Helsingin hovioikeus kovensi vasemmistoliiton viestintäpäällikköä silmittömästi puukottaneen miehen tuomiota perjantaina vuodella. Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus murhan yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta on kahdeksan vuotta vankeutta.
Viestintäpäällikkö oli toissa syksynä matkalla ravintolasta kotiin, kun entuudestaan tuntematon Olli Eemeli Mallenius hyökkäsi hänen kimppuunsa. Viestintäpäällikkö yritti juosta pakoon, mutta mies sai hänet kiinni ja alkoi lyödä veitsellä.
Haavoittunut yritti vielä toisen kerran pakoon mutta huonolla menestyksellä. Lopulta hän lyyhistyi maahan.
Puukotus keskeytyi hetkeksi, kun paikalle osunut vartija yritti tulla väliin. Tilanne laukesi vasta poliisin paikalle tuloon.
Uhri oli vähällä kuolla ja sai hyvin vakavia vammoja. Hän ei ole voinut palata töihin.
STT

Vastaukset 6
Vanhimmat
Varokaa kokoomuslaisia kannabisnarkkeja!
Jos Eemeli ois imassu pelkkää kannabista, se olis istunu himassa kattomassa leffoja karkkipussi kädessä eikä heilumassa puukko kädessä
joo,kaasua vetäny sytkästä,,,,....
Jokaisen kokoomuslaisen pinnan alta löytyy pikkusieluinen lahtari ja natsi!
ehti ennen VIHERPUNKKIAMMATTILAISIA,
kummallista hyi ?
Kannabis on kaikille vaarallista.