Olemme seurustelleet reilun kaksi vuotta, mitään isoja ongelmia ei ole ollut. Suhde on ollut aivan ihana, molemmat hyvin rakastuneita. Missään kohtaa ei ole tarvinnut miettiä, rakastaako toinen vai ei.
Nyt sitten hieman yli kuukausi takaperin miehestä tuli ahdistuneen oloinen; sanoi, että ei ole varma, haluaako jatkaa yhdessäoloa; on kuulemma masentunut ja ahdistunut olo eikä osaa sanoa, mitä haluaa elämältä (käy töissä ja on ammatissa, joka on mieluinen). Päätin, että annan miettimisaikaa, ja olen pitänyt harvakseltaan yhteyttä, kysellen kuitenkin ajoittain kuulumisia ja sitä rataa. Kuitenkin mies on se, joka ottaa enemmän yhteyttä ja kyselee, kuinka voin. Saattaa tulla käymäänkin jollain verukkeella, mutta tuntuu siltikin etäiseltä.
Olen todella hämmentynyt ja alan olla itse jo ahdistunut tilanteeseen. Tuntuu siltä, että roikutetaan oudossa limbossa, enkä jaksaisi jatkuvaan murehtia suhteen tilaa, vaan jatkaa eteenpäin. Olen ottanut eron kyllä puheeksi, mutta ilmeisesti mies ei kuitenkaan halua erota. Rakastan tätä ihmistä, mutta tuntuisi oudolta jatkaa, jos toinen ei ole varma tunteistaan. En edes tiedä, mistä tämä kaikki on alkanut.
Miehen omituinen käytös
8
383
Vastaukset
- lumipalloefekti
Ehkä mies ei tiedä, miten suhtaudut häneen sellaisessa tilanteessa, että olisi masentunut ja ahdistunut. Sinä olet hänen kannaltaan ottanut etäisyyttä antaessasi sitä aikaa ja puhumalla erosta. Hän ottaa etäisyyttä, koska ajattelee, että sinä vähintäänkin harkitset eroa ja vetäydyt noiden asioiden vuoksi. Sinä hämmennyt ja ahdistut, toinen ei ole varma sinunkaan tunteista, ja ahdistava kierre on valmis. Luultavasti lumipalloefekti vaan voimistuu, jos sitä ei katkaise.
- Tuskinpa
näin on, mutta ekana tuli mieleen että mies olisi käynyt lääkärissä ja saanut kuulla että hänellä on sukupuolitauti tai jokin muu sairaus, joka on säikäyttänyt hänet.
Tai sitten hän on masentunut jostain syystä. Eropuheet tuskin ainakaan auttavat tilannetta. - je
No puhukaa nyt kunnolla ja miehestä riippuen voi pelätä/ hävettää kertoa, joten anna aikaa jos rakastat.
Itte olin pöljä ku en kertonu tuossa tilanteessa ihan oikeita syitä vaan meni vähän vastapuolen mollaamiseksi lopulta kun pelästyin koko keskustelua, vaikkei ollu lopulta mikää ylitsepääsemätön asia, mut maksaa sain ja maksan edelleen.. : / - ytsi
Kuulostaa, että miehellä on jotain, mitä hän ei halua tai uskalla kertoa sinulle, mutta se painaa hänen mieltään. Yritä vaivihkaa johdatella häntä niin, että kertominen olisi helpompaa.
- njfgsnbös
Yritä saada mies kertomaan mikä hänet on säikäyttänyt, eikä hänen tarvitse hävetä tai pelätä sitä. Kerro hänelle myös että rakastat häntä ja olet hänen tukenaan!
- Kenties ?
Asutteko yhdessä onko teillä ollut puhetta yhteenmuutosta tai jostakin
muutoksesta suhteessanne josta seurauksena ahdistuneisuus
ja masennus.
Onko mies todella vapaa perheetön ?
Olemassa toisen naisen mahdollisuus mies joutunut
valintatilanteeseen?
Salaa nyt sinulta jotain hyvin tärkeää pakenemalla omaan maailmaan.
"Eikä osaa sanoa, mitä haluaa elämältä "
Hänet on ehkä laitettu valitsemaan tai haluaa todella jatkaa
elämää vapaana miehenä jos kyse niin suuresta asiasta kuin
kokonaisen tulevan elämän toiveesta .
Ollakko vapaa vai varattu loppuelämäksi ? - Totuudenlaukoja 3
Hetkonen..."käy töissä ja on ammatissa, joka on mieluinen"...oletkos nyt aivan varma, että kaikki on miehen työrintamalla ok? Meinaan vaan, että työpaikallahan me kaikki ollaan melkoinen osa viikosta, ja jos se on yhtä per**lettä kestää, se näkyy pakosta jossakin...
- ap
Ajattelin vähän, että olisiko hän pelästynyt suhteen vakavoitumista jotenkin. Emme asu yhdessä eikä olla puhuttu yhteenmuutosta. Molemmilla on myös oma elämänsä. Ja on vapaa, eikä toisen naisen olemassaolo tunnu mitenkään todennäköiseltä. Tai no, eihän sitä voi koskaan varmaksi tietää, mutta luulen, että jos kuvioissa olisi joku toinen, ei tällaista soutaamista ja huopaamista olisi.
Tuo suhteen tulevaisuus (seurustellaanko vai mennäänkö eteenpäin) saattaisi kyllä olla se, joka häntä mietityttää. Tosin en ole ottanut mitään sellaisia puheeksi, kun en halua itsekään ajatella niin pitkälle. Mulla on hyvä näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482