaatteet on vaatteet ja sekopäällä on omat aatteet.

        Noh ei ne hälyyttimet eikä vartijatkaan ole varastamiselle mikään este. Ne voi kiertää. Ainakin osittain. Toki vartija nyt voi jonkun riehujan pistää aisoihin ja näpistelijän napata puhutteluun. Ilmottaa virkavallalle, siinäpä se melkein onkin. ellei ala lyömään pampulla päähän, niin kun jotkut vartijat. :-)

        Stevari lienee ollut pahalla tuulella tai palkankorotusta vailla. ;-)

        Niin tosta sairaudesta tiedä, törkeetä se kyllä on. Hehheee kukaan meistä ei synny vaatteet päällä. :-)

        Mut nymmä meen taas.

        eihän sitä kaapua tarvi laittaa päälleen mutta ei sitä toistakaan ääripäätä tarvis käyttää huvin vuoksi, muutakun sängyssä kiihottavakseen kumpania ..

      • Ei ole meritystä
        tinka_tiger kirjoitti:

        Onhan se tietysti ihan hyvä muistuttaa, mikä voi joissain tapauksissa provosoida. Vaatetus ja käytös. Mutta eihän mikään vaatetus tai alastomuuskaan ole oikeutus raiskaamiseen.

        Toisaalta tapahtuisko maailmassa niin paljon kaikkea mälsää, jos kaikki miettis onko oikeutusta toimia kuten toimii. Jos ei kunnioita toista ihmistä, ei mikään sääntö tai ohje ja neuvo sitä kunnioittamatonta estä toimimasta.

        Siksees säännöt taas onkin juuri tolloja varten säädetty. Niitä jotka ei ilman niitä osaa elää muita kunnioittaen ja sovussa. Siihen perään rangaistukset, jotka nekään ei auktoriteetitonta estele, korkeintaan hidastaa.

        Mutta millä on merkitystä on miesten asenteet ja juuri niihin nämä keskustelut vaikuttavat. Googlettakaa "Miksi mies raiskaa". Luin juuri hesarin keskustelussa olleen linkin jutusta, että 35 prosenttia miehistä raiskaisi naisen jos olisi varma että ei jäisi siitä kiinni. Kyse oli usalaisista opiskelijamiehistä, sairasta. Kaikki täälläkin raiskauksen uhria syyllistävät, tai muuten raiskauksia rikoksena vähättelevät ovat osasyyllisiä raiskaukseen.

      • rose18
        Ei ole meritystä kirjoitti:

        niinkuin mainnittin tilaisuus tekee varkaan..
        ennaltaehkäsy on paras keino suojautua.
        ja siinä poliisi antoi neuvon, niin kuin uhma iässä olevia mukekeloita protestoi kadulla.

        poliisi ei voi kuin rangaista vasta, teon jälkeen 8(

        ne raiskarit on sairaita mutta kaikkia sairaita on vaikea saada pois kaduilta..

      • Tutkimusten mukaan
        rose18 kirjoitti:

        naisen pukeutumisella ei ole merkitystä.

        Ja ymmärtäähän sen jo arkijärjellä että näin ei ole, muutenhan esimerkiksi Intiassa ei raiskauksia tapahtuisi, sillä siellä naiset pukeutuvat hyvin peittävästi. Eikä myöskään uimarannoilla sen kummemmin raiskaajat hyökkää naisten kimppuun. Naiset eivät ole myöskään autoja, eivätkä asuntoja.

      • rose18
        Tutkimusten mukaan kirjoitti:

        juu eli minua himotaa lihallinen himo eli ymmärrä.. raiskaria siltä osin..

        mutta ne on sairaita kun ne riistää ihmiseltä ihmisyyden.. heillä päässä on sen verran vikaa ettei ymmärrä asian vakavuutta.
        joko ne on pahasti jälkeen jääneitä ja jokin siellä aivoissa tökkii kun ei osaa halujaan pitää kurissa.
        ja tasan tarkkaan tiedän kun näen mieheni pullottavat että tekisi mieli.
        housut jalassa vähemmän..

        tutkimukset on ihan hujakoilla..

      • Näissä
        Tutkimusten mukaan kirjoitti:

        naisen pukeutumisella ei ole merkitystä.

        Ja ymmärtäähän sen jo arkijärjellä että näin ei ole, muutenhan esimerkiksi Intiassa ei raiskauksia tapahtuisi, sillä siellä naiset pukeutuvat hyvin peittävästi. Eikä myöskään uimarannoilla sen kummemmin raiskaajat hyökkää naisten kimppuun. Naiset eivät ole myöskään autoja, eivätkä asuntoja.

        keskusteluissa ei ole oikeasti edes tarkoitus vähentää raiskauksia, vaan motiivina on omien konservatiivisten arvojen tuputus. Minimekoista tykkäävät miehet pitävät yleensä nuppinsa kiinni näissä jutuissa. Joitakin tietysti innostaa, kunhan vain pääsevät moittimaan naisia ylipäätään ja joillakin taka-ajatuksena on raiskusten hyväksyminen ja ehkä huono omatuntokin.

      • rose18
        Näissä kirjoitti:

        minusta tuo liikaa huonoa esimerkkiä nuorille ja peräti villitsee lisäksi..
        jos aikuiset olisi aikuisia,
        niimpä lapsetkin yrittäisi , kasvaa myös.

      • rose18
        rose18 kirjoitti:

        minusta tuo liikaa huonoa esimerkkiä nuorille ja peräti villitsee lisäksi..
        jos aikuiset olisi aikuisia,
        niimpä lapsetkin yrittäisi , kasvaa myös.

        tottakai yrittäisi myös suojella itseään enemmän..

    • m6664

      Usean eri miehen nussima nainen on lutka. Naaras aoinaakin nussii harvempi apinauros kuin suomalaista naista somali, muu ulkomaalainen tai suomalaismies.

    • Ei todellakaan ole sama asia. Raiskaajalle on paljon miellyttävämpää raiskata alaston nainen.

      Tai mielummin kevyesti puettu, ja sellainen jolla on ohuet vaatteet jotka repeävät helposti. Se antaa varmasti raiskaamiseen sen tietyn oikean tunnelman.

      • Sensijaan on selvää että esim. jotkut halkio-alushousut ovat raiskaajan kannalta todella epämiellyttävä juttu. Se ikäänkuin antaa ymmärtää että nainen jollain tavalla on odottanut tilannetta ja se vie varmassti raiskausfiilikset.

        Eli siis raiskausuhassa olevat naiset voisivat käyttää normaaleja pikkuhousuja että raiskauksessa pysyy se oikea tunnelma.

      • Kukkomies kirjoitti:

        Sensijaan on selvää että esim. jotkut halkio-alushousut ovat raiskaajan kannalta todella epämiellyttävä juttu. Se ikäänkuin antaa ymmärtää että nainen jollain tavalla on odottanut tilannetta ja se vie varmassti raiskausfiilikset.

        Eli siis raiskausuhassa olevat naiset voisivat käyttää normaaleja pikkuhousuja että raiskauksessa pysyy se oikea tunnelma.

        Ja turha miinustella taas. Aloittaja väitti että raiskaajalle on aivan sama onko pilkkihaalari vai alaston.

        Kevyet vaatteet helpottavat raiskausta joten vaikka raiskaus onkin kamala rikos niin silti on varmasti kaava jolla raiskaajat valitsevat uhrinsa eli "Se ei ole aivan sama".

        Se mikä on pointti on että naiset haluavat ilmaista että vastuu ei ole heillä, eli he eivät ole syyllisiä raiskaukseen. Joka on ihan ok ajatus.

        Toisaalta voisi mennä pitämään mielenosoitusta vaikka autovarkauksia vastaan ja kutsua sitä "avoimien ovien liikkeeksi" jossa vaaditaan että autovarkaat lopettavat toimintasa eikä autojen omistajia syytetä varkauksista mikäli he jättävät ovet lukitsematta. Rikos on aina rikollisen vastuulla. Olisiko tuossa mielenosoituksessa sitten pointtia? On. Koska rikos on väärin.

        Voin kysyä että montako täydessä keskiaikaisessa levyhaarniska-sotapanssarissa olevaa naista on raiskattu lenkkipolulla?

        ... oletetaan että heitä siellä liikkuisi. Väitän että raiskaajat eivät yrittäisi. Tällöin siis ei ole raiskaajalle "aivan sama" mitä naiset päällään pitää.

    • saako miehet osallistua tuohon marssiin???

      • Saa...

        Miksi ihmeessä ei saisi?

    • Näin on

      Raiskaus ja muu naisiin kohdistuva väkivalta ovat ainoita rikoksen muotoja, joissa systemaattisesti syyllistään uhria. Tervetuloa lutkaliike.

      • Paskan marjat. Kuinka moni änkyräkännissä ryöstetty saa kehuja omasta tilastaan? Heikoilla jäillä kävelemisessäkään jäätä ei aseteta syytteeseen vaan kyllä uhri saa paskan niskaansa - tosin jää ei teekään rikosta.

        Suomeksi: riskeistä kertominen ei ole syyllistämistä. Riskien huomiotta jättäminen ei tietenkään ole rikos - eikä tyhmyydestä ei sakoteta.

      • Näytä sitten
        ttuplai kirjoitti:

        Paskan marjat. Kuinka moni änkyräkännissä ryöstetty saa kehuja omasta tilastaan? Heikoilla jäillä kävelemisessäkään jäätä ei aseteta syytteeseen vaan kyllä uhri saa paskan niskaansa - tosin jää ei teekään rikosta.

        Suomeksi: riskeistä kertominen ei ole syyllistämistä. Riskien huomiotta jättäminen ei tietenkään ole rikos - eikä tyhmyydestä ei sakoteta.

        yksikin keskustelu, jossa sivukaupalla ruoditaan esimerkiksi jonkun kännissä turpiinsa saaneen omaa syyllisyyttä, tai jonkun viranomaisen ilmoitus aiheesta? Jäihin putoaminen ei ole rikos.

      • Ei muuten
        Näytä sitten kirjoitti:

        yksikin keskustelu, jossa sivukaupalla ruoditaan esimerkiksi jonkun kännissä turpiinsa saaneen omaa syyllisyyttä, tai jonkun viranomaisen ilmoitus aiheesta? Jäihin putoaminen ei ole rikos.

        ole ensimmäinen kerta kun raiskaajia verrataan luonnonvoimiin, eihän mies nyt vain voi olla raiskaamatta kuten ei voi pyörremyrskykään olla pyörimättä.

      • Näytä sitten kirjoitti:

        yksikin keskustelu, jossa sivukaupalla ruoditaan esimerkiksi jonkun kännissä turpiinsa saaneen omaa syyllisyyttä, tai jonkun viranomaisen ilmoitus aiheesta? Jäihin putoaminen ei ole rikos.

        Suosittelen tarkistamaan vaikkapa konsulaattien ohjeita ulkomailla matkustaville. Ja jos tarkemmin viestini luet voit huomata, että erotin syyllisyyden tyhmyydestä. Myös heikoille jäille meneminen on tyhmyyttä vaikka jäätä ei voikaan syyllistää.

        Raiskaus vain on spesiaalitapaus, koska uhrin vastuuta/riskinottoa ei saa edes mainita, koska silloin aina syyllistetään.

      • Ei muuten kirjoitti:

        ole ensimmäinen kerta kun raiskaajia verrataan luonnonvoimiin, eihän mies nyt vain voi olla raiskaamatta kuten ei voi pyörremyrskykään olla pyörimättä.

        Väärin lukeminen on taito sinänsä - parhaimmillaan hauskaa, mutta toisinaan sitäkään ei pysty erottomaan tyhmyydestä.

    • alv-liskot

      onhan toki haasteellisempaa ja siten tyydyttävämpää raiskata vaikkapa minut, kun kuljen pimeän aikaan talikko kädessä. Pilkkihaalarit ovat vähän turhan hiostavat, mutta vaatii silti viitseliäisyyttä repiä vaatteita pois.

      - Ehkä raiskaushalun kannalta sama, mutta käytännön kannalta ei ollenkaan sama.

      Miksi raiskauksien estämisen yhteydessä ei puhuta siitä, miten miehistä tulee raiskaajia? Mikä asia kulttuurissa tai kasvatuksessa tekee miehestä TAI NAISESTA seksuaalisesti väkivaltaisen? Tämähän on tietysti niin vaikea kysymys, että on helpompi jankuttaa vain siitä, saako nainen kulkea perse paljaana läpinäkyvässä kukkamekossa vai ei.

      Minun mielestäni ei :)

    • Kyllä, olen samaa mieltä. Ei sillä oo niin väliä mitkä kamppeet vaimolla/tyttöystävällä/yhden yön baari pokalla on päällä. Julkisella paikallakin on pukeutumista oleellisempaa, että ei liiku yksin yöllä, ainakaan syrjäisemmillä paikoilla.

      Järjestetäänkö nyt tämän ohjeen perusteella kulkue jossa naiset vaeltelevat yöllä yksikseen jossain taajama-lähiön puistoissa =D

    • Naisen raiskaama

      mies/poika harvemmin kehtaa kertoa poliisillekaan.

      Poliisi yleensä huomaa naisen väärän ilmiannon, kun nainen saattaa useikin puukottaakin itseään lavastaessaan paremman naisen saaneen miehen syylliseksi.
      Miehethän ryntälevät läpi ikkunoidenkin näköjään....
      Raiskaajanainen voi ensin vietellä miehen ja saada "todisteet" torttuunsa ja poismuuttavan miehen työkalupakista löytyy puukko. jossa on sormenjäljet

      • Miksi..

        se mies antoi vietellä itsensä ja lähti naisen mukaan? Eikö samat säännöt pädekään miehiin?
        Älkää siis miehet lähtekö tuntemattomien naisten matkaan, voitte näet saada niskoillenne väärän raiskaussyytteen. Voisi poliisi ottaa asiakseen valistaa tuosta miehiä.

    • Hienoa! Minä olen aina kannattanut lämpimästi naisten oikeutta kulkea kadulla vähissä vaatteissa.

      • alv-liskot

        niin SE oikeus... missäs se mun kalsarialoitus menee?

    • hymhym....

      Minäkin olen nainen sukupuoleltani ja vielä akateemista koulutusta omaava ja feministi, mutta pidän suoraansanoen tyhmyytenä tuota Kanadasta lähtenyttä liikettä, josta Hesari kirjoitti. Uskon älylliseen feminimismiin, feministiseen toimintaan älyllisten rationaalisten päätösten ja naisten korkeakouluttautumisen kautta ja mitään misogyniaa maailmasta todennäköisimmin ei ainakaan vähennä se, että jos naiset alkaa kulkea utareet paljaina marssimassa kaduilla "slut"- laput käsissään, kuten Lontoon marssissa.

      Ja anteeksi, etten tietysti tiedä totuutta, mutta jos nyt tässä spekuloisi, niin kumpikohan ihan realistisesti on todennäköisempää: a.) että entinen IMF- johtaja Dominique Strauss- Kahn heivattiin virastaan poliittisten vastustajiensa juonen vuoksi ( oli pyrkimässä presidentiksi Ranskan seuraavissa vaaleissa), vaiko että b.) tämä rikas ja kiireinen huippujohtaja Dominique Strauss- Kahn muka olisi salamana kokoustensa välillä käynyt raiskaamassa jonkun hotellisiivoojan? Melkein tekisikin mieli kysyä, että mitä ja kuinka paljon sille hotellisiivoojalle maksettiin ja ketkä maksoivat, joka entistä maailmanpankkijohtaja Strauss- Kahnia raiskauksesta syyttää...

      Feminismi on hieno asia, mutta se kääntyy itseään vastaan, jos akat alkaa hysteerisiksi. Sanoo: nainen ja feministi. Itsekin olen nuoruudessani joutunut tuntemattoman nuoren miehen raiskaamaksi kerran ja se oli karmea kokemus, vaikkei onneksi pahinta lajia - jumalan kiitos- ollutkaan, mutta en mä siltikään lähtisi daisarit vilkkuen kadulle nimittelemään itseäni "slut":ksi, kuten Lontoon marssijat.:/ Pukeutukoot minusta itse kukin nainen miten pukeutuu, mutta onhan se selvä että jos perskoro vilkkuu ja tissit ihan tahallaan paistaa, niin kai sellaiseen enemmän hörhötkin kiinnittää huomiota.:/

      • hymhym....

        Ja lisään edeltävään aloitukseen kohdistamani vastineeseen, että ketjun aloituksen linkkiä en katsonut, koskei se suoraan viittaa Hesarin juttuun, vaan siinä on joku ihmeen "msn"- etuliite ( häiriköintiäkö sekin ja ihan tietoistako???), mutta se on ihan totta, että nyt on eräs Kanadasta lähtenyt feministinen liike, jota toi ketjun aloittanut anonyymi kirjoittaja vääristelijäloittaja kai yrittää vihjata, tai niin ainakin minä tulkitsin aloituksen asiaa. Terveisin: anonyymia nimimerkkiä hymhym....- tässä ketjussa tässä ja edellisessä vastineessani aloitukseen käyttävä rekisteröidyn profiilia omaamaton nimetön naispuolinen feminismia kannattava kirjoittaja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6013
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4782
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3035
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2823
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2095
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1506
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe