Ero äidistä?

Mitäs jos vain harventaisit niitä yhteydenottoja. Jos äitisi ottaa yhteyttä niin yritä keskustella hänen kanssaan asiallisesti jos mahdollista. Haukkumista ja raivoamista ei tarvitse sietää joten kunnioita omia rajojasi. Jos muu ei auta niin välit poikki vähäksi aikaa. Eihän se tarkoita että heidät lopullisesti hylkäisit, voit auttaa sitten kun tulee oikeasti tarve.

Voi olla että äitisi alkaa sitten levitellä juttuja sinusta esim. muille sukulaisille, joten mahdollisesti se pesäero pitää tehdä koko sukuun.

Kiitos temppuilija, tuo oli aika lohdullinen ajatus: teen sen mihin pystyn. Kyynel tirahti.

Äitinihän siis odottaa minulta enemmän ja epänormaaliahan se on. Itsekin odotan itseltäi enemmän. Yritän olla odottamatta.

Ja vielä tiedoksi: äitini kanssa ei voi keskustella asiallisesti mistään hänellle vaikeasta asiasta. Hän pakenee omia vaikeita tunteitaan syyttelemällä, moittimalla ja heittäytymällä marttyyriksi.

Aloittaja hyvä. Miten äitisi voisi käsitellä vaikeita asioita kanssasi kun hän ei ole koskaan sitä tehnyt itsensä kanssa? Hänen toimiaan haittaa häpeä, syyllisyys ja pelko. Muiden tunteiden lisäksi. Ja päällimmäisenä ne nostavat aggressiot pintaan: kuten katkeruuden ja vihan, mitkä herkimmin havaittavissa.

Hoida ja vaali ensin itseäsi. Sinä et pysty auttamaan häntä , tai ketään ellet ensin eheydy itse. Ota se lähtökohdaksi jos se auttaa syyllisyytesi kanssa. Syyllisyys on osa lojaalisuutta. Mitä tunnemme läheisiämme kohtaan, kaltoinkohtelijaammekin kohtaan. Siitä tunteesta ei tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Hän ei pysty auttamaan sinua. Teet itsellesi hyvin jos autat nyt itseäsi. Jos jäät ja jaat syyllisyytesi, et silläkään auta äitiäsi yhtään sen enempää. Kaikki aikanaan. Tulevaisuutta on nyt turha pohtia sen enempää. Aloitusaskel se on aina se vaativin homma. Voimia sinulle.

"Kauhea dilemma, koska ymmäärrän, että yhteydenpito äitini kanssa johtaa minun omiin mielenterveyden ongelmiin. Toinen vaihtoehto on se, että hänen oma lapsensa hylkää hänet vähän samalla tavalla kuin hänen oma äitinsä on tehnyt. Ymmärrän nyt myös, että hän on tavallaan aina ollutkin (kipuileva) lapsi, vaikka lapsia on itse saanutkin. Miten tässä tilanteessa voi tehdä "oikein"? "

Olet jo pitkällä ja oivaltanut ytimen.
Olen joutunut itse käymään tuon prosessin läpi eikä siihen ole oikeita vastauksia. Oman terveytesi pitää kuitenkin olla etusijalla vaikka se itsekkäältä kuulostaakin.

Ota ainakin etäisyyttä ja luovu siitä ajatuksesta, että he tajuavat lopulta jotain tai muuttuvat, pyytävät anteeksi tai korjaavat jotain. Sitä odottamalla ihminen voi rikkoa itsensä pahasti. Hyväksy elämän ja ihmisten hallitsemattomuus jotta saisit hallintaa.

Good luck!