Ampiaisen piston hoito.

Terveytesi

Ampiaisen pistoksen kotihoito, haitat ja riskit.

Ampiaisen, kimalaisen tai mehiläisen pisto aiheuttaa iholle punaisen ja kipeän paukaman.


Yksittäinen pisto ei ole yleensä vaarallinen terveelle aikuiselle mutta joskus pistosta voi kuitenkin seurata anafylaktinen reaktio, joka saattaa olla jopa henkeä uhkaava.

Ennaltaehkäisy

Älä käytä voimakkaita hajusteita
Pukeudu pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin
Vältä makeiden juomien ja leivosten nauttimista ulkona
Vältä kulkemasta ruohikossa avojaloin
Vältä huitomista ja ampiaisten, kimalaisten sekä mehiläisten häiritsemistä


Omahoito

Poista mehiläisen pistin varovasti niin pian kuin mahdollista. Ampiaisen ja kimalaisen pistin poistuu iholta hyönteisen mukana
Laita pistokohtaan kylmä kääre
Vältä raapimasta ja puristelemasta pistokohtaa, vaikka se kutiaakin


Pään alueelle osuneet pistot ovat vaarallisempia. Suun, nielun tai kaulan alueelle osuneeseen pistoon liittyvä turvotus saattaa ahtauttaa hengitysteitä ja aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Lisäksi ampiaisen tai mehiläisen myrkyille aiempien pistojen seurauksena herkistynyt henkilö voi saada jo yhdestä pistosta hengenvaarallisen allergisen reaktion. Allerginen reaktio voi tulla myös viiveellä.

Mehiläisen tai ampiaisen pistoille herkistyneen henkilön olisi hyvä pitää mukanaan allergisen reaktion varalta adrealiinia, jota saa lääkärin reseptillä.

Milloin lääkäriin?

Kyseessä on pieni lapsi, raskaana oleva tai heikkokuntoinen iäkkäämpi ihminen.
Pisto osuu kaulaan, suuhun, kieleen, silmään tai kasvoihin.
Piston jälkeen esiintyy hengenahdistusta, kuumeilua tai pistokohdassa on voimakas turvotus
Kimpussa on kokonainen parvi ja on saanut useamman piston.
Henkilö on allerginen ampiaisten ja mehiläisten pistoille.


Lähde:
http://terveytesi.blogspot.com/

0

1230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        109
        6866
      2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

        UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
        Euroviisut
        100
        4537
      3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

        Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
        Tv-sarjat
        46
        3821
      4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
        Suomalaiset julkkikset
        13
        3220
      5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

        Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
        NATO
        628
        1828
      6. Miksi et nainen halua

        minua, kuten minä sinua?
        Ikävä
        66
        1238
      7. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

        Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
        Maailman menoa
        202
        1205
      8. Rakas tiedät, että toivoisin

        Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
        Ikävä
        55
        1203
      9. teemu samuli

        käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
        Suomussalmi
        9
        1199
      10. Osaako kukaan sanoa?

        Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
        Ähtäri
        48
        1160
      Aihe