kämppis

4 vuotta asunu saman kämppiksen kanssa samassa kommuunissa, ennen muuttoani emme tunteneet. Tule toimeen ihmisten kanssa todella hyvin näin halutessani ja niin myöskin me olemme tulleet hyvin toimeen. Kämppikselläni ei kuitenkaan ole mitään hajua mitä oikeasti ajattelen hänestä ja mieleni tekee nyt oman mielenterveyteni nimissä hiukan avautua.

Elikä vasta nyt 4 vuoden jälkeen kämppikseni rohkaisi itsensä kovien kesäiltakaljottelun jälkeen syyllistää minua siitä, että miten minä elän elämääni aivan väärin. Itse hän on viime aikoina alkoholisoitunut sellaisella vauhdilla, että kaljamaha kasvaa päivä päivältä vain isommaksi, niin ettei on joutunut ostamaan mm. uusia housuja, koska vanhoista ei mene enää nappi kiinni.

Millä tavalla sitten elän elämääni täysin väärin ja säälittävästi kämppikseni mielestä on se, että hänen mielestään en koskaan käy missään (lue = siis juomassa rahojani). Toiseksi kukaan kavereistani eikä minulla kylässä (siis ryyppäämässä). Kolmanneksi minulla ei kuulemma ole mitään päämääriä (siis hedonistisia). Neljänneksi minulla ei ole kuulemma enää kavereitakaan, mikä on huvittava yleistys, koska itselläni lähellä hävettää pyytää ketään luokseni, jos tämä sikapossu piereskelee kalja kädessä kalsarit jalassa ja haukkuu vaan naisia päivät pitkät.

Olen vain tullut kaikesta siihen johtopäätökseen, että ehkä tulen liianki hyvin toimeen ihmisten kanssa ja annan ihmisten ajatella niin kuin he haluavat ajatella asioista. Todellisuudessa olen häntä monta kertaa onnellisempi ja hän tällä tavoin rohkaisi minua muuttamaan tapojani "paremmiksi", jotta en vaipuisi masennukseen. Kiitos paljon tästä palautteesta, mutta en tunne tarvetta korjata, mikä ei ole rikki, mutta en todellakaan halua loukata kämppistäni, joka on mielestäni säälittävimpiä ihmisiä, joita olen elämässäni oppinut tuntemaan. Onneksi hänellä on pian muuttosuunnitelmat edessä. =)

Mielestäni joidenki ihmisten kanssa ei voi pärjätä muuten kuin antaa heidän elää omassa itsepetoksessaan. Tiedän, etten ole mikään enkeli tai muuten ihmisrakas, joten en jaksa häntä auttaa koska mielestäni raja menee siinä, että käsittele ensin omat ongelmasi ennen ku alat ratkoo muita.

Hyvää kesää muuten vaan kaikille. Varokaa naistenvihaajia.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hiukan tympääntynyt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu