tahtoo treffeille

nainen+Ä76

Olen jo yli 30 vuotta vanha nainen. Jotakin seksuaalisia juttuja on ollut, mutta en ole koskaan asunut avoliitossa ja seksin harrastamisesta on jo yli viisi vuotta aikaa. Periaatteessa viihdyn itsekseni, mutta välillä iskee( ehkä kesällä tavallista useammin)ahdistus, pelko ja paniikki siitä, että löydänkö ketään, onko elämäntilanteeni samalainen vielä 10:n vuoden päästä. Pitäisi olla menossa, tehdä jotakin, bilettää, olla terassilla, rannalla, flirtailla, käydä festareilla. Mikä on vaikeaa, kun kaveripiiri on suppea ja rahatilannekin huono. Viime kesänä yritin olla menevämpi, tutustua ihmisiin(siis muutenkin kuin romanttisessa mielessä), mutta vaikka kävin enemmän ulkona, juhlissa, en kuitenkaan tutustunut kehenkään kunnolla. ei tullut romanssia, ei mitään merkittävää ihmissuhdetta.

Ihastun kyllä ihmisiin( olen myös ihastunut muihinkin kuin miehiin viimeisen kahden vuoden aikana, mikä myös hivenen hämmentää minua), mutta en oikein uskalla ja osaa tehdä mitään asioiden suhteen. Olen periaatteessa kiltti, ujohko, fiksu, hieman neuroottinen, viehättäväkin, vaikka en ehkä muodollisesti pätevä beibe, jos niin voi sanoa. Muutaman kerran tein pari aloitetta(sähköpostitse, kortilla)muutaman miehen suuntaan( tämä tapahtui useampi vuosi sitten), mutta eivät johtaneet mihinkään. Myöskään viimeaikaisten ihastusten suhteen tutka ei oiken tunnu olleen kohdillaan, eli ihastukseni ovat paljastuneet varatuiksi tai eivät sitten ole kiinnostuneita minusta. En enää uskalla edes lähestyä ketään, koska tuntuu, että ne ihmiset, joista kiinnostun ja joihin ihastun eivät tunne samoin minua kohtaan tai ovat varattuja. Tai aiempien kokemusteni pohjalta epäilen mahdollisen kiinnostuksen ja lähestymisyrityksen tyrehtyvän heti alkuunsa.

En nyt varsinaisesti tiedä, miksi kirjoitin kaiken tämän. En tiedä ihastunko alitajuisesti mahdottomiin tai vaikeisiin tapauksiin ja yritän alitajuisesti sabotoida lemmenelämääni. Baareissa ja isommassakin porukassa on vaikeampi aloittaa juttua, koska en ole oikein hyvä jutunheittäjä ja varmasti vaikutan omissa oloissani olevalta, innottomalta ja epäkiinnostavalta ihmiseltä. Mutta haluaisin nyt, että edes joskus joku ihastus ja kiinnostus johtaisi tapaamiseen/treffeihin ja kenties pidemmällekin. Eli haluan päiväunelmieni ja fantasioideni saavan konkretiaa ympärilleen.

8

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No problemo.

      Tiedätkö mikä on todella jännä juttu. Se on se että ihmiset hyvin usein ymmärtävt itsekin mistä kiikastaa ja kirjoittavat sen tiedostamatta sivulauseissa esille. Tässä joitakin kohtia ihan omasta tekstistäsi.

      "vaikka en ehkä muodollisesti pätevä beibe"
      "en oikein uskalla ja osaa tehdä mitään asioiden suhteen"
      "ihastukseni ovat paljastuneet varatuiksi tai eivät sitten ole kiinnostuneita minusta."
      "En enää uskalla edes lähestyä ketään, koska tuntuu, että ne ihmiset, joista kiinnostun ja joihin ihastun eivät tunne samoin minua kohtaan tai ovat varattuja."
      "Tai aiempien kokemusteni pohjalta epäilen mahdollisen kiinnostuksen ja lähestymisyrityksen "
      "varmasti vaikutan omissa oloissani olevalta, innottomalta ja epäkiinnostavalta ihmiseltä. "

      Kirsikkana kakun päällä:
      "Eli haluan päiväunelmieni ja fantasioideni saavan konkretiaa ympärilleen. "

      Ihastut ihmisiin jotka ovat varattuja tai selkeästi sinulle vääriä ehkä jopa "korkeampitasoisia" joilla on kysyntää ja sinusta he eivät vain kiinnostu.
      Tämän lisäksi et käy riittävästi missään ja totesit itsekin että aloitteiden teko on vaikeaa koska pelkäät sitä. Samoin olet sulkeutunut joka estää muiden aloitteet paitsi niiden muutamien joihin ihastut.

      Sun kannattaa avata vain silmät tilanteellesi ja tajuta mikä on realistista ja mikä mahdotonta. Sitten ei auta muuta kuin yrittää.

      Itse tuskailin pitkään erään ihastuksen kanssa kunnes oikeasti tajusin miten naurettavaa se on että kaltaiseni mies on kiinnostunut naisesta jolla on jokaiselle sormelle ja varpaalle useampi ottaja. Minulle on jo muuten vaikea löytää naista samoista syistä kuin sinunkin eli edelliset pettymykset sosiaaliset piirit ovat todella pienet enkä ole kovin meneväkään, puhumattakaan sitten jostain sellaisesta beibestä kuin tämä nainen oli.

      Siiihen missä naisessa olin ihastunut eli luonteeseen kun häntä opin tuntemaan ja hän piti minusta noin suurin piirtein mukavana ei ollut mitään merkitystä tietenkään.
      Täytyy vain tajuta se oma tilanteensa ja sitten se mihin niillä omilla sosiaaliselal pääomalla ja ominaisuuksiensa summalla on varaa. Kuulosta tosi laskelmalliselta mutta näin vain se menee.

      Tällä hetkellä haaveilet näin kuvaannollisesti puhuen luksusasunnosta vaikka hädin tuskin maksat nykyistä vuokraasi.
      Tietysti voit miettiä myös onko jotain jota voit parantaa mm. ulkoisessa olemuksessasi (ylipaino) tai käytöksessä (juttelua ja hymyä enemmän) jota kautta joka kiinnostaisi.

      Yksi mahdollisuus jota itse mietin on oppiminen elämään yksin. Varmaan olet tottunut siihen kuten minäkin. se voi olla että oma elämäntilanteeni joitakin yrityksiä huolimatta on sama 10 vuoden päästä tai sitten löydän sen sopivan naisen ulkomailta kun tarjonta on suomessa surkeaa, sinun tehtävä on sitten miettiä asia omalta kohdaltasi.

      Päiväunelmat eivät todeksi vain muutu vaikka kuinka pinnistäisi.

      • nainen+Ä76

        No en omasta mielestäni ole ihastunut mahdottomiin tai itselleni liian korkeatasoisiin tyyppeihin. En siis sitten teiniaikojen. ( Viime aikoina en siis ole ollut kiinnostunut miehistä, täsmennettäköön. Mikä siis hämmentää) Muodokkaasti pätevällä beibellä siis tarkoitin lähinnä pintaliitoyökerhojen (rintavia) blondeja, jos tällainen karkeahko yleistys sallittakoon.
        Parisuhteettomuuteeni liittyy toki muitakin tekijöitä kuin jonkinlainen epäsosiaalisuus ja suhteellisen pienet sosiaaliset piirit. Koulukiusaaminen ja uskovainen tausta( en tosin ole ollut yli kymmeneen vuoteen kirkon piirissä) ovat tavallaan tehneet normaalin parisuhteen muodostamisesta vaikean asian. Mutta toit hyviä pointteja esille.

        Olen sosiaalisempi ja puheliaampi pienissä piireissä, mutta jotenkin isommassa porukassa vaivaannun. . Eli joidenkin kanssa jutunjuurta syntyy itsestään,mutta ollessani ihastunut ja kiinnostunut jostakin menen vähän lukkoon ,enkä osaa olla luonteva. Joskus pelkään (miesten)lähestymisyrityksiä, jos koen ne liian seksuaalissävytteisinä.

        Mutta voisin olla hyväntuulisempi ja hymyilevämpi, koska olen pohjimmiltani mukava ihminen. Tai voihan olla, että olen joillekin ihastuksen kohteille liian epäkiinnostava ja tavallinen tietyllä tapaa. Tosin suuri osa ihastuksistani ei ole varmastikaan aavistanut tunteitani, koska en ole uskaltanut tehdä mitään asioiden suhteen.


      • No problemo.
        nainen+Ä76 kirjoitti:

        No en omasta mielestäni ole ihastunut mahdottomiin tai itselleni liian korkeatasoisiin tyyppeihin. En siis sitten teiniaikojen. ( Viime aikoina en siis ole ollut kiinnostunut miehistä, täsmennettäköön. Mikä siis hämmentää) Muodokkaasti pätevällä beibellä siis tarkoitin lähinnä pintaliitoyökerhojen (rintavia) blondeja, jos tällainen karkeahko yleistys sallittakoon.
        Parisuhteettomuuteeni liittyy toki muitakin tekijöitä kuin jonkinlainen epäsosiaalisuus ja suhteellisen pienet sosiaaliset piirit. Koulukiusaaminen ja uskovainen tausta( en tosin ole ollut yli kymmeneen vuoteen kirkon piirissä) ovat tavallaan tehneet normaalin parisuhteen muodostamisesta vaikean asian. Mutta toit hyviä pointteja esille.

        Olen sosiaalisempi ja puheliaampi pienissä piireissä, mutta jotenkin isommassa porukassa vaivaannun. . Eli joidenkin kanssa jutunjuurta syntyy itsestään,mutta ollessani ihastunut ja kiinnostunut jostakin menen vähän lukkoon ,enkä osaa olla luonteva. Joskus pelkään (miesten)lähestymisyrityksiä, jos koen ne liian seksuaalissävytteisinä.

        Mutta voisin olla hyväntuulisempi ja hymyilevämpi, koska olen pohjimmiltani mukava ihminen. Tai voihan olla, että olen joillekin ihastuksen kohteille liian epäkiinnostava ja tavallinen tietyllä tapaa. Tosin suuri osa ihastuksistani ei ole varmastikaan aavistanut tunteitani, koska en ole uskaltanut tehdä mitään asioiden suhteen.

        Ajoin lähinnä sitä takaa että tietysti asioiden kirjoittaminen ylös auttaa, mutta se on tosissaan niin että ulkopuolinen ihminen kuten joku sinun viestin lukija ei sinällään osa auttaa.
        He ehkä voivat yrittää saada sinut kuvittelemaan että päiväunien toteutuminen on mahdollista, mutten ole varma onko se lopulta sinun kannalta hyödyllistä.

        usein ihmisellä itselllään on melkein voisi sanoa "salattua" tietoa itsellään tiltanteestaan mtuta jota hän ei vain ole valmis myöntämään. Tuot kuitenkin esille asioita jotka selkäesti jos eivät estä niin jarruttavat sitä seuran löytymistä. Ne ovat ne asiat joihin tulisi pureutua.

        Se voi olla tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Esimerkiksi itse 30-vuotiaana miehenä niin menoseuran löytäminen menoihin on jo hankalaa joten käytännössä pitäisi mennä moniin paikkoihin yksin tutustumaan naisiin ja aika moni pitää yksin liikkuvaa miestä jonkinlaisena omituisena epäsosiaalisena hyypiönä.

        Usein tuttujen ja puolituttavien kautta sitä tapaa niitä mahdollisia kumppaniehdokkaita mutta jos sellaisia tuttavuuksia ei ole niin vaikeaksihan se vetää ihan täysin tuntemattomiin tutustua. Ei siinä Tarvitse erityisen ujo edes olla.

        Ihastuksen kohteista kannattaa muistaa että syitä miksi he eivät sinusta kiinnostu voi olla montakin ja jokaisella erilainen. Liian katttavaa yleistä syytä ei välttämättä ole olemassa paitsi tietysti joskus. Se että menee ihastuksen kanssa lukkoon niin ei tietysti helpota asioita kuten ei sekään jos ei tee asioille mitään vaan vain odottaa.

        Itse kutienkin pidän esimerkiksi tätä omaa ihastustani jonka aikana toki yritin tavata muita naisia, täytenä typeryytenä josta saa syyttää ihan vain itseään.

        "En tiedä ihastunko alitajuisesti mahdottomiin tai vaikeisiin tapauksiin ja yritän alitajuisesti sabotoida lemmenelämääni."

        Tässäkin voi olla osa totuutta. voi olla että ruokit jonkinlaista kierrettä jossa kuitenkin ne ovat pikkaisen juuri sopivalla tavalla saavuttamattomissa ne kohteet ettei käy tilanne liian tukalaksi.

        Tarkoitus oli vain sanoa että usein ne ratkiasut ovat lopulta omissa käsissä ja sitä tajuaa mistä asiat voisivat kiikastaa. Sitä vain usein ihmettelee että mitä voisi tehdä ja taistelee tuulimyllyjä/vuorovettä vastaan aivan kuin pakottaen että jospa joku päiväuni toteutuisi eikä tarvitsisi ottaa kuokkaa käteen.

        Jos olet naisena mukava, fiksu ja noin ylipäätään kunnossa muutenkin (ei tarvitse olla rintava blondi) niin miehiä yleensä kiinnostuu. Usein voi tosin joutua hieman miettimään että kuka hakee pelkkää seksiä ja kuka jotain vakavampaa.

        Kukapa nyt ei treffeille tahtoisi?


    • ei treffejä tiedossa

      No. Huh huh mitä tekstiä. Joskus muuttuvat. Tosin viimeaikoina tosi sekavia painajaisia. Päiväunelmia täytyy olla jotta ihmisellä on toivoa.
      JA
      Minun ongelmat eivät ole sinun ongelmia. Ymmärsitkö?

    • 30v sinkkumies

      Vieläkö olet linjoilla?

      Jos olet, niin aloitetaan vaikka siitä, että kertoisit millaisiin miehiin ihastut ja millaisiin miehiin olet yrittänyt saada kontaktia.

      • nainen+Ä76

        Miehet, joihin ihastuin ennen olivat ehkä jollakin tasolla ns. vaihtoehtotyyppejä.( muutama vuosi sitten tein aloitteen rastatukkaisen ekohipin tai vastaavan suuntaan: Opiskeluaikana poninhäntäpäisen älykkötyypin suuntaan. Lisäksi chattailin jonkun miehen kanssa, mutta nämä kaikki tapahtuivat pääasiassa ollessani alle 30 vuotta tai vähän yli sen) Olen itsekin jollakin tasolla vaihtoehtotyyppi, mutta en kai riittävän sellainen, kun en herätä tai herättänyt riittävästi kiinnostusta vaihtoehtoihmisissä. Vaikka uskon, että vaihtoehtoisuus on muuta kuin rastat, tatskat ja indiemusiikin kuunteleminen.
        Ns. ainoa vakavahko miessuhteeni oli myös hieman sisäänpäin kääntynyt , herkkä, älyllinen ja vaihtoehtoinen, mutta ei liikaa ja tietyllä tasolla kriittinen.

        Tai oikeastaan kahden vuoden aikana olen ollut vähemmän kiinnostunut miehistä. Kyllästymistä ,ehkä, vaikka en ole koskaan oikein miesvartalosta syttynyt, vaikka olen mieheen ihastunut. Kai joku bi-henkisyys alkaa löytymään.

        Vaikka en koe olevani nirso, mutta en nyt oikein tiedä, mitä etsin, mikä sytyttää. Pitäisi kai mennä enemmän tapahtumiin ja alkaa juttusille ja katsoa sitten. Ja mennä nimenomaan yksin, aiemmin on ollut jotenkin vaikeaa mennä itsekseen minnekään. Vaikka todennäköisimmin helpommin löytää juttuseuraa, kun on yksin, eikä kavereita selustana.


    • Ymmärrän täysin sinua. Tekstisi muistuttaa paljonkin omaa elämäntilannettani. Olen 31-vuotias mies mutta en ole mennyt naimisiin ja joskus vitsailen puolivakavissani etten edes tiedä mitä se tarkoittaa. Edellisestä kunnon suhteestakin on jo kymmenen vuotta aikaa ja sen jälkeen on käyty naisissa vaihtelevalla menestyksellä.

      Olen toisinaan katkera ja ehkä vähän kyynistynytkin perheajatuksille mutta pohjimmiltani uskon tulevaisuuden lupauksiin. Eiköhän se sieltä eteen tupsahda. Taidan olla naisen suhteen joskus hiukan vaativa ja toisaalta en osaa sanoa mikä naisessa saa minut syttymään - se jokin, mutta mikä?

      Olen nyt hiukan väsynyt tilittämään enempää mutta sähköpostiin jos huvittaa kirjoitella, niin kirjoittele... ciao...

    • Mies 35v

      Jos asut PK-seudulla niin voin tulla treffeille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      114
      7293
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5233
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3412
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1501
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      48
      1290
    Aihe